Entä jos Sherlock Holmes olisi afroamerikkalainen?

Sir Arthur Conan Doylen luoma yksityisetsivä seikkailee pian Harlemin kaduilla.

BBC kuvaa tällä hetkellä Uusi Sherlock -sarjan kolmatta tuotantokautta, Robert Downey Jr. astui toiminta-Sherlockin saappaisiin Hollywood-filmatisoinneissa ja televisiossa pöyrii New Yorkiin sijoittuva Holmes NYC. Sarjakuva-ammattilaiset Karl Bollers ja Rick Leonardi haluavat myös tuoda kuuluisan yksityisetsivän 2000-luvulle. Heidän Sherlockinsa ja Watsoninsa seikkailevat Harlemissa, ja molemmat ovat tummaihoisia.

Bollers ja Leonardi keräävät lahjoituksia Kickstarter-sivustolla julkaistakseen Sherlock-sarjakuvansa, jossa konnien kannoilla juoksee heidän mukaansa ensimmäinen afroamerikkalainen Sherlock Holmes. 7500 dollarin tavoite on jo saavutettu, joten eksklusiiviset Kickstarter-sarjakuvakirjat voidaan toteuttaa. Tavoitteena on jatkaa sarjaa ja saada sarjakuva kirjakauppojen hyllyille ainakin Jenkeissä. Kampanjaan voi lahjoittaa rahaa vielä 22 päivän ajan.

Watson and Holmes -sarjakuva keskittyy nimensä mukaisesti enemmän tohtori Watsonin hahmoon, Afganistanista kotiutuneeseen veteraaniin. Watson työskentelee harlemilaisessa sairaalassa, jonne Holmes ilmestyy seurattuaan pahoinpitelyn uhria, jonka tyttöystävä on kadonnut. Watson ja Holmes tempaistaan mukaan vaaralliseen rikosvyyhtiin, jonka koukerot ulottuvat korkeammalle ja syvemmälle kuin he osaavat odottaa.

Käsikirjoittaja Bollers ja kuvittaja Leonardi ovat aiemmin työskennelleet Marvelin ja DC Comicsin sarjakuvien parissa.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi