Habbo-päät

“Hollantilaista huippudesignia huoneistoosi tuova 2000-polyfon-mallisto yhdistää harjatun teräksen viileyden ja sinisen kankaan mukanaan tuovan lämmön saaden aikaan ainutlaatuisen, hienostuneen tunnelman.” Mutta oikeasti 2000-polyfonia ei ole olemassakaan. Sulake myy asiakkailleen heidän omaa mielikuvitustaan.

Seison hotellin oven edessä jäniksenkorvalakki päässä ja minua jännittää. Tuntuu vähän samalta kuin jos aloittaisi uudessa koulussa. Mitähän ne ajattelevat minusta? Saanko kavereita?

Anyone: [Moikka. Olen ihan uusi täällä.]

Pauliinamaria: [Moi. Onko sulla kamaa]

Kamaa? Apua. En käytä mitään kamaa, näytänkö muka siltä? Pakenen nopeasti ulko-ovelle. Millainen paikka tämä oikein on?!

Annetaan Sampo Karjalaisen kertoa. Hän on yksi hotellin perustajista. Ja kamakaupalla rikastunut 28-vuotias yritysjohtaja.

Olipa kerran Commodore 64

Olipa kerran kaukaisella 80-luvulla muuan espoolaisisä, joka toi kotiinsa tietokoneen työtehtäviä varten. Hänen poikansa Sampo, 7 vuotta, kiinnostui harmaasta laatikosta, joten isä osti pojalleen pian Commodore 64:n takuulla arvaamatta mihin se ostopäätös johti.

Commodoren pelit – jotka näyttävät vuonna 2006 yhtä moderneilta keksinnöiltä kuin saunavihta – eivät pystyneet viihdyttämään pitkään piirtämisestä ja matematiikasta kiinnostunutta Karjalaista. Pian hän alkoi itse vääntää grafiikkaa ja animaatioita isänsä, TKK:n akustiikan laboratorion professorin, Macilla. Lukio-

ikään mennessä hän oli jo niin taitava, että kollegat Macintosh-kerhosta pyysivät hänet firmaansa To The Pointiin töihin.

Samaan aikaan toisaalla omaa Macciaan hakannut Aapo Kyrölä teki yhtäläisen liikkeen. Hänestä tuli Karjalaisen työtoveri – ja hyvä ystävä. Yhdessä kaksikko väänsi To The Pointille cd-romeja, joissa käytettiin “rikkaan mediakerronnan keinoja”.

Karjalaisen ensimmäinen työ oli Leningrad Cowboysin Senaatintori-keikasta koostettu cd-rom – sana, joka saa Karjalaisen hiukan hymyilemään.

Roolitus muodostui osaamisen mukaan: konseptisuunnittelua tehtiin yhdessä, Karjalainen mietti grafiikoita, animaatiota ja esitysten koostoa, ja matematiikkaa yliopistossa edelleen lukeva Kyrölä ohjelmointia.

Kaksikko viritteli erilaisia omia projekteja oikeiden töiden rinnalla. Yksi näistä oli lähinnä harrastusprojektiksi tarkoitettu kotisivu tutulle bändille. Perusidea oli chatti, mutta tylsän tekstirivistön sijaan chattaajat esiintyivät verkossa kömpelöinä pikseliukkoina. Sivu nimettiin bändin mukaan Mobiles Discoksi.

Do you speak portuguese?

Mobiles Disco kasvatti suosiotaan puskaradion avulla, joka on Habbonkin tärkein markkinointistrateginen ase.

Pian monet ukkeleista puhuivat sujuvaa portugalia, sillä yhteisöstä oli ilmestynyt pieni juttu etelä-amerikkalaisessa tietokonelehdessä, joka innosti joukoittain brasilialaisia käyttäjiä Mobiles Discoon hengailemaan.

Mainostoimisto Taivaan Ego Taivas Medialabin työntekijät innostuivat Mobiles Discosta ja myivät idean Radiolinjalle, jonka kotisivuille Karjalainen & Kyrölä saivat kehittää lumipallo-pelin. Sen ideana oli muodostaa ukkeleista virtuaalisia joukkueita, jotka kävivät verkossa lumisotaa.

Radiolinja rahoitti Habbon esiasteen Hotelli Kultakalan luomista silloinkin, kun Karjalainen ja Kyrölä olivat siirtyneet Satamasta Taivaan uusmediayksikköön.

Taivaassa oli tajuttu, että Karjalaisen rakastamia Playmobile-ukkoja etäisesti muistuttavissa pikselihahmoissa – kaikessa absurdiudessaan – oli potentiaalia, jolla it-fantasiointi voitaisiin muuttaa rahaksi. Tuotetta kehitettiin edelleen Sulakkeeseen suurosakkaaksi tulleen Elisan rahoittamana.

Yksi Habbon keskeisistä neronleimauksista oli tehdä hahmoista ja niitä ympäröivästä miljööstä jo valmiiksi vanhanaikaisen näköisiä. Hahmojen grafiikka näyttää ihmeen freesiltä, suorastaan hellyttävältä, kaiken 3D-grafiikan keskellä.

Vaikka Habbolla on kansainvälisesti jo 43 000 000 rekisteröityä hahmoa, tuotteen kehittäminen pelkällä tulorahoituksella olisi ollut liian hidasta. Siksi Sulake teki viime vuonna 18 miljoonan rahoituskierroksen, jonka tuloksena rahoittajiin liittyi mm. e-bayta omistava Benchmark Capital.

Kuulostaa aivan wanhoilta hyviltä ajoilta, 2000-luvun alulta.

Mutta hillitysti esiintyvä, farkkuihin, tennareihin ja raitapaitaan pukeutunut Karjalainen on yhtä kaukana it-buumin aikana rellestäneistä riot-e-öykkäreistä kuin Chris Martin on Tommy Leestä.

Habbo Hotelin tarina soljuu tuiki tavalliseen – ei kokisautomaatteja, ei taideteoksia, ei edes Habbo-hahmoa – neukkariin järkevänä, suorastaan tylsänä, kehityskertomuksena, jossa hurjinta on ollut se, että firman perustamisen aikaan työntekijät ottivat kengät pois jalasta astuessaan työhuoneeseensa.

Aku Ankan kilpailijaksi?

Karjalainen sanoo olevansa kiinnostunut yhteisöllisyydestä, joka on Habbonkin “arvo”.

“Lisäksi Habbo on jokaiselle käyttäjälleen yksilöllinen kokemus. Huomaat sen, kun käyt luomassa oman Habbo-hahmon”, Karjalainen – Habbo-nimeltään Apparatus – sanoo.

Yeah right, ajattelen, mutta muutamaa tuntia myöhemmin pähkäilen yli kymmenen minuuttia pelkästään sitä, minkä nimen haluan hahmolleni antaa. Olen suorastaan ylpeä keksiessäni sen: Anyone. Virtuaalimaailmassahan jokainen voi olla kuka tahansa.

Nettikulttuureja ja -yhteisöjä tutkinut Helsingin yliopiston tutkija Kari Paakkunainen uskoo, että monelle nuorelle netti todella on “postnationalistinen foorumi”, jossa todella etsitään perinteisestä ystävyyden mallista poikkeavia kevyen yhteisen kokemuksen muotoja. Tämän päivän habbolainen on siis huomisen globalisaatiokriitikko tai muu ylikansalliseen yhteisöön löyhästi kuuluva nuori, joka kokee yksilöllistä vastuuta maailman pahuudesta.

“Jokainen tavallaan palaa globaalista netistä erilaisina kuin ennen. Härmäläinenkin on sieltä palatessaan hiukan mutantti, hybridi tai arvo-olento. Olemme lopultakin oppineet huomaamaan, että täällä asuu ‘toisia’, joiden kansa meidän on pakko oppia elämään”, Paakkunainen maalaa.

Yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden yhdistämisestä syntyi myös toinen Habbon menestystekijöistä, hotellin käyttäminen virtuaalitilan metaforana. Hotellihan on rakennus, jossa on sekä yksityisiä että yhteisiä tiloja.

Hotelliin pääsee ilmaiseksi sisään, mutta Habbon ansaintalogiikka perustuukin siihen, että hahmot voivat sisustaa omat huoneensa ostamalla virtuaalisia huonekaluja, Habbo-kielellä kamaa.

“Tosin eihän se aivan yksi yhteen todellisuuden kanssa mene, koska kukaan ei osta huonekauluja hotellihuoneeseensa”, Karjalainen sanoo.

Eivätkä hotellien vakioasiakkaat ole 10–15-vuotiaita, kuten Habbossa.

“Sen jälkeen ei ole enää coolia olla Habbo”, sanoo Karjalainen, joka ei kuitenkaan vaikuta asiasta lainkaan huolestuneelta. Habbo Hotel on ikäryhmätuote, josta koitetaan nyt kasvattaa maailmanlaajuista nuorisobrändiä Aku Ankan tapaan.

Itse perustuotteen kehittämisen ohessa firman 200-päinen työntekijäjoukko kehittelee mielessään jo Habbo-oheistuotteita: kännykkäpelejä, t-paitoja, leluja…

“En haluaisi tuotesarjasta mitään krääsää. Parasta olisi, jos tuotteisiin saisi jotenkin tuotua samaa interaktiivisuutta kuin hotelliin.”

Habbo on lanseerattu 17 maahan Yhdysvallat ja Kiina mukaan lukien. Yhtiön Suomen-yksikkö kaipaa jo lisää tilaa, pian koko Sulakkeen väki muuttaa vanhoihin HPY:n tiloihin Korkeavuorenkadulle.

Kiusankappaleet ja kehittäjät

[Moe, pitää mennä. Kone ilee.]

Täh. Mitä ”ilee”?

Nuoret käyttäjät ovat monella tapaa haasteellisia. Siis kaikessa webbitietoudessaan varsinaisia kiusankappaleita, jotka keksivät tuhat ja yksi tapaa kiertää sivuston tiukkaa webbietikettiä.

Hyvä maine on Habbolle elintärkeä.

Käyttäjien huonekalut maksavat tietysti viime kädessä vanhemmat, joille halutaan antaa mielikuva turvallisesta nettipalvelusta. Yksi Habbon arvoista on myös opettaa nuorisolle nettietikettiä ylipäätään. Sympaattista on, että Habbo on täysin väkivallaton alue. Myös kehitteillä olevat maksulliset mobiilipelit tullaan kirjoittamaan väkivallattomiksi. Se on realistisilta näyttävien hakkaamis- ja tappopelien keskellä statement, jonka luulisi – toivoisi – olevan myös myyntiargumentti fiksuille vanhemmille.

Habbo on palkittu paitsi lukuisilla it-alan palkinnoilla, myös ympäristö- ja hyväntekeväisyysansioista.

Habbo kannustaa nuoria aineettomaan kulutukseen, joka miellyttää älä osta mitään -väkeä. Habbo tekee myös yhteistyötä Elämä on parasta huumetta ry:n kanssa. Habbo Hotelin sivuilla voi hypätä virtuaaliseen huumetietobussiin.

Hahmojen puheista sensuroidaan automaattisesti kaikki kirosanat sekä sähköpostiosoitteita, puhelinnumeroita ja nimiä muistuttavat pätkät. Etiketit myös lokalisoidaan maittain sopiviksi. Esimerkiksi Yhdysvaltojen markkinoille mennessään habbolaiset joutuivat keskustelemaan siitä, saavatko poikahahmot mennä uimaan lahkeettomissa uikkareissa.

Enimmäkseen sääntöjen kiertoyrityksissä on kyse melko viattomasta auktoriteettivastaisuudesta, mutta pelaavat lapset voivat tehdä netissä myös vakavia hölmöyksiä esimerkiksi antamalla yhteystietojaan Habbossa tapaamilleen hahmoille. Yksikin nettipedofiili tai salasanan väärinkäyttäjä voisi pahoin vahingoittaa koko sivuston mainetta, eikä siihen ole tämän kokoisessa bisneksessä varaa.

Toisaalta aktiivisimmat käyttäjät tekevät Habbosta kiinnostavamman omilla verkossa syntyvillä innovaatioillaan. Habbossa on esimerkiksi tyttö, joka on sisustanut huoneestaan Ruotsin-laivan. Hän kerää muilta hahmoilta huonekaluja vastineeksi “risteilystä” ja rahoittaa näin oman virtuaalihuoneensa kehittelyä.

“Niitä liikuttaa oikeet ihmiset!”

Jos jätetään imaginäärisen Ruotsinlaivan tai virtuaalisen Armas-perinnehuonekalun, joka tuo kotiisi tuulahduksen raikasta maalaisilmaa järjettömyyden pohtiminen sikseen, jää jäljelle oikeastaan vain kysymys, miksi Habbo kiehtoo käyttäjiään niin paljon.

Mikseivät lapset soita toisilleen? Mikseivät he mene ulos tapaamaan toisiaan?

“Myöhäismodernin ihmisen sielu roikkuu kännykän ja netin omassa käyttöyhteydessä”, sanoo Paakkunainen.

Hän sanoo havainneensa, että pelit jäävät ajankäytöstä kilpaillessa kakkoseksi henkilökohtaisen vuorovaikutuksen, päättömän surffauksen ja hyötykäytön, kuten musiikkipalvelujen, varjoon.

Nuoret siis etsivät netistä kontakteja, mutta niiden aitous on kyseenalaista. Feikki-identiteettien käyttö on yleistä, ja nk. laajennetut kontaktit, kuten sähköpostin tai puhelinnumeron vaihtaminen netissä tavatun hahmon kanssa tuottaa usein pettymyksen. Kuten elämä usein tekee.

“Netti vapauttaa niin monista perinteisen sosiaalisen kontaktoinnin aloitteluvaivoista, ettei suosio ole mikään ihme”, Paakkunainen sanoo.

Entinen aktiivikäyttäjä, 14-vuotias Mimosa, perustelee habboiluaan tapaan, joka varmasti miellyttää sulakelaisia.

“Huonekalujen takia”, hän kertoo.

“Niiden takia Habboon jää aika helposti koukkuun.”

Mimosa ei ole maksanut huonekaluistaan senttiäkään. Kaveri antoi Mimosalle kolikoita, joilla hän sai ensimmäiset huonekalunsa. Sen jälkeen Mimosa kasvatti kokoelmaansa vaihtelemalla kamaa.

Mimosa ei tunne ketään, jonka reaalimaailman ystävyyssuhteet olisivat korvautuneet edes osittain netissä pyörimisellä. Hän ei käyttänyt Habboa sosiaalisena kohtauspaikkana, vaan pikemminkin leikkivälineenä, puhtaana ajanvietteenä siinä missä vaikkapa telkkaria.

Mimosa sanoo, ettei hän ole varsinaisesti keskustellut kenenkään Habbo-hahmon kanssa.

“Kavereita moikkasin, kun ne tulivat käymään.”

Yhteisöllisyys voikin toteutua lapsikäyttäjien kohdalla vanhaan tuttuun tapaan: siks kun kaikki muutkin.

Saan neljänä aktiivisena Habbo-päivänäni kolme “kaveripyyntöä”, eli eräänlaista yksityisviestiä, joiden lähettäjät haluavat tutustua kanssani paremmin. Vastaan yhteen viestiin, mutta selvittämättä jää, olisiko välillemme syntynyt oikeaa kaveruutta.

Hahmojen välinen kommunikointi pysyy etäisenä ja sähkösanomien omaisena. Kaman pummaajia on joka nurkalla.

Minusta on ikävää, kun osa haluaa alkaa, ja heti kysyy “Onks sul kamaa?” Ja jos ei oo, niin se jättää heti. Vaikka oliskin kamaa, tuskin ne sitä antaa. Minusta on järkeä alkaa vain, jos oikeasti haluaa, ja pitää henkilöstä. Vai mitä? ;) kirjoittaa nimimerkki Mary-Kate Habbon sivujen ihmissuhdetuntija Annelille.

Tervehdin useita hahmoja aina mennessäni huoneisiin, mutta vain harva vastaa. Jostain naurettavasta syystä se tuntuu vähän pahalta. Noi ei moikaneet mulle. Onko mussa jotain vikaa?

Itse asiassa on. Olen iältäni niin kaukana Habbon kohderyhmästä, että voisin olla niiden äiti. Satunnaisena (ja satavuotiaana) ohikulkijana tuntuu vaikealta päästä mukaan Habbon sisäpiirimeininkiin.

Siksi otankin 7-vuotiaan testihenkilön koeajamaan Habboa. Nyt Habbolla on siis 43 000 001. käyttäjä. Hänen simpukkakännykkänsä soi.

“Mä oon sellasessa pelissä, ni siellä on sellasia hahmoja, jotka on ihan oikeita ihmisiä! Ni niitä liikuttaa joku toinen ihminen! Ja sit mä sanoin sille yhdelle et moi, ja sit mä olin siellä uima-altaalla! Säkin voit tehdä oman hahmon ja se voi puhuu, nii, ja sit ne voi ostaa sellasia huonekaluja!”

43 000 002.

Habbo-suomi-habbo

• peelo = häirikkö
• ovipeelo = oven edessä
• tukkeena seisova hahmo
• floodaus = sama hahmo hokee samaa lausetta -sanaa monta kertaa peräkkäin
• hubu = virtuaalinen huumevalistus bussi
• noob = aloittelija
• lol = nauraa ääneen jollekin
• idle = ei itse ole koneen ääressä, vaikka hahmo on habbossa
• IRL = in real life (oikeassa elämässä)
• bannit = porttikielto Habbo Hoteliin
• viikkis = viikkokirje Habbon sivuilla
• fannari = Habbon fanisivu
• mizzarit = Missikisat
• tuolari = tuolikisa
• kama = tavara
• keris = keräilytavara
• pläzä = retrotuoli
• tele = teleportti, jolla voi yhdistää huoneita

Kymmenien miljoonien bisnes

Vuonna 2004 Sulakkeen liikevaihto oli 13,7 miljoonaa euroa, joka oli yli kaksi kertaa enemmän kuin edellisenä vuonna. Kehityksen odotettiin jatkuvan myös vuonna 2005, jonka viimeinen neljännes oli tulokseltaan ensimmäinen voitollinen. Sulake sijoittui 8. sijalle Deloitten Euroopan, Lähi-idän ja Aasian alueen (EMEA) nopeimmin kasvavien yritysten Technology Fast 500 -tutkimuksessa. Yhteensä suomalaisyrityksiä on 500 yrityksen joukossa 19.

Oikolukija

Kansanedustaja Jyrki J. Kasvi esiluki artikkelin

“Tämä on sitä sisältöteollisuutta, josta on vuosia kohkattu. Iso raha onkin peleissä ja leikeissä! Vanhemmille Habbo on hämmentävä kokemus. Ensin heidät on peloteltu pitämään nettiä pornoluolana. Sitten he näkevät nämä Habbo-ukot, ja heiltä kinutaan rahaa Habbo-sohvaan. Moni maksaa, koska ei kehtaa tunnustaa olevansa pihalla kuin lintulauta. Feikki-identiteetit ovat mielenkiintoisia, ne pakottavat kysymään, keitä me oikeasti olemme. Monelle Internet on paikka, jossa voi olla aidosti sitä mitä on, kokeilla persoonastaan eri puolia. Olen joskus osallistunut netin keskusteluihin kolmella eri nimellä ja jopa haukkunut omia puheenvuorojani.”