Hanna-Mari on tänä päivänä perheellinen nainen, mutta sai ensikosketuksensa uskontoon parikymppisenä viestinnän opiskelijana Jyväskylässä, jossa tutustui naisopiskelijaan, joka oli bahá’í. Kaksikosta muodostui heti hyvät ystävät ja hetken päästä he olivatkin jo kämppäkavereita.
”En etsinyt niihin aikoihin uskontoa elämääni, mutta pidin aina kämppikseni tavasta kohdella muita ihmisiä. Hänen maailmankansalaisuuden identiteetti yhdistettynä vahvaan näkemykseen ihmiskunnan ykseydestä ja maailmanrauhasta olivat myös vaikuttavia tekijöitä. Liityin muutaman vuoden tutkiskelun jälkeen itsekin bahá’íksi.”
Ajatus yhdestä jumalasta kaikkien uskontojen takana puhutteli nuorta naista, sillä opetuksissa Abraham, Zarathustra, Buddha, Jeesus ja Muhammed nähdään kaikki saman jumalan ilmaisijoina.
Uskonnolla ei myöskään ole pappeja ja se sisältää vain vähän rituaaliperinteitä, mutta päivittäistä omatoimista rukoilua pidetään arvossa ja yhteisistä asioista neuvottelemista. Päihteiden käyttöä ei ideologiassa sallita tupakkaa lukuun ottamatta.
Tulevaisuuden toivot
”Käytännön arjessa kahden lapsen äitinä pidän mielessä Bahá’u’lláhin sanat: Pitäkää ihmistä kaivoksena, joka on täynnä verrattoman arvokkaita jalokiviä. Vain kasvatus voi saada sen paljastamaan aarteensa ja auttaa ihmiskuntaa niistä hyötymään.”
”Ihmiset eivät ole syntisiä olentoja ja kukaan ei opi olemaan antelias sekä rakastava, jos sitä ei harjoittele. Olen oman osani siihen antanut pitämällä viimeiset kymmenen vuotta bahá’i-lastentunteja, joihin kaikki naapurustoni lapset ovat olleet tervetulleita. Ei haittaa, jos on ateisti, luterilainen, katolilainen tai muslimi.”
Lisäksi varhaisnuorille (12–15-vuotiaat) löytyy oma ryhmänsä, joka tarjoaa nuorisolle rakentavaa tekemistä sen sijaan, että vain notkuisivat kaduilla ja ostareilla toimettomina.
”Nuoriso nähdään mediassa ongelmaisena ryhmänä, joka tägää leikkipuistot täyteen ja hajottaa yleisiä paikkoja. Niiden sisällä on kuitenkin valtava energia ja potentiaali, joka tulisi ohjata positiiviseen suuntaan. Naapurustomme varhaisnuortenryhmässä on kaksitoista nuorta, joista ainoat bahá’ít ovat minun kaksi teini-ikäistä lastani. Yksi projekti oli korjata läheinen bussipysäkki, johon nuoret hakivat luvan kaupungilta.
Vuoden päästä pysäkki oli tuhottu uudestaan, mutta nuoret eivät lannistuneet vastoinkäymisistä pitkäksi aikaa. Tällä kertaa uudelleenrakentamisen yhteyteen järjestettiin naapurustojuhlat, joihin kaikki olivat tervetulleita. Yhteisö reagoi asiaan hyvin ja paikalle saapui reilut kaksisataa ihmistä, joista osa toi pullaa ja toiset järjestivät pelejä viihteeksi.
”Ryhmä on myös käynyt läheisessä vastaanottokeskuksessa opettamassa suomen kieltä pakolaislapsille, joka on ollut onnistunut kokeilu, muttei helppoa järjestää. Kieltä tärkeämpää on ollut opettaa keskuksen sotaa kokeneita sekä traumatisoituneita lapsia toimimaan rauhallisesti keskenään ryhmässä. Keskuksen vartijatkin ovat olleet erittäin tyytyväisiä muutokseen. Lapset ovat lisäksi kiintyneet näihin nuoriin.”
Määrätietoinen Hanna-Mari toteaa iloisesti: ”Me ei hajoteta, vaan rakennetaan.”