- Mistä tietää onko joku vegaani?
- Älä huoli, hän kyllä kertoo siitä sinulle.
Jos et vielä loukkaantunut tästä vitsistä, ei hätää. Vaihda vain sana vegaani joksikin muuksi. Osuuko karppaaja, gluteeninvälttelijä, makrobiootikko, paleodiettaaja, kasvissyöjä, fruitaristi, zonettaja tai kalorinlaskija ehkä lähemmäksi?
Yhä useampi meistä ei ainoastaan noudata jotakin ruokavaliota, vaan levittää sen ilosanomaa kuin evankeliumia. Mitä suuhunsa laittaa on jokaisen oma, henkilökohtainen valinta, ja vaihtoehtoja tämän tekemiseksi on enemmän kuin koskaan. Teoriassa suomalaisen nyky-yhteiskunnan yltäkylläisyys tuo hyvän ruokavalion kaikkien saataville, mutta todellisuudessa syömme yhä eriytyneemmin eri asioita omissa leireissämme.
Katsaus omalle lautaselle paljastaa sen oikean ruokavalion etsimisen epätoivon. Vuosien saatossa olen kokeillut ainakin Montignacia, Atkinsia ja gluteenitonta ruokavaliota. Pahiten mopo karkasi käsistä karpatessa. Kuinka nopeasti ihminen voikaan hyväksyä keitetyn kananmunan välipalaksi! Hiilarien lähtiessä lautaselta ketoosin pierumainen sivumaku ei hälvennyt suustani yli vuoteen. Työkaverit ja ystävätkään eivät voineet välttyä käännytykseltä karppausklubiin, protskuparlamenttiin...
"Munalahkoon", kirjailija ja entinen ruokakolumnisti Joonas Konstig hymähtää.
Olen tullut kysymään Konstigilta ruokavaikeilusta. Aiheen pitäisi olla hänelle tuttu – Konstig on paitsi seurannut ruokavalioiden muuttumista, myös kokeillut niistä monia. Sitten hän sai rajoituksista tarpeekseen. Nyt hän on kirjoittanut aiheesta kirjan 'Pyhä ruoka', jossa hän puhuu ruokavalioista, vielä kerran.
"Se on mun elinikäisen ruokaharrastuksen synteesi. Lopputulema. Lopullinen lausunto, jonka jälkeen mun ei toivottavasti tarvitse sanoa enää mitään ruoasta" Konstig vitsailee.
Saastaa ja taikauskoa
Tahtoisin tietää, onko olemassa yhtä muita parempaa tai oikeampaa ruokavaliota. 'Pyhä ruoka – mitä oikein saa syödä?' ei nimestään huolimatta kuitenkaan ole raamattu, päinvastoin. Konstig ei tarjoa helppoja vastauksia. Kirjassa helpot vastaukset paljastuvat osin taikauskoksi. Uskomme ihmeiden tulevan proteiinipatukan tai pikapuuron paketissa.
"Ruokaan liitetään paljon tabuja ja manaa, eli rituaalisesti epäpyhää ja rituaalisesti voimakasta. Esimerkiksi superfood-liike on tyypillinen esimerkki siitä, kun ruokaan liitetään rituaalista voimaa. Kun syödään goji-marjoja, niin me saadaan ikään kuin supervoimat" Konstig kuvailee.
Mietin hiljaa mielessäni kotona likoavia pakurikäävän paloja, joista keitän teetä flunssaa vastaan. Yhtäkkiä ne tuntuvat jäniksenkäpäliltä. Mutta entä sitten rajoitukset, onko niissä yhtään enemmän järkeä? Oman gluteeninvälttelyni lisäksi lähipiirissäni on useita tiukkoja vegaaneja, pari makrobioottista syöjää, muutama tyyppi joiden ruoat eivät saa koskea toisiaan, ja kolme, jotka välttävät veden juomista syömisen yhteydessä. Konstigin mukaan näissä tabuissa toistuu historiallinen ajatus, että jotkut ruokalajit ovat rituaalisesti saastaisia ja niihin ei sovi koskea.
"Se näkyy monilla esimerkiksi vegetarismissa niin, että omaan ruokaan ei voi koskea kauhalla, joka on koskenut liharuokaan. Vaikkei siitä siirtyisi kahta lihasolua enempää elimistöön, niin se voi olla absoluuttinen kielto."
Ratkaisu ei löydy kaupasta
Mistä sitten tietää, mikä oikeasti on haitallista? Konstig ei vähättele tieteellisen tutkimuksen merkitystä, mutta muistuttaa inhimillisen ymmärryksen rajoista, tunteisiin perustuvasta päätöksenteosta, ja median ja ruokateollisuuden omista intresseistä uutisoinnissa ja markkinoinnissa. Suurin ongelma omalle terveydelle olemmekin me itse, kun ladomme ostoskärryt täyteen terveystuotteita.
"Suurin osa ihmisistä haluaa uskoa, että universumi on hyvä ja antaa meille lahjoja värikkäissä paketeissa. Enemmistöllä kaupan hyllyllä olevista tuotteista ei kuitenkaan ole mitään käyttöä, vaan se mitä tarjotaan on usein turhaa tai jopa haitallista. Se on iso oivallus! Meidän pitää jotenkin ottaa vastuu siitä mitä kannamme kaupasta pöytään", Konstig sanoo.
Vastuun ottaminen lähtee omasta itsestä ja aktiivisuudesta. Konstigin mukaan hyvä ruokavalio lähtee yhdessä syömisestä ja ruoan valmistamisesta. Hänen mukaansa keittotaito on ihmisen tärkein itsepuolustustaito.
"Uskon ihmisten olevan keskimäärin terveempiä, tyytyväisempiä ja onnellisempia jos he tekevät ruokansa itse nähden sen eteen jonkun verran vaivaa."
Konstig puhuu paljon evoluutiosta, ja kuinka haitattomat ruoat löytyvät historiasta. Jos jokin on ollut osa ruokavaliotamme kymmenen tuhatta vuotta, se luultavasti ei ole ihmiselle vaarallista. Enää kirjailija ei välttele voita, viljoja tai lihaa.
"Ainut mitä yritän aktiivisesti välttää on friteeratut ranskanperunat ja yleensä kaikki pikaruokaloissa friteeratut ruoat, koska ne voi olla niissä käytettyjen öljyjen takia niin täynnä ikävää tavaraa. Se on oikeastaan mun ainut tabu, mutta kyllä mä syön silloin tällöin niitäkin", Konstig tunnustaa.
Hetkinen! Alan muuttua epäileväiseksi. Olisiko tässä nyt kyse aiemmin tiukkoihin ruokavalioihin uskoneesta nuoresta miehestä, joka perheellistyttyään ja neljääkymppiä lähestyessään alkaa saarnata perinteisiä ruoka-arvoja? Onko Konstig tulossa vanhaksi?
"Joo-o siis varmaan. Kyllähän nuoret ovat yleensä väärässä. Keskimäärin keski-ikäinen ihminen on useammin oikeassa kuin nuori, ja vanhus on keskimäärin enemmän oikeassa kuin keski-ikäinen, saati nuori. Se on viisautta. Se kertyy iän myötä."
Kirjailija ei ole aivan vakavissaan, mutta ymmärrän hänen pointtinsa. Parikymppisenä karppaaminen tuntui itsellenikin aivan järkevältä vaihtoehdolta. Vanhempana oma aiempi absoluuttisuus näyttäytyy kuitenkin epätoivoisena totuuden etsintänä mitä hölmöimmistä paikoista.
Konstig on samaa mieltä: "Ihmisillä ei koskaan historiassa ole ollut näin paljon valinnanvaraa. Ei ainoastaan ruoan vaan kaiken suhteen. En usko meidän sopeutuneen sellaiseen, että kaikki on mahdollista. Luulen, että me koitetaan kammioida sitä kaoottisuutta, sitä vaihtoehtojen anarkiaa, sitä, että mikä tahansa olisi mahdollista. Asioista tulee hirveän vaikeita kun se vaihtoehtojen universumi laajenee."
Pystyapinoiden illallinen
Valitettavasti Konstig ei siis tiedä totuutta ruoasta. Onneksi hän ei myöskään väitä tietävänsä sitä. Kirjallaan hän ennemminkin paljastaa elintarvikkeiden epäjumalia ja kyseenalaistaa auktoriteetteja, mukaan lukien itsensä.
"Tarvitaan skeptisyyttä sitä kohtaan mitä lukee, myös sitä kohtaan mitä mä kirjoitan", Konstig muistuttaa.
Monet Konstigin esiin nostamista näkökulmista ovat hyvin järkeviä. On helpompi ottaa vastuu siitä mitä suuhunsa laittaa, jos ruoan valmistaa itse. Samaten kohtuus kaikessa on perinteikkyydestään huolimatta yksinkertaisista elämänohjeista ehkä terveellisin. Järisyttävän teknologisen ja teollisen kehityksen aikakaudella on vaikea hyväksyä, että terveyteen tai onnellisuuteen ei olisi oikotietä, pikavalintaa tai applikaatiota. Se ei kuitenkaan tarkoita etteikö näin olisi. Kuten Konstig muistuttaa, ihminen on pystyapina, ja satojen tuhansien vuosien evoluutio vaikuttaa käytökseemme, päätöksentekoomme ja myös optimaaliseen ruokavalioomme.
Entä jos omasta ruoka-ajasta on tullut pelkkä rajoitusten karikko? Miten tästä sääntöjen labyrintista oikein voi uskaltautua ulos? Tähän Konstigilla on vastaus: yhdessä syöminen.
"Se, että pystyisi jakamaan aterian tärkeitten tai tärkeiksi tulevien ihmisten kanssa ilman sitä "mä oon tämmönen mä en syö tätä ja sä oot tommonen sä et syö tota", ilman sitä koko inhottavaa atomisoitumista. Olishan se nyt ihanaa."
Niinhän se olisi.