Käpylän lippakioski haluaa ostaa itse kehittämänsä toiminnan itselleen

Kioskin ostaminen kaupungilta yritetään rahoittaa joukkorahoituksella.

Kuva: Käpylän lippakiskan toiminnan jatkaminen / Mesenaatti.me

Käpylän lippakioski on palvellut asiakkaitaan ja toiminut käpyläläisen elämän keskipisteenä viimeisen kuuden vuoden ajan. Tänä vuonna kaupunki on kuitenkin päättänyt periä kioskikiinteistöstä lähes kaksinkertaista vuokraa, joka tekee aiempien vuosien kaltaisen meiningin kioskille lähes mahdottomaksi. Kaupunki tarjoaa kuitenkin oljenkortena mahdollisuutta myymällä kioskin, jos sopiva ostaja löytyy. Tätä tarkoitusta varten on käynnissä parhaillaan joukkorahoitus Mesenaatti.me-palvelussa.

“Käpylän lippakioski on toiminut nykyisenmuotoisena sommitelmana kuuden kesän ajan. Kaupallisen ja liiketaloudellisen glorian sekä fyrkan haalimisen sijaan kioskin pyörittäjinä olemme pyrkineet luomaan mahdollisuuksia ulossulkemattoman kaupunkitilan rakentumiselle, puolijulkisen ja julkisen kaupunkitilan orgaaniselle haltuunottamiselle – mitä monimuotoisempien kohtaamisten mahdollistamiselle. Ennen asettumistamme puikkoihin kioskirakennus oli vuosikausia tyhjillään. Kahvilatoiminnan ohella kioski on tarjonnut mahdollisuuksia kaupunkitapahtumien omaehtoiseen järjestäytymiseen”, kioskin pyörittäjät kirjoittavat joukkorahoitussivulla.

“Toimintamme kioskin historian aikana ei ole pyrkinyt häviävääkään hetkeä kasvattamaan pääomaa; taloudellisesti ainoa motiivimme on ollut toiminnan jatkuvuuden mahdollistaminen ja omillemme pääseminen. Rahaa meillä ei ole, eikä se juuri liene edes valuuttamme. Siksi tarvitsemme apuanne.”

Kaupunki pyytää kioskista 8000 euroa. Ulkopuolisen arvioijan määrittelemä hinta perustuu potentiaaliseen liiketoimintaan ja kioskilla jo käyneiden asiakkaiden määrään.

“Itse fyysinen kioskirakennus on tuskin monenkaan kahvikupposen tai pullankäntyn arvoinen. Näin ollen joukkorahoituksella pyritään siis ostamaan itsetuotettua lisäarvoa palauttamalla tyhjästä nyhjästy summa kahisevaa takaisin kaupungin kasvottomaan ja pohjattomaan budjettiin. Pöhköä, kyllä, mutta näinhän tämä kai pyörii: ‘raha palaa isoon kirstuun ain / se on lainaa vain’.”

Joukkorahoitus lähti hyvin käyntiin ja pian kampanjan käynnistämisen jälkeen 12 000 euron rahoitustavoitteesta (minimi 9500 euroa) onkin kasassa jo pari tonnia. Ja miksei jengi sijoittaisi, onhan vastikkeena mahtavat saatavat. 15 eurolla saa vitsiesityksen pöhköhuumorilla, 20 eurolla saa performatiivisen elämänohjeen ilman vitsiä ja 30 eurolla runoesityksen. DJ-keikan vapaavalintaiseen tilaisuuteen saa vastikkeeksi 100 euron rahoituksesta ja yhteiskunta-analyyttisen performanssin nykymaailman tilasta vaivaisella 750 eurolla. Tonnilla irtoaakin jo vapaavalintainen esitys vapaavalintaisesta aiheesta.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi