Kaupungin Paras 2003

Näe Kaupungin Parhaat!

City-lehden valitsemat Kaupungin Parhaat nousevat lavalle Papà ja Caffè Giovannissa (Keskuskatu 7) keskiviikkona 1.10. klo 21. Estradilla nähdään ja kuullaan myös Sir Elwoodin Hiljaiset Värit, The Crash ja Quintessence. Illan emännöivät Kumman kaa -mimmit Heli Sutela ja Minna Koskela. Tule mukaan! Juhliin on vapaa pääsy klo 21 alkaen.

Nyrkkeilijä

Nyrkkeilyn alle 60 kilon sarjan viisinkertainen Suomen mestari, hallitseva Pohjoismaiden mestari, EM-kolmonen. Aikamoinen saldo vasta 22-vuotiaalle naiselle. Vaikka siro ja kauniskasvoinen Eva Wahlström ei näytä nyrkkeilijältä, 168-senttisestä varresta lähtee sen verran voimakkaita iskuja, että niiden jälkeen isokin mies ottaa lattialla lukua. Kotimaasta ei löydy tarpeeksi kovia naisvastustajia, joten Wahlström joutuu harjoittelemaan miesten kanssa. Esimerkiksi SM-kakkosta vastaan Eva on otellut kaksitoista kertaa. Jokainen kamppailuista on päättynyt Wahlströmin voittoon.

"Nyrkkeily on reilu laji. Jos treenaat hyvin, voitat. Jos olet lintsannut, saat turpaasi. Tämä on samanlaista kuin leikkisi hippaa", hymyilee Eva hammasrivistö suorana.

"Nenä on murtunut muutaman kerran, ja naama ollut sitäkin useammin turvoksissa. Mutta laji ei ole vaarallinen. Naiset saavat käyttää halutessaan rintasuojia. Ammattinyrkkeily on eri asia. Siinä haetaan vain tyrmäystä."

Eva heiluttaa nyrkkejään ainoastaan kehässä. Itsehillintä ei pettänyt edes taannoin öisessä taksijonossa, jossa vihastunut nainen yritti haastaa Evan tappeluun.

"Annoin naisen heitellä minua. Mikään ei enää satu, ei minulle tule edes mustelmia. Nauratti vaan kauheasti."

Espoon Iskua edustava Wahlström treenaa nelisen tuntia päivässä. Kaudella ruokavalio on tiukkaa. Aterioihin kuuluu reilusti maitorahkaa ja raejuustoa. Alkoholi on pannassa.

"Jos juon, treenit ovat viikoksi pilalla. Kesällä ennätän olla terassilla."

Melkoinen show on myös päästä alle 60 kiloon kilpailuissa. Ennen punnitusta kaikki ylimääräiset nesteet pitää saada kehosta pois. Veden juominen on pannassa tunteja. Edes kosteusvoidetta ei saa käyttää.

"Olen polkenut saunassa kuntopyörää lämpöpuku päällä ja pudottanut painoa matkalla Helsingistä Tampereelle kaksi kiloa. Olin takapenkillä pipo ja toppapuku päällä suljettuna makuupussiin. Välillä pysähdyimme jumppaamaan ja sitten takaisin pussiin."

Entä pitävätkö miehet nyrkkeilevästä naisesta?

"Kerran yksi mies sanoi, että naisista näyttää tulevan sitä mukavampia, mitä enemmän heitä on lyöty päähän", naureskelee Wahlström.

Keitto

Jos viime kesän helteillä rohkenit tilata Strindbergin terassilla kylmän keiton, olet todennäköisesti turisti tai nuori kaupunkilaisnainen.

"Kylmät keitot ovat Strindbergin listalla toista vuotta. Tänä vuonna niitä meni enemmän kuin viime vuonna. Moni vierastaa yhä", kerrotaan Strindbergista, jonka keittiössä häärää nuori, keitoista hyvin kiinnostunut kokki, Katja Marttila.

Kaupungin paras keitto, Strindbergin kylmä paprikakeitto, on mausteinen ja täyteläinen, maailman kuuluisimman kylmän keiton, espanjalaisen gazpachon tyylinen. Helteen vietyä ruokahalun se viilentää ja ravitsee. Ja takaa, ettet kaadu nestehukkaan.

Pienen pieni tilkka Etelä-Eurooppaa lautasellamme.

Strindbergin terassi, tarjotaan vain kesäisin.

T-paita

"Puolen vuoden sisällä siitä, kun aloin tehdä t-paitoja, markkinoilla oli viisi muutakin yrittäjää", tietää kaupunginosapaidat alun perin lanseerannut stylisti Anna Komonen, 32.

Annan kotiseuturakkauden osoitus syntyi harmista, kun armaan Käpylän nimellä kaupattiin asuntoja ydinalueen ulkopuolelta. Niinpä nimen alle lisättiin postinumero, joka kertoo kaupunginosan rajat.

"Töölön alueelle olen tehnyt paitoja kahdella eri postinumerolla. Helsingin alueiden lisäksi olen tehnyt pyynnöstä myös Olari-, Korso- ja Kurikka-paidat."

"Jos vain olisin muilta töiltäni ehtinyt, paitoja olisi myyty ainakin kymmenen kertaa enemmän." Tällä hetkellä kaupunginosaa tunnustaa paidallaan noin parituhatta kaupunkilaista.

"Ihmiset matkustavat niin paljon, ja internet laajentaa maailmaa. Oman seudun tunnustamiselle on tilausta. I´m so sexy -paidan rinnalla Kamppi tai Punavuori on voimakas ilmaus."

Suosituimmaksi on kivunnut Kalliota tunnustava vaate. Paita ei kuitenkaan välttämättä todista mitään kantajastaan, sillä Anna tietää ei-kalliolaisten pukumiestenkin ostaneen niitä.

Käpylä-paidat One Waystä, 32 euroa.

Pikakirjoittaja

Moni tunnistaa pitkänhuiskean rokkarin, Niklas Variston, kadulla Egotripin Skeleksi. Harva tietää, että 31-vuotias kitaristi on myös kaksinkertainen pikakirjoituksen maailmanmestari. Viimeksi hän voitti monikielisarjan MM-tittelin kesällä Roomassa. Tehtävänä oli kirjoittaa kolmen minuutin mittaiset, yhdentoista eri kielen sanelutekstit (suomi, ruotsi, norja, tanska, viro, englanti, saksa, italia, espanja, hollanti, interlingua) mahdollisimman vähin virhein. Aikaa kullekin kielelle oli tunti.

"Onneksi keskittyminen ei herpaantunut, sillä tekstit olivat kaupallis-poliittisia, ja ne saneltiin pienissä kivihuoneissa, joissa kaikui mielettömästi", naureskelee seitsemättä kertaa pikakirjoituksen MM-kisoihin osallistunut Varisto.

Varisto innostui pikakirjoituksesta 14-vuotiaana, jolloin hän ilmottautui kirjekurssille ja opetteli alkeet puolessa vuodessa.

"Koukerot olivat niin jännän näköisiä koukeroita."

Varisto pystyy kirjoittamaan 325 tavua minuutissa, samaa tahtia kuin normaali ihminen puhuu. Mitä hyötyä hänelle on pikakirjoituksesta?

"Nykyään olen niin laiska, että kirjoitan kaikki muistiinpanoni pikakirjoituksella. Reaktiokyky ja kielitaito ovat parantuneet kirjoittaessa."

Lisäksi Varisto saa duunikeikkoja Pohjoismaiden neuvoston vuosikokouksiin, ja onpa hän päässyt kerran ravintolan jononkin ohi, koska oli pikakirjoittaja. Tämä tosin tapahtui vuonna 1989 ja Itä-Saksassa.

Ankkakeräilijä

Eipä uskoisi, että Laajasalon harmaan betonilähiön pienessä kaksiossa asuu Suomen suurimman Carl Barks -kokoelman omistaja. Mustaan pikkutakkiin ja farkkuihin pukeutunut, sänkipartainen Marko Leppälä kertoo aloittaneensa keräilyharrastuksensa 11-vuotiaana Aku Ankka -sarjiksilla. Nykyään 40-vuotias Leppälä keskittyy keräilemään pelkästään Barksin töitä. Hänellä on muun muassa täydellinen kokoelma ankkamestarin noin 60 litografiasta, koko Barksin sarjakuvatuotanto englanniksi sekä alkuperäispainos ainoasta ankkataiteilijan piirtämästä Mikki Hiiri -sarjakuvasta. Kokoelman arvokkain teos Barksin öljyvärimaalaus Belles of the Klondyke, riippuu olohuoneen seinällä. Hintaa teoksella on kymmeniä tuhansia euroja. Leppälällä on kallis harrastus.

"Olen kuluttanut kokoelmaani ainakin 150 000 euroa. Nuorempana olin vielä fanaattisempi. Myin jopa tavaroitani, jotta sain ostettua teoksia."

Miksi juuri Barks?

"Hän on viime vuosisadan suurimpia älykköjä. Barksin tarinat ovat syvällisiä, ja hänen piirrostyylinsä on puhutteleva. Ei mitään nykyajan kertakäyttötavaraa."

Leppälän kokoelma keräsi kiinnostusta Tennispalatsin näyttelyssä vuonna 2001. Kuukauden päästä hänellä on näyttely Strängnäsissä Ruotsissa.

Leppälä ostaa teoksia pääsääntöisesti huutokaupoista Yhdysvalloista, jossa tarjonta on laajin. Vaikka teoksia on jos jonkinmoisia, kokoelma ei ole vielä täydellinen.

"Vielä puuttuu Barksin akvarellityö. Pari kertaa olen harmittavasti menettänyt sellaisen huutokaupassa. Hankin sen kyllä vielä."

Eli Leppälän keräilylle ei näy loppua. Hän on naimisissa harrastuksensa kanssa. Eipä turhaan eteisessäkään komeile Barksin Roope Ankka -aiheinen litografia Till Death Do Us Apart.

Pyöräilyreitti

Loppukesästä vihdoinkin lomalle päässyt, lähes loppuunpalanut ystävä hehkuttaa: Se on aivan ihana pyöräilyreitti! Joenvartta! Kulttuurimaisemaa! Auringonkukkia!

Pakko kokeilla. Pakkaamme mukaan pääkaupunkiseudun oivan pyöräilykartan ja poljemme kuumia kesäkatuja pitkin Helsingin keskustasta kohti Vanhankaupungin koskea. Koski pysähdyttää hetkeksi: vau - tämä on vanhinta Helsinkiä!

Maisemoitu pyöräilyreitti seuraa kiemurtelevaa Vantaanjokea vuoroin itäisellä, vuoroin läntisellä puolella. Joki ylitetään kauniita, valkoiseksi maalattuja siltoja pitkin. Ohitamme uimarantoja ja lukuisia pieniä uimalaitureita. Joenpenkalla nojailee polkupyöriä ja rannasta kuuluu iloista kiljuntaa. Vantaalaiset ottavat ilon irti joestaan kesän viimeisinä lämpiminä iltoina. Valkoiseksi maalattu rautatiesilta ylittää joen. Lapset ovat sitoneet paksun köyden liaaniksi joen yli kaartuvaan puuhun, ja heilauttelevat itsensä vauhtiin ja hyppäävät veteen. Pläts. Näkymästä tulee mieleen lähinnä USA:netelävaltiot. Puuttuu vain kaukaa kuuluva surullisen kaunis gospel-laulu.

Joen itäpuolella näemme pariskunnan, jolla on sauna joen rannassa. He istuvat verannalla vilvottelemassa ja vilkuttavat meille. Onko tämä muka rakensimmesittenlähiönviidessäminuutissa-Vantaata?

Haltialan tilalle päästyämme etsimme laukusta linkkarin, ja kahlaan auringonkukkamereen. Loppukesästä kukkia ei ole enää paljon jäljellä, ja ne ovat pieniä ja ötökkäisiä. Mutta ei se mitään.

Kokeilemme vielä joessa uimista. Mudanväriseen veteen laskeutuminen vaatii mereen tottuneelta rohkeutta, mutta vesi on ihanan vilvoittavaa. Pohjaan ei ilkeä koskea varpailla.

Maisemoitu pyräilyreitti Vantaanjoen viertä Vanhankaupunginkoskelta Haltialan tilalle.

Malli

Hento, hillitty ja herttainen - kaupungin kuumin malli on kaukana catwalkien bitcheistä. 15-vuotias Triinu Raudsepp on ollut Paparazzin kirjoilla vasta vuoden, mutta ehtinyt jo valloittaa niin naistenlehtien Me Naiset ja Trendi sivut kuin asiakkaidensa sydämet.

"Triinulla on tähän hommaan juuri oikea asenne. Hän on kunnianhimoinen, luotettava, nopea oppimaan ja muuntautumiskykyinen", toimistolta hehkutetaan.

Tyttö itse on liian vaatimaton miettimään, miksi juuri hän on cityn paras malli.

"Hyviä puoliani on ehkä se, että olen ainakin pitkä..."

Peruskoulun viimeistä luokkaa käyvä Triinu aikoo oppivelvollisuuden jälkeen satsata täysillä mallinuraan. Lukion hän käy jossain vaiheessa, kunhan ehtii.

"Tykkään hirveästi tästä työstä; koko ajan saa uusia kokemuksia ja pääsee matkustelemaan."

"Ensi kesänä lähetämme Triinun luultavasti New Yorkiin tai Pariisiin. Nykistä on toimistoilta tullut paljon kyselyitä, ja myös maailmankuulu valokuvaaja Bruce Weber on kiinnostunut Triinusta", Laila Snellman kertoo.

179 senttiä, 80-60-90, vaatekoko 36, painoaan tyttö ei edes tiedä.

"Yritän vähän katsoa, mitä syön. Ja käyn välillä lenkillä. Vapaa-aikaani kuuluvat lumilautailu ja kaverit."

Triinu rakastaa myös moottoripyörällä ajelua - tai kyydissä oloa, ikä kun ei riitä vielä mopokorttiinkaan.

Kaupungin parhaat -gaalaan hän on kuitenkin tulossa, vaikka sitten esiliinan kanssa.

Triinun voi buukata Paparazzista.

Seksisymboli

Seksikäs mies vapaaehtoisesti kokkaamassa edustaa tasa-arvoa puhtaimmillaan. Myös MTV3:n Soppamies-ohjelman katsojat ovat havainneet tämän: Harri Syrjänen saa palautetta yli sata viestiä viikossa. Suurin osa tulee naisilta.

Pystytukka, kepeä karisma ja sinisten silmien tiivis katse saavat leidit kaipaamaan Syrjästä oman hellansa taakse. Jopa ohjelman tekijätiimin sisältä kantautuu haikailevia huokauksia Syrjäsen virnistyksen perään.

"Imartelee", 34-vuotias Syrjänen kommentoi nimitysuutista hämmentyneenä.

"Sen täytyy merkitä sitä, että olen tehnyt jotain oikein."

Mutta ei mies ollut neitojen hylkäämä ennen uransa alkuakaan. Jos nyt ei omasta mielestään keskivertoa suositumpikaan.

Valitettavasti tämä seksisymboli kokkaa jo sydämensä valitulle. Ja töitä ei viedä kotiin.

"Harvemmin ainakaan. Kotona maistuu kotiruoka, kuten paistetut ahvenfileet ja perunamuusi."

Viehättävän naisen Syrjänen veisi romanttiselle illalliselle ravintola Chez Dominiqueen.

"Ihan kiva, jos se osaa ajatella", hän toteaa lakonisesti naisihanteestaan.

"Maalaisjärkeä pitää olla. Ja sisäistä kauneutta. Mutta ulkoinenkin on tärkeää."

Tosin mestarikokin naisen tulee osata myös tehdä ruokaa.

"Jos sitä seurustelee siivojan kanssa, niin eihän kukaan kuvittele, ettei kumppanin tarvitsisi osata siivota."

Syrjänen saa valita lemmikkinsä sukupuoliviettiä kiihottavista ruokalajista.

"Ostereista en juuri välitä. Kyllä mä juuri nyt varmaan suklaata ottaisin."

Toast

Nam! Kaksi jättimäistä, reunoiltaan kaksikymmensenttistä, täytettyä kolmioleipää. Katajanokan oluthuone Poseidonin kaura-pellavaleivästä tehdyllä toastilla lähtee kovakin nälkä.

"Samaa leipää ei voi ostaa mistään, sillä Tapiolan Leipomo tekee sen varta vasten meille", kehuu Poseidonin ravintolapäällikkö Tiina Hietala.

Makuvaihtoehtoja on neljä. Kasvis-, salami-, tonnikala- sekä kinkkutoast, joka on myös listan suosituin. Kaikissa kolmioleivissä on täytteenä myös reilusti juustoa. Ja mikä parasta, kaupungin suurimman toastin kuoret ovat taivaallisen rapeita, mutta sisus pysyy mehukkaana. Salaisuus: leivälle on levitetty kitsailematta chilimajoneesia, pestoa tai kurkkusalaattia makuvaihtoehdosta riippuen. Samaa herkkua saa myös muista Oluthuone-ravintoloista, kuten Milenkasta ja William K:sta

Toast 6,50 e. Poseidon, Kruunuvuorenkatu 1. Muut ravintolat: www.oluthuone.com

Opiskelupaikka

Neljä kerrosta ja 300 upouutta tietokonetta flat-tauluineen. Ja netistä ja televisioruuduista näkee, missä vapaat koneet pörisevät. Kiinteät internet-yhteydet, kytke kannettavasi verkkoon. 60 lukupaikkaa. Ryhmätyötilat, jotka voi varata netistä. Verkko-opintoja: sivuaine vaikka Joensuun yliopistosta. Syksymmällä gradun tekijöille aletaan lainata kannettavia.

ATK-neuvontaa, josta saa muutakin apua, kuten laturin tai kynsileikkurit (ihan totta). Valitettavasti ATK-neuvonnan ovesta on jäänyt pois kyltti, josta tietää, mistä neuvojan voi paikantaa (you know, masentui, lähti kotiin?).

Tätä kaikkea on Helsingin yliopiston uusi oppimiskeskus Aleksandria opiskelijakirjaston katveessa.

Avarat, betonia, lasia ja puuta olevat tilat ovat jo täyttyneet opiskelijoista.

Nyt voit unohtaa tekosyyt, mikset ole vieläkään valmistunut. Avaimella tänne pääsee läpi yön. Eikä ikäkään ole este, ainoastaan hidaste: inva-wc:ssä on vauvan hoitopöydät.

Fabianinkatu 28.

Leijapaikka

Suomenlinna on leijanlennättäjien (eikä nyt puhuta niistä leijanlennättäjistä) pyhiinvaelluskohde. Saaren, ja samalla kaupungin, parhaat leija-apajat sijaitsevat Kustaanmiekan kymmeniä metrejä pitkillä valleilla, jossa merituuli puhaltaa esteettömästi.

"Tuulen yläpuolella ei ole puita eikä rakennuksia, jotka aiheuttaisivat pyörteitä. Eli leija lentää hyvin, tuulipa mistä suunnasta tahansa", kertoo Suomen leijaseuran puheenjohtaja Simo Salanne. Leijaseura onkin jo vuosia avannut kautensa Kustaanmiekan valleilla äitienpäivänä. Kaiken lisäksi Kustaanmiekan valleilta on upeat maisemat, eikä tilastakaan ole puutetta. Valleille mahtuu kerralla yli kolmekymmentä lennättäjää.

Suomenlinna, Kustaanmiekan vallit.

Kotileipomo

Torkkelinmäellä tuoksuu lämmin leipä. Asuintalon seinässä roikkuu paakarinmerkki, ja puodissa häärää 75-vuotias Elvi Avikainen. Kaupungin paras kotileipomo on tässä, on ollut jo vuodesta 1966. "Tällaista ei saa enää mistään", sanotaan päivittäin. Avikaisen luokse palataan ympäri Suomea, ja kiitospostia tulee joka viikko.

Leipomo syntyi 50-luvulla Riihimälle. Elvi Avikaisen yhtiökumppani oli aluksi aviomies, nykyisin lapset Jenni ja Olavi. Reseptit ovat samoja kuin 50 vuotta sitten. Kaikki tehdään alusta asti omin käsin ja ilman lisäaineita. Juureen leivottu ruisleipä on kulttitavaraa, samoin maan ainoat tuoreista omenoista tehdyt omenamunkit. Myös täyte- ja voileipäkakut tekevät enemmän kuin kauppansa.

Avikaisten kädentyö menestyy myös Stockmannilla, Kiasmassa, Taidehallissa ja Wanhan Kauppahallin Kujalalla. Stockmannin pähkinäleipäkin on Avikaisten käsialaa.

"Kysyntää riittäisi vaikka kuinka. Mutta jos tästä suurentaa, pitää palkata lisää ihmisiä, kasvattaa tiloja ja alkaa käyttää valmisaineita. Hommasta menisi maku", sanoo Jenni Avikainen. "Ei tätä rahan vuoksi tehdä, hullun ammattirakkauden takia ennemmin. Äiti ja Olavi tulevat töihin joka aamu neljältä."

Jos tahdot maistaa maan parasta omenamunkkia, sitä saa Ylen kahvion lisäksi vain Torkkelinmäeltä. Ja mikä parasta, luksus on halpaa. Iso ruislimppu maksaa 1,35 e, juustoviljaleipä euron, vaniljamunkki 60 senttiä. Ja niin edelleen. Seinällä lukee "lihiksiä pakkasesta 0,60 e".

Leipomoliike K. E. Avikainen, Franzeninkatu 10. Avoinna ma-pe klo 9-17.

Sitcom

"Varo tuota naista", Minna Koskela vihjaa vaivihkaa ystävälleen ratikasta poistuessaan.

Viimeisen tunnin olen ylistänyt Koskelan ja Heli Sutelan sarjaa Kumman kaa Ravintola Eliten pöydässä. On tullut kerrattua repliikkejä ja hihiteltyä pelkästään Koskelan ja Sutelan ääniä. Ravintolasta poistuessamme Koskela ei enää uskalla määritellä asuinpaikkaansa keskustaa tarkemmin.

"Mä pelkään, että huomenaamulla sä hypit siellä ikkunan takana."

No, se objektiivinen haastattelu ei mennyt ihan putkeen.

Minna Koskelan ja Heli Sutelan käsikirjoittama ja näyttelemä Kumman kaa oli yllätyssuosio Neloselle. Vähin äänin käynnistetty kahden sinkkunaisen kohelluksesta kertova sarja kasvoi nopeasti lähes legendaarisiin mittoihin. Palautetta pursui Neloselle. Sarja kosketti etenkin nuoria kaupunkilaisnaisia?

"Naisia tuli kaupungilla kysymään, että hei, miten te tiedätte mun elämästä."

?hyvin eri tavoin.

"Joku kirjoitti, että on alkanut tarkkailla alkoholinkäyttöään seurattuaan sarjaa."

Sutela ja Koskela eivät kirjoita omasta elämästään, mutta piirteitä Kumman kaa -hahmoissa on monesta heidän tuntemastaan naisesta. Käsikirjoitus tehdään pilkuntarkkaan. Ehkä siksi sanailu tuntuu niin luontevalta. Ja ystävyyskin vaikuttaa. Sutela ja Koskela tutustuivat Teatterikorkeakoulussa.

Mutta ovatkovatko he oikeasti yhtä hauskoja?

"Mä en ole hauska", uskoo Minna.

"Minna on hauska", vakuuttaa Heli.

"Äh mä oon tylsä", kuittaa Minna.

Kumman kaa alkaa taas syksyllä 2004.

Drinkki

Kylmä kahvi kaunistaa. Tämä uskomus ja barista-buumi nostivat kahvipohjaiset drinkit suosioon pari vuotta sitten. Ja menekki on ollut takuuvarmaa huolimatta margaritojen, breezerien ja energiajuomapohjaisten drinkkien kovasta vastarinnasta.

Jääkahveja myydään kaupungissa monella reseptillä, ja hyvä niin. Mutta vain yksi on paras: drinkkibaarin mukaan nimetty Sling In Ice Coffee. Ja tätä ette kyllä usko: myös monet kaupungin johtavat baarimikot kilpailevilta tiskeiltä myöntävät drinkin ansiot. Mukana viime vuoden hittinestettä, Sambucaa, totta kai.

Kas näin:
2 cl Bailey´s
2 cl Sambuca
1 annos espresso-kahvia maitoa
Ravistetaan ja tarjoillaan pitkästä lasista jäiden kanssa.
SIIC Jääkahvi, 6,5 e.

Sling In, Mikonkatu 8, 2. Krs. Fredrikinkatu 65.

Pasta

"Onpa isoja katkarapuja.", "Saisinko kastikkeen reseptin?", "Aivan ihanaa!"

Papà Giovannin Spaghetteria saa päivittäin asiakkailta ylistäviä kommentteja Al limone con gamberetti e zucchine -pastastaan. Listan kolmanneksi suosituin annos, katkaravuilla, kesäkurpitsalla ja sitruunavoikastikkeella ryyditetty spaghetti, on etenkin naisten suosiossa.

"Meillä on kanta-asiakkaita, jotka haluavat joka kerralla tämän annoksen. Tietää kysymättäkin, minkä tilauksen antaa keittiöön", naurahtaa Spaghetterian päällikkö Anna-Liisa Aarti.

300 grammaa spaghettia ja kunnon satsi kastiketta riittää nälkäisimmällekin. Pienimahaiset voivat pyytää ruoantähteensä doggy bagiin. Annoksen saa myös suoraan take awayna.

Suosion salaisuus piilee sitruunavoikastikkeessa, joka valmistetaan Spaghetterian keittiössä alusta alkaen. Resepti on tarkkaan varjeltu, mutta suuntaa antavia vinkkejä voi kysäistä kokeilta.

Al limone con gamberetti e zucchine -pasta 7,70 e. Spaghetteria Giovanni, WTC Plaza. Avoinna ma-la klo 11-21.

Pub

Keskustan kuppiloista taatusti kirjavin asiakaskunta löytyy Pub Petestä Hietaniemenkadulla. Pubia vastapäätä sijaitsevan Domman opiskelija-asuntolan, Kaapelitehtaan ja Hietaniemen hautausmaan (!) läheisyys nuorentavat asiakaskuntaa. Hietsun kesätyöntekijät kun ovat ottaneet kantapaikakseen Peten.

Keski-ikäistä ja vanhempaa vakiokalustoa muutti Peteen 1990-luvun puolivälissä, kun St. Urho´s Pub siisti ulkoasuaan. Perjantai-iltaisin Petessä näkee kohtuullisen sulassa sovussa nuorisoa, 30-40-vuotiaita ja vanhempaa väkeä, josta osalla on legendaarinen maine.

Yksi on paennut Chilen sotilasdiktatuuria, toinen huutaa kurkku suorana ennustuksia. Pete on muun muassa miljonääritoimittaja Niklas Herlinin vakipesä.

Peten äänimaailmaan kuuluu myös karaoke sunnuntaisin ja torstaisin sekä yllättävän ahkerassa käytössä oleva jukebox. Kantaporukan mielestä Pete on pieni kylä keskellä kaupunkia, örveltäjien ja filosofien pesäke. Eikä ole suomalaista kylää ilman urheilua: Etu-Töölön Haukat ottaa jalkapallokentillä vireästi mittaa muiden peruskapakoiden joukkueista.

Pub Pete, Hietaniemenkatu 7. Auki joka päivä klo 9-03.

Karaoke-emäntä

Sanna Suvanto, 27, eli Sansan, ottaa työvuoron aluksi tuopillisen energiajuomaa. Innokkaimmat laulajat saapuvat paikalle minuutilleen. Vaaleat hiukset heiluen emäntä poikkoilee baaritiskin ja miksauskopin väliä, ehdottaa laulajalle sävellajin laskemista tai nostamista äänen mukaan.

"Karaoke on ammattimaistunut", tietää karaoke-emäntien kuningatar.

"Silloin myös vetäjältä vaaditaan parempaa ammattitaitoa. Ja kun vetäjä antaa yleisölle parastaan, eron kaljakuppiloiden karaokeen kyllä huomaa."

"Asiakkaat kehittivät artistinimeni kiiteltyään minua siitä, että olen aina aurinkoinen", nainen nauraa.

Ja sitä hän on: ei hetkeä ilman hymyä, ei esiintyjää ilman tuttavallista jutustelua.

"Tärkein tehtävänihän on viihdyttää. Pitää huolta siitä, että meininki pysyy. Siinä muusikon tutkinto ja työt ovat auttaneet paljon. Miksaustaidotkin ovat tärkeitä, ne hankin työssäni äänimainosstudiossa."

Sansan on kiertänyt pääkaupunkiseudun tärkeimmät laululuolat: Pataässän, Satumaan ja monet muut seitsemän vuoden työkokemuksensa aikana ennen siirtymistään SF-baariin. Matkan varrella mukaan on tarttunut tuttuja laulajia, jotka saattavat saapua Vaasasta saakka esiintyäkseen tämän osaajan opastuksella.

Lappusissa, joilla laulutoiveet Sansanille toimitetaan, saattaa lukea esimerkiksi "vittu sä olet seksikäs nainen". Välillä hän innostuu itsekin laulamaaan: Tina Turneria, esimerkiksi.

SF-baari, Uudenmaankatu 16.

Ranskalaiset

Belgialaiset perunat, vlaamse frietit, ovat tavallisia ranskalaisia paksumpia, rasvaa tiriseviä perunakimpaleita, jotka dipataan paksuun majoneesiin ja nautitaan suureen nälkään. Belgiassa ja naapurissaan Alankomaissa nämä paksummat ranskalaiset ovat normi. Jos on kerran maistanut sikäläisiä friteerattuja perunoita, ei paluuta kuiviin pahvitikkuihin ja kevytmajoneesiin ole. Helsingissä belgialaisten perunoiden ilosanomaa levittää Kluuvikadun Belge. Siellä erikoisen herkullinen koostumus Binjte-perunasta veistettyihin siivuihin saadaan aikaan kahdella kypsentämisellä.

"Kahden kypsentämisen takia perunat ovat sisältä pehmeitä ja pinnalta rapeita. Perunoiden kanssa tarjoillaan aina sinappimajoneesia, se kuuluu asiaan", kertoo ravintola Belgen keittiömestari Petri Väänänen.

Keittiömestari Väänänen on käynyt Belgiassa asti friteerattuja potäättejä maistelemassa. Belgiassa vlaamse frietit ovat jokamiehen herkkua, joita nautitaan niin lounaaksi kuin pikkutunneillakin nakkikioskia muistuttavista kojuista. Belgessä puitteet ovat prameammat, mutta maku, koostumus ja majoneesilisuke samat kuin emomaassa. Viikossa Belgen belgialaisia perunoita menee noin 170 kiloa. Ja laihduttajille tiedoksi: belgialaisen peruna-annoksen kaloripitoisuutta ei Belgessä ole viitsitty edes laskea. Hälyttäkää Painonvartijat paikalle!

Reilu peruna-annos 4,10 e.

Belge, Kluuvikatu 5.

Rocktähti

Don Johnson Big Band on esiintynyt lähes kaikilla kesäfestareilla, kiertänyt maan jokaisen klubin ja päässyt jopa Pori Jazzien päälavalle. Parhaimmillaan bändi teki kahdeksan keikkaa yhdessätoista päivässä. DJBB on tällä hetkellä maan halutuin bändi ja bändin vokalisti, rocktähti Tommy Lindgren edelleen Amnestyn tiedottaja. Kanadan sydänyhdistyksen Jump Rope For Heart-verkkatakkiin pukeutunut 26-vuotias Lindgren ei käytä myöskään alkoholia.

"Kieltäytyminen on ollut vaan sattumanvarainen fiilisjuttu, jota joutui selittämään etenkin teininä kavereille. Otan pullon käteen, kun siltä tuntuu."

Lindgren kyykyttää keikoilla yleisöä ja hyppii raivopäisenä lavalla, mutta hotellihuoneet saavat olla rundeilla rauhassa.

"Muuta yhteyttä hotellihuoneiden hajottamiseen ei ole kuin se, että meillä on sama keikkamyyjä kuin Negativella."

Keikkojen jälkeen Lindgren ei lukkiudu bändäreiden kanssa takahuoneeseen, vaan kiertää yleisön joukossa jutustelemassa auliisti. Yhtye saa myös päivittäin fanipostia.

"Sain kerran treffitarjouksen Jarkko-nimiseltä kundilta. Arvaa, olenko saanut kuittia asiasta", naureskelee Lindgren.

Yksi pahe puhtoisella rokkitähdelläkin on, tupakka.

"Minua luullaan streittariksi, joten se on pieni salainen paheeni. Sosiaalisen tekemisen tyhjiö pitää täyttää jollain, kun lasi ei ole kädessä."

Erityisen mieltynyt hän on intialaisiin, tupakanlehteen käärittyihin Bidi-savukkeisiin, jotka näyttävät sätkiltä ja tuoksahtavat epäilyttävästi kannabikselta.

"Ihan laillisia ne ovat. Baarissa niitä ei voi polttaa, lentää nopeasti ulos."

Take away -kahvi

Citykäytävän entisen R-kioskin luukulle on muodostunut pieni jono. Nyt siinä ei enää jonoteta iltapäivälehtiä, ässäarpoja, tupakkaa ja bussilippuja, vaan cappuccinoa, lattea ja haudutettua teetä. Loppukesästä avattu pikkuruinen Roberts Coffee myy erikoiskahvia kiireisille ohikulkijoille kioskiluukusta. Aamuisin suosituin on latte. Ärrän aikojen kioskirakenne on säilytetty, mutta sisällekin pääsee istumaan. Kolme pientä pöytää houkuttelee istahtamaan hetkeksi.

Luukun takana kahvilan pitäjä Petri Parviainen pyörii kuin hyväntuulinen hyrrä tiskin, kahvipurnukoiden, keittimen, espressokoneen ja vaahdottajan välissä. Hän ei turhia stressaa, vaan juttelee iloisesti kaikille asiakkaille.

"Kahvi on hyvää, mutta kahvihetkessä on oltava muutakin, pitää tulla hyvä mieli. Kerron kahvista ja muista tuotteista, mutta asiakkaan kanssa voi puhua muustakin kun kahvista."

Tylyyn ja ylimieliseen kohteluun helsinkiläisissä trendikahviloissa tottunut saa ensin pienen sokin Petrin ystävällisestä vastaanotosta. Apua, se katsoo mua suoraan silmiin eikä tuijota vasemman korvani ohitse jotain kaukaista pistettä!

Citykäytävän kahvila on Petri Parviaisen toinen Roberts, ensimmäinen on Tampereella. Kahvi on hänelle ilmeisesti sydämen asia, hienostelematta.

"Barista, mikä se on? On mua kahvinkeittäjäksikin kutsuttu!"

Citykäytävän Roberts Coffee, aamulatte 2,70 e. Avoinna ma-pe 7-18, la 10-18.

Piilopaikka

Sunnuntai-ilta on vilkas tähtiravintola G.W. Sundmansin katutaston krouvissa. Puheensorina raikaa vanhan talon tunnelmallisissa holveissa. Salaisia tunnustuksia uskaltaa kuitenkin sanoa ääneen, sillä naapuripöydissä ei ymmärretä suomea. Ehkä italiaa, espanjaa, saksaa tai englantia.

Ulkomaiset vieraat, turistit ja bisnesväki, ovat löytäneet hyvän ruuan mekan kaupungin ydinkeskustassa. Leivät ja kalat tulevat takuuvarmasti tuoreina kadun toiselta puolelta kauppahallista.

Yhden kokin keittiö työskentelee mestari Jarmo Vähä-Savon alaisuudessa. Esivalmistelut tehdään yläkerran pääkeittiössä, mutta varsinainen ruuanlaitto tapahtuu paikan päällä.

Ruoka on Vähä-Savon näköistä: konstailematonta, kalaa suosivaa perinteistä suomalaista ravintolaruokaa. Siitä ja juomista voi nauttia edullisemmin ja välittömämmin kuin yläkerrassa. Eikä naapuripöydässä törmää naapureihin tai Seiskan vihjepuhelimen avustajiin.

Sundmans Krog, Eteläranta 16.

Torikahvi

Varsinaisia Stadin torikahveja tarjoillaan Kauppatorilla, Hakaniemen torilla ja Töölöntorilla. Sori vaan, mutta muita toreja ei lasketa - joko hankaa tunnelmassa tai sijainnissa. Kauppatorin ongelma on lokkilaivue, jonka syöksypommitukset ja ryöstöiskut ovat omiaan latistamaan ulkoilmanautintoa. Hakaniemen torin moniarvoinen asiakaskunta on elämys, mutta joukkoon mahtuu myös sellaisia vapaataiteilijoita, että rauhallinen kahvihetki voi vaarantua. Jäljelle jää lokkivapaa Töölöntori ja ennen kaikkea sen Runeberginkadun puoleinen teltta, Ullan kahvila. Muikea palvelu, 14 pikkuruista pöytää, joista puolet telttakankaan suojissa, Helsingin leipomon ja Eromangan kahvilatuotteet ja tuore kahvi (Pauligin Juhlamokkaa). Torilla on elämää kuin pikkuruisen kaupungin keskustassa, mutta ei stressiksi asti. Teltan emäntänä on toiminut kaksi vuotta Heli Nordenstedt, aina ystävällinen uuden polven toriyrittäjä. Asiakaskuntaan kuuluu kultturelleja kasvoja ja muita Töölön vakinaamoja, kuten Klaus Bremer. Töölöntorille on helppo poiketa kauempaakin. Jopa oman auton saa vaivattomasti parkkiin huutoetäisyydelle.

Jep, Töölöntori. Sieltä alkaa hyvä kaupunkiaamu.

Töölöntori. Ullan kahvila. Auki ma-la, klo 06-14.

Olutkauppa

Kun Mikko Keto reilut kaksi vuotta sitten tuli kauppiaaksi Punavuoreen, hän päätti erikoistua. Oman maahantuonnin italialaisten ja kreikkalaisten elintarvikkeiden lisäksi Rööperissä panostetaan olueen. Niitä löytyy sata erilaista, kaikki asianmukaisesti kylmäkaapeissa.

Kotimaisten suur- ja pienpanimoiden mallasjuomien lisäksi iloa tuovat muun muassa vaaleat ja tummat tsekkilagerit sekä brittiläiset alet. Kaikki pienessä kulmapuodissa, joka on avoinna vuoden ympäri myös sunnuntaisin.

Kauppiaalle olutkauppa käy harrastuksesta, kuten myös Prahassa olutkärpäsen puraisemalle juomaosaston hoitajalle Kari Kaasiselle. Kaupan on kuitenkin käytävä: jos pullot eivät kierrä, ne saavat tehdä tilaa toisille merkeille. Myös siiderinystäviä muistetaan, ja viimeiset uutuudet ovat kuivia ranskalaisia siidereitä.

Neliöitä vakavampi katto löytyy alkoholilaissa. Se rajoittaa valikoiman alle 4,8 prosentin vahvuisiin oluihin. Tuhdimmat voltit täytyy nauttia parinkymmenen metrin päässä olutravintola Punavuoren Ahvenessa.

Spar, Albertinkatu 15.

Kokki

Hän on kansanomainen, mutta silti niin hienostunut.

Hän taiteilee televisiossa koko kansan edessä ruokaa, joka kelpaa Michelin-miehillekin. Hän jakaa reseptejään Cityn lukijoille.

Hän on tietenkin Hans Välimäki, Chez Dominiquen omistaja ja keittiömestari.

Kuluvan vuoden keväänä Välimäen ravintola kruunattiin historiallisella toisella Michelin-tähdellä. Kokkien kingin ruokaa eivät suinkaan nauti vuorineuvokset, vaan varakkaat ruoasta kiinnostuneet nuoret aikuiset.

Chez Dominique, Ludviginkatu 3-5.

Viskibaari

Viskinystävän paratiisi sijaitsee itähelsinkiläisessä 1960-luvun betonisessa ostoskeskuksessa. Pitkän linjan juomanlaskija Markku Ristevirta toteutti kolme vuotta sitten unelmansa ja avasi laajan valikoiman viski- ja olutkeitaan.

Pikkulinnun baaritiskin takaa löytyy yli 180 mallasviskiä, joista neljännes edustaa ravintolan omaa maahantuontia. Kahden senttilitran maistiaisannokset ovat asiakkaiden suosikkeja, ja päivän viskitarjouksella pääsee edullisesti maltaiden makuun. Sekoiteviskejä tarjotaan vain, jos vieras haluaa juomansa jäiden kera tai Irish Coffeessa.

Isännän makuun ovat Islayn saaren savuiset maltaat. Niistä löytyy esimerkiksi Laphroaigia 30- ja 40-vuotiaana sekä laimentamattoman tynnyrivahvuisena. Saariviski Taliskeria on Puotilan ostoskeskuksessa kaksi pulloa harvinaista vuosikertaa 1989. Sitä lähti tislaamosta maailmalle vain 8 000 pulloa.

Jalon juoman saloihin voi perehtyä Pikkulinnun kuukausittain järjestettävissä eri teemojen viskikouluissa. Janoa sammuttaa joka päivä kahdeksan oluthanaa. Erikoisviikoilla tolppia on vielä runsaammin.

Pikkulintu, Klaavuntie 11 (Puotilan ostoskeskus).

Uusi ravintolapalvelu

Miksei kukaan ole keksinyt tätä aikaisemmin?

Aina ei jaksa tehdä ruokaa itse. Aina ei jaksa lähteä ravintolaan syömään. Aina ei ehdi lounaalle. Ei, vaikka hyvää ruokaa tekisi kuinka paljon mieli.

Ei hätää. Enää ei tarvitse. Apuun kiiruhtaa Gastronautti. Yhden pirautuksen päässä on parisenkymmenen stadilaisen suosikkiravintolan valikoima kotiovelle kannettuna.

Pitäisikö ottaa intialaista? Maistuisiko nepalilainen, kiinalainen tai thaimaalainen? Sushia kenties? Napsuuko suu Coloradon blt-burgeria tai Tony´s Delin pastaa? Vai olisiko vihdoinkin aika kokeilla Motin pässinkiveksiä? Ainoa vaikeus Gastronautissa on nälkäiselle herkkusuulle valinnan vaikeus.

Palvelu on toiminut tammikuun alusta lähtien ja kerännyt sen jälkeen uskollisen ja tyytyväisen joukon kanta-asiakkaita. Mediamainontaa ei ole tarvittu. Ystävien suositukset, kotiin jaettavat menu-lehdet ja www.gastronautti.fi ovat tehneet tehtävänsä.

Bonuksena Gastronautista saa iloisen ja mutkattoman palveluasenteen. Puhelimeen vastaava Seba voisi hyvinkin käydä pokkaamassa myös kaupungin paras puhelinpalvelu -palkinnon.

"Hyvä ruoka, parempi mieli´´, Atria allekirjoittaa mainontansa. Oikeasti ne taitavat puhua Gastronautista. Kokeile, jos et usko.

Gastronautti, puh. 010800111. Työmiehenkatu 2. www.gastronautti.fi

Jukeboxi

Ei rockabilly dreamiä, vaan jotain paljon ihmeellisempää. Teatterimuseon jukeboxissa soi koko Suomen näyttämötaiteen historia. Ilmainen laite sisältää Aino Acktén oopperaa vuodelta 1902, Tauno Paloa Seitsemän veljeksen Juhanina vuodelta 1955 ja KOM-teatterin hitit 1970-luvulta. Kaikki biisit ja repliikit ovat alkuperäisäänitteitä.

"Mahtavaa, että meidän jukeboxifiksaatio huomataan!" innostuu museonjohtaja Hanna-Leena Helavuori. Ei sitä voi olla huomaamatta. Laitteeseen jää kiinni joka ikinen kävijä.

"Teatteri on synnyttänyt älyttömästi legendaarista musiikkia, ja näyttelijät ovat tulkitsijoina omaa luokkaansa. Tässä on Suomen auditiivinen muisti."

Äänitteitä on yhteensä 58, ja eniten valitaan Tauno Paloa, Leo Jokelaa, Spedeä ja Chydeniusta. Myös Peter Pan ja Max ja Moritz soivat päivittäin. "Seuraavaksi teemme roolikaraoken."

Teatterimuseo, Kaapelitehtaalla, Tallberginkatu 1 G.

Ti-su klo 12-19, liput 5,5/2,5 e. www.teatterimuseo.fi

Rekisterikilpi

"Iskä kommentoi ensin ´siis minkä sä hommasit´. Hän oli vähän ällikällä lyöty, mutta nähtyään kilvet piti niitä makeina", kertoo Matias Mäkilä, 21. Hän osti isälleen lahjaksi rekisterikilven: DÄD-1.

"Kun isäni osti kaksi vuotta sitten uuden auton, erikoiskilvet ä- ja ö-kirjaimilla olivat juuri tulleet markkinoille. Mietin eri mahdollisuuksia, ja tämä iski heti."

Matias pulitti isukin erikoisuudesta tuhat euroa.

DÄD-1-rekisterikilpi tuo maanteillä ansaittua kunnioitusta: varokaa, tässä ajaa isukki, ajakaa hiljaa isit nyt vain, onkohan lapsikin liikkeellä.

Toisaalta komeasta autosta kilpineen voi tulla äkkiseltään mieleen nimitys sugar daddy. Eikö kukaan neito ole halunnut hulppeaa kyytiä rap-videoiden tyyliin? Matias nauraa.

"En kommentoi."

Vippitila

Kun Ravintola Teatterin katto joutui remonttiin, saivat myös ravintolan vipit uuden ilon aiheen: lämmitetyn kattoterassin tiskijukkineen ja sohvineen.

"Aikaisempi terassi ei vastannut Teatterin laatuvaatimuksia. Terassi on ainutlaatuinen koko Skandinaviassa", ravintolasta kerrotaan. Valitettavasti ainutlaatuinen joutuu Suomen sääolosuhteissa sulkemaan lokakuussa. Ovet aukeavat taas keväällä.

Rauhallisessa lämpimässä vipissä on kotoinen tunnelma. Sohvat upottavat, palvelu on ensiluokkaista. Olo on kuin arabialaisessa teltassa. Hyvin voisi uskoa, että ulkona puhaltaa hiekkamyrsky.

Viidenpenninjulkkuja täällä ei näy. Pikemminkin iltaa viettävät young-urban-professional-ihmiset.

Ravintola Teatteri, Pohjoisesplanadi 1.

Kasvis-grilliruoka

Eettisesti valveutuneiden yökiitäjien ja muiden lihaa karttavien bilettäjien kannattaa suunnistaa Iso Roban Tuomas-grillille kapakkakierroksen päätteeksi.

Sieltä löytyy nimittäin kaupungin paras kasvisgrilliruoka.

Susannan kasvisherkkuun kuuluu kaksi yrttijuurespihviä ja ranskalaiset tai muusi. Lisukkeiksi tulee juustoa, ananasta, salaattia, tomaattia ja kirpeä kastike. Tämä kasvismättö saa pisteet myös snagariruokaa inhoavilta. Pihvit ovat meheviä, salaatti tuoretta ja ranskalaiset rapeita. Annos on virkistävä tuulahdus ihraa tirisevien makkaroiden keskellä, mutta silti sopivan tuhti, rasvainen ja suolainen auttaakseen yölliseen nälkään ja seuraavan aamun krapulaan.

Susannan kasvisherkku 5,90 e. Tuomas-grilli, Iso Roobertinkatu 20.

Aerobicsali

Vielä tunnin päätyttyäkin täällä voi hengittää ja urheilla täysillä, jos vain muuten jaksaa.

Sen takaa Esport Fitnessin oma ilmastointi- ja jäähdytysjärjestelmä.

"Saimme todella paljon hyvää palautetta, kun uusimme Espoon-keskuksemme kolme vuotta sitten. Sen innoittamana panostimme myös keskustan ilmastointiin", kuntokeskuksesta kerrotaan.

Salilla on kolme ilmastointikonetta, joiden toimintaa säätelevät lämpöä ja hiilidioksidipitoisuutta tarkkailevat mittarit. Kun ilma näyttää loppuvan, kone puhaltaa lisää pöyhyä.

Esport Fitness, Salomonkatu 1, 5. krs

Valokuvausliike

Loistava kuvanlaatu, kylläiset värit ja asiantuntevin palvelu. Tätä mieltä on huomattava osa helsinkiläisistä ammattivalokuvaajista ja alan opiskelijoista. Myös Taideteollisen korkeakoulun valo- ja elokuvataiteen osastoilla on vakisopimukset Zoomin kanssa.

"Tarkkailemme jokaisen filmin ja kuvankin yksitellen. Pienessä paikassa väreistä voi pitää parempaa huolta kuin suurlaboratorioissa", sanoo Forumin Zoomin vastaava Mari Valio. Myös tarkoituksella erikoisesti valaistut kuvat saa takaisin oikeannäköisinä.

Laadun takaa myös Suomen ainoa Fuji Frontier 390. Laite skannaa kaiken digitaalisesti ja korjaa yli- ja alivalotukset huomattavasti peruskoneita paremmin. Värit ovat kirkkaammat kuin suurlaboratorioissa, joiden standardivalotus tekee kuvista usein vaaleanharmaita

Vaikka Zoomi käsittelee parhaimmillaan 300-400 rullaa päivässä, kuvat saa aina tunnissa. Työntekijät harrastavat valokuvausta, neuvovat ja muistavat asiakkaansa nimeltä.

Zoomin kantiksiin kuuluu myös Suomen tunnetuin muotokuvaaja Jussi Aalto. "Nopea ja täsmällinen toimitus, parhaat aukioloajat ja luotettava laatu. Tuotevalikoimat olivat kaupungin laajimmat jo 1990-luvulla."

Zoomi, Forumin katutasossa. Avoinna ma-pe 8-21, la 10-18. Toinen liike Kaivopihalla. www.zoomi.net

Parkkipalvelu

Jokainen autoilija tietää, millaista on parkkeeraaminen Helsingin keskustassa. Ensin pitää metsästää jostain parkkipaikka, sitten etsiä vielä mittari. Harvoin on taskussa juuri sopiva määrä kolikoitakaan.

Parkkipaikat ovat edelleen kiven alla, mutta maksupuoli on helpottunut. Soneran ylläpitämässä Parkit-palvelussa maksut voi hoitaa kännykällä. Palveluun liittyneelle autoilijalle postitetaan kotiin tarra, joka liimataan kiesin etuikkunaan. Parkkimaksu lähtee juoksemaan vaivaisella puhelinsoitolla ja loppuu toisella. Mikä parasta: enää ei tarvitse juosta pakkasessa automaatilta pysäköintilappu kourassa takaisin autolle.

Palveluun liittyminen maksaa 6,50 euroa. Sen jälkeen palvelu kustantaa parkkimaksujen lisäksi vaivaiset kaksi euroa kuukaudessa. Yksillä parkkisakoilla kustantaa siis Parkitin puoleksitoista vuodeksi. Maksut veloittuvat joko puhelin- tai luottokorttilaskun yhteydessä. Hyvästi kolikot, tervetuloa mobiilipysäköinti.

Parkit-palvelu.

Lisätiedot osoitteesta www.payway.fi

Kassa

Kiitosta tulee joka tuutista: Ari Muhonen on kaupungin paras kassa, suvereeni asiakaspalvelukuningas. Esimerkiksi käy Kannelmäen Maxin palautelaatikko. Kun muut saavat pari palautetta vuodessa, Muhoselle kertyy yli kymmenen nivaska viikossa. Hän pakkaa asiakkaidensa kassitkin, aina ja ennätysripeästi.

"Ei se mikään Amerikan-temppu ole, pieni lisähaaste ennemmin. Töihin tullaan tekemään töitä ja ihmiset tyytyväisiksi."

Muhosta ihmetellään suoria radiolähetyksiä myöten. Viimeksi YleX:n Peltsi kiitti häntä asiakaspalvelun ihmemiehenä. Kaupassa monet jonottavat päästäkseen ykköskassalle, ja reiluun neljään vuoteen mahtuu myös lahjoja.

"Töistä olen saanut lahjakortteja, asiakkailta viiniä ja suklaata. Parasta oli erään perheen nimipäiväyllätys: Karhun sixpack ja juhlakortti."

Älkääkä luulko, että tiedot irtoavat helposti. Mies on hauska mutta supervaatimaton.

22-vuotias Muhonen opiskelee Vallilan ammattikoulussa sähköalaa. Takana on ylioppilastutkinto ja haaveena paikka Laurea-ammattikorkeassa Palvelujen tuottaminen ja johtaminen -linjalla. Monet vakiasiakkaat ovat sitä mieltä, että Muhosen pitäisi perustaa oma kauppa. Kaksi työtarjoustakin on tullut, molemmat markkinointihommiin.

"Katellaan. Nyt olen päivät koulussa ja illat kaupassa", hän naureskelee.

Vapaa-aikanaan Muhonen pelaa kuutosdivarissa futista ja viitosdivarissa sählyä. Nuori naimaton mies juhlii Itäkeskuksen Fantasy Clubilla ja istuu säännöllisesti HIFK:n fanikatsomossa B2.

Kun toimittaja huomaa haastattelun venähtäneen, Muhonen tarjoaa kyydin Vallilasta keskustaan.

"Totta kai, auto on sitä varten että sillä ajetaan."

Kannelmäen Maxi, Kantelettarentie 1. Avoinna ma-pe 9-21, la 8-18.

Nörtti

F-Securen tutkimuspäällikkö, Financial Times -lehden kannestakin tuttu, kenties maailman tunnetuin virustappaja Mikko Hyppönen on kuin koodarin prototyyppi: kolmekymppinen rillipää, joka vetää pitkät hiuksensa ponnarille. Hakukone Google löytää Mikko Hyppösen nimen jo yli 10 000 sivustolta. Hyppönen on tehnyt kahdeksanhenkisen tiiminsä kanssa selvää muiden muassa 15 miljoonaa konetta saastuttaneesta Loveletter-viruksesta. Massajulkisuus koitti Hyppöselle, kun SoBig.F-mato alkoi mellastaa elokuun 19. kaikkialla maailmassa. Mato asensi koneisiin takaportteja, joita roskapostien lähettäjät ovat hyödyntäneet sähköpostien massalähetyksiin. F-Secure selätti yhdessä eri maiden viranomaisten kanssa tähänastisen sähköpostihistorian inhottavimman ötökän.

Uuden SoBig.G-viruksen piti aktivoitua jo 10. syyskuuta, mutta hyökkäystä ei ole kuulunut. Hyppösen mukaan on mahdollista, että koodarit pelästyivät huikeaa julkisuutta.

"Ehkä he ottivat rahat ja juoksivat", Hyppönen on arvioinut.

SoBigin osalta loppu hyvin, mutta ei kaikki. Hyppönen on ennustanut nykymuotoiselle sähköpostijärjestelmälle loppua.

"Jos sähköpostin lähettäjänä näkyy Pekka Virtanen, on vastaanottajan voitava olla varma, että Pekka Virtanen on sen todella lähettänyt."

Mutta älkää kuvitelko, että 33-vuotiaan Hyppösen elämä olisi pelkkää nollaa ja ykköstä. Hän on perheen isä.

Naisten sauna

Turhaa enää tuskastelet kantakirjakamelina saunailtaisin. Kämpin Balance Clubissa kaikki odottaa sinua valmiina: fööni, pyyhkeet, kylpytakit, tohvelit, deodorantti, hoitoaine, sampoo, suuvesi ja rasvat. Lisäksi kahden tunnin saunasessioon voi tilata ruokaa ja hieronnan. Saunomista voi säestää omalla musiikilla ja pikaisin vilkaisee session aikana dvd-leffankin.

Valitettavasti yksi saunonta kestää vain kaksi tuntia.

Balance Club, Pohjoisesplanadi 29. 195 e/4:lle, seuraavat 18 e/hlö. Max 10 hlöä.

Opettaja

Herttoniemen lukiossa filosofiaa opettavan 34-vuotiaan Arno Kotron elämä muuttui laakista, kun Like julkaisi keväällä esikoisteoksen Kutsuvat sitä rakkaudeksi. Nyt jo 10 000 kappaleen painokseen ehtinyt kirja kävi proosarunon keinoin läpi fiktiivisen rakkaustarinan koko palon alkuräjähdyksestä viimeiseen kipinään.

Suloisia säkeitä pursuavasta muovikassistaankin tunnettu Kotro on nyt Suomi-runon poptähti, johon ei voi olla törmäämättä tv:n keskusteluohjelmissa ja naistenlehdissä. Mutta että kaupungin paras opettaja?

Luotamme Mattiesko Hytösen todistukseen: kun Kotro kävi promotoimassa Akateemisessa, useimmat nimikirjoituksen pyytäjät olivat Kotron omia oppilaita. Asiaan voi suhtautua kyynisesti tai sitten näin: apinakin toteuttaa opetussuunnitelmaa, mutta vain valovoimainen lehtori tekee oppilaistaan opetuslapsia, bändäreitä.

Jotain Kotron suosiosta on tihkunut City.fi-verkkosivuillekin.

"Kotro on mielenkiintoinen persoona, ja filosofian tunnit rientävät ohitse aina niin nopeasti. Mietimme determinismiä ja fatalismia, kausaalisia suhteita?", vuodattaa nimimerkki Goaltrip.

Kotrolla on epävirallinen Suomen ennätyskin: 400 opintoviikolla maisteriksi. Moisilla perslihaksilla luulisi tietävän, mistä hyvä luento on tehty.

Lätkäkahvio

Hernesaaren jäähallin ulko-ovella tuoksuu munkki. Tuoksu tulee toisessa kerroksessa sijaitsevasta, kolme vuotta toimineesta kahvio Jääherneestä.

"Leivomme pitkin päivää. Niiden tuoksu kulkeutuu jäälle asti. Joku on väittänyt, että munkit tuoksuvat Masa Yardsin telakalle asti", naureskelee kahvion omistaja Majlis Eskman.

Jääherne on etenkin juniorikiekkoilijoiden ja heidän vanhempiensa suosiossa. Junnut tankkaavat harjoitusten ja pelien jälkeen innoissaan sämpylöitä, hodareita ja suklaapatukoita. Vanhemmat tarkkailevat kentän tapahtumia suoraan kahvion kuudelta puiselta reunapenkiltä.

"Moni on sanonut, että on ihana päästä taas tänne."

Syynä ovat jättimäiset munkkirinkelit, jotka Eskman valmistaa miehensä kanssa kahviossa alusta alkaen ja ilman lisäaineita. Kahvin ja munkin saa vajaalla kahdella eurolla. Kaikki leivät ja leivonnaiset ovat tuoreita.

"Meidän ja sukulaistemme tehtäväksi jää syödä myymättä jääneet tuotteet", hymyilee Eskman. Ja onpa hän vienyt ylijäämiä kodittomillekin.

Kahviosta saa myös 15:tä eri teelaatua. Tavallinen kahvikin on parasta laatua, Presidenttiä. Tänään Eskman on leiponut myös tiikerikakun.

"Kohta alkaa yhden pojan treenit. Hänen äitinsä haluaa aina tiikerikakkua."

Tällaista palvelualttiutta ei voi kuin ihailla.

Kahvio Jääherne, Hernesaaren jäähalli. Avoinna ma-pe klo 15-22, la klo 7.30-20, su klo 7.30-22.

Lähetti

Jarkka Uuskoski, 49, wokkipannulla eli Toyota Yaris Versolla kulkeva lähetti tunnetaan reippaana ja huumorintajuisena miehenä, joka ei hätkähdä mistään toimeksiannosta. Hän on löytänyt vastaanottajan ohjeistuksella "juopunut seurue jossain päin Kalliota". Häneltä on myös opittu tilaamaan olutkoreja bileisiin ja työpöydälle unohtuneita avaimia kotiovelle. Antaa mestarin itse muistella:

"11 vuotta olen pyörinyt kaupungilla 80-100 keikan päivävauhdilla. Mutta vain kerran olen joutunut väistämään 7. kerroksesta putoavaa ihmishahmoa. Tämä tapahtui muutama vuosi sitten Malminrinteessä, Mermaidin kohdalla. Kaveri jäi onneksi henkiin. Mieleen on jäänyt myös tapaus, kun lääketehtaan vastaanottovirkailija pyyhkäisi kiireessä pöydältään kaiken mahdollisen: paperit, kynät ja kahvimukin metrin mittaisella viivottimella A0-kuoreen ja totesi, että vastaanottaja valitkoon näistä."

Entä mikä tekee lähetistä hyvän lähetin?

"Asiakaspalvelu, joka tulee kotikasvatuksen kautta. Duunini on jatkuvaa pikkuongelmien ratkaisua, mutta koskaan ei saa hermostua. Ja ryssiä ei saa. Mun uran aikana yksikään kuori ei ole hävinnyt. Vertailun vuoksi voidaan sanoa, että Suomen Posti kadottaa lähetyksistä keskimäärin joka sadannen."

Jarkka Uuskoski, Crazy Ed Oy, 0500-422 555.

Teatteri-istuin

On ilmiselvää, että kaupungin paras teatteri-istuin on salissa, jossa on näytelty kaupungin puhutuimmat ja katsotuimmat näytelmät. Riskivalinta Speer - näytelmä Hitlerin hoviarkkitehdistä Albert Speeristä - täytti Helsingin kaupunginteatterin suuren näyttämön puoleksi vuodeksi, vaikka yleisöä oli odotettu korkeintaan pariksi kuukaudeksi.

Speerissä, kuten monessa muussakin näytelmässä, varattiin ensimmäisenä kuudennen rivin paikka 177.

Eikä ihme: paikka on lähes keskellä permantoa ja paras paikka kuulla ja nähdä.

Usein Kaupunginteatteri varaa paikan vippipakettiinsa. Pakettiin kuuluu paikan lisäksi alkujuoma, käsiohjelma ja väliaikatarjoilu.

Mikäli vippiliput eivät ole käyneet kaupaksi, saattaa onnekas asiakas saada viime hetkellä paikan 177 vihjaamalla, että hänellä on esimerkiksi syntymäpäivä.

Helsingin kaupunginteatteri, Ensi linja 2, puh 394022.

Pukeutuja

"Ihmiset luulevat edelleen, että tyylikkääseen pukeutumiseen vaaditaan puku. Tuulipukukin on tyylikäs, jos sitä kantaa ylpeästi. Päältä näkee, jos ihminen on löytänyt oman tyylinsä tai jos miehen kravatti on vaimon ostama", kertoo 32-vuotias vaatturimestari Arman Alizad, jonka vaatteidenvalintaoperaatioon saattaa kulua aikaa jopa tunti. Arman on tänään sonnustautunut perusfarkkuihin, mustaan pikkutakkiin ja neuleeseen. Sormissa komeilee hopea-, valkokulta- ja damaskusterässormukset, ranteessa hopeakoru.

"Pidän asusteista; vöistä, kalvosinnapeista ja koruista. Tämä sormus on toisen maailmansodan aikainen rakuunasormus", esittelee Arman kantasormustaan. Kenkäfriikin jalassa on nyt 130 euron ruskeat, italialaiset nahkakengät.

"Kaapissani on 30 paria. Se on paljon kundille."

Arman suosii hyvintehtyjä Dolce & Gabbanan ja Calvin Kleinin vaatteita, pukunsa hän tekee itse. Dresscode-ohjelmaa MoonTV:llä juontanut räätäli innostui vaatteista reilut kymmenen vuotta sitten. Hän pääsi vaatturimestari Jouni Korhosen oppipojaksi.

"Alussa pistelin neulalla kankaan läpi ilman lankaa. Neljä vuotta sain piiskaa."

Arman ei ole vielä tyytyväinen suomalaisten pukeutumistyyliin.

"Menossa parempaan suuntaan, vaikka 95 prosenttia ihmisistä kulkee kaksi numeroa liian isoissa vaatteissa. Se johtuu kouluttautumattomista myyjistä."

Huutia saavat myös muodin perässä kloonautuvat naiset.

"Esimerkiksi matalalanteiset housut eivät sovi lyhytjalkaisille naisille."

Lopuksi pukeutumisvinkki miehille.

"Jos hankit vain yhden puvun, värin pitää olla musta. Se sopii jokaiseen tilaisuuteen tupareista linnanjuhliin."

By the way, kaupungin tyylikkäin pukeutuja viihtyy kotona samoissa vaatteissa kuin monet muutkin miehet, t-paidassa ja kalsareissa.

Koira

Väinöllä on rivakka kädenpuristus. Hän jaksaa vielä innostua haastattelusta, vaikka on juuri palannut raskaalta keikalta. Tehtävänä oli etsiä huumeita rekoista satamassa.

Väinö, 7-vuotias saksanpaimenkoira, työskentelee poliisikoirana Helsingissä, ja huumeet ovat hänen erikoisalaansa.

"Väinö ja toinen poliisikoira Vito ovat löytäneet kolmessa vuodessa yli sata kiloa huumeita, joista kovia huumeita, kuten amfetamiinia, on yli kolmannes", kertoo Väinön omistaja, vanhempi konstaapeli Mika Pirttinen.

Mestari tarvitsee työrauhan. Kun Väinö saapuu tutkittavaan asuntoon, muiden rikostutkijoiden on poistuttava. Helpoiten hajun saa hasiksesta, vaikeimmin synteettisistä huumeista.

"Jos on hirveästi meteliä tai toimintaa ympärillä, Väinön keskittyminen herpaantuu. Sillä on ramppikuume", Pirttinen naureskelee, ja Väinö älähtää tuohtuneena kommentista.

Yleensä huumekoiran koulutus aloitetaan pentuna. Väinö aloitti hommat suhteellisen varttuneena, kaksivuotiaana.

"Yksi huumeidenvastainen yhdistys lahjoitti Väinön poliisikoiralaitokselle, josta sain hänet koulutettavakseni."

Väinö, kuten muutkin huumekoirat, on opetettu tunnistamaan eri huumeiden hajut leikin avulla aine kerrallaan. Erikoiskoulutus kesti muutaman viikon.

"Väinö tietää saavansa palkkion, jos löytää jotain. Se muuttuu skarpiksi heti, kun tunnistaa tutun hajun. Se etsii käskyllä ´kama´. Väinö ei hauku. Olen opettanut raapimaan kohtaa, josta haju tulee."

Jotkut kouluttajat antavat palkkioksi herkkupaloja tai rapsutusta. Väinön palkinto on jo reilusti kulunut musta kangaspötkö, jota hän saa pureskella onnistuessaan.

Väinö pääsee eläkkeelle kolmen vuoden päästä, mutta siihen asti huumehörhöt saavat olla varuillaan.

"Väinö on töissä 24 tuntia vuorokaudessa. Jos iltalenkillä tulee vastaan joku, jolla on aineita päällä, hän jää kiinni."

Ilmakitaristi

"Vaikein ilmasoitin on sitra", nauraa Jussi "Käkkis" Arhinmäki. Basso ja kitara ilmasoivat hänen hyppysissään SM-tasoisesti. Käkkiksen showssa kun on energiaa kuin pienessä voimalassa. Se, miten sormet osuvat soittimen kielille, jää auttamatta sivuosaan miehen pomppiessa ja retostellessa kitaran varressa. Hän soittaa kitaraa suullaan, lyö sen paskaksi ja lopulta polttaa sen. Ja tämä kaikki ihan ilmassa.

"Tuttavani ehdotti osallistumista ilmakitaran SM-kilpailuun, koska minut tunnetaan irstaana esiintyjänä", 22-vuotias kuvaaja toteaa. Hän soitti ja voitti. MM-kilpailuista Käkkis poistui yleisöäänestyksen ehdottomana ykkösenä.

"Mulla tärkeintä ilmakitaran tai muun ilmasoittimen kanssa on lavakarisma. Toisilla taas tekniikka on vahvempi, mutta kaikilla on puolensa. Mulla lavan haltuunottaminen on olennaista."

Käkkiksen esiintymiskokemus on yllättävän pitkä. Seitsemän vuotta sitten hän esiintyi musikaalissa. Viimeiset vuodet hän hääri edesmenneen ATV:n ruudun molemmilla puolilla. Ja pari kuukautta sitten kalsareissaan City-lehden bikini-walk-testissä.

"Myös kappaleen valinta on tärkeää; haluan että se erottuu heti muista. Näin saadaan yleisön huomio."

Vapaaehtoistyöntekijä

Muusikko Kari Kotilan, 36, koko elämä muuttui, kun hän toukokuussa 1994 hyppäsi lontoolaisen Regent Parkin lampeen pelastamaan hukkuvaa miestä. Hän elvytti miehen kansalaistaidon tunnilla oppimillaan konsteilla. Tästä urotyöstä häntä muistivat sekä iltapäivälehdet että prinsessa Diana.

"Huomasin, että toisten ihmisten auttaminen on hienoa. Aloin tehdä vapaaehtoistyötä."

Ja sen taas huomasivat muut. Kotila kävi Punaisen Ristin hengenpelastuskurssit, luovutti verta, keräsi Nälkäpäivinä lipaskaupalla rahaa, pohti Geneven sopimusta kurssin verran ja sävelsi Punaiselle Ristille laulun, joka kerää nyt hyväntekeväisyyteen tuloja Johanna Rusasen joululevyllä.

Välillä Kotila teki Punaisessa Ristissä leipätöitä pitkiäkin aikoja. Sen ajan vapaaehtoistyöskentely oli telakalla.

Kotila on taas palannut päätoimiseksi muusikoksi. Viikon rutiineihin kuuluvat Koskelan sairaalassa olevan 91-vuotiaan rouvan viihdyttäminen ja satunnaiset keräykset: syyskuun lopulla Nälkäpäivä. Suunnitelmissa ovat myös Veikko Hurstin joulujuhla, kummilapsi ja verenluovutukset.

"Valitettavasti asuin Lontoossa 1990-luvun alussa, joten olen hullun lehmän taudin vuoksi pannassa. Ehdin päästä neulakammostani hyvin eroon, vaikka kerran luovutettuani verta kaaduin suorilta jaloilta 20 metriä käveltyäni."

Nälkäpäivä 25.-27.9.

Julkkis

Tarvittiin yksi palmu ja pari Pina Coladaa nostamaan Tiina Jylhä julkisuuden kakkosdivarista mestaruussarjaan. Kun Palmu oli enää muisto postikortissa, Tiina Jylhä näytti kyntensä ja jäi Suomen juorukansan kollektiivitajuntaan. Hän kertoi meille tänä vuonna syövänsä rapuja yksin, paljasti, ettei oma tytär tykkää yhtään kun äiti on julkkis ja itki, kuinka vaikeaa avioero onkaan. Ihan ilman Palmua.

Hänestä oli tullut julkkis. Se, joka antaa elämänsä osavuosikatsauksen keltaiselle lehdistölle vuosineljänneksittäin ja suhauttaa toimituksiin satunnaisen julkkispörssitiedotteen.

Kuka olisi uskonut silloin kun Tiina vielä nuorena tyttönä Hustlerin kannessa keikisteli, että nyt - ihan totta - hän kiinnostaa meitä kaikkia ihan pelkkänä koko kansan Tiinana.

Punainen tupa

Kun ajaa keskustan suunnasta Veturitietä kohti Hartwall Areenaa ja on juuri puikannut autollaan Pasilan sillan alta, huomio kiinnittyy tien vasemmalla puolella sijaitsevaan puurakennukseen, joka nököttää Pasilankatuun rajautuvalla kapoisalla puistokaistaleella. Punaisen tuvan pihamaata reunustava aita on kirjailtu psykedeelisillä maalauksilla, ja piskuisella pihalla makoilee koneiden kappaleita. Viipale hippihenkeä kovan Pasilan ytimessä. Vaikka toisin voisi luulla, kyseessä ei ole hylkytalo: verhot pilkottavat ikkunoista, ja postilaatikko on tolpillaan. Kuka täällä asuu?

Talon isäntä on 77-vuotias eläkeläinen, merimies Aarre Ilvesviita, joka on ollut vuokralla Ratahallintokeskuksen talossa jo 25 vuotta.

"Olen viihtynyt loistavasti. Jos hyvin käy, asun vielä seuraavankin neljännesvuosisadan täällä. Olen viimeinen mohikaani", Ilvesviita sanoo.

1930-luvulla rakennetun talon tulevaisuus on kysymysmerkki. Vuokrasopimuksen irtisanomisaika on kuusi kuukautta, ja suunnitelmat Keski-Pasilan kehittämiseksi ovat pöydällä. Hurjimpien huhujen mukaan Ilvesviitaa uhkaisi häätö, koska Rakennusvalvontavirasto ei ole tyytyväinen talon pihapiiriin. Jos pihaa tarkastelee suurella sydämellä, maalaukset ja romut menevät tilataiteesta. Ilvesviidan mukaan monet turistitkin ovat kuvanneet sympaattista taloa pihapiireineen. Olisi valitettavaa, jos Länsi-Pasilan vanhin asukas - saati talo - saisi lähdön. Rakennus on elokuvahistoriallisestikin arvokas. Se on esiintynyt lukuisissa suomalaisissa leffoissa ja jopa 80-luvun Hollywood-tuotannossa Gorkin puisto. "Viimeksi täällä kuvattiin elokuvaa, jossa Vietkongin sissit rymistelivät tuossa rinteessä", Ilvesviita kertoo.

Pieni kirjakauppa

Pieni kioski Töölössä Ravintola Eliten kupeessa on kuin pala Pariisin Seinen vartta kirjakioskeineen. Kuten Pariisin kirjakioskeissa, myös viisineliöisessä Töölön kirjallisessa kioskissa myydään divariteoksia. Viime kesän kysytyin oli Harry Potter.

"Kioski syntyi kaupan keskittymisen ja suurien yksikköjen vastapainoksi. Toisaalta halusimme lähentää kirjaa ja kuluttajia. Kirja on saanut paljon kilpailijoita. Kynnys asioida kirjakioskissa ei ole yhtä suuri kuin kaupassa. Eihän kioskissa ole edes kynnystä", kerrotaan Kirjallisesta kioskista. Kioski sulkee luukkunsa syyskuun lopulla ja avaa taas toukokuussa.

Töölön kirjakioski, Runeberginkatu 45.

Kiitos scouteillemme!

Kaupungin parhaita asioita kartoitti, karsi ja valitsi yli 50 agenttia. Lisäksi sadat lukijat kantoivat kortensa kekoon ja kiinnittivät huomiomme mainioihin ihmisiin, ilmiöihin ja palveluihin. Muiden muassa Kaupungin Paras Kassa ja Karaoke-emäntä löytyivät lukija-scouttiemme avustuksella. Paras ja nöyrin kiitoksemme!