Bostonilainen asunnoton Glen James oli oikolukemassa kirjettä kaupan katoksen alla lauantaipäivän auringolta suojassa. Lähistöllä istuskeli nuori mies, johon James ei kiinnittänyt sen enempää huomiota. Kirjeen luettuaan hän vilkaisi miehen suuntaan, mutta mies oli poissa ja paikalle oli jäänyt reppu.
Repusta löytyi 2 400 dollaria ja 40 000 dollarin edestä matkashekkejä, passi ja muut paperit. Huolellista toimintaa kiinalaisturistilta. Hän sai kuitenkin kaiken takaisin Jamesin rehellisyyden ansiosta.
James nappasi repun ja kiikutti sen poliisilaitokselle. Myöhemmin paikallinen poliisipomo Edward F. Davis hehkutti Jamesin urotekoa ja ojensi tälle plakaatin. Kun pennittömältä Jamesilta kysyttiin, miltä tuntui palauttaa tuollainen summa, hän sanoi: ”tosi, tosi hyvältä.”
Palkinto teosta ei jäänyt kiitostauluun. Virginialainen Ethan Wittington perusti keräyksen, joka vajaa viikko sitten, kun asiasta oli juuri tullut kansainvälinen uutinen, oli kerännyt viitisenkymmentä tuhatta dollaria. Tällä hetkellä potti on kasvanut 143 000 dollariin.
James on rahansa ansainnut, sillä hän on ottanut sankarin roolin maailmanlaajuisesti viihdyttäneen tarinan sankarina. Toisaalta yksittäisen, sattumalta Jamesin eteen tippuneen mahdollisuuden myötä syntyneen hurmoksen mittakaava mietityttää. Miten yksittäinen hyväntekeväisyyskohde herättää valtavan kiinnostuksen, mutta pitkän tähtäimen ongelmien poistaminen ei jaksa kiinnostaa?
James on tyytyväinen elämäänsä. Hän sanoo Boston Globelle, että asuntola, jossa hän viettää päivänsä tarjoaa juuri oikeanlaista turvaa hänenkaltaiselleen Menieren tautia sairastelevalle, sillä huimauskohtausten sattuessa auttajia on lähellä. On kiva, jos rahaa on taskussa edes jonkin verran.
Anton Tsehovin hyväntekeväisyyskritiikki sopii tilanteeseen hyvin. Tsehov puhuu hyväntekeväisyyden illuusiosta, siitä että todellisessa tarpeessa olevat ovat niin ilkeän katkeroituneita, ettei heitä haluta auttaa.