Kuuba stoori

Minä en kaada lasiin rommia. Minä kaadan kahvia kuppiin!

Olen palannut parin viikon Kuuban kierrokselta, ja nyt saa rommin loputon latkinta päättyä. Sehän oli virvoitusjuomapitoinen reissu. Jo Seutulan lentokentällä matkanjohtaja Folke West tervehti katrastaan iloisin ilmein: "Hyvin menee mutta menköön. Amsterdamissa otetaan ensimmäiset tuutingit."

Niin kuin otettiinkin, ja Amsterdamista kone lähti neljäntoista tunnin lennolle Havannaan. Siinä otettiin lisää. Kun lentsikka lähestyi Kuubaa, Folke West lauloi hyväntuulisena: "Me halutaan olla neekereitä... mustat kädet yhteen hakkaa, rummutus ei koskaan lakkaa."

Alla siinsivät Karibianmeren aallot. Folke kääntyi matkalaisten puoleen kasvot säteillen: "Tämä oli 41. Atlantin ylitykseni. En haluaisi vertailla, mutta Kolumbus teki sen vain kolme kertaa."

Mismo

Kun ensimmäisen yö oli nukuttu ja aamiainen syöty ja meidät oli pakattu Havanaturin bussiin, joka lähti liikkeelle hotellin pihasta, oletin avuttomuuttani, että nyt paineltaisiin tutustumaan Havannan kaupungin keskustaan, kuten oli luvattu. Ei suinkaan. Olimme ajaneet tuskin kahtakymmentä metriä, kun bussissa ilmoitettiin, että menisimme lähimpään kauppaan ostamaan juotavaa, "ettei meidän tarvitse maksaa hotellin kalliita hintoja".

Kauppa löytyi sadan metrin päästä. Purkauduimme ulos ja asetuimme tiskin ääreen jonoon. En voi väittää, että espanjani olisi ruostunut. Sellainen mitä ei ole, ei voi ruostua. Seisoin jonossa ja tarkkailin silmä kovana matkakumppanieni ostamisoperaatioita. Kukin onnistui vuorollaan lähtemään tiskiltä muovikassi turvoksissa tummaa ja vaaleaa rommia, olutta ja vettä. "Mikä on samanlainen espanjaksi?" kysyin Folkelta, joka johti kaupankäyntiä. "Mismo", hän vastasi.

Siitä tuli ainoa espanjankielinen sana, jota käytin Kuubassa. Jotkut yrittivät opetella kaiken maailman por favoreja. Aina kun minä avasin suuni, sanoin "mismo", ja sain aina jotain hyvää. Espanja on helppo kieli. Voisin kuvitella meneväni vaikka bordelliin ja sanovani ovella "mismo".

Mismo on elämän ydin.

Mojito

Vielä muutama sana juomapuolesta. Kun lopulta pääsimme pussit kilisten takaisin autoon, lähdimme tutustumaan Havannan keskustaan. Nousimme ulos jonkin tuntemattoman aukion reunalla, ja meidän luoksemme kiirehti välittömästi muodokas mulattinainen, joka alkoi piirtää matkaseurueeseen kuuluneen radiotoimittaja Jari Aulan karvaista päätä. Tämä on Kuubassa yleinen tapa ansaita rahaa. Piirtämistaitoiset väsäilevät turistien kuvia A-vitosen kokoiseen blokkiin. Turistit maksavat niistä dollarin kappaleelta. Turistilla ei yleensä edes ole dollaria pienempää rahaa.

No joka tapauksessa meidän tarkoituksemme oli karistaa kuvantekijät kimpustamme ja tehdä pieni kierros jalkaisin ja oppia yhtä sun toista Havannasta Folke Westin ja Manuelin - kuubalaisen oppaamme - johdolla. Kierroksen lopuksi menisimme lounaalle Hemingwayn kantakapakkaan Bodeguitoon. Folke West oli jo useaan otteeseen painottanut, että siellä me pääsisimme juomaan mojitot, kuten Hemingway aikoinaan.

Ehdimme kuitenkin kävellä vain kymmenisen metriä, kun turistikierros katkesi alkuunsa. Folke nimittäin sai silmiinsä aukion laidalla seisovan Hotel Isabelin ja päätti, että menisimme ryypylle heti alkajaisiksi. älkää kysykö minulta yksityiskohtia hotellin sisäpihasta - "patiosta?". En ole patioasiantuntija. Voin vain sanoa, että se oli hyvin rauhallinen, kaunis ja viihtyisä, espanjalaistyylinen "patio", ja siellä oli baari auki, vaikka kello oli vasta 11.

Baarimikko sai Folkelta tilauksen: viisitoista mojitoa. Monille meistä se oli ensimmäinen tutustuminen kyseiseen nautintoaineeseen. Baarimikko huhki tyytyväisenä lähes tiskinmittaiseen lasijonoon vaaleaa rommia, sokeria, mintunoksia ynnä muuta. Paikalle putkahti ikään kuin ihmeen kaupalla naistrio, joka alkoi vedellä kuubalaisia lauluja. Me emme silloin vielä tienneet, että jokaisen ravintolan uumenissa majailee yhtye, joka alkaa soittaa heti kun turisteja ilmestyy näkyviin.

Kohotimme lasimme ja lutkutimme pillejämme. Olkoon matkamme onnistunut. Folke West kääntyi trion puoleen: "Che Guevaran laulu."

Outo tavaratalo

Toisena aamuna kapusimme vuoteistamme tietoisena siitä, että kävisimme ensin kaikissa mahdollisissa Hemingway-mestoissa ja sen jälkeen rellestäisimme sikajuhlissa Folke Westin kotona. Matka katkesi kuitenkin alkuunsa, kun Folke pysäytti bussin Havannan keskustan tuntumassa "tyypillisen kuubalaisen tavaratalon" eteen. Meille annettiin aikaa 15 minuuttia.

Sisällä tavaratalossa skeptisyyteni alkoi vaihtua innostukseksi. Koska olimme länsimaisen feminismin kynsien ulottumattomissa, tavaratalon kaikki myyjättäret olivat kauniita ja toinen toistaan vähäpukeisempia. Kaiuttimista tulvi osastoille letkeää musiikkia, jonka tahdissa seksistiset naiset keinuttelivat lantioitaan. He eivät olisi voineet olla vähempää orientoituneet asiakaspalveluun. He olivat ikään kuin bailaamassa tavaratalossa.

Kaiken huipuksi tavaratalossa oli runsaasti pätevää kamaa tiskeillä ja ripustimilla. Muutamat ryhmämme jäsenet joutuivat ostohurmokseen vaateosastolla. Minä tempaisin käteeni hehkuvanpunaisen rantapaidan ja ryntäsin kassalle. Näin jo mielessäni, miten jumalattoman snobistiselta näyttäisin se ylläni matkan jatkuessa.

Kassalla ei tapahtunut mitään. Sähkö oli katkennut kassakoneista. Tavaratalo oli muuten kaikinpuolinen paratiisi, mutta siellä ei myyty eikä ostettu mitään.

Hemingwayn koirat

Olen viettänyt varhaisnuoruuteni Salvador Dalin ja Herman Hessen lisäksi myös Ernest Hemingwayn parissa. Silti en uskonut, että Hemingwayn paikoissa käyminen Kuubassa kannattaisi. Ne olisivat varmasti turismin läpisyövyttämät.

Me matkasimme Cojimarin kalastajakylään Havannan ulkopuolelle. Paikka liittyy Vanhus ja meri -kirjaan. Hemingwayn moottorivene oli aikoinaan ankkurissa Cojimarissa. Me kävimme La Terrazan ravintolassa, jossa Hemingwaylla oli tapana dokailla kalastajien kanssa.

Tässä vaiheessa Folke Westin todelliset karvat alkoivat paljastua. Hän on itse asiassa oikein kiva kaveri ja erinomainen matkaopas! Olen pahoillani. Papa Hemingway on Folken Westin lempifetissi (nuorten naisten lisäksi), ja koko Hemingway-päivän ajan hän kertoi hyviä juttuja kirjailijasta.

Hemingwayn kartanossa La Vigiassa laskin ennalta ostamani kukkapuketin Hemingwayn koirien haudalle. Minulle alettiin selittää, että tekoni oli "hieno ele". Tosi kummaa. Ei siinä ollut mitään hienoa. Se oli tyypillinen viihdejournalistin jippo, jollaisia tehdään stoorin takia.

Kun olimme aikamme kurkistelleet ikkunoista ja ovista sisään - rakennukseen ei päästetä könyämään - vietimme tuokion puiden siimeksessä kuunnellen Folke Westin selvitystä Hemingwayn naisista. Se oli tietysti hyvin kursorinen katsaus ottaen huomioon, millainen häntäheikki Papa oli. Folke kertoi, että Ernestin päänahkoihin lukeutui myös Ingrid Bergman. Minä saatoin puolestani tiedottaa matkalaisille, että Marlene Dietrichin kanssa Hemingway ei ollut sängyssä. He janosivat toisiaan vuosikymmeniä, mutta jommallakummalla oli aina joku vipinä käynnissä, mikä esti sänkyyn menon.

Maailman paras pieni viinakauppa

Havannan vilkuiltuamme suuntasimme matkamme ensin länteen, Pinar del Rion maaseutukaupunkiin. Ohjelmassa oli käynti sikari"tehtaassa" ja rommitislaamossa. Nämä olivat juuri ne paikat, joiden edessä seisoi letka linja-autoja. Turistit jonottivat sikarikäärimöön.

Silloin Manuel kertoi, että aivan vieressä sijaitsi pieni viinakauppa, jossa tarjottiin ilmaisia näytteitä. Me purkauduimme bussista toisiamme tuuppien.

Viinakauppa oli täynnä turisteja, mutta suomalainen ryhmä ruhjoi siekailematta kyynärpäitään käyttäen tiensä tiskille, jolta ilmaisia juomanäytteitä jaettiin pienissä muovipikareissa. Tiskillä oli kymmenkunta pulloa, joista pystyi pyytämään maistiaisia. Siinä oli erilaisia rommeja ja liköörilaatuja. Aloimme hurmoksessa osoitella pulloja. Mismo! Mismo! "We go crazy", sanoin Manuelille. "I know", hän vastasi.

Sikaritehtaan mallitytöt

Kun olimme ryypänneet näytepullot melkein kuiviin ja ostaneet taas kassikaupalla rommia, sikaritehtaan jono oli kadonnut ja pääsimme sisään katselemaan sikarien käärimistä, missä periaatteessa on erittäin vähän katselemista.

Käärimön salit olivat eräänlaisia luokkahuoneita. Pulpettien takana istuivat tehtaan naiset käärien sikareita. Pulpettien välissä kulkivat turistit polttaen filmiä. Sikaritehtaan tytöt olivat laittautuneet toinen toistaan kuvauksellisemmiksi. Jokainen halusi, että juuri hänestä otettaisiin valokuva, kun hän käärii sikarinlehtiä, ja hänen pulpetilleen tipautettaisiin muutamia kymmeniä Yhdysvaltain senttejä kuvauspalkkioksi.

Eräät turistit mutisivat sääliviä kommentteja työn raskaan raatajista. Miten niin raskaan? Ne tytöt olivat hyvin tienaavia valokuvamalleja. Jos ajautuisin asumaan Kuubaan, ryhtyisin soittamaan bassoa ravintolabändissä ja seurustelisin sikaritehtaan tytön kanssa. Meillä menisi hyvin ja rakkaus kukoistaisi, sillä keräisimme kumpikin joka päivä paksut dollaritipit.

Inkkariparkki

Asetuimme asumaan kauniiseen Vinjalesin laaksoon, ja seuraavana päivänä teimme matkan Cayo Levisan pienelle, lähes luonnontilaiselle saarelle. Levisan saari sijaitsee Kuuban pohjoisrannikolla Havannasta länteen. Sinne on pääsaarelta parinkymmenen minuutin venematka. Siellä on vain yksi ravintola ja yksi hotelli, jossa on 20 asiakaspaikkaa. Hiekkaranta on parin kilometrin mittainen.

Se oli loistava päivä. Söimme ravintolassa ja kannoimme juomat puuterimaiselle rantahiekalle.

Sitten oli vuorossa Kuuban kierroksen raskain ajotaival. Lähdimme aamutuimaan, kuten yleensäkin, ja körryyttelimme yli 500 kilometriä Vinjalesin laaksosta Trinidadiin, Kuuban etelärannikolle. Päivän aikana nähtiin sokeriruokoviljelmiä, tupakkapeltoja, banaanipuita sekä hedelmäpuutarhojen pitkiä sarkoja. Folke ja Manuel panivat parastaan ja kertoivat loputtomiin tietoja Kuuban maataloudesta. Vaikuttaisi siltä, että Kuubassa ollaan siirtymässä sekatalouteen. Valtion tilojen rinnalla sallitaan pienehköt yksityistilat, ja ainakin espanjalaisia, italialaisia, israelilaisia sekä chileläisiä firmoja toimii kuubalaisissa yhteisyrityksissä.

Oli Jari Aulan syntymäpäivä. Hän oli syntynyt 40 vuotta aikaisemmin kello 11.10, joten sillä kellonlyömällä poksautettiin auki kaksi kuubalaista samppanjapulloa. Taaskaan ei päästy lounaalle asti ilman alkoholia. Kuuban kierroksella oli täysin mahdotonta aloittaa juominen niin myöhään.

Me saavuimme iltapäivällä lähelle Sikojenlahtea, missä amerikkalaiset yrittivät nousta maihin ja syöstä Castron vallasta. Ympärillämme levittäytyi valtava suoalue mangrovepuineen. Pysäköimme ravintolakompleksin eteen kymmenien turistibussien joukkoon. Paikka oli risteysasema, jonne idästä ja lännestä tulevat matkailijat pysähtyvät syömään pitkällä taipaleellaan.

Heti ruuan jälkeen meidät vietiin intiaanipuistoon ja krokotiilifarmille. Olin naiiviudessani kuvitellut, että saapuisimme nuhjuiseen intiaanireservaattiin, jossa valtion ylläpitämät intiaanit myisivät kioskeissa intiaanikitsiä. Ei suinkaan. Intiaanipuistossa ei ollut lainkaan oikeita intiaaneja, vaan kaikki inkkariparkin intiaanit oli veistetty puusta.

Keskellä inkkariparkkia oli tiipii, jossa kuubalainen mies, nainen ja lapsi näyttelivät intiaaniperhettä. Kun turistit astuivat telttaan, mies alkoi rummuttaa ja nainen tanssia.

Monille ryhmän jäsenille tämä oli hieman liikaa. Minä tyydyin vain toteamaan, että inkkariparkki edusti sangen omalaatuista low campia.

Krokotiilifarmi oli joka tapauksessa paljon antoisampi. Siellä lojui isoja harmaita krokotiileja puolittain uponneina mutaan. Ne eivät liikahtaneetkaan, mutta niiden kidat törröttivät ammollaan. Tiesin mistä oli kysymys. Tietyt eläimet pystyvät hengittämällä viilentämään aivojaan. Crocodile chill out. Jos haluatte, voin kirjoittaa aiheesta laajan artikkelin.

Rommia rannekkeella

Trinidad on paitsi Kuuban vanhimpia kaupunkeja ja Unescon suojelukohde myös erittäin hiljainen paikka varsinkin iltaisin. Kuuban maaseudulla käydään nukkumaan pimeän tultua seitsemän ja kahdeksan välillä. Maaseutukaupungeissa jaksetaan valvoa hieman pidempään, mutta yhdeksään mennessä päät painetaan pielukseen sielläkin. Kadut käyvät täysin autioiksi.

Me ajoimme hiljaisen, pimentyneen kaupungin halki kauniille hiekkarannalle, kymmenen kilometrin päähän kaupungin keskustasta. Siellä hotelli Anconissa huoneita vastaanottaessamme meille annettiin rannekkeet aivan kuin olisimme saapuneet Linnanmäelle. Kävi ilme, että olimme all-inclusive -asiakkaita. Huoneen ja ruuan lisäksi juotavat olivat vapaasti käytettävissämme. Aina kun joku meistä meni baariin tilaamaan rommia tai muuta nestettä, baarimikko kysyi: "Are you all-inclusive?" "Yes, I´m all-inclusive." Se oli ikään kuin kaksi ja puoli vuorokautta jatkuva lehdistötilaisuus trooppisella uimarannalla.

Che Guevara ja Nokian osakkeet

Pari päivää Trinidadin rantaelämää nautittuamme ajoimme bussilla kaupungin takana kohoavien vuorten ylitse Santa Klaran kaupunkiin, jossa Che Guevara onnistui pienen partisaanijoukkonsa kanssa kaappaamaan presidentti Batistan aselastissa olleen junan. Se oli ratkaiseva käänne vallankumoustaisteluissa. Me tutustuimme muutamaan vanhaan junanvaunuun Santa Klaran rautatieasemalla ja kävimme Che Guevaran mauseleumissa, jossa Chen maalliset jäännökset eivät kuitenkaan ole näkyvillä. Kaikissa käänteissä Folke West paahtoi innokasta ylistyslaulua Chelle. Folke on romantikko, johon kuubalaisen sosialismin romanttinen aspekti uppoaa kuin veitsi vanhaan emäntään.

Tässä välissä on kerrottava, että edellä mainitulla Mikkelin miehellä oli mukanaan lyhytaaltoradio. Mehän emme Kuubassa tienneet ulkomaailman menosta mitään. Kännykkämme eivät Kuubassa toimi, eikä ulkomaisia lehtiä ole myytävänä. Kuubalaiset eivät kuitenkaan tunteneet Mikkelin miestä. Hän laittoi kerran päivässä isot kuulokkeet korvilleen ja viritti pitkän antenninsa pystyyn.

Hän näytti ulkoavaruuden oliolta, okei, mutta niillä varusteillaan hän onnistui kuuntelemaan joka päivä Yleisradion suomenkielisen lyhytaaltolähetyksen. Näin saimme tietää, mitä Suomessa ja maailmalla oli tapahtunut.

Se ei välttämättä ollut pelkästään hyvä asia. Nokia nimittäin julkaisi viime vuoden tuloksensa juuri matkamme aikana. Nokian kurssi putosi useita kymmeniä prosentteja. Muutamalla ryhmämme jäsenellä oli ilmeisesti kotona salkussaan Nokiaa. Heillä oli huomattavia vaikeuksia innostua Che Guevarasta, kun heidän osakkeittensa arvo oli romahtanut. Eräs osakkeenomistaja totesikin viimeisenä päivänä ennen Havannasta poistumista, että hän oli "kurkkuaan myöten täynnä vallankumousta."

Huutaa kuin tapettava sika

Me suuntasimme Sierra Maestran vuoristoon. Se on toista sataa kilometriä pitkä vuorijono Santiago de Cuban lähellä. Korkeimmat huiput yltävät melkein kahteen kilometriin.

Folke West lastasi meidät makeasti naureskellen kuorma-auton lavalle. Vuoristotie mutkitteli niin jyrkästi ylös- ja alaspäin, että sitä ei voinut ajaa tavallisella bussilla. Tarvittiin voimakas nelivetoinen kuorma-auto. Maisemat olivat tietenkin huikean hienot, mutta sen lisäksi oli liikuttavaa katsella auton lavalta kaiken maailman kotieläimiä, jotka kuljeksivat omia aikojaan vuorten rinteillä.

Tämä oli huipentuma sille onnellisten kotieläinten panoraamalle, jota olimme pitkin Kuubaa todistaneet. Ei puhettakaan, että eläimiä kidutettaisiin ahtaissa karsinoissa eurooppalaiseen nykytyyliin. Kuubassa on edelleenkin käytössä aapisista ja satukirjoista tuttu karjankasvatustapa, joka sallii eläinten liikkua vapaasti laitumilla ja kotipihoilla.

Tämä oli erityisen miellyttävää eräästä Raunista, joka ihaili alkuperäistä elämää. Se oli "upeaa", "aivan fantastista". Mitä askeettisempia olosuhteita näimme, sitä parempi. Eräänkin kerran Rauni osoitti jotakuta hökkeliä ja kuulutti: "Tuolla on alkuperäismaja."

Ylhäällä viidakon peittämällä vuoristorinteellä meidät sijoitettiin lomakylän mökkeihin keskelle koskematonta luontoa. Idylli oli täydellinen. Kanat tepastelivat ympäriinsä kotkottaen kanamaisesti. Harmaanahkaiset tylyt sikaperheet paapersivat mökkien ovensuissa. Illan pimettyä meidät istutettiin ulos viritettyyn ruokapöytään. Vartaassa kypsyi kokonainen sika. Se ei Raunista ollut kovin mieltä ylentävää. Hän oli kasvissyöjä eikä pitänyt sellaisista näkymistä. Ilta sujui kuitenkin rauhaisasti kuubalaisen pappaorkesterin vallankumouksellisten laulujen tahdissa.

Seuraavana päivänä, kun ensin oli tehty patikkaretki Castron taannoiseen piilopaikkaan ja käsitetty miten mahdotonta viidakossa piileskeleviä sissejä on tuhota, kävimme lounaspöytään. Yhtäkkiä kuului hirveää kiljuntaa. Kaksi miestä vei sikaa tapettavaksi. Toinen kantoi sikaa korvasta, toinen takasorkasta.

Alkuperäisen elämän intohimoinen kannattaja Rauni sai nyt megaslaagin. Hän syöksyi tupaansa, josta alkoi kuulua äänekästä vollotusta. Jonkin ajan kuluttua näimme hänen astuvan ulos ovesta matkalaukkujaan retuuttaen. Hän oli saanut tarpeekseen alkuperäisestä elämästä.

Kaikki vartalot toimivat

Kuubalaiset kutsuvat pitkän, krokotiilinmuotoisen saarensa itäosia Orienteksi. Havannalaisilla on taipumus halveksia Orienten asukkaita. Heistä käytetään nimitystä palestinos. Suomalaiset matkailijat ovat yleensä sitä mieltä, että mitä syvemmälle itään mennään, kunnes saavutaan Santiago de Cuban kaupunkiin, sitä paremmaksi meininki muuttuu.

Ainakin pukeutumistyyli käy aina vain rajummaksi. Kuubalaiset naiset pukeutuvat hyvin vähän peittäviin, erittäin tiukkoihin vaatteisiin täysin piittaamatta vartalonsa koosta tai muodoista. Jokainen kilo asetetaan huolettomasti ja korostetusti näytteille. Siinä on jotain vapauttavaa kaikessa uskomattomuudessaan. Samalla se on niin seksikästä, että vieläkin viisari värähtää.

Havanna on salsa-kaupunki ja Santiago on son-kaupunki. Santiagoon on majoittunut kaksi suomalaista muusikkoa, Tero ja Pete. He ovat naimisissa ja heillä on lapsia. He ovat vakiinnuttaneet itselleen keskeiset asemat Santiagon musiikkielämässä. Kuuntelin Peteä Casa de las tradicionesissa. Hän soitti trumpettia vanhanaikainen lippalakki päässään. Läntinen maailma oli sillä hetkellä hyvin kaukana.

Pari päivää myöhemmin lensimme potkurikoneella takaisin Havannaan. Vielä oli aikaa ostoksille. Suurin osa seurueestamme vietti kuitenkin viimeiset hetket hienon hotellimme baarissa mojitoja maistellen.

Minulla ei ainakaan ollut tarvetta hankintoihin. Olin jo ostanut Trinidadista kukkamaljakon. Sitä oli tosi hankala roudata, sen voin sanoa. Maljakko seisoo nyt tuossa pöydällä. Ruskea käärepaperi on rutattu roskapussiin.

En voi uskoa silmiäni. Olenko minä kiertänyt koko Kuuban? Olenko minä ostanut tuon kipon Trinidadista? Miksi tein sen? Ei minulla ole koskaan kotona kukkia. Ei kukaan tuo minulle kukkia.

Sinne, sinne

Jos matkustaa Kuubaan omatoimisesti, Havannan passitarkastukseen tultaessa joutuu täyttämään pienen kaavakkeen, jossa kysytään mm. missä hotellissa aikoo asua. Jos et ole vielä varannut hotellia, kirjoita mikä tahansa Havannan hotellin nimi. Se on pelkkä muodollisuus.

Tavallisten hotellien lisäksi Kuubassa voi majoittua yksityiskoteihin, joista käytetään nimitystä casas particulares. Niiden hinnat ovat hotelleja halvempia: 15-25 dollaria/vrk/huone. Samaan huoneeseen voi majoittua kaksi henkeä ilman että hinta nousee.

Kuubassa voi matkustaa turistibusseissa. Niillä voi mennä esim. Havannasta Trinidadiin ja edelleen Santiagoon. Havannan ja Santiagon välillä kulkee juna, joka on kylläkin aika hidas. Matka kestää noin vuorokauden.

Kuubassa voi vuokrata henkilöauton tai minibussin. Jälkimmäisen voi saada kuljettajan kera, jolloin päivähinta kaikkine kuluineen on 100 dollaria. Minibussiin mahtuu kuusi matkustajaa. Ilman kuljettajaa auton vuokra on 75 dollaria plus 20 dollarin vakuutus sekä polttoainekulut. Rommin tissuttelu onnistuu paljon paremmin, jos matkalaisten ei tarvitse itse ajaa.

Lentoja Kuubaan tekevät Air France, KLM/Martin Air sekä Iberia. Folke Westin seuraavat Kuuban kierrokset (Circular Che) tapahtuvat 25.3. - 8.4., 29.7 - 12.8. ja 14.10. - 28.10.. Niistä saa lisätietoa Folke West Travel Clubin palvelunumerosta 0800-160100.

File: Kuuba

Pinta-ala: 114 524 km2
Asukasluku: 10 milj.
Pääkaupunki: Havanna
Kieli: Espanja
Ilmasto: Trooppinen, jota koillispasaati viilentää. Pyörremyrskyt yleisiä.
Uskonto: Katolisia 90 %
Rodut: valkoisia 66 %, mestitsejä 22 %, mustia 12 %
Johtaja: 1959 valtaan noussut Fidel Castro.
Yhteiskuntajärjestelmä: sosialistinen.
Tärkeitä tuotteita: ruokosokeri, tupakka (havannasikarit). Turismi yhä merkittävämmässä roolissa.