Mätä Apple?

Se syntyi autotallissa. Siitä tuli uskonto. Se muutti maailman. Nyt sitä väitetään ylikypsäksi, jopa mädäksi. Huhuista ja Microsoftin Bill Gatesista huolimatta tietotekniikan jättiläinen uskoo yhä itseensä.

Suorakaidekuvaan istutetut elementit rakentuvat tylsiksi taloiksi. 800 olutmerkkiä myyvän lyhyttavaratalon piha on asfalttinen ja likainen, Good Earth -terveyspikaruokalan piha autoinen, mutta puhdas. Ruohikko paljastaa menestyksen. Sieltä missä piilaakso on vihreä, tulee tietokone.

Päätoimittaja sanoi piilaaksoa yhdeksi isoksi Espooksi: matalia taloja, tylsyyttä ja rahaa. Kuivien kalifornialaiskukkuloiden keskellä kiemurteleva kahdeksankaistainen muuttuu liittymän jälkeen eksyttäväksi ruutuverkoksi, jonka maamerkkejä ovat jokapäiväiset logot: IBM, Hewlett Packard, Adobe, Sun Microsystems, Java, mutta täällä, Cupertinossa ennen kaikkea Apple.

Sipuli

Cupertinon ylpeys, Apple syntyi autotallissa, kasvoi tietotekniikan Michael Jacksoniksi, kärsi Bill Gatesin aikana, ja on jo pariinkin otteeseen nimetty kuolleeksi ja kuopatuksi. Se toinen käyttöjärjestelmä, sanotaan nyt, kun Windows auraa Microsoftille suvereenia nousukäyrää. Applella menee nyt huonosti, mutta se on noussut kuolleista ennenkin.

Omenan pitäisi ehkä olla sipuli: kuori olisi Apple I, Steve Wozniakin nerokas tuotos, joka kuitenkin jäi pelkäksi piirilevyksi. Kuoren alta paljastuisi Apple II, tietokone joka teki Steve Jobsin ja Wozniakin autotallipuulaakista aikansa ehdottoman liigajohtajan.

Apple II:n menestyksen ja tyngäksi jääneen Apple III:n jälkeen tuli Jobsin unelma graafisesta käyttöjärjestelmästä: Lisa ei onnistunut, mutta Macintosh tuli ja pelasti. Sittemmin rakennettiin uusia Macintosheja: Plus, Classic, Powerbook, Quadra, Power PC.

Nyt, kun Macintosh on edelleen kiistatta paras, se ei olekaan enää tulevaisuutta. Se on kuitenkin tehnyt tehtävänsä: Windows on luvattu jopa Kiinan viralliseksi käyttöjärjestelmäksi. Ja kaikkihan tietävät että Windows 95 on sitä mitä Macintosh oli kymmenen vuotta sitten...

Sipulin ydin olisi samaa kuin kuoren alinen kerros: täyttä tavaraa. Tekikö Macintosh siis itsestään tarpeettoman? Vai tarvitaanko sitä yhä samassa tehtävässä, niin kuin Macweek-lehden kommentaattori Mark Hall haluaa uskoa: parhaat ohjelmat tehdään yhä ensin Macintoshille, sitten vasta muille? Hallin mukaan Microsoftkin tarvitsee Maciä.

Mac, rauha ja rakkaus

Sears-tavaratalon pihalla jakkupukuinen myyjä ei taukotupakan takaa tiedä missä Apple sijaitsee. Paikalliset eivät siis tiedä Applen pääkonttorin sijaintia, vaikka yksi yhtiön päämajoista on samassa osoitteessa kuin kaupungintalo. Kuinkahan moni espoolainen tietää missä on Nokian pääkonttori tai kaupungintalo, mietin kääntyessäni Infinite Loopille, Apple päämajan ympäri kiertävälle tielle.

Tutkimusmatka Applen pyhimpään alkaa tylysti. Aulaemäntä antaa puhelimen käteen ja käskee minun soittaa itse Frank Casanova II:lle, jota olen tullut tapaamaan. Näin hän välttyy lausumasta vaikeaa nimeäni. Casanova tulee kiireisen näköisenä ja toteaa, ettei vierailuaikaani ole vahvistettu.

Mutta Casanova on rento, ja jaksaa kiireen keskellä varata aikaa.

Hän näyttää siltä mitä odotin. Pitkä harmaantuvanmusta tukka, työhuoneen nurkassa seisoo punainen Stratocaster, ja huone on sekaisin kuin teini-ikäisen pesä. Esitellessään valtakuntansa taloja toimistonsa parvekkeelta (tuossa on tuotekehitys, tuossa Powerbookit, tuossa Newtonit... niin kuin näet, tarvitsisimme lisää taloja), amerikanitalialaiset silmät hehkuvat.

"Minä vastaan uusien projektien koordinoinnista. Jos joku haluaa reiän prototyypin kuoreen, vien laitteen tuonne ja poraan siihen reiän. Tai siis hoidan, että joku tekee sen..."

Ehkä hänessä sittenkin on vähän sitä rocktähteä, jota tulin hakemaan.

Piilaakson myytti piti sisällään sankareita ja sci-fi -kirjallisuuden toteutumia. Steve Jobs on aikaa sitten lähtenyt Applelta. Lähdettyään hän antoi uuden yhtiönsä nimeksi Next, seuraava. Jobs oli tyypillinen karismajohtaja: auktoriteetti vailla vertaa ja mitä ilmeisimmin melkoinen piikki työntekijän lihassa. Rocktähti pomona.

Casanova kertoo Jobsin hengen eläneen Applen kokolattiamattokäytävillä pitkään miehen lähdettyä. Hän kertoo aikojen muuttuneen myös sikäli, että työntekijäjuhlia on nykyisin vähemmän: muutaman kerran vuodessa. 80-luvulla, kun meni hyvin, joka perjantai oli bilepäivä.

Casanova on itse kuitenkin elävä esimerkki siitä, että Applea leimaa yhä jonkinlainen korkeampi tarkoitus, halu muuttaa maailmaa.

Pyhä Macintosh

1980-luku oli rokkia, mutta se oli myös sota-aikaa. Noususuhdanteinen länsimaailma seurasi Applen ja Microsoftin kilpailua niin oikeussaleissa kuin työpöydillä: tietokoneen käyttäjät vannoutuivat joko Macin tai PC:n käyttäjiksi. Syntyi uskonto nimeltä Macintosh, jonka käyttäjä toisti: "se on vaan yksinkertaisesti parempi".

Kun Windows 95 viime vuonna julkaistiin, sota oli käytännössä jo ohi, mutta Apple lähetti julkistustilaisuuteen Apple-rekkoja, joiden kyljissä luki c:ngrtlns.win95. Viime keväänä Jobs totesi Applen jo aikaa sitten hävinneen sodan Windowsia vastaan, mutta Mac-uskonto elää.

Sota alkoi Jobsin ja Bill Gatesin karismojen eläessä suurinta nostettaan: Jobs haki itselleen kapinallista leimaa tappelemalla IMB:ää vastaan kuin Ahokas Karelinia vastaan olympialaisissa. Gates oli jälkikäteen viisaampi: hän teki IBM:n kanssa diilin.

Vuosikymmenen kestäneessä raastuvoinnissa tapeltiin mm. Applen työpöydällä istuvasta roskakorista. Apple väitti Microsoftin kopioineen Macintosh-järjestelmänsä osia. Kuka sodan voitti? Sillä ei oikeastaan ole enää väliä.

The war is over

Nyt, kun Windows-ohjelmistojen myynti kasvaa pelkästään USA:n ulkopuolella 29 prosenttia vuodessa noussen lähes miljardin dollarin myyntiin, voidaan sanoa, että Jobs on oikeassa. Sota on ohi. Win95:ssa roskakori jököttää kuin tatti, ja Gates on maailman rikkain mies. Apple tappelee muita myllyjä vastaan ainakin toistaiseksi.

Mutta se ei tarkoita että omena olisi mätä. Apple on edelleen jos ei suurin niin ainakin yksi suurimmista yksittäisistä henkilökohtaisten tietokoneiden valmistajista, ja sen myyntikäyrät ovat itse asiassa kritiikistä huolimatta kääntyneet jo pieneen nousuun.

Jobsin aikanaan palkkaama entinen Pepsi Colan toimitusjohtaja John Sculley, joka nyttemmin on kultaisella kädenpuristuksella siirretty sivuun (Casanovan sanoin: "kaikkien pitäisi saada potkut sillä tavalla kuin Sculley sai"), näkee Apple hyvät mahdollisuudet nousuun.

The Red Herring -lehden kolumnisti Sculley toteaa Applen vahvuuden aina olleen "poikkeuksellisen lahjakkaassa kehittelijöiden poolissa". Sculleyn mielestä Applen sisäinen järjestelmä toimii uskonnollisesti: nerokkaat ohjelmistosuunnittelijat ajavat omia etujaan niin että saattavat tuhota omat ja pomojensa tavoitteet. Mutta Sculley uskoo, että sama seikka on myös Applen mahdollisuus: tietokoneohjelmien teossa "halu elää innovaatioiden reunalla" vaatii sijoittamista lahjakkuuksiin.

Bill ja Gil

Applen tarussa lahjakkuus on paitsi neropatteja nörttejä ja raakaa työtä, myös selkeää näkemystä.

Bill Gates poseeraa nörttiboksereissa uimapatjalla Weird-lehden sivuilla ja onnistuu näyttämään yhtä nörtiltä kuin Windowsinsa ääressä Fortune-lehdessä. Ei ole vikea ymmärtää miksi Steve Jobs totesi Microsoftin ainoan vian olevan se, etteivät he "tee mitään tyylillä".

Frank Casanova toteaa Marco Landin, entisen Euroopan toimintojen vetäjän omaavan potentiaalia tähdeksi. Applen karisma ei kuitenkaan ole enää valopäisessä johtajassa. Nykyinen pomo Gil Amelio näyttää enemmänkin Ernest Borginelta kuin rocktähdeltä. Casanovan mukaan Apple ei välttämättä tarvitse dynaamista wunderkind, ihmelapsi-leimaa, jos tuotteet ovat markkinoiden suunnannäyttäjiä.

Amelio astui johtajan pallille tämän vuoden alussa ja uusi kovalla kädellä Applen organisaatiota ja strategiaa: alkajaisiksi kirjattiin 700 miljoonan dollarin tappio ensimmäiselle vuosineljännekselle ja ennustettiin 2000: työntekijän irtisanominen (heistä tuhat "myytiin" yrityskaupan yhteydessä, tosin).

Casanova selittää "Gilin" strategian keskittyvän vahvistamaan yhtiön hyviä puolia siinä missä edellisen, lyhytaikaisen johtajan Michael Spindlerin strategia pyrki korjaamaan heikkouksia.

Läpinäkyviä Powerbookeja

Amelion huhtikuussa julkaisema Apple-strategia keskittyy kolmeen pääosaan: internetiin, koulutukseen ja julkaisujärjestelmiin. Lisäksi satsataan ohjelmiston kehittäjien tukemiseen. Casanova kertoo Internetin olevan mukana lähes kaikessa mitä tehdään. Toiveena on tehdä tappioton tulos viimeistään vuonna 1998. Tämän vuoden ensimmäiselle neljännekselle kirjattu yli 3 miljardin markan alijäämä pistikin Mac-uskovaiset haukkomaan henkeä.

Applen päämajassa tappiot tiedostetaan, ja työntekijöihin yritetään luoda uskoa. Frank Casanova toteaa kylmän rauhallisesti, että nyt ei paljon bileitä järjestellä.

Pääkonttorin aulassa on kolme virallisen näköistä kylttiä: yksi ilmaisee aulan rakenteissa käytetyn aineita, joiden kaasut saattavat aiheuttaa kasvuhäiriöitä sikiöille, toinen kertoo yhtiön olevan sitoutunut vammaisten erityistarpeiden huomioonottamiseen työhönotossa. Kolmas kyltti kertoo työntekijöille, että vaikka toisin luulisi, Apple oli viime vuonna suurin yksittäinen PC-valmistaja, tarkoittaen PC:llä kotitietokoneita yleensä.

Frank Casanova esittelee uusia tuotteita esiteini-ikäisten tyttäriensä käsissä toimistonsa seinällä, ja vakuuttelee, että tässä, ympärilläsi kyllä tehdään tulevaisuutta.

Yhdellä tyttärellä on kädessään violetti kannettava, uuden sukupolven Powerbook. toisella keltainen. Vakuudeksi Casanova kaivaa kuvassa näkyvän koneen esiin laukustaan. läpikuultavaa muovia, kuin eväsboksi mutta sisällä on aito Mac. Kahvasta Powerbookia roikottaen Casanova visioi lastensa kouluun menevän: "äläkä luule, että tämä on ainoa mitä teemme".

Hippi ja piirilevynero

Silloin, kun Metallica, jonka lähipiiriin Frank Casanova kertoo lukeutuvansa, vielä haki alkuakordejaan autotalleissa, oli Apple jo löytänyt tiensä tallin hyllyltä maailmanmaineeseen. Mutta miten tämä tie kuljettiin?

Stanfordin yliopistolla jonkinlaista hullun hipin mainetta kantaneen Steve Jobsin koulukaveri Steve Wozniak hengaili Stanfordin yliopiston kuuluisalla tietokonenikkarikerholla, Homebrew Clubilla. Tätä kerhoa voidaan pitää jonkinlaisena PC-aikakauden kehtona. Pioneerikoneilla ei tehty juuri muuta kuin välkyteltiin valoja ja tehtiin yksinkertaisia laskutoimituksia monimutkaisesti tajuttavalla tavalla. Välkyimmät kuitenkin tajusivat, että tässä mennään kohti uutta aikakautta.

70-luvun tietokonefriikit, giikien ja nörttien esitaistelijat askartelivat iltapuhteinaan ja onnistuivat mekanoistaan rakentamaan välineen, joka muutti maailman. Näihin välkkyihin kuului Jobsin ja Wozniakin lisäksi mm. Bill Gates.

Wozniakin onnistui valmistaa Apple II:een muiden konevalmistajien kotimikroja tehokkaampi piirilevy, ja Jobsin uppiniskaisuudella Apple II:sta tehtiin paitsi hyvä, myös tyylikkäin – tai ainakin poikkeavan – näköinen kone.

Tietokone on viesti

90-lukulainen ei helposti pysty käsittämään maailmaa ilman tietokoneita.

Kotitietokoneet ovat muuttaneet käsitystämme todellisuudesta. Joidenkin mielestä varsinkin Macintosh on tehnyt näin.

Siinä missä lentokone on lyhentänyt välimatkat olemattomiksi ulottuvuuksiksi, on pöytätietokone tehnyt mahdolliseksi nopean tekstinkäsittelyn, taulukkolaskennan, lehdentaiton, kuvan käsittelyn ja viimeksi maailmanlaajuisen sähköpostiverkon.

Steve Jobsin ja Steve Wozniakin nuoruudessa kirjeet kulkivat korkeintaan sähkeinä, ja tietokoneet olivat vaatekaapin kokoisia reikänauhaa suoltavia rohjuksia. Nyt viestit kulkevat sekunneissa Espoosta Piilaaksoon ja tietokoneasiantuntijoiksi palkataan kotimikrosta oppinsa hakeneita giikkejä.

Isoksi egoksi

Lyhyessä ajassa Apple kasvoi suuryritykseksi: Jobsista tuli 70-luvun lopun rocktähden auraa kantava iso ego. Hän seurusteli (näin väitetään) Joan Baezin kanssa, ja juhli tähtisuunnittelijoidensa kanssa jättäen taakseen porttikieltoja ja häiriintyneitä hotelliasukkaita. Apple juhli ja suunnitteli samalla uusia temppuja maailman perustotuuksien muuttamiseksi.

Jobsin onnistui löytää ympärilleen toinen toistaan lahjakkaampia suunnittelijoita. Applesta tuli muutakin kuin kone.

80-luvulle tultaessa kankeasti uuteen teknologiaan oppineet suuryritykset, etunenässä IBM, olivat päässeet kotimikrojen dollarivirtojen makuun. Bill Gates lisensoi MS-DOSin suurelle siniselle, ja taas Microsoftin suuruuden tie alkaisi. Mutta Applelle avautui toinen tie.

Työtä ja sattumia

Macintosh-käyttöjärjestelmä muutti ihmisten tavan pitää tietokonetta erikoisosaajien laitteena. Macintoshin ääreen kuka tahansa voi istua ja alkaa käyttää konetta. Macin ja Windowsin, Applen ja Microsoftin väillä käydyn sodan aiheuttaman kohun perusteella olisi voinut luulla, että kyseessä oli jomman kumman oman keksinnön varastamisen aiheuttama soppa.

Macintosh on kuitenkin pitkän ja kalliin kehitystyön tulos, jonka syntymisessä sattumalla on niin paljon sijaa, että voisi perustellusti väittää olevan ihme, että Mac yleensä on olemassa.

Graafinen käyttöjärjestelmä keksittiin jo 60-luvulla, kun tietokonepioneeri Douglas C. Engelbart visioi helpompikäyttöistä järjestelmää tietokoneen ja käyttäjän väliin. Hän ennusti 1963, että tulevaisuudessa ihmisillä olisi pöydällään päätteitä. Näillä päätteillä pystyttäisiin tekstiä muokkaamaan lohkoittain ja ne olisi kytketty verkkoon.

Xerox PARC

Vuoteen 1970 mennessä tietokone-evoluutio johti tietokonejätti Xeroxin "tietokonepuistoon", PARCiin (Palo Alto Research Center), jonne koottiin nuorten esi-nörttien kermaa. Monet heistä tulisivat työskentelemään Applella – kuten monissa muissakin buumiyhtiöissä.

PARCissa ideoitiin valmiiksi graafinen käyttöjärjestelmä. Toinen tärkeä tutkimuksen kohde oli hiiri: koko tietokoneaikakausi on yritetty löytä tietä ulos perin merkillisestä käyttöjärjestelmästä, kirjoituskonenäppäimistöstä. Hiiri oli yksi tämän kehitystyön tulos.

PARC olikin todellinen neropattien keskittymä. Xeroxilla oli suurmenestyksen tiimoilta varaa kerätä yhteen paikkaan alan kirkkaimmat nuoret kyvyt tekemään näennäisen tuottamatonta työtä, ajattelemista ja tulevaisuuden suunnittelua. Säkkituoleissaan he pitivät kokouksia ja saivat lopulta kehitetyksi ihmiselle helppokäyttöisemmät tietokoneen. Xerox ei PARCin innovaatiota kuitenkaan osannut ajoissa hyödyntää.

Ei siis ole sattumaa, että Xerox satsasi miljardeja kehitystyöhön. Sen sijaan voidaan pitää sattumana, että Steve Jobs Apple-neroineen vieraili PARCissa 1979.

Lisa

Vierailun vastalahjaksi Xerox sai ostaa 100000 Apple-osaketta miljoonalla dollarilla. Vierailuryhmä sai Xeroxilta jotain mitä megayrityksen johto ei osannut arvosta: vision täysin uudenlaisesta koneesta.

Matkalla kotiin Xeroxilta Jobs kysyi ohjelmavelho Bill Atkinsonilta, kauanko kestäisi muuttaa maailma heidän juuri näkemällään teknologialla. Tämä totesi, että 6kk.

Lisa valmisti todellisuudessa vasta reilun kolmen vuoden kuluttua, ja tuli maksamaan Applelle 50 miljoonaa dollaria. Sinänsä komean näköisen koneen ongelma oli Applelle, muillekin konevalmistajille ja ennen kaikkea Apple-käyttäjille pian tutuksi tuleva prosessorien hitaus.

Lisäksi koneen korkean hinnan (12000 dollaria suunnitellun 2000:n sijasta!) maksaisivat vain Applen imagoon luottavat yritysjohtajat, jotka kuitenkin ostaisivat työntekijöilleen nopeampia ja halvempia IMB-yhteensopivia koneita.

Salainen tehtävä

Joidenkin tietojen mukaan Jobsin tyttären mukaan nimetty Lisa on jo jäänyt unohduksiin, mutta se elää tavallaan tätäkin kirjoitettaessa käytettävässä Macissa. Jälleen on kyse jonkinlaisesta sattumasta.

Samoihin aikoihin, kun Lisan epäonnistumista aletttiin uumoilla Applella 1981, Jef Raskin lähti puoliksi salassa Jobsilta suunnittelemaan toisenlaista käyttöjärjestelmää, joka toimi Lisan tavoin graafisesti, mutta oli paljon nopeampi ja kaiken lisäksi maksaisi ostajalleen tuhat dollaria. Esikuvana Raskinilla oli sveitsin armeijan veitsi. Raskin kääntyi Applen hallituksen puheenjohtajan Mike Markkulan puoleen ja sai luvan jatkaa projektiaan.

Kun Jobs myöhemmin pistettin sivuun Lisan kehityksestä – hänen autoritäärinen johtamistyylinsä oli saavuttanut lakipisteen – ja sai vihiä koneesta, joka oli ristitty Raskinin lempiomenalaadun mukaan Macintoshiksi, sen tie oli hänelle selvä. Arvovaltansa likoon pistäen ja koneen suunnittelijoiden varpaille astuen hän muutti uuden ryhmänsä kanssa toiselle puolelle tietä Applen päämajasta Bandley 3:sta, ja alkoi kehittää Macintosh-projektia.

Macintoshia pidettiin pienenä sivuprojektina, jolle Markkula (kyllä, sukujuuret ovat suomalaiset) oli jostain syystä antanut siunauksensa, ja kun Jobsin kädet olivat Lisasta vapaat, hän tarttui tavallaan Lisan vastustajien suunnittelemaan projektiin.

Insanely Great!

Macintosh saatiin lopulta valmiiksi vuonna 1983, mihin mennessä Apple II oli menettänyt asemaansa IBM:n kiiriessä kilpailuun, ja missä välissä Apple oli kokenut "mustan maanantain": Lisa ei menestyny niin kuin yhtiössä odotettiin, ja ensimmäisen kerran yhtiöstä jouduttiin irtisanomaan suuri joukko ihmisiä vuonna 1981. Yhtiö tarvitsi kipeästi menestyvän tuotteen.

Macintoshista tuli tällainen tuote, mutta ei heti. Matkalla menestykseen Steve Jobs sai lähteä. John Sculley alkoi vetää uutta Applea, tuli uusia tuoteperheitä ja uusi menestys niiden myötä. Ja lopulta, vuosikymmenen vaihteen jälkeen lasku, jonka pohja saavutettiin ilmeisesti viime vuonna.

Yhtiön ensimmäinen lama onnistuttiin välttämään tuotteella, joka oli vertaansa vailla. Sen ympärille kasattiin markkinointikampanja, joka ponnisti liki uskonnollisesta protestihengestä. Macintosh olisi se toinen tapa ajetella. Sairaan hienoa, Insanely Great, messusi Steve Jobs.

Alien vai teräsratas?

Macintosh on tullut tunnetuksi tavastaan näkyä julkisuudessa. Mission Impossible -elokuva on tuorein esimerkki, mutta Apple-logo vilahtelee useissa suosikkielokuvissa (esim. Forrest Gump). Apple on ollut elokuvantekijöiden suosikki alusta alkaen, ja uuden Apple-mainoksen julkistusta odotetaan yleensä kuin kuuta nousevaa.

Ensimmäisen Macintosh-mainoksen ohjasi juuri klassikkonsa Blade Runnerin valmistanut Ridley Scott. Teemana oli Orwellin 1984, jonka isoveli mainoksessa oli IBM:ää symbolisoiva äjänköriläs. Applea symbolisoi lihaksikas urheilijanainen, joka tuhosi isoveljeä esittävän jättiruudun.

Mainos esitettiin vain yhtenä iltana, jättisuositun footballturnauksen Super Bowlin aikana 22.1.1984. Julkistustilaisuudessa Jobs siteerasi Bob Dylanin Times They Are A’Changing –laulua, ja syytteli IBM:ää. Ja ensimmäinen Macintosh sanoi: "Hello, I am Macintosh".

Mahdoton tehtävä

Mutta Macin sankaritaru oli kouriintuntuvan todellinen. Macintoshin ympärille kasattu 80-lukulainen paatos piri kuortensa sisällä yöttömiä öitä hämmästyttävän pienessä suunnitteluryhmässä. Tie Maciksi kalifien paikalle vaati huipputekijöitä ja Jobsin orjapiiskurimaista puskuvoimaa.

Vielä viikkoa ennen julkistusta Macintosh ei toiminut niin kuin piti: Finder, eli se osa, joka käyttäjälle näkyy nykyisin työpöytänä, pyki pahasti, ja MacWrite, tekstinkäsittelyohjelma, joka jaettaisi kaikkien koneiden mukana, kaatuili.

Jobs teki päätöksen: koneet lähtevät ajallaan, riippumatta siitä, missä kunnossa ohjelmat ovat. Ja kun "laiva lähti" työntekijät olivat hermoromahduksen partaalla, ohjelmat toimivat vaivoin.

Macintoshin taru alkoi myöhemmin tutuksi tulleella tavalla. Menestyksestään huolimatta se on kahdentoista elinvuotensa ajan toistanut vanhoja ongelmiaan: se on hitaampi kuin kilpailevat järjestelmät MS-DOS tai sittemmin Windows, se on kallis ja se ei ole IBM-yhteensopiva, ts. siinä käytettävien ohjelmien määrä suhteessa IBM-PC -ohjelmistoihin on pieni.

Uusimmat Macit saavuttavat PC:den nopeutta samalla kun Windows hidastaa PC:tä. Windowsin ja Microsoftin levinneisyys on kuitenkin niin suuri, että vaikka Macin hitaus ei enää haittaa käyttöä , on kilpailu Windowsin kanssa jo jokseenkin turhaa.

Ensimmäisen Macintoshin ongelmaksi nousi Macin "lelumaisuus": kotikoneena ja yksityiskäytössä se oli oiva peli, mutta yritysjohtajat karsastivat sitä niin hitautensa kuin hintansakin (2495 dollaria) puolesta. Mutta mitä ilmeisimmin myös siksi, että se ei näyttänyt tehokkaalta pöytäkoneelta, vaan lasten lelulta. Helppokäyttöinen tietokone oli siis leikkikalu?

Tee itse lehti

1980-luvun lopulla Macintoshin latasi kokonaan uudelle kiertoradalle ohjelma nimeltä PageMaker ja siihen liittyvät teknologiat. Applella oli kehitetty uusi tulostinjärjestelmä, LaserWriter. Sen avulla kuka tahansa voisi tulostaa 150 000 mk:n printterin laatua 35000 mk:n koneella.

Hiljattain perustettu Adobe oli kehittänyt Post Script -järjestelmän, joka nopeutti Macilla tulostamista ja sen lisäksi teki tekstin muokkaamisesta juostavampaa. Yhdessä PageMaker ja PostScript sekä LaserWriter tekivät mahdolliseksi työpöytäjulkaisun (desktop publishing).

Työpöytäjulkaisu on mullistanut paitsi pöytätietokonemaailman, myös kokonaisen teollisuudenhaaran. Vilkaisu vanhoihin City-lehtiin kertoo kymmenen vuoden aikaisen kehityksen. Ensinnäkin vanhat lehdet ovat lähes kokonaan mustavalkoisia, niissä on vähän kuvia ja typografinen asu on huomattavan erilainen nykyiseen verrattuna.

Mm. Adoben ja Applen uusien teknologioiden ansiosta City-lehden kaltaisista lehdistä tuli yleensä mahdollisia.

Cngrtlns.mac

John Sculley,j oka oli antanut Jobsille potkut, luotsasi Macin siihen varsinaiseen suuren tietoisuuteen jossa se nyt on. Tuli uusia tuoteperheitä: LC, Quadra, Mac II, PowerPC. Powerbookista tuli esimerkki tulevaisuuden kannettaville tietokoneille. 1990-luvulle tultaessa menestys saavutti hiljalleen lakipisteen ja lasku alkoi. Miksi? Ehkä syynä oli se, että Windows-maailma saavutti sen, mitä Mac oli ollut jo useita vuosia.

Nyt, kun sanotaan, että Windows on sitä mitä Mac oli kymmenen vuotta sitten, voidaan kritisoida, että Mac on nyt sitä mitä se itse oli 10 vuotta sitten: suuria muutoksia on tapahtunut, mutta ostajalle ero kilpailijoihin saattaa olla pieni. Ja kun hintaero on edelleen suuri, miksi ostaa Mac?

Tulevaisuus tuo ongelmia

Applen vihertävälasisen päämajan siivessä on Apple-kauppa kuin merkkinä omenan ympärille aikoineen kasvaneesta uskonnosta. Kaupassa on kokeiltavissa kaikki saatavilla olevat tuotteet kotipöytäkoneista uusiin 604-prosessorilla varustettuihin Powerbookeihin.

Ja oma hyllynsä on Newtonilla, elektronisella muistiviholla.

Kauppa on muistutus siitä lahjakkuuden määrästä, mitä Cupertinon autotallista kasvanut yritys on siittänyt. Ja edelleen. täällä tehdään tulevaisuutta.

Frank Casanova kantaa koko haastattelukierroksemme ajan mukanaan omaa Newtoniaan. Se on hänelle ilmeisesti kuin kännykkä peliaddiktille: joka välissä pitää tarkistaa, onko tullut viestejä... Selvästi laite, jota voisi myydä älyttömästi, jos ostajat tajuaisivat laitteen hyvät puolet.

Newtonin idea on tulevaisuudessa jos jokin. Siinä ei ole näppäimistöä ollenkaan: teksti viedään koneeseen niin kuin perinteisemmin, erityisellä kynällä. Ideana on, että Newton tunnistaa käsialan ja tallentaa tekstin hypertekstinomaiseen muistikirjaan. Newton ja toinen tulevaisuuden härveli, Pippin, televisioon kytkettävä Internet-selain ovat Applen evoluution konkreettisia ilmentymiä.

Newtonin ongelma on tuttu: käsialantunnistus ei oikein tahdo toimia ennen kuin oppii tavan kirjoittaa oikein, ja sitä paitsi laite on melko kallis. Pippin taas kilpailee uusien, jopa Bill Gatesin Microsoftia mahtavampien talojen kanssa. Katseet kääntyvät kohti Murdochia, Sonya ja muita mediajättejä.

Visiot, koneet, ohjelmat

Applen ex-pomo John Sculley oli paitsi kovan luokan liikemies, myös yllättävä visionääri uuden teknologian kehittäjänä. Frank Casanova mainitsee ohimennen – kuulenko äänessä pientä vähättelyä – että Sculley halusi olla tuotekehitteljä sen lisäksi, että johti bisnestä.

Yksi Sculleyn visioista oli Knowledge Navigator, eräänlainen multimediakeskus, jonka ymmärtäminen vuonna 1988, kun Sculley idean esitteli, oli varmasti huomattavasti vaikeampaa kuin nyt, kun Internet on jokapäiväistä todellisuutta. Knowledge Navigator oli oli Sculley ennustus ensi vuosituhannesta, mutta Netscape Navigator lienee sitä, mitä Sculley aikoinaan visioi.

Applessa on kehitetty paitsi kovaa konekantaa, myös lukuisia ohjelmia, joilla on mahdollisuudet vallata tukevia jalansijoja Internetissä. Tämä ohjelmistonkehitys onkin se, mitä Applen kohdalla usein unohdetaan, kun sitä moititaan huonoista liikestrategioista. Uudessa strategiassaan Gilbert Amelion johtama Apple ennakoi satsaavansa 18 miljoonaa dollaria pieniin, ohjelmistoja kehitteleviin yhteistyöyrityksiin. Sculley antaa Red Herring -kolumnissaan tukensa Ameliolle, mutta muistuttaa, että Internetissä Applella on uusi, suuri sininen ja niin tuttu kilpailija. 1980-luvulla se oli IBM, nyt se on entinen IBM:n liittolainen Microsoft.

Bill Gatesin totaalinen internethyökkäys pitää sisällään niin ohjelmistojen kehityksen, palvelujen tarjoamisen kuin www-julkaisunkin. Gates toimii yhteistyössä Hollywoodin viestintäjättien kanssa ja on saavuttanut rock- ja elokuvatähteen verrattavaa, spielbergiläistä asemaa niin hyvin, ettei voi kuin toivoa, ettei mies ryhdy levyttämään tai näyttelemään.

Applella on täysi työ tehdä osoitteestaan totta: Infinite Loop. Ikuinen luuppi jatkuu ehkä entisen vihollisen IBM:n kanssa tehdyn yhteistyösopimuksen kaltaisilla myönnytyksillä. Siinä missä Jobs ja Sculley kieltäytyivät antamasta Mac-käyttöjärjestelmään lisenssillä muille, Amelio on jo antanut IBM:lle pikkusormen.

Onko heinäkuun puolessavälissä tapahtunut pienoinen nousu merkki jostain toivosta Applella? Vai onko sipuli kuorittu ydintä myöten olemattomiin?

Macintoshin, Jobsin, Sculleyn ja Applen perintö jää eloon jossain muodossa, mutta Applen uskonto on kuoleva. Viiden vuoden sisällä nähdään, kuoleeko Apple itse.

Mitä Applen toimitusjohtaja ajattelee?

Dr. Gilbert Amelio, 52, omistaa mm. 16 patenttia. Hän on toiminut mm. puolijohdeyritys National Semiconductorin pääjohtajana ja on ollut pitkään Applen hallituksen jäsen.

Gilbert Amelio. Applen toimitusjohtaja julkaisi huhtikuussa, oltuaan 100 päivää toimessaan, strategian Applen tulevaisuudesta. Tietenkin tavoitteena on pitää asiakasta keskipisteenä ja bla bla bla, mutta konkreettinen suunnitelmakin on olemassa:

MacOS-käyttöjärjestelmän kehittäminen:

• siirrytään jakuvaan kehitykseen, ts. esim uuden käyttöjärjestelmän Coplandin (MacOS 8.0) uusia toimintoja tuodaan jo nyt käytettävään järjestelmään "lisukkeina".
• "agressiivinen lisensointi", MacOS on lisensoitu jo IBM:lle ja Motorolalle. Aikaisemmin tätä on vältetty.

Tuotantolinjojen järkeistäminen:

• pienennetään mallistojen määrää
• keskitytään vain MacOS –käyttöjärjestelmään
• parannetaan koneiden arkkitehtuuria ja piirilevyjä yksinkertaistamalla niitä

Laitteiden designin kehittäminen:

• tämän vuoden lopussa julkaistaan 20-vuotisjuhlamallisto, joita valmistetaan vain 20000 kpl

Yhteistyö ohjelmistokehittäjien kanssa:

• koordinoidaan kehitystä jotta vältetään päällekkäisten sovellusten valmistaminen
• varataan 18 miljoonaa dollaria yhteistyöhän kehittäjien kanssa
• varataan 20 miljoonaa dollaria kehittäjien tuotteiden markkinointiin

Internet:

• keskeinen asema kaikessa toiminnassa
• Java (uusi, internetiä mullistava ohjelmistokieli), uusi laitteita (Newton, Pippin)
• oma internet-selain, jossa tunnuksena Apple-logo
• ohjelmistotuki ja levitys verkon kautta

Lisäksi organisaatiossa keskitytään markkinointiin sekä neljään päätuotantolinjaan: ohjelmistot, Macintosh, yhteensopivuus ja kuvankäsittely. Olennainen osa on myös tavoitteella saavuttaa parhaan käyttöjärjestelmän asema, vaikka se olisikin vähän esim. Windowsia kalliimpi.