Mellakka mobiilibisneksessä

Riot Entertainmentista ei koskaan tullutkaan uutta Nokiaa, mutta mahtavat bailut ne olivat. Yhtiön content expertinä toiminut Kim Finn kertoo inside-tarinan kaikkien aikojen pilvilinnasta IT-kuplassa.

Vuonna 2002 konkurssiin julistettu Riot Entertainment oli yksi suomalaisen uusmediabisneksen kummallisimpia ja ällistyttävimpia lukuja. Kahdessa vuodessa 20 miljoonaa euroa riskirahaa kuluttaneen mobiiliviihteen pikkujättiläisen maailmanvalloitus ja sen henkilökunnan viettämät katkeamattomilta vaikuttaneet bakkanaalit olivat saaneet IT-alan ihastuksesta ja kauhusta kananlihalle, ja kulissien romahtaminen synnytti paitsi vahingoniloa myös paniikkia. Näinkö hataralla pohjalla kokonainen uusi teollisuuden ala todella oli.

Yrityksen bisnesidea oli sinänsä mullistava. Pelien ja viihteen siirtäminen matkapuhelimiin oli alkuvuonna 2000 vallankumouksellinen ja uusi innovaatio. Kuudella suomalaisella valopäällä oli kuukausien etumatka kilpailijoihinsa nähden. Liikeidea syntyi yhdestä oivalluksesta. Sittemmin Riotin varatoimitusjohtajaksi kivunnut Pasi Marjanen tutkaili netissä toimivan treffipalvelun käyttäjätilastoja ja laskeskeli, mitä moisella voisi tienata, jos jokaisesta lähetetystä viestistä saisi vaikkapa vain muutaman pennin. Luvut olivat tähtitieteellisiä.

Mobiiliyhtiö Wapitin kanssa jo edellisenä syksynä Langaton puolue -äänestyspalvelun tehtailleiden yhtiökumppaneidensa ja projektia vetämään lähteneen Jan Wellmannin keräämien miekkosten yhteistyöstä syntyi liiketoimintaidea, jonka vetonauloina olivat maailman ensimmäinen mobiilitreffipalvelu ja Tamagotchista väännetty kännykkäversio. Kaikki mitä miehillä oli, olivat nämä käytännössä yhdelle arkille mahtuvat mobiilipalveluideat; riviäkään ei oltu koodattu ja suunnitelmatkin olivat hyvin alustavia.

Hämmentävää ideassa olikin juuri sen sisältöpainotteisuus. Samaan aikaan kun kaikki muut hakivat rahaa mikropiireille ja koodiriveille, Riotin laajasti eri medioissa vaikuttaneet perustajat puhuivat brandeista ja emotionaalisista tehoista.

Bisnesmalli kuulosti niin vallankumoukselliselta, että lopulta perustajat pääsivät jopa kilpailuttamaan rahoittajaehdokkaita ja partneriksi lähtöön valittiin Nokia Ventures. Rahoittajat tarttuivat syöttiin siitäkin huolimatta, etteivät idean esittelytilanteessa nähneet esimerkiksi Mr Mobileksi ristitystä Jani Halmeesta kuin osan paljasta takapuolta, sillä tämä oli sattunut hetkeä ennen tilaisuuden alkua sammumaan reitin varrella olevaan pöpelikköön Espan puiston laidalla.

Nokian analyytikkojen yritykselle tehtailemat tulosennusteet olivat järisyttäviä. Alkuvaiheessa yhden pelikonseptin arvoksi saatettiin laskea miljardeja dollareita, ja toimitusjohtaja Jan Wellmann kertoikin pudotelleensa yleensä laskelmista pari nollaa perästä ennen kuin edes esitteli niitä sijoittajaehdokkaille. Lopulta 21 miljoonan dollarin riskirahoituspottiin ottivat osaa Nokia Venturesin lisäksi mm. Rupert Murdochin omistama News Corporation sekä suurimpana Bushien ja Bin Ladenien rahamyllynä toimiva Carlyle Group, jossa sijoituspäätöksen tekoon osallistui mm. Yhdysvaltojen entinen ulkoministeri James Baker ja Englannin entinen pääministeri John Major. Riot päätyi siis heti alkumeterillään leikkimään isojen poikien kanssa, eikä tahti ottanut laantuakseen.

Kun News Corporationin sijoitus oli varmistunut, otti Wellmann puheeksi sijoittajien kanssa, että rahaakin arvokkaampaa olisivat kontaktit, ja jo seuraavana päivänä miekkonen asteli 20th Century Foxin Lontoon toimistoon ja sieltä ulos sittemmin sekä valkokankaalla että mobiilipelirintamalla flopanneen Titan A.E. -animaation mobiililisenssi kainalossaan. Sama etunoja jatkui koko yrityksen toiminnan ajan, ja haaviin tarttui kännykkäulottuvuuden maailmanlaajuiset yksinoikeuden mm. Bridget Jonesin päiväkirjoihin, Guinnessin ennätystenkirjaan, X-Meniin ja kaikkiin muihinkin Marvel-hahmoihin sekä suurimpana yksittäisenä jackpottina Lord of the Ring -saagaan.

Ällistyttäviä mittakaavoja saanut yhteistyö viihdeteollisuuden ykkösnimien kanssa sai leukaluut loksahtamaan auki yhdeltä jos toiselta, mutta salaisuus näyttävien sopimusten takana oli hyvinkin yksinkertainen. Tulevien miljardien huumassa kohtuuttomiin mittasuhteisiin kasvaneen itsetuntonsa voimin Riotin myyntimiehet John Hakalax etunenässä päätyi järjestämään hyvinkin epätavallisia ja epärationaalisia kaupantekotilanteita, joissa vastapuoli viihtyi. Tai ainakin hämmentyi perinpohjaisesti. Suomeen lennätetyt Hollywood-studioiden pomot kuten New Line Cineman markkinointikiho Gordon Paddison eivät olleet tottuneet siihen, että kaupanhieronnan ohessa vastapuoli juo itsensä kovaan humalaan, pyrkii totaalisen epäkorrektin stand up -koomiikan keinoin nöyryyttämään yhteistyökumppaneitaan, heittelee näiden naamalle ja rinnuksille punaviiniä keskustelun muuttuessa epämieluisaksi ja patsastelee saunomisen jälkeen ilkosen alasti. Ja kun siis mailman suurin matkapuhelinvalmistaja luotti näihin kavereihin, ei ollut juuri muuta mahdollisuutta kuin uskoa jätkien olevan juuri niin kovia kuin väittivät.

Näin varsinkin, kun yrityksen ympärille rakennetut kulissit olivat massiiviset. Sijoittajien keskeinen kehoitus oli näyttää suurelta, vain siten yrityksestä voisi joskus kasvaa suuri. Ja Riotissa kaikki oli suurta. Kauppaa hieromaan lensi usein kokonainen valtuuskunta, ja kuusikerroksisesta toimistorakennuksesta käytännössä yhden kerroksen oli vallannut markkinointiosasto, joka tuotti liukuhihnalta kansainvälisessä vertailussa kestävää markkinointimateriaalia yrityksen korkean profiilin pönkittämiseksi. Itse rakennuskin remontoitiin ultramoderniksi design-helvetiksi, joka maallikon silmin näytti jättimäiseltä yleiseltä vessalta, mutta jota sisustuslehdet ja ulkomaiset vieraat jaksoivat hämmästellä ja ihastella loputtomasti. Media rakasti sen kanssa aktiivisesti flirttailevaa yritystä ja maailmanvalloitus näytti enemmän kuin todennäköiseltä.

Kaikki mukaan!

Yrityksessä oli siis tietotaitoa myyntityöhön, kontakteja ja lisenssejä. Vain palvelut ja henkilökunta puuttuivat. Miljoonien kilahtaessa tilille perustajakuusikon valtasi paniikki. Ihmisiä oli saatava töihin ja nopeasti. Sijoitajille ei alle 100 hengen organisaatio kelvannut.

Riotin rekrytointipolitiikka olikin lajissaan legendaarinen. Käytännössä yrityksen palkkalistoille kelpuutettiin lähes kuka tahansa rekrytoinnista vastanneen henkilökunnan tutuista ja esim. koodaripuolen täyttivät Assembly-nörttiasiainfestivaaleilla kunnostatutuneet ns. demo scenen lapsitähdet. Sukulaisten ja tuttavien lisäksi muita huomattavia vähemmistöryhmiä olivat elokuva-alaa opiskelevat, suomenruotsalaiset, mormonit, yksinhuoltajat ja vakavasti päihdeongelmaiset. Sekavaan seurakuntaan mahtui mm. entinen pornomalli, venäläinen lukiolaispoika, virkavapaalla oleva pappi, entinen televisiojuontaja, ja henkilöstöpäälliköksi valittiin alunperin Riotin treffipalvelun mainoksessa poseerannut miekkonen.

Sinänsä ammattimaisempaa väkeä olisi ollut hankala saadakin, sillä vuonna 2000 maailmassa ei yksinkertaisesti vielä ollut mobiiliviihteen ammattilaisia, ja toisaalta kaikilla ylipäätään yhtään mitään osaavilla oli jo töitä.

Kilpailuvaltiksi työntekijämarkkinoilla johto rakensi loputtomat ja ylelliset luontaisedut. Unioninkadun toimistosta kasvoi täyden palvelun viihdekeskus, jossa tarjoiltiin päivittäin hotellitason aamiainen, tarjolla oli kaikki kuviteltavissa olevat pelikoneet flippereistä Playstationeihin ja käytännössä rajattomasti käytössä olivat ylelliset saunatilat sekä elokuvateatteri biljardipöytineen ja minibaareineen. Koodareitten kerrokseen hankittiin jo iguana jättiterrarioineen tekemään työnteosta rattoisampaa. Huikeimpana työpaikkaetuna toimitusjohtaja lupasi työntekijöille ilmaisen matkan Marsiin. Työajat olivat vapaat, tittelit juhlavia ja ylenemismahdollisuudet rajattomat. Yrityksessä toimi esimerkiksi brand manager jo ennen kuin sillä oli yhtään brandia.
Varsinkin ulkomaanpäälliköiden valintamenettelystä kerrotut tarinat ovat varsin villejä. Asianomaisten itsensä vahvistaman legendan mukaan ydinjoukko yrityksen johtoa oli kerääntynyt vetämään virkistäviä iltapäiväkännejä yhden ulkomaanpäällikön ja yhden koeajalla olevan työntekijän kanssa keskustassa sijaitsevan hotellin aulabaariin. Yhtäkkiä joku sai päähänsä, että seurueen olisi pakko päästä polttamaan jointti, ja kun tarvittavat päihdeaineet oli toimitettu seurueelle, otti se hotellista sviitin kannabiksen pössyttelyä varten. Huvittavana yksityiskohtana miekkoset onnistuvat laukaisemaan savusaunaksi muutetussa hotellihuoneessa palohälytyksenkin, mutta jopa hotellihenkilökuntakin suhtautui tilanteeseen varsin ymmärtäväisesti, vaikka oven avanneella hallituksen jäsenellä roikkuikin palava jointti suupielessä koko tilanteen selvittelyn ajan. Pari tuntia kestäneen telmimisen jälkeen seurue löysi itsensä lopulta läheisestä yökerhosta, ja siinä vaiheessa koeajalla oleva tulokas oli saatettu jo niin heikkoon kuntoon, että hän sammui pää alaspäin rötköttämään ravitsemusliikkeen portaisiin.

Näky oli niin huvittava, että yrityksen johto päätti tehdä miekkosesta erään Euroopan maan yksikön päällikön.

Monistustaidetta

Pelien tuotantotapa sai yrityksen pelisuunnittelijat raivoihinsa. Myyntityön kiireellisyyden vuoksi suurimmalle osalle asiakkaita myytiinkin pelejä, joita ei oltu suunniteltu oikeastaan millään tasolla, ainoastaan visioitu markkinointiväen keskuudessa. Pelit pantiin tuotantoon vasta, kun ne oli myyty, ja tämä tuotti jatkuvasti ongelmia. Usein ylikuumentuneessa luovuuden puuskassa konseptoituihin peleihin sisällytetty teknologia oli nimittäin vasta kehitteillä Nokian insinöörien työpöydillä, ja kännykkäkeräilykortit, kännykkää mailan tapaan heilauttamalla pelattavat golf-pelit ynnä muut neronleimaukset jäivät lopulta käytännössä toteuttamatta. Rahoitusta hankittaessa suurimmaksi hitiksi kaavailtu kännykkäystävä Mobuddykin osoittautui parin vuoden tutkailun jälkeen mahdottomaksi projektiksi.

Loppuvaiheessa pelisuunniteelussa siirryttiinkin täysin päinvaistaiseen strategiaan. Lopulta kaikille myytiin samaa peliä, vain eri tavoin nimettynä. Yrityksen peruspelivarastoon kuuluivatkin tosiasiassa lähinnä muokattavissa oleva tietokilpailupohja, chat-palvelu, erilaisia ennustuskoneita sekä yleensä päätuotteina kivi-paperi-sakset -pelistä tehtyjä variaatioita. Raaka tosiasia olikin, että Riotin pelit olivat valmistuessaan huonoja, epädynaamisia ja tylsiä, eivätkä edes niiden pintaan liimatut kansainväliset brandit saaneet kuluttajia niistä innostumaan.

 

Suurimmat hitit X-Men -peli ja Lord of the Rings -tuotteet keräsivät sentään kannatusta, mutta useimpien pelien massakäyttö kerääntyi useimmiten esim. Filippiineille, jossa tekstiviestin hinta oli liian alhainen, jotta liiketoiminta olisi jaksanut kannatella valtavaa organisaatiota.

Ongelmia tuotti myös se, etteivät pelit toimineet. Kun leikkikentäksi oli valittu koko maapallo, täytyi yrityksen rakentaa järjestelmä, joka mahdollisti saman pelin pelaamisen käytännössä missä tahansa maassa. Kun tietotekninen taso talossa ei ollut varsinaisesti huipputasoa, eikä edes toimistotalon internet-yhteys toiminut usein viikkokausiin, voi arvata, että ongelmia seurasi. Yhdeksän kuukauden koodaamisen jälkeen paljastui, että koko palvelinsysteemi oli koodattu alusta lähtien väärälle alustalle, ja työ täytyi aloittaa alusta. Julkisuuteen ei alati pahenevista teknologiakatastrofeista hiiskuttu, mutta talon sisällä jatkuvat epäonnistumiset alkoivat kasvattaa muuria teknisen henkilökunnan ja ulospäin näkyvän tuotantokoneiston välille.

Luokkajako ylempien kerrosten valtaa pitävän myyntiportaan ja käytännön työn hoitaneiden koodereiden välillä kulminoitui kiinnostavalla tavalla vappuna 2001. Kellarihuoneestani oli tehty jonkinlainen anniskelutilojen jatko, joskin eksoottisen lisän tarjoiluille toi se, että eräs tuottaja oli selittämättä jääneestä syystä virtsannut paitsi lattialle myös suureen osaan huoneessa olleista avatuista pulloista. Huomasin jekun vasta tarjoiltuani jo lukuisille yrityksen koodareille ruumiinlämpöistä mixeriä. Kukaan ei edes kommentoinut alkoholin oletettavia makuhaittoja.

24 Hour Party People

Firman juhlat olivat aikalaisten keskuudessa varsin hurjassa maineessa, vaikka yrityksen johto tiuhaan väittääkin, ettei Riot järjestänyt koko olemassaolonsa aikana kuin parit juhlat. Niistä ensimmäiset olivat kaksi päivää kestäneet mielipuolisia mittasuhteita saaneet bakkanaalit Meri-Teijossa. Saunan terassilla soittivat Neon 2 -bändin miekkoset ja jo lähtö oli varsin absurdi. Lentokoneeksi naamioidulla linja-autolla tehty matka katkesi valistuneeseen kesäteatterihenkeen näyteltyyn lentokonekaappaukseen, jossa kaappareita näytelleet tuottajat eläytyivät rooleihinsa tilanteen vaatimalla antaumuksella. Tapauksesta tuotetussa videotallenteessa nähdään mm. kuinka nippusiteillä kahlitun talouspäällikön hanuriin runnotaan väkivaltaisesti rynnäkkökiväärin piippua, kuinka mäkiautorataa ajellaan tuhannen kännissä ilman rihman kiertämää, ja kuinka reilusti liian pieneen naisten uimapukuun sonnustautunut tuottaja esittelee sulojaan bussin etuosassa.

Huhut yrityksen villeistä bileistä eivät lähteneet leviämään kuitenkaan näiden yrityksen sisällä organisoitujen kinkereiden ansiosta vaan pikemminkin sen työntekijöiden aktiivisten iltamenojen seurauksena. Sijoittajien antamien keskeisten ohjeiden joukossa oli taajaan hoettu slogan ”Work hard, play hard!”, jota toteutettiin vimmaisella antaumuksella. Firman luottokorteilla maksettiin jopa spartalaiseen painiin johtaneet nudistijuhlat ravitsemusliike Kappelissa, ja itsensä alasti riisuneet riotilaiset olivat muutenkin varsin tyypillinen näky Unioninkadun toimiston laitamilla. Parhaimmillaan 30 hengen ryhmissä suoritetut kovaääniset viuhahdusaktit tai drag-pukeutumiseen vihkiytyneiden työntekijöiden häkellyttävät performanssit saivat sekä naapuruston että aika ajoin jopa paikalle osuneiden sijoittajienkin ylähuulen hämmästyksestä mutkalle.

Hulluutta lähentelevään tilaan virittäytyminen oli helppoa, sillä yrityksessä työn ja vapaa-ajan raja alkoi kadota kokonaan, ihmiset eivät enää välttämättä poistuneet koteihinsa täyden palvelun toimistokompleksista, ja sotiminen, pariutuminen ja sekoilu jatkui samalla 100 hengen porukalla ympäri vuorokauden ja viikon. Yhteisö virittäytyi niin tiiviiksi ja intiimiksi, että osalla työntekijöistä henkilösuhteet yrityksen ulkopuolelle alkoivat katkeilla, ja luovaan hulluuteen yllyttävä ilmapiiri antoi mahdollisuuden purkaa paineensa kummallisillakin tavoilla.

Yrityksen ehkä merkittävin kulttuurillinen perintö ovatkin sen videokameralla otetut lukuisat kotivideotallenteet, joista merkittävimpänä lienee Portimot-nimeä kantava eroottinen dogma-elokuva, joka verkkoyhteisössä kulkee yleensä osuvammalla nimellä Riot-porno. Aikuisviihteen tuottamisesta kiinnostuneet yrityksen keskijohtoon kuuluneet miekkoset päättivät kuvata humalapäissään pornoelokuvan ja kutsuivat Helsingin keskustassa sijaitsevaan asuntoon kaikille tuntemattoman naikkosen ja yrittivät saada tämän kanssaan sänkyyn.

Itse seksin harrastamista tallenteessa on lopulta vähän, sekin varsin kehnonlaista, mutta yrityksen tuottajan käsissä vakaasti pysynyt kamera tuleekin tallentaneeksi kiinnostavimpana osuutena loputtoman pitkän ja surrealistisia mittasuhteita saavan herutusjakson. Kun vaatteet on vihdoin heitetty nurkkaan, todistetaan kaikenlaista, mitä perinteisissä aikuisviihde-elokuvissa ei olla totuttu näkemään: puhelinkeskusteluja kesken aktin, ylitsepääsemättömiä erektiovaikeuksia, omaelämänkerrallisia monologeja ja kuvaajan raakalaismaista naljailua suorituksen totaalisesta kömpelyydestä. Teos nostettiin viimeeksi haudastaan Hymypoika-leffan ensi-illan alla, kun Imagen toimittaja sai sen äärellä kroonisen närkästyskohtauksen.

Yrityksen tarkoituksellisen vapaamielinen ja riehakas ilmapiiri johti jopa kiristysyrityksiin ja yhdeltä ylimpään johtoon kuuluneelta vaadittiin jo toiminnan alkumetreillä 100 000 markkaa, ettei kesäharjoittelija paljastaisi kaikille yrityksen tiloissa tapahtunutta haureudenharrastusta. Tiettävästi lunnaita ei maksettu. John Hakalaxin äiti sai sen sijaan reilua vuotta myöhemmin yhtä lailla selvittämättömiin raha-asioihin viittaavan puhelinsoiton, jossa hänen poikansa väitettiin ottaneen osaa Riotin saunassa pidettyihin ryhmäseksisessioihin. Koomista tapauksessa oli, ettei Hakalax edes ollut paikalla, kun ko. epäkelpoa elinpeliä harrastettiin, vaan sen osanottajakunta koostui lähinnä yrityksen koodareista.

Game Over

Riehakkaasta menosta ja iloisesta ilmapiiristä huolimatta kesällä 2001 sijoittajat alkoivat tunnistaa lopunajan merkit. Pelien ja palveluiden käyttäjämäärät olivat katastrofaalisen alhaiset, mutta menot jatkoivat kasvamistaan. Oli selvää, että organisaatio osasi myydä, hankkia näkyvyyttä ja seurustella Hollywoodin kanssa, mutta konkreettisen rahallisen tuloksen tekemisen kanssa tuntui olevan ylitsepääsemättömiä ongelmia. Tämä kaikki siitäkin huolimatta, että raivohullut maailmanvalloitussuunnitelmat olivat saaneet jo melkoisia mittasuhteita. Esim. Lord of the Rings -palvelut julkaistiin jo 27 maassa samanaikaisesti.

Yritykseen palkattiin Englannista uusi taloudenhoitaja, joka ensitöikseen kuoletti yrityksen 25 luottokortista kaikki paitsi yhden, ja kulujen valvonta aloitettiin aivan uudella tavalla. Siihen asti kirjanpitoon olivat kelvanneet jopa epämääräsiset kuitit strippiluolista ja bordelleista, ja firman laskuun oli osteltu niin dvd-soittimia kuin kelloja ja pukujakin. Vaikkeivät lopulta yrityksen johdon naamalla notkuneet alastontanssijat välttämättä rahallisesti olleetkaan kokokonaisuudessa merkittäväkään menoerä, oli näiden kulujen paljastuminen hallitukselle ja sijoittajille merkittävä luottamusta romuttava tekijä. Hallitus alkoi vaatia radikaaleja säästötoimia ja henkilökunnan vähentämistä, ja liiketoimintamalliakin muutettiin siten, että nyt halvalla hankittuja lisenssejä alettiin kaupata eteenpäin useamman miljoonan dollarin hintaan per maa.

Säästötoimet söivät työmoraalia, ja harvenevat työntekijät keskittyivät protestoimaan etuoikeusiensa karsimista. Syntyi myös kiinnostava maaottelu suomalaiset vastaan muu maailma. Yritykseen kiihkeän alkuspurtin jälkeen rekrytoidut ulkomaiset ammattijohtajat eivät millään tasolla nimittäin tuntuneet jakavan unelmaa maailmaa mullistavasta uudesta viihteen välineestä, vaan yrittivät aktiivisesti jarruttaa tai estää varsin ylikuumentuneeseen tilaan virittäytynyttä visiointityötä ja keskittää sekalaiset voimavarat rahaa nopeasti tuottaviin hankkeisiin.

Viimeiset syysjuhlat vietettiinkin jo miltei aggressiivisissa tunnelmissa ja ahdingon helpottamiseksi oli keskelle juhlatilaa rakennettu nyrkkeilykehä, jossa työntekijät pystyivät käydä purkamassa keskinäisiä paineitaan. Myös pitkään jatkunut juhliminen ja ylenpalttinen päihteidenkäyttö alkoi näkyä maisemassa. Yksi työntekijä oli viety jo juhlia edeltävällä viikolla psykiatriseen hoitoon tämän uhattua tilaisuudessa murhata koko yrityksen henkilökunnan, ja muutama muu oli passitettu pitkälle sairaslomalle stressin, masennuksen tai itsetuhoajatusten vuoksi.

Kun Riot julistettiin konkurssiin, jätti se jälkeensä 3,2 miljoonan dollarin velat, vaikka se oli juuri hetkeä aikaisemmin myynyt esim. Lord of the Ringsin mobiilioikeudet yksittäiselle operaattorille 3 miljoonan dollarin hintaan. Ironista on, että vain hetkeä myöhemmin yksittäinen belgialainen operaattori maksoi Lord of the Ringsin määräaikaisista mobiilioikeuksita 10 miljoonaa. Riot oli maksanut maailmanlaajuisista oikeuksista vain 400 000 dollaria. Lisäksi 16 kuukautta yrityksen perustamishetken jälkeen se oli saanut vihdoin pystyyn 156 miljoonaa käyttäjää kattavan verkon, joka oli valmistuessaan ainutlaatuinen maailmassa.

Yrityksellä oli kaikkine lisensseineen ja yhteysmahdollisuuksineen siis periaatteessa kultakaivoksen verran myytävää, mutta kun käyttövarat loppuivat, tuntui konkurssi sijoittajista ainoalta mahdolliselta vaihtoehdolta. It-kupla oli laajemminkin puhjennut hetkeä aikaisemmin, eikä uskoa ja toivoa vain riittänyt. Tarpeeksi. Nokian edustaja Antti Kokkinen oli istunut hallituksessa koko yrityksen historian ajan, ja konkurssin astuttua voimaan alkoikin ihmettely, miksei hätäjarrusta vedetty aiemmin. Syynä oli kai lopulta se, että kaiken remuamisen keskellä yrityksessä eli kuitenkin loppuun saakka perustavaa laatua oleva vimmainen usko suuruudenhullun hankkeen onnistumiseen. Ja moisella on taipumusta tarttua.

Kaksi vuotta kestäneiden bileiden jälkeen henkilökunnan palaaminen normaaliin maailmaan oli kivuliaampaa kuin moni osasi olettaa. Varsin merkittävä osa työntekijöistä alkoi leikkiä kaiken olleen vain jonkinlaista epätodellista unta ja alkoi kieltää aktiivisesti koskaan olleensa edes mukana monissa kaupunkilegendana nykyisin kiertelevissä sattumuksissa. Epäonnistuminen oli niin näyttävä ja symbolisestikin merkittävä, että neuvostoliittolaisen historiankirjoituksen perinteitä kunnioittaen ex-riotlaiset alkoivat hokea mantraa, jonka mukaan yrityksessä ei tehty mitään väärin, maailma ei ollut vain valmis mobiiliviihteelle. Eikä sitä huikentelevaista elämäntyyliä koskaan ollutkaan. Eihän?

Itse en osaa olla kuin helvetillisen kiitollinen, että satuin olemaan niiden reilun 100 onnekkaan joukossa, jotka saivat olla mukana tuossa hullunmyllyssä. Kuten markkinointipäällikkö Taina Marjanen osuvasti on todennut, Riot ei tuntunut työnteolta, se tuntui elämiseltä. Vaikea kuvitella, että olisin voinut paremmin viettää vuodet 2000-2002. Tai ainakaan mielenkiintoisemmin. Ja nyt sitä kaikkea on jo ikävä. Kova ikävä.

Riot Entertainmentin historiasta kertovan dokumentin Riot On! ensi-ilta Rakkautta ja Anarkiaa festivaaleilla to 23.9.

Riotin pelit top 5

Langaton puolue
7 päivää -lehden kanssa yhteistyössä toteutettu äänestyspalvelu, jossa kansalaiset saivat äänestää päivänpolttavista poliittisista asioista. Tai siis. Lopultahan kysymykset olivat melkoisen triviaaleja, eikä äänestystuloksiakaan alkuspurtin jälkeen enää toimitettu kansanedustajille.

Riot Date
Tiettävästi maailman ensimmäisiä mobiilideittipalveluja, jota mainostettiin Pekka Saurin tekemällä psykologisella profiloinnilla. Systeemi oli hankala ja käyttö minimaalista. Tiettävästi systeemin avulla treffeille pääsi Suomessa ainoastaan yksi salolainen urheilutoimittaja.

Titan A.E.
Varsinkin Hong Kongissa valtavalla mediakohulla lanseerattu maailman ensimmäinen ihmisten välillä pelattava SMS-peli, jonka säännöt olivat niin hankalat, että niitä selittämään tarvittiin 8-minuuttinen animaatioelokuva.

X-men
Wap- ja SMS-muodossa julkaistu interaktiivinen SMS-taistelupeli. Roolipelaamisesta innostuneen nörttilauman suunnittelemaa pisteidenkeräyssysteemiä yritettiin elävöittää jälkikäteen liittämällä peliin mutanttiopistossa opiskeluun liittynyt juonirakenne.
Filippiineillä innokkain pelaaja ränkytti peliä 9000 tekstiviestin verran.

Lord of the Rings -tuoteperhe
Riotin todellinen hittituote, pelkästään elokuvaan liittyviä uutistekstiviestejä myytiin lukuisissa maissa kymmeniä tuhansia päivässä. Pelipaketin heikoin lenkki oli tangenttienglannilla kirjoitettu SMS-seikkailupeli, jonka rakenteellisena jippona oli tarinan haaroittumattomuus. Eli pelaajan valinnat eivät siis vaikuttaneet pelin kulkuun.

Missä he ovat nyt

Riotin kuusi perustajajäsentä ovat asettuneet varsin näkyville paikoille viihdeteollisuudessa Riotin jälkeenkin.

Jan Wellmann, toimitusjohtaja
Siirtyi jälleen tuottamaan ja ohjaamaan elokuvia, työn alla mm. Charles Sobrahj -nimisestä sarjamurhaajasta kertova dokumentti. Operoi Ruotsista käsin.

John Hakalax, myyntijohtaja
Tuottaa taas elokuvia, vuonna 2003 ohjasi Raiders of the Lost Kung Fu -dokumentin, joka on Suomen lisäksi myyty jo mm. Japaniin ja Espanjaan.

Pasi Marjanen, varatoimitusjohtaja
Siirtyi hoitamaan matkapuhelimiin suunnatun aikuisviihteen maailmanlaajuista jakelua.

Jani Halme, luova johtaja
Uusmedialupaus siirtyi taas televisioviihteen pariin ja sittemmin elokuvien levitysbisnekseen FS Filmin markkinointipäälliköksi.

Henri Korpi, talouspäällikkö
Toimii talouspäällikkönä Jippiillä.

Kare Hellen, musiikkibisnesvastaava
Pyörittelee mainostoimistoa ja pienimuotoista elokuvapajaa.