Mika Kallio

Valkeakosken selluntuoksusta nousee Mika Kallio, motoristien messias. Kuinka nosturikuski ajoi itsensä ratamoottoripyöräilyn eliittin? Ja mikä vaivaa hänen pikkurilliään?

Olen kaatunut 200 km/h:n vauhdissa, mutta koskaan ei ole murtunut mitään. Minulla on hyvät luut tähän lajiin”, sanoo ratamoottoripyöräilijä Mika Kallio ja koputtaa puista pöytää.

Kaksi viikkoa myöhemmin Kallio kaatuu Mugellon MM-osakilpailun viimeisessä kurvissa. Espanjalainen Hector Faubel ei ehdi väistää, vaan ajaa Kallion päälle, joka lentää pää edellä hiekkaan. Näyttää siltä, että Kalliolle tulee noutaja, mutta hän selviää – ilman luunmurtumia.

22 vuotta ja viisi kuukautta aiemmin Päivi Kallio synnyttää pojan prätkähulluun perheeseen. Aviomies Hannu Kallio ajaa SM-sarjaa ja koko perhe, Mika-pienokaista myöten kiertää mukana. Kisaviikonloput Kallion perhe asuu asuntoautossa varikkoalueen kyljessä.

Kun Mika on 5-vuotias, hän vänkää isänsä seuraksi kokoamaan moottoripyörää.

“Vaikka meni myöhään, Mika ei halunnut kotiin. Nukkui mielummin tallin sohvalla”, muistelee Hannu Kallio. Pikkuapulainen kasvaa seuraavat vuodet mielikuvissaan kahdella pyörällä, isäänsä kaikissa tilanteissa tarkkailleen. Kun Mika saa 13-vuotiaana ensimmäisen oman pyöränsä, hän tietää täsmälleen mitä tehdä ajon eri vaiheissa.

15-vuotiaana Mika Kallio voittaa jääradalla ensimmäisen Suomenmestaruutensa lähes harjoittelematta. Koulu saa jäädä, sillä kehittyminen vaatii lisää ajotunteja - ja rahaa. Kallio värväytyy nosturikuskiksi elementtitehtaalle ja alkaa nähdä päiväunia moottoripyöräammattilaisuudesta.

Kilpailufriikki

Kesäinen iltapäivä Valkeakoskella. Tuuli on suotuinen, eikä sellutehtaan haju tunkeudu sieraimiin. Ratamoottoripyöräilyn MM-sarjassa kärkisijoilla ajavan Mika Kallion on tarkoitus saapua kotikaupunkinsa fiineimpään ravitsemusliikkeeseen, Waltikkaan.

Hotelliravintolan edessä musta, tuunattu Ford Mondeo ulvottaa kumia. Niinpä tietysti, sopii nuoren hurjapään tyyliin. Huti. Kallio mateleekin parkkipaikalle viisi minuuttia myöhemmin Alfa Romeollaan. Auto on vuorattu sponsorien tarroilla.

Farkkuihin, mustaan huppariin ja valkoiseen lippikseen sonnustautunut Kallio tervehtii ujosti, mutta puristaa kättä rivakasti. Kallio ei todentotta muistuta julkisuusoppineita formulakuskeja, joista taitavimmat ovat PR:n jättiläisiä. Mutta hyvä niin, Kallio ei ole vielä pilalla: voimme yhä nähdä ihmisen ajohaalarin alta.

Ratamoottoripyöräilyn MM-sarja jakautuu kolmeen eri luokkaan. Kallio kilpailee neljättä kauttaan pienimmässä, 125-kuutioisten sarjassa, piikkiluokassa, niin kuin alaa harrastavat sarjaa kutsuvat.

Pyörässä on 55 hevosvoimaa, joka on paljon minimaaliseen kuutiotilavuuteen nähden. Suorilla Kallion työväline etenee yli 240 kilometrin tuntinopeudella.

Teeveessä Kallio saattaa näyttää jopa kookkaalta, mutta todellisuudessa hän kuuluu kärpässarjaan; pituutta 165 senttiä ja painoakin vain 54 kiloa. Piikkiluokassa pyörän ja kuskin yhteispainon tulee olla vähintään 136 kiloa. Pienestä koosta on hyötyä, Kallion ja pyörän yhteispaino on juuri tuolla rajalla.

“Olen aina ollut hentoinen. Ainakaan minun ei tarvitse katsoa syömisiäni”, Kallio toteaa ja kertoo syövänsä kisaviikonloppuina sitä samaa kuin formulakuskitkin, pastaa, pelkkää pastaa.

125-kuutioisten kilpailu kestää yleensä 45 minuuttia, rykäys vaatii kuskilta kovaa kuntoa.

Kallio on fyysisiltä ominaisuuksiltaan piikkiluokassa stereotyyppi. Hän juoksee 12 minuutissa yli kolme kilometriä, vaikka väittää, ettei lenkkeily kiinnosta.

Jalkavoimilla ei ratamoottoripyöräilyssä ole juuri merkitystä, voimaa tarvitaan yläkehoon.

“Olen jarrutuksissa ja kiihdytyksissä jatkuvasti käsien varassa.”

Siksi Kallio nostaakin penkiltä 80 kiloa - 148 prosenttia oman painonsa. Kokeilkaa perässä.

“On kuitenkin muistettava, että piikkiluokassa ei saa kasvattaa liikaa lihaksia, paino nousee ja vauhti hidastuu.”

Kallion vahvuus on perfektionismi. Toisin kuin muut nuoret ja innokkaat kuskit, Kallio on harkitseva ajaja ja äärimmäisen tarkka työkalunsa suhteen. Hän seuraa tallin mekaanikkojen toimintaa herkeämättä koko kisaviikonlopun ajan ja varmistaa, että pyörän säädöt ovat kohdallaan. Huolellisuuden hän oppi isältään.

“Tein heti selväksi , että välineillä ei pelleillä. Laji on riskialtis ilman huonosti hoidettua pyörääkin”, isä Kallio muistelee.

Mika Kallion tiedottaja Jarno Saari ylistää suojattiaan todelliseksi luonnonlahjakkuudeksi. Hänellä on kyky hahmottaa edullisimmat ajolinjat sekä tehdä kisan aikana nopeita ratkaisuja ja riskittömiä ohituksia. Kokonaisuuden kruunaa kilpailuhenkisyys.

“Kun pojat ajoivat polkupyörillä, Mika halusi aina kilpailla, joko muita tai kelloa vastaan. Mika ei lopettanut ennen kuin oli ajanut ‘rataennätyksen’”, Hannu Kallio kuvailee.

Jo ensimmäisenä MM-kautenaan Kallio kaahasi heikolla kalustolla ja kielitaidolla yhdenneksitoista. Palkkiona siitä hänet valittiin vuoden tulokkaaksi. Kaksi vuotta sitten Kallion unelma toteutui, kun hän teki ammattilaissopimuksen itävaltalaisen Red Bull KTM -tehdastallin kanssa. Tosin viime kausi meni penkin alle.

“Pyörä ei sopinut minulle. Yritin väkisin roikkua muiden perässä ja kaaduin monesti”, Kallio kertoo.

Kaudesta jäi käteen vain palovammoja. Onneksi ajajan nahkahaalari kestää yli 50 metrin liukumisen asvaltilla, ennen kuin se kuluu puhki.

“Vaikkei puku mene rikki, se kuumenee niin, että saa palovammoja.”

Tällä kaudella Kallio on noussut palkintokorokkeelle jo neljästi. Huhtikuussa hänestä tuli ensimmäinen suomalainen 30 vuoteen, joka on voittanut MM-osakilpailun ratamoottoripyöräilyssä. Edellisen kerran ruutulippu heilui suomalaiselle Jugoslaviassa 1975, kun Pentti Korhonen ajoi 350-kuutioisten luokassa voittoon Opatjian radalla.

Unohtakaa formulat!

Suurin osa kuskeista asuu kisaviikonlopun asuntoautoissa varikkoalueella. Ei palatsimaisia motorhomeja, ei vesirajatyttöjä. Vaikka 125-kuutioisten MM-sarjasta on F1-glamour kaukana, lajin väitetään olevan formuloita parempaa viihdettä. Ohituksia tapahtuu yhden kierroksen aikana kymmeniä, enemmän kuin useimmissa F1-kisoissa yhteensä.

Ei ihme, että liikenne tukkeutuu, kun kisapaikalle tungeksii parhaimmillaan yli 200 000 katsojaa. Etenkin espanjalaiset ovat fanaattisia kaksipyöräisten kannattajia.

“Monet pitävät piikkiä lälläripyöränä, mutta 125-kuutioinen kilpapyörä kiihtyy nollasta sataan 3,5 sekunnissa ja nollasta kahteensataan 12,5 sekunnissa”, Kallio tuhahtaa ja muistuttaa, että kisassa harvemmin yksikään mutka taittuu alle sadan kilometrin tuntinopeudella.

Kuudestatoista kisaviikonlopusta on jäljellä vielä kahdeksan, mutta Kallion katse on jo ensi kaudessa. Tavoite on askelta korkeammalla, 250-kuutioisissa.

“Mestaruutta ei tarvitse voittaa, mutta siihen tähdätään. Yleensä kolme parasta nousevat ylempään luokkaan. Tosin nyt on tunkua, sillä piikeissä on nykyään 28 vuoden yläikäraja.”

Kallion lopullinen päämäärä on ratamoottoripyöräilyn kuninkuusluokka, MotoGP-luokka.

“Isoimpaan luokkaan ei ole kiire, minulla on ajoaikaa vielä kymmenen vuotta.”

Kallion piikkiluokassa on vain alle kymmenen kuljettajaa, jotka saavat säällistä palkkaa ajamisesta. Kallio on yksi heistä.

“Tehdastallissa jää jotain taskuunkin, koska menestyksestä kertyy bonuksia.”

Jos Kallio voittaa maailmanmestaruuden, hän ansaitsee yli

200 000 euroa.

Seuraavalla sarjaportaalla, 250-kuutioisissa, tienestit vähintään kaksinkertaistuisivat.

Wanted: tekonivel

Kallion kisakausi kestää huhtikuusta marraskuuhun. Siinä välissä hän taistelee jääradalla Suomen mestaruuksista. Kallion ainoa addiktio on moottoripyöräily:

“Tupakkaa poltin edellisen kerran kymmenvuotiaana ja nuuskaa en ole edes kokeillut. Viinaa ei ennätä juoda, kun on jatkuvasti kiirettä”, Kallio toteaa lakonisesti.

Vaikka Kallio on kaatunut kymmeniä kertoja pyörällä, läheltä piti -tilanteet eivät pelota. Ei edes legendaarisen ratamoottoripyöräilijä Jarno Saarisen kohtalo. Saarinen kuoli uransa huipulla Monzan radalla 1973.

“Tyttöystävälleni olen sanonut, että jatkan, tapahtui mitä tapahtui. Jos ajaminen alkaa pelottaa, kaasu ei ole pohjassa.”

Kallion puhe on poikkeuksellisen maltillista, sanat harkittuja. Kun Kallio saa kypärän päähänsä, hän muuttuu pienestä ja ujosta nuorukaisesta laskemoivaksi ammattilaiseksi.

“Jotkut flirttailevat lähdössä yleisölle tai vilkuttelevat kameroille, minä keskityn vain olennaiseen.”

Ajohaalariin Kallio sonnustautuu puolta tuntia ennen radalle pääsyä. Taikauskoiseksi hän ei tunnustaudu, vaikka vasen ajohanska menee käteen aina ennen oikeaa.

“Vasemmassa kädessä on hieman hämminkiä”, Kallio perustelee ja esittelee pikkurilliään.

Sormen ensimmäinen nivel on tumma ja litistynyt muodottomaksi. Kipeä muisto Kallion kaatumisesta Brnon-osakilpailun aika-ajossa vuonna 2003. Sormi jäi pyörän tangon ja asvaltin väliin, iho repesi irti sormesta ja pikkurillin jänne napsahti poikki. Se oli Kallion ensimmäinen viikonloppu KMT-tallin ammattilaisena. Vaikka leikkauspöytä olisi ollut parempi vaihtoehto, Kallio säntäsi mukaan kilpailuun puudutettuna. Sormi paketoitiin kisan ajaksi ja mekaanikot leikkasivat ajohansikkaan pakettiin sopivaksi.

“Pakko oli näyttää, vaikka rustot ja nivelet pilkottivat pikkurillistä. Käytin kytkintä kahdella sormella.”

Lopulta Kallio ajoi neljänneksi, mutta sormen nivel ei suoristu enää koskaan.

“Yleinen vaiva monella. Kun lopetan, asennan sormeeni tekonivelen. Sormi toimii riittävästi, jos kytkimen puristaminen onnistuu.”

Harva tietää, että Kallio ajoi moottoripyöräkortin vasta joulukuussa 2003, kaksi kuukautta sen jälkeen, kun oli noussut ensimmäistä kertaa palkintokorokkeelle MM-sarjassa.

“Ajokoe on jäänyt mieleen. Satoi lunta, mutta läpäisin pujottelun ja jarrutustestin.”

FILE: Mika Kallio

• Ikä: 22
• Pituus: 165 cm
• Paino: 54 kg
• Koti: 63 m2:n rivitalo Valkeakoskella
• Siviilisääty: Avoliitto
• Ruoka: Lasagne
• Harrastukset: Jäärata-ajo
• Auto: Alfa Romeo 156 Sportswagon

Prätkä-suomi sanakirja

• Apina = Honda Monkey
• Apinakiikku = Korkea ohjaustanko, josta kuljettaja näyttää roikkuvan käsien varassa.
• Bussi = Iso ja painava laukuilla varustettu matkapyörä, esim Honda Goldwing
• Chopata = Kustomoida
• Donitsi = Paksu, munkkimainen takarengas
• Flekti = Tuuletin
• Grilli = Tavarateline
• Homosohva = Honda Goldwing
• Kaalihakkuri = Itävalmisteinen moottoripyörä
• Kakku = Bensiini
• Kanakoppi = Skootterin jalkatila
• Höpinäpönttö = Äänenvaimennin
• Idioottivalo = Vapaavaihteen merkkivalo
• Jammu = Yamaha
• Jäätelökauppias = Moottoripyöräpoliisi
• Kontata = Kaatua
• Käpy = Häiriö tai vika
• Leskentekijä = Tehokas pyörä aloittelevan motoristin alla
• Lihakoukku = Ohjaustangon kahvat
• Mehumaija = Kaasutin
• Pepsodentpuku = Värikäs ajoasu
• Teurastaa = Ohittaa
• Traktori = Harley Davidsson
• Varvikello = Kierroslukumittari
• Vyöruusu = Takapenkillä matkustava nainen

Lähde: Moottoripyöräsivusto www.bajahill.net

Niauuuuuuu! Sinivalkoiset legendat

• Jarno Saarinen
  Voitti 15 MM-osakilpailua ja 250-kuutioisten maailmanmestaruuden vuonna 1972, menehtyi kolarissa Monzan kilpailussa toukokuussa 1973. Huolsi ja viritti uransa alkuaikoina moottoripyöränsä täysin itse. Ulkomailla Saarisesta käytettiin lempinimiä The Baron ja Flying Finn. Saarisella on edelleen useita fanikerhoja ympäri Eurooppaa, esimerkiksi italialaiset fanisivut www.motorclubjarnosaarinen.com.
  Muiden muassa italialainen formulakuski Jarno Trulli on saanut nimensä Saarisen mukaan.
• Teuvo Länsivuori
  Virtuoosimainen pyörätaiteilija ja Jarno Saarisen paras ystävä. Voitti 1970-luvulla kahdeksan MM-osakilpailua ja oli kokonaiskilpailussa hopealla.
• Taru Rinne
  Voitti Keimolan karting-radalla niin Mika Häkkisen kuin Mika Salonkin. Siirtyi kuitenkin ajamaan ratamoottoripyörää. Ajoi ensimmäisenä suomalaisena naisena MM-sarjaa 1980-luvun lopulla. Paras sijoitus oli seitsemäs tila Hockenheimissa vuonna 1989.