Mistä seurapiiritoimittajan työssä on todella kyse?

Ilta-Sanomien seurapiiritoimittajaässä Rita Tainola, Trendin muotinakuttaja Elina Lundström ja minä vetelehdimme pohjoisitalialaisen Bassano del Grappan pikkukaupungin puistossa muistilehtiöt ja kuulakärkikynät teroitettuina. Minä olin pukeutunut Stockmannin suoriin housuihin, koska Arman Alizad oli sanonut, että en saa käyttää farkkuja Dieselin juhlissa.

Me emme suinkaan olleet ainoat, jotka odottivat Naomi Campbellin ilmestymistä. Kaupungin poliisisoittokunta oli puhaltanut ohjelmistonsa pariin kertaan lävitse ja laskenut uupuneena torvensa. Pedofiilisia tunteita (toivottavasti ei) herättävä cheerleader-hamosiin puettu tyttölasten joukko oli lakannut heiluttelemasta värikkäitä viuhkojaan ja itseään. Kolmen kunnan pormestarit olivat kadottaneet osan arvokkuudestaan ja harmaaohimoinen poliisipäällikkökin oli vaipunut muistelemaan rakastajatartaan.

Oltiin valmiina julistamaan Dieselin farkkujen 25-vuotisjuhlat avatuiksi, kunhan se Naomi Campbell ? ja farkkujaan vähemmän tunnettu Dieselin omistaja Renzo Rosso ? lopultakin saapuisivat paikalle.

?Älytöntä, kaikki odottaa yhtä huoraa?, joku nainen murahti lähelläni. Juhlien alku ei tietenkään ollut myöhästymässä Renzon vaan Naomin takia.

Näin jälkikäteen ajatellen Dieselin juhlissa oli vain kaksi oikeasti kuuluisaa ihmistä, Naomi ja Moby. He ovatkin lyömätön valinta, jos on tultava toimeen niin vähällä. Renault?n formulatallin johtajan Flavio Briatoren oli ilmoitettu saapuvan myöskin, ja eräässä italialaisessa sanomalehdessä oli hänen valokuvansa yhdessä Renzo Rosson kanssa, ja kuvatekstissä sanottiin, että kuva oli otettu Dieselin juhlista, mutta todellisuudessa hänestä ei nähty juhlapaikalla vilaustakaan. Hän ei tietenkään halunnut törmätä exäänsä Naomiin, jota hän oli joutunut jo takavuosina rohkaisemaan hermojenhallintakursseille.

Edellisenä iltana, kun suomalainen iskuryhmämme oli astunut ulos Venetsian lentokenttärakennuksesta ? mikä oli etenkin Rita Tainolalle tuskallista, koska hän oli vasta muutamaa päivää aikaisemmin lähtenyt Venetsiasta Suomeen edellisiltä kutsuilta ? taksikuski Claudio Laari ilmoitti meille ensi sanoinaan Naomin tulleen kymmenen minuuttia aikaisemmin.

Naomi vietti yön nykyisen poikaystävänsä Matteo Marzotton, Bossin omistajan, (loisto, tietenkin loisto)huvilalla Venetsian lähellä. Naomihan on kierrätetty Renault?n Flaviolta Bossin Matteolle.

Vihdoin lyhyt jono mustia autoja kaartsi sisään puiston portista ja rullasi pienen juhlakorokkeen eteen. Parisen sataa tavista kurkotteli kaulojaan verkkoaidan ulkopuolella. Kaikki huomio kiintyi yhteen autoon, jonka ovista kampeutui esiin Renzo Rosso ja viimein myös Naomi Campbell. Me tunsimme sokaistuvamme heidät nähdessämme. Kymmenet tv-ryhmät ja noin sata valokuvaajaa tuntuivat menettävän järkensä.

Mielettömän kuvausrytäkän jälkeen kolme pormestaria, Naomi Campbell ja Renzo Rosso asettuivat seisomaan rinnatusten juhlakorokkeelle, Renzo hännänhuippuna.

Pormestarit olivat pukeutuneet halpoihin mustiin alepukuihin, valkoisiin paitoihin ja tummiin, pitkästyttäviin solmioihin. Heidän vieressään seisovalla kolmekymmentäkolmevuotiaalla Naomilla oli jalassaan tiukat SM-saappaat, joissa oli useita vetoketjuja ja hopeanväriset piikkikorot. Hänellä oli ihmiskunnan lyhyin vekkihame, jossa oli helmaa oikeastaan vain etumuksen ja takamuksen päällä pieninä lappuina, Tarzan ja valkoinen nainen -elokuvan Janen tyyliin. Olin jo siinä vaiheessa onnistunut näkemään hänen pikkuhousunsa, vaikka hän koko ajan yritti kiskoa lappujaan alemmaksi. Ne olivat punaiset pikku stringit.

Dieselin omistaja oli puolestaan pukeutunut tyrmäävän surkean näköisiin farkkuihin. Ne olivat risat ja ryppyyn hakatut, ja hänen paljaat varpaansa pilkistivät rantasandaaleista. Päässään hänellä ? kuuden lapsen isällä ? oli villapipo. Hän seisoi kunniakorokkeella ja raapi aika ajoin muniaan. Hänen oli hyvä raapia, sillä paikkakunnan verotulot lepäävät suurelta osin hänen harteillaan.

Kaikki puhuivat italiaa, mutta onneksi Naomin puhe oli niin ytimekäs, että pystyin käsittämään sen kokonaisuudessaan. Se kuului seuraavasti: ?Loistavat juhlat. Kiitos. Hei hei.?

Puiston portit repäistiin nyt auki, ja juhlakansaa alkoi virrata sisään. Illan kuumetessa kauniin laakson täytti 25 000 ihmistä, jotka enemmän tai vähemmän näkivät Mobyn konsertin ja Dieselin muotinäytöksen. Vip-vieraat kokoontuivat aidattuun vip-katsomoon juomaan ja mässäilemään. Sinne päästäkseen piti olla kaulassa guest-lappu ja press-lappu sekä ranteessa vip-ranneke. Rita Tainola neuvoi minua laittamaan karsinaan päästyäni press-lapun paidan sisään. Sillä kikalla pystyy naamioitumaan tavalliseksi vieraaksi ja saamaan vastuunalaisilta henkilöiltä huolimattomia lausuntoja.

Mietin, minne Rita Tainola itse mahtaa piilottaa press-korttinsa. Ei ainakaan rintaliiveihin, sillä hän ei koskaan käytä rintaliivejä.

En ollut vip-alueella täysin toimettomana. Haastattelin muun muassa Renzo Rosson vanhinta poikaa Stefanoa, joka johtaa Dieselin New Yorkin -yksikköä. Olihan sekin jotenkin kiinnostavaa, mutta kaikkein eniten halusin löytää Dieselin muotinäytöksen jälkeen mallitytön ja esittää hänelle kaksi tärkeää kysymystä: ?Mitä mieheltä edellytetään, että hän pystyy pokaamaan italialaisia malleja?? ja ?Onko ?tsau? hyvä avausrepliikki??

Valtavan väentungoksen takia en kyennyt survoutumaan mallien pukuhuoneeseen.

Tämän joudun häpeäkseni tunnustamaan. Bongasin kuitenkin yhden kuvankauniin olennon istumassa kilometrien mittaisten sääriensä päällä vip-karsinan pyhimmän, erityisen ankarasti vartioidun sopen keskeisimmässä pöydässä, muutaman miespuolisen italo-snobin ? Eroksen ? siivestämänä. Polvistuin mallitytön viereen kaikki laput suomalaisesta kaulastani roikkuen.

?Hello, olen Suomesta ja olen täällä tekemässä reportaasia ja haluaisin tietää, mitä mieheltä edellytetään, että hän kykenee pokaamaan italialaisia malleja?? Huusin saadakseni ääneni kuulumaan ilotulitusrakettien paukkeen ylitse.

Malli silmäili minua päästä polviin kuin näytettä. ?En tiedä, olen brasilialainen?, hän vastasi. Joudun siis matkustamaan Italiaan uudelleen jatkamaan tutkimuksiani.

Join kaikilla neljän ruokalajin juhlaillallisilla pelkästään vettä, mikä sai muut lähestulkoon suunniltaan. Vain miljonäärien annetaan juoda rauhassa vettä. Päätösillallisilla oltiin vedenjuontini takia käsirysyn partaalla. Rita Tainola sanoi ?kunnioittavansa? veden juontiani. Se toi hänelle mieleen arabit.

Me asuimme Belvedere-hotellissa lähellä juhlapuistoa, joten pystyimme kuuntelemaan Mobyn konsertin omissa sängyissämme maaten. Tulinkin puistosta hotellille jo yhdentoista maissa ja löysin Rita Tainolan hotellin sisäänkäynnin edustalta syviin mietteisiin vaipuneena. Hän kertoi olleensa kolme viikkoa lomalla Tripolissa tai jossain muussa koruttomassa paikassa. Siellä valtameri oli mennyt hänen sieluunsa.

?Istuin joka ilta yksin hiekkarannalla, katselin likaisia kulkukoiria ja mietin elämääni. Minä olen samanlainen kulkukoira?, Tainola voihkaisi.

Italialaisen illan lämmin pimeys kietoutui hyväillen ympärillemme. Laaksosta kantautui Mobyn ääni. Me seistä jökötimme ? arabi ja kulkukoira. Mutta kaikesta epätoivostamme huolimatta katsahdimme toisiimme tyytyväisinä. Olimme taas kerran saaneet työmme onnistuneesti päätökseen. Kulkukoira oli haastatellut Dieselin ja Bossin multimiljonääriomistajia, ja arabi oli tsekannut supermalli Naomi Campbellin pikkuhousut. Nyt takaisin Suomeen. Kotiin. Odottamaan seuraavaa kutsua.