The Guardian kertoo Britannian erikoisesta ideasta markkinoida maata kansainvälisesti. Kyseessä on ministeritasolta ilmoille heittetty ehdotus negatiivisesta mainoskampanjasta, jolla pyrittäisiin hillitsemään maahanmuuttoa Romaniasta ja Bulgariasta.
Kun muissa maissa erilaiset matkailunedistämisvirastot ja -organisaatiot pohtivat, miten oma maa saadaan näyttämään mahdollisimman houkuttelevalta, mennään briteissä toiseen suuntaan. Nimettömänä pysytellyt ministeri sanoi Guardianin mukaan viikonloppuna, että negatiivinen mainoskampanja olisi omiaan "korjaamaan väärinkäsitys siitä, että kadut täällä ovat päällystetty kullalla."
Briteissä ollaan huolissaan, koska romanialaisten ja bulgarialaisten maahanmuuton rajoitukset poistuvat ensi vuonna. Taustalla ovat huonot kokemukset puolalaisten maahanmuutosta ja sen määrän hankalasta arvioinnista.
Britanniasta löytyy varmasti paljon huonoja puolia, vaikka maasta on pyritty pitämään yllä kuvaa yhtenä maailman kirkkaimmista johtotähdistä. Uusi markkinointitaktiikka, joka toisi esiin hankaluudet työmarkkinoilla ja maailman surkeimpiin lukeutuvat sääolot, olisikin räikeässä ristiriidassa viimeksi Lontoon olympialaisten yhteydessä tehdyn positiivisen propagandan kanssa
Labour-puolueen Keith Vaz sanoi, että suunnitelmat negatiivisesta mainoskampanjasta lähentelevät farssia. Guardianin mukaan Vaz varoitti, että samankaltaisia propagandakeinoja on käytetty huonolla menestyksellä.
Kuulostaako idea negatiivisesta markkinoinnista hyvältä? Miten Suomen voisi tuoda esiin mahdollisimman epähoukuttelevana paikkana tulla asumaan?
Lähde: The Guardian
3 kommenttia
Erika
30.1.2013 21:07
Briteissä ei ehkä ne maailman surkeimmat sääolot ole vaan se, että niihin suhtaudutaan surkeasti: 5cm lunta ja maa on kaaoksessa, liikenne takkuilee, kaupat ja koulut suljetaan. Eikä yhtään tietysti auta, ettei ne tiet kovin kummoisia ole. Kyllähän niitä negatiivisa asioita löytääkin rutkasti. Toisaalta ymmärrän kampanjan idean, mutta kun britit osaavat sarkasmin niin ehkä se saatettaisiin ymmärtää väärin. Itse ainakin nauraisin asialle ja jatkaisin reissuja siihen suuntaan.
Suomessa epähoukuttelevia asioita ovat kylmyys ja pimeys, mutta ne on sen verran eksoottisia asoita että ne onkin houkuttelevia.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Loistava_idea
2.2.2013 15:53
Tämmöinen kampanja Suomestakin, sillä tänne muuttaa suurimmaksi osaksi ei toivottavaa roskasakkia, jotka eivät tuota mitään muuta kuin kuluja yhteiskunnalle.
Näin se vaan on. Vaikka jotkut city vihreet muuta väittävätkin.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Turhaa-vaivaa
25.3.2013 15:56
Saattaa ollakin että näistä maista tulee jonkun verran sitä "roskasakkia", mutta kannattaa muistaa, että suuri osa on kuitenkin rehellisiä työntekijöitä jotka tulevat tänne sen takia että täällä on paljon korkeampi palkka ja mukavammat työolosuhteet. Moni suomalainen "duunari" voisi oppia paljon esimerkiksi romanialaiselta miten tehdään laadukasta työtä ja nopeasti. Tosin ymmärrän, että tänne muutta myös esim. paljon romaaneja, jotka ovat sitä mieltä että työnteko on koneita varten ja tuottavat sen takia kuluja yhteiskunnalle, mutta tällainen kamppanja ei auta asiaa mitenkään, sillä "viidakkopuhelin" käy kuumana näiden ihmisten kesken. Jos yksi tietää että kamppanjan antama kuva on väärä koko kansa tietää asiasta hyvin pian..
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin