Muutama vuosi sitten nelikymppinen kustantaja Raoul Grünstein otti alleen auton ja lähti kiertämään Suomea. Väitetään, että se oli ensimmäinen kerta, kun hän vieraili Kehä kolmosen ulkopuolisessa Suomessa. Thaimaalaiset autiosaaret ja puoli palloa kiertäneelle urbaanille, liberaalille kulttuurivaikuttajalle Seinäjoen Tangomarkkinat olivat eksoottinen kokemus.
Raoul Grünstein asettaa ruskean kuluneen nahkaisen salkkunsa Café Tin Tin Tangon pöydän viereen. Hänestä tulee mieleen ranskalainen filosofian professori. Hän on pukeutunut kokoharmaaseen: villapaitaan ja housuihin. Paidan alta pilkottaa kultaketju, jossa on Daavidin tähti. Vakavamieliset, ehkä jopa surulliset kasvot. Ilmekään ei värähdä kätellessämme. On vaikeaa uskoa työtoveria, joka luonnehti häntä spontaaniksi. Sopivammalta tuntuu ystävän kuvaus, jonka mukaan Grünstein on erakko, joka viihtyy villasukat jalassa ja teekuppi kädessä.
Akateeminen vaikutelma ei ole pelkkää silmänlumetta. Raoul Grünstein on kuuden laudaturin ylioppilas, ekonomi, tekniikan ja filosofian ylioppilas, joka lukee vapaa-aikanaan psykoanalyyttista kirjallisuutta. Mutta hän on myös independent-kustantaja, mies Imagen, Mondon, Muoto- ja Viini-lehden takaa, konsultti ja entinen turkisyrittäjä.
Turkis on turhamurha?
Kolme vuotta sitten perheen 80-vuotias turkisyritys Grünstein pääsi valtakunnan julkisuuteen, kun se myytiin Marimekolle.
"En ole koskaan ollut kiinnostunut turkiksista. Kun yritys oli merkittävissä taloudellisissa vaikeuksissa 1990-luvun alussa, halusin lojaalisuudesta perhettäni ja sen historiaa kohtaan pelastaa yrityksen ja menin yrityksen toimintaan mukaan."
Muotitaloksi jalostettu Grünstein ponnisti pinnalle, mutta eläinaktivistien silmissä ostaja-Marimekosta tuli verimekko.
"Me emme koskaan joutuneet turkistarhauksen vastustajien kanssa tekemisiin."
Grünsteinin suhtautuminen turkistarhaukseen on harmaa.
"Mulle asiat eivät koskaan ole mustavalkoisia, vaan harmaan eri sävyisiä. Turkistarhaus on turhan hyvä vihollinen. Söpöistä turkispalleroista on helppo pitää. En näe kuitenkaan turkistuottamista kategorisesti sen erilaisempana toimintana kuin ruokatuotantoakaan. Ei minusta kanalassakaan tunnu hyvältä. Mitkä ovat eläinten oikeudet luonnossa? Tulla syödyksi on yksi niistä. Vaikka voisinkin ymmärtää eläintensuojelijoiden motiiveja, väkivaltaisia tekoja en hyväksy."
Nyt Grünstein voi taas keskittyä intohimoonsa: lehden kustantamiseen ja kulttuuriprojekteihin. Hänen yhtiönsä on juuri vuokrannut Helsingin kaupungilta vanhan raitiovaunukorjaamon Mannerheimintiellä. Korjaamoon siirtyvät Image-kustannuksen lehtien toimitukset. Sen lisäksi sinne tulee tapahtumakahvila, freelancereille vuokrattavia tiloja, ehkä jopa näyttelytiloja.
Varakkuus on vapautta
Grünsteinin ensimmäinen lehti, Image, syntyi 1980-luvun puolessa välissä, kun käsite nuori aikuinen oli vielä luonnos mainostoimiston boardilla ja kaupunkikulttuuri vasta rantautumassa Suomeen. Samaan aikaan perustettiin City-lehti ja Radio City.
Raoul oli Hankenin aikoina innostunut valokuvauksesta, ja mitä enemmän teknillinen fysiikka työnsi luotaan, sitä enemmän kameran filmiä paloi. Image aloitti Helsingin yliopiston valokuvausseuran, Ylioppilaskameroiden, lehtenä, jota tehtiin talkoovoimin. Vuonna 1988 Raoul otti Imagen kustannettavakseen ja toimi neljä vuotta sen toimitusjohtajana, päätoimittajana ja kustantajana. Hän sai tehdä, mitä halusi.
"Mulla on ollut etuoikeus olla varakas. Olen toisaalta kehittänyt itseäni ilmoitusmyyjänä, valokuvaajana, toimittajana, toimitussihteerinä, sihteerinä ja autonkuljettajana."
Lehti nousi otsikoihin mm. kulttuuriministeri Anna-Liisa Kasurisen haastattelun ansiosta. Kasurinen ei erottanut työhuoneensa seinällä roikkuvaa Edelfeltiä Järnefeltistä ja kertoi olleensa elokuvissa viimeksi 1970-luvulla katsomassa saksalaiserotiikkaa otsikolla Pukki Paratiisissa. Myöhemmin kummastusta aiheuttivat Helvetin enkeleiden haastattelu ja Kata Kärkkäisen alastonkuvat. Myös Imagen bileet tunnettiin.
2000-luvulla Image-kustannus on kasvanut neljän lehden ja 25 hengen organisaatioksi, joka tekee aikakauslehtiä pienelle joukolle suomalaisia. Halu tehdä hyviä juttuja on Grünsteinille tärkeämpää kuin raha.
"Olemme joutuneet markkinoimaan Mondoa ja Muotoa paljon lehtitalon kokoon nähden. Image- kustannus on kasvuyritys. Imagen ja Viinin lehtikatteet ovat positiivisia", painottaa Grünstein.
Enemmän kuin liikemieheltä Grünstein vaikuttaa mesenaatilta. Hän kerää modernia venäläistä taidetta ja nauttii arvostusta taidepiireissä; on jopa voittanut Foto-Finlandia-palkinnon.
"Raoul on työmaanikko, hyvässä ja pahassa", kertoo Grünsteinin entinen alainen, Imagen ex-päätoimittaja Marjaana Toiminen.
"Kesällä 1999 Raoul kuvasi Imageen tunnettuja naisia uimapuvuissa. Raoul kutsui minua katsomaan dioja, joita oli 1600! Vain kymmenen niistä päätyi lehteen."
Grünsteinilla on myös konsultointitoimisto, Image Match, joka on erikoistunut sponsorointiin ja markkinointiin. Ideana on luoda yritysten ja mm. kulttuuri-, viihde-ja urheiluhankkeiden välille yhteistyötä. Matchin asiakkaita ovat mm. Kiasma, Helsingin Juhlaviikot, Suomen taitoluisteluliitto ja Punainen Risti.
"Harvoin kulttuurilaitoksilla on kaupallista osaamista ja liikeyrityksillä kulttuuriosaamista. Kulttuuriosaamisen merkitys yrityksissä on kasvanut. Sisältötuotanto on esimerkki kulttuuriosaamisesta. Yhä useampi yritys tekee tuotteita, joiden tekemiseen vaaditaan kulttuuriosaamista: esimerkiksi Nokian pelipuhelin N-Gageon sellainen."
Seuraihmisiä
Grünstein tunnetaan illallisista, joita hän järjestää kulttuuripiireille töölöläistalon ylimmän kerroksen kattavassa poikamiesboksissaan. Asunto on sama, jossa isoäiti muinoin asui. Kun siihen 1980-luvulla tehtiin remontti, kylpyjen ystävä Grünstein rakensi itselleen suuren ammeen.
"Raoul on kuin magneetti. Ihmiset kerääntyvät hänen ympärilleen. Naisetkin parveilevat hänen ympärillään. Minä olen usein ihmetellyt, miksi hän on yksin", toteaa ystävä.
Grünsteinin ystäväpiiriin kuuluvat mm. Taideteollisen korkeakoulun valokuvauksen professori Merja Salo, mainostoimistojohtaja Ami Hasan, Lontoon Suomi-instituutin johtaja Timo Valjakka, elokuvaohjaaja Taru Mäkelä ja kulttuurihistorioitsija Kaj Kalin sekä toimittaja Ruben Stiller, joka on Raoulin ystävä jo toisessa polvessa.
"Olin nummipusulalainen maalaisjuntti, jonka Raoul ja hänen veljensä Michel vihkivät kaupunkiin. Heidän kauttaan sain myös yhteyden Suomen juutalaiseen yhteisöön", kertoo Stiller.
Grünsteinin yhteydet kaupungin juutalaiseen yhteisöön ovatkin tiiviit. Grünstein on neuvonnut mm. seurakunnan lehden uudistamisessa. Hän viettää suurimpia juutalaisia juhlapyhiä ja käy silloin synagogassa, jättää sianlihan syömättä, mutta ei noudata juutalaisia sääntöjä, joita on kaikkiaan yli 600. Kuten isänsä ja suurin osa Suomen juutalaisista, Grünstein kävi 80 oppilaan juutalaisen koulun.
"Juutalainen kulttuuri näkyy elämässäni arvostuksina ja tapoina, mm. perheen ja yhteisön tärkeytenä. Esimerkiksi avioero on juutalaisessa kulttuurissa isompi asia kuin suomalaisessa."
Juutalaisten kohtalonyhteys on tiivistänyt välejä entisestään. Raoul Grünsteinilla on juutalaisia ystäviä mm. Venäjällä.
Moni Grünsteinin tuttu kuvailee häntä sanoilla kriittinen, vaativa, älyllinen ja sivistynyt. Kuulemma ainoa asia, josta häin ei tiedä mitään on jääkiekko. Grünstein lukee paljon erityisesti juutalaista kirjallisuutta, Philip Rothia, Saul Bellowia, Paul Austeria ja Imre Kertesziä.
"Juutalaisuuteen kuuluu lukemisen arvostaminen, onhan se kirjauskonto. Myös väittelyä ja oman näkemyksen kertomista arvostetaan. Se johtunee siitä, että uskonnossamme on kiistelty pitkään eri tulkintatavoista", selittää Raoul.
Ruben Stiller kiroaa, ettei ole koskaan voittanut Raoulia vastaan käymiään nelituntisia väittelyitä.
"Raoul on aina eri mieltä kuin minä. Hänellä on ilmiömäinen taito löytää vastapuolen argumenteista epäloogisuudet. Toisaalta hän osaa olla väittelyissä ärsyttävän itsepäinen."
Mutta tosikko Grünstein ei ole. Stiller kuvaa ystävänsä huumoria jopa absurdiksi.
"Kerran valitin Raoulille, kuinka kurjaa elämäni on. Olin todella masentunut. Raoul totesi: ‘Ruben, minusta käsityksesi tulevaisuudesta on liian positiivinen’."