Satu Tuomisto

Karjamarkkinat on taas pidetty ja maaseudun mummot saaneet kuningattarensa. Feministi Pauliina Seppälä tutustuu Miss Suomi Satu Tuomiston elämään kruunajaisten jälkeen.Missäs muualla kuin Viialan ABC-huoltoasemalla.

“Meillä on isäntä kipeenä, niin ei mennä meille kotio. Mennään tohon kahville, kun tässä kerran on tää kiva paikka.”

Satu Tuomisto odottaa Toijalan asemalla kauneuskilpailun voittona saamansa Toyotan ratissa. Vuosi sitten Toijalan kaupunki yhdistettiin Viialaan, Sadun kotikuntaan. Yhdistetyssä Akaassa on asukkaita noin

14 000. Akaa mainostaa itseään seutukunnalliseksi liikennekeskukseksi. Sitä tukee Sadun haastattelupaikan valinta: ABC-huoltoasema.

“Onko sulla nälkä? Kun täällä on hyvät ruoat.”

Missivuosi on alkanut hyvää vauhtia. Mediassa Satua on haastateltu hänen laskujensa mukaan ainakin 50 kertaa vajaassa kuukaudessa. Kalenteriin on merkitty töitä kuukausiksi eteenpäin. Mahtavaa. Missivuosi voi olla elämän paras vuosi.

“Miss Suomi on iso ja arvostettu kisa. Mä koen tämän misseyden sillain että tänä vuonna mulle varmasti avautuu ovia, voin valita mihin mä lähden. Tämä on ponnahduslauta, tai tämä voi olla ponnahduslauta johonkin toiseen jos tekee kaiken oikein.”

Tärkeintä on sisäinen kauneus.

“Enemmän mä olen saavuttanut asioita sisäisen kuin ulkoisen kauneuden ansiosta.”

Kaiken takana on täydellinen perhe.

“Mulla on aivan ihana perhe, voiko sanoa, että täydellinen perhe. Vanhemmat ovat aina tukeneet ja auttaneet hirveästi, enkä mä koe olevani lellitty vaikka mä olen perheen nuorin ja iltatähti. Vanhemmat ovat aina kasvattaneet sanomalla, että se, mitä itse hankit on tärkeämpää kuin se mitä muut sulle antavat. Ehkä se millaisesta perheestä mä olen, on syy siihen että olen myös tässä. On tausta kunnossa. On tuki ja turva, käy mitä käy.”

Oma rakas tukee.

“Kun synnyin, asuimme Tampereen Hervannassa. Kun olin kaksivuotias minä, Raimo-isä, Taru-äiti, Mikko-veli ja Susu-koira muutimme Viialaan. Kahdeksantoistavuotiaana muutin pois kotoa Viialan ainoalle kerrostaloalueelle. Samassa rapussa asui nykyinen poikaystäväni. Aloimme seurustella ja muutimme yhteen saman pihapiiriin rivitaloon.”

Eikä missivuoden tarvitse muuttaa kaikkea.

“Mulla on aina ollut elämä Viialassa. Tietenkin aina tulee elämänmuutoksia. Jos vuokraisi vaikka Helsingistä yksiön, tai sopisi diilin jonkun hotellin kanssa. On sekin ressaavaa että lähdet aamulla Helsinkiin ja tule illaksi kotio ja lähdet seuraavana päivänä takaisin.”

Kohokohta on Miss Universum!

“Vietnamissa heinäkuussa. Sitä ennen on tulossa pieni valmennuskurssi. Ja personal trainer. Mulla on se mielikuva että se olisi Jucci tuosta Hunkseista.”

Rotumarkkinat

Poikki! Kyllähän sen tietää mitä mieltä misseistä ollaan. Tietyissä piireissä. Pahaltahan tämä kuulostaa, mutta oksennetaan kerralla pois:

A) Missikisojen juuret ovat kyseenalaiset. Alun perin kauneuskisoilla pyrittiin määrittämään ihanteelliset kansalliset rotumuodot. Naiset roudattiin kisoihin pelloilta lihojensa perusteella, jotta nähtäisiin täyttävätkö he rotuopillisen ihanteen. Kisojen osallistujilla tulikin olla ainakin isän puolelta suomalaisjuuret. Samalla saatiin käyttöön ulkonäköstandardi jolla voitiin määritellä naisen kuin naisen naima-arvo. Sopivanmuotoiset naiset tuli naittaa menestyneille ja varakkaille miehille, jotta kansakunnan rotu jalostuisi.

B) Missikisoilla on pidetty yllä kaksoisstandardia, jonka mukaan naisten on oltava siveellisiä ja näytettävä hyvältä bikineissä. Kilpailun nykyiset osallistumisehdot ovat paljastavat: mukaan pääsee vain 18–24-vuotiaita naisia, jotka eivät ole koskaan olleet naimisissa, joilla ei ole lapsia ja jotka eivät ole koskaan esiintyneet alastonkuvissa. Naitettavia naisia parhaimmillaan siis. Kunnollisia mutta hyvässä lihassa. Vain neitsyystesti puuttuu.

C) On itsestään selvää, että missikisat ovat osa systeemiä, jossa miehet tekevät ja ottavat, naiset ovat esillä ja käytettävissä. Alun perin missiehdokkaat esiteltiinkin Jallussa. Koko käsite on hirveä: kauneuskilpailut.

D) Aikoinaan missikisoissa oli glamouria. Missikruunu kertoi että tytöstä tuli Suomen kuningatar, demokraattisen Suomen symboli. Helsingin Sanomat ja Hufvudstadsbladet julkaisivat kruunajaiset etusivuillaan. Misseistä oltiin ylpeitä. Nykyisin missikisat ovat yhdentekevä, säälittävä hömppätapahtuma. Koko televisiokonsepti on vanhanaikainen ja huono. Idols on paljon parempi. Miksei näytetä karsintoja ja rumia ehdokkaita? Missit ovat tietysti nuoria höynäytettyjä bimboja, jotka alistuvat esittelemään muotojaan edestä ja takaa, rivissä kuin lehmät tai ilotalon huorat. Ja vielä hymyillen. Silti he luulevat edustavansa Suomen ihanteita ja olevansa glamöröösejä. He luulevat ovien aukenevan minne tahansa kunhan he vain pääsevät julkisuuteen. Siksi he tyrkyttävät itseään juorulehdille mitä epätoivoisimmilla tempauksilla. Änkeävät turhien julkkisten piireihin ja törttöilevät tahmeiden yökerhojen bileissä. Entä sitten ne duunit? Eihän misseillä ole osaamista. He osaavat vain hymyillä ja ladella latteuksia. Työkeikat ovat korkeintaan aneemisia traktorimessuja ja pubiviihdettä, joissa tytöt esittelevät halpoja vaatteita kännisen ja/tai juntin yleisön edessä.

Mitä vielä? Ai niin.

E) Missit eivät ole edes hyvännäköisiä. Eivät mitään oikeita malleja, kaurismaisen honteloita ja kummajaismaisen pitkiä. Naapurintyttöjä ei enempää. Sitä paitsi

F) Viialakin on takuuvarmasti ankea paikka kuten kaikki paikat tässä maassa Kehä I:n ulkopuolella. Ja

G) ABC-huoltamo nyt vain ei ole mukava kahvila eikä siellä kerta kaikkiaan ole hyvää ruoka.

H) Sisäinen kauneus?

I) Jucci Hunkseista?

Kamoon.

Miss psykologi

Voi tätä närkästystä. Juntteja on niiiin vaikea sietää. Arvatkaa mitä Satu itse tästä ajattelee? EVVK! Koko näkökulma ei edes mene jakeluun. Se, että joku halveksii missejä on hänelle yhtä eksoottinen ja tärkeä tieto kuin se, ettei Australiaan myydyissä Helo-saunoissa saa heittää vettä kiukaaseen. Kummallista. Ainoa selitys jonka Satu missi-inhoon keksii on kateus.

“Perussuomalainenhan on kateellinen. Semmoisia ihmisiä, jotka menestyy ja pärjää, niitä katsotaan niin että tuossa on jotain vikaa.”

Hänen näkökulmastaan asiat eivät voisi olla paremmin. Siinä ei paljon paina mitä joku Punavuoressa asuva sosiologi ajattelee. Sosiologi, joka taitaa itse ottaa juorulehtien jutut vähän liian vakavasti.

Korjataan ensiksi kysymys Viialasta ja tuhannesta muusta suomalaisesta taajamasta. Niissä kaikilla ei ole ankeaa. On totta että esimerkiksi Helsinki on täynnä traumatisoituneita pikkukaupungeista paenneita neurootikkoja, mutta se että heitä on ahdistanut ei tarkoita sitä että muitakin ahdistaa. Satua ei ahdista.

“Tämä on iloista seutua, täällä ihmiset ei ressaa. Helsingissä kaikki viipottaa hirveellä kiireellä ja puhuu puhelimeen ja kauhea stressi päällä. Täällä ihmiset pysähtyvät ja ne ovat. Täällä on aina ollut ihana asua.”

Toiseksi, missikisat eivät ole täysin huono mediakonsepti. Sadun kruunausta katsoi yli miljoona suomalaista. Suomalainen yhtenäiskulttuuri ei ole hävinnyt mihinkään.

Kolmanneksi Sadun unelma ei ole “päästä” julkisuuteen. Hän tekee omasta mielestään duunia tietyllä alalla, ja nyt iski hyvä sauma uralla. Ala ei ole julkkis-ala. Se on muoti- ja kauneusala. Business as usual.

“En ole ajatellut että kauneuskisat olisivat jotain muuta kuin osa tätä duunia. Mun mielestä ne ovat kuuluneet koko ajan mallin työhön. Misseydessä ei mikään ole uutta mulle paitsi media. Mulla on oma yritys ja olen tehnyt kolme vuotta töitä, luonut asiakaskontakteja ja hankkinut itse kaiken mitä mulla on.”

Hän ei siis ole koskaan ollut pieni tyttö, joka unelmoi missikruunusta ja ihailee kauneuskuningattaria – päästäkseen pois tylsästä tavallisesta elämästä. Päinvastoin, hän pitää tavallisesta elämästä. Misseys sopii siihen mainiosti.

“En ole seurannut missikisoja kun vasta viime vuosina kun olen ollut malli. Pienenä sanoin aina että musta tulee psykologi tai psykiatri. Sitten mut houkuteltiin kokeilemaan mallin töitä ja kävi niin, että mitä enemmän olen niitä tehnyt, sitä enemmän nautin. Katalogikuvauksia, mainoskuvauksia, muotinäytöksiä, messukeikkoja. Olen kiertänyt varmaan sadat messut elämäni aikana."

On turha luulla että hän luuli. Siis että Miss Suomen titteli toisi glamouria.

“Ei tietenkään! Tämä on kovaa työtä. Jos kävelisin tuolla jotenkin että hei mä olen missi eikä mun tarvitse enää itse pestä pyykkiä, niin saisin ihan oikeasti mennä ladon taakse ja vetää itseni nirheen. Mä näen tämän ammattina. Kun mä menen kotio mä laitan oven kiinni ja mun työasiat jää siihen oven ulkopuolelle. Kun mä lähden töihin mä kerään ne siitä kassiin mukaan.”

Satu ei myöskään kärky rikkaan lätkänpelaajan vaimoksi, television visailuohjelman juontajaksi tai Seiskan sopimuspalkoille. Kun Satu puhuu ponnahduslaudoista ja urasta, hän tarkoittaa jotain ihan muuta.

“Mä toivon, kun mä katson itseäni vuoden päähän, että mulla olisi joku hyvä vaatealan liikeidea mielessä, että mä olisin vaikka Universumeissa tai jossain muilla ulkomaanmatkoilla löytänyt jonkun tuotteen mitä mä voisin tuoda maahan. Olen suunnitellut yritystä pitkään ja suoritan parhaillaan kaupan esimiestutkintoa. Toisaalta misseys antaa ehkä mahdollisuuden tehdä myös mallin töitä pidempään.”

Sadun suhde julkisuuteen on siis kuten Niken logolla. Ideana on jäädä mieleen. Jotta voi myydä tossuja. Tai vaikka ripsiväriä. Satu on duunikseen logo. Hän ei ole pelastamassa maailman lapsia tai sademetsiä – eikä hänelle ole tullut mieleen että Miss Suomen pitäisi sellaisesta edes puhua.

“Se on niin outo olettamus että missin täytyisi olla tietynlainen, tietynnäköinen ja puhua tietyllä tavalla. Mun mielestä missin täytyy olla persoonallinen. Missin ei tarvitse olla 1950-luvun eloveenatyttö, jolla on letit ja blondit hiukset. Suosittelen jokaiselle että googletatte netistä ‘Miss Universum’ ja käytte katsomassa millaisia tyttöjä siellä on mukana. Eivät ne ole siloposkia vaan seksikkäitä, uskaliaita, ammattimaisia, ne ovat upeita!”

Tämä nainen ei ymmärrä missi-instituution perinteistä mitään. Myös hänen suhteensa suureen yleisöön ja mediaan on hämmentynyt: Mitä ne haluavat? Mitä ne kuvittelevat?

“Ei kukaan 22-vuotias ole täydellinen, eikä pidäkään olla. Mä olen ihan Satu eikä ketään kiinnostanut kuukausi sitten vaikka olisin kuinka kolaroinut auton, vetänyt sen motarilla kyljelleen. Nyt kun törmään liikennemerkkiin, niin syntyy kohu, että saako missi kolaroida auton, onko se eettisesti oikein.”

Missikliseisiin hän on tutustunut lähinnä koska toimittajat tyrkyttävät hänelle niitä.

”Aina kysytään että kenen lätkänpelaajan valitsisit mieheksi? Mä en ole koskaan seurannut lätkää. Kyllä nuorena tyttöjen kanssa väiteltiin että onko Tappara vai Ilves parempi. Mutta en mä edes tiedä keitä siellä nykyisin pelaa. Voin mä katalogista jonkun valita jos pitää.” Toimittajien suusta hän kuulee myös tätä:

“Sähän oletkin fiksu!”

Viime viikonloppuna hänellä oli synttärit. Hän odotti sunnuntaipäivällä vanhempiaan kylään. Toimittaja soitti.

“Mut oli nähty lauantai-iltana Tampereella Ilveksen yökerhossa, olin kuulemma ollut käsirysyssä. Mä olin että jaa, mä olin Pirkkahallissa töissä ja sitten kotona.”

Hän ei usko mihinkään, mitä aiemmista misseistä on kirjoitettu.

“En mä usko että kukaan hakeutuu tietoisesti kohupiireihin. En usko, että kukaan missi hakee skandaaleja. Jos mut kutsuttaisiin yökerhobileisiin, ottaisin kavereita mukaan ja pitäisin hauskaa. En menisi sinne näyttäytymään. Enkä usko että kukaan missi jättää poikaystäväänsä vain jotta voisi olla julkisuudessa ja löytää jonkun lätkänpelaajan. Ei se vain mene niin. Olen aina nauranut niille jutuille.Törkyjuttuja tulee, koska ne myyvät lehtiä.”

Entäs sitten naisen asema ja esineellistäminen. Mitä Sadun isä ja äitikin ajattelevat kun tytär keikistelee televisiossa pikku räteissä?

“Siis eivät mitään! Sitähän se ala on. Kun katsoo ulkomaisia muotinäytöksiä, niin siellä on maailman huippumallit puolialasti lavalla. Tarkoituksena on esitellä firman vaatteita edustamansa. Yhdeksänvuotiaana mä olin kilpatanssilavalla vähemmissä vaatteissa kuin missikisojen bikinikierroksella. Se on ihan normaalia.”

Mutta missit laitetaan riviin ja heitä arvostellaan, onhan se nyt nöyryyttävää?

“Ei mun mielestä. Sitähän se on. Sitähän tämä elämä on. Teet sä mitä töitä tahansa sua tullaan aina arvostelemaan. Jotkut kilpailee kätten taidoilla, toiset kilpailee matemaattisilla lahjoilla, jotkut kauneudella. Kyllähän urheilijoitakin arvostellaan niiden urheilusuoritusten perusteella. Bodaritkin on pienissä stringeissä ja sitä pidetään ihan hyväksyttävänä. Ne kääntyile siellä ja kaikki katsoo. Eikä se kuitenkaan romuta miesten asemaa.”

Niin. Mitähän miesten ja naisten asemalle tekee esimerkiksi pituushyppykilpailu? Onhan se alentavaa jos ihmisen arvo on siinä kuinka pitkälle hän hyppää. Ihan kuin ihmiset olisivat jotain eläimiä. Ja tarkoittako se sitä että kaikkia miehiä ja naisia arvostellaan pituushypyn perusteella? Miss Suomi ei suostu asettumaan näiden kysymysten asiantuntijaksi.

“Pitäisi kysyä niiltä median ja mainosalan ihmisiltä jotka näitä juttuja luovat.”

Hän ei kyseenalaista maailmaa. Hän on sisäistänyt valtavirtakulttuurin ja elää siinä kuin kala vedessä.

“Seksi myy. Se on nykyään normaalia. Mutta kun mä menen H&M:n mainoksen ohi, en kiinnitä huomiota muijaan joka on siinä, vaan niihin vaatteisiin. Ihmiset näkevät eri asioita. Pitäisi varmaan käyttää vähän vanhempia malleja. Silti musta on ihan normaalia olla alusvaatteillaan. En pidä sitä kiusallisena. Eikä se musta alista naista. Enemmänkin siinä haetaan sitä, että nainen saa olla seksikäs. Ja nainenhan on seksikäs!”

Ovat toki miehetkin seksikkäitä.

“Ilman muuta. Mutta tuotetarjonta kauneuspuolella kohdistuu naisiin.”

Aivan. Sen alan bisneksessä Satukin haluaa toimia. Ei objektina. Hänestä on hiton vaikea vääntää passiivista tyhjäpäätä jona jotkut kriitikot missejä automaattisesti pitävät. Hän on Subjekti. Tekijä. Ei siitä huolimatta, että hän on nainen vaan juuri siksi että hän on nainen. Hän toimii alalla johon naiset on sosiaalistettu.

“Minulla on naisellista kiinnostusta vaatteisiin ja kauneuteen.” Jos naiset kerran kasvavat siihen, eikö olisi parempi antaa heidän osaamiselleen arvoa kuin vetää mattoa alta? Ja mikä ihme siinäkin on, että Milanossa työskennellyttä mallia pidetään jotenkin automaattisesti kulttuuripersoonana mutta missiä junttina? Substanssissa ei liene eroa, ainoastaan puitteissa. Kovin kaukana perinteisistä sukupuolirooleista eivät sitä paitsi ole monet kultivoituneemmatkaan naiset. Moni pärjää aloilla, jotka mielletään naisille sopiviksi: kotitalous, sisustus, kulttuuri, viestintä. Satu, 22 vuotta, pärjää myös.

“Voin sanoa että mun palkkiot kolminkertaistuivat tai nelinkertaistuivat Miss Suomi -voiton jälkeen”, hän sanoo. Mitä sitten jos on olemassa piirejä joissa missikisoja pidetään junttina. Ehkä ne ovatkin sitä.

“Minulla ei olisi mitään sitä vastaan.”

File Satu Tuomisto

• Syntynyt: 17.2.1986
• Pituus: n. 175 cm
• Paino: n. 58 kg
• Tuoksu: Jean Paul Gaultierin Classique
• Siviilisääty: Avoliitto
• Juoma: vesi

Jaa/ei/poissa

Paljastamme Satu Tuomiston yhteiskunnallisen vakaumuksen

• Pääkaupunkiseudun kaupungit yhdistettävä EI
• Väkevien alkoholien mainonta sallittava EI
• Perintövero poistettava JAA
• Turkistarhaus kiellettävä JAA
• Skientologialle annettava uskonnon asema POISSA
• Alkoholiveroa korotettava JAA
• Seksin alaikärajaa laskettava (nyt 16 vuotta) EI
• Nuuskan myynti sallittava EI
• Kirjojen alv:tä laskettava JAA
• Subjektiivinen päivähoito-oikeus poistettava EI
• Kaupunkijoukkoliikenne ilmaiseksi EI
• Televisiolupamaksu poistettava EI