Seikkailijalla on hätä

Tv-syksy todistaa aukottomaksi sen huolestuttavan teorian, jonka mukaan yhä useampien nk. aikuisten elämä onkin yhtä pitkitettyä teini-ikää. Muuten ei ole mahdollista, että yksi rakeinen suihkukuva Big Brotherissa mutisevan hannan tai minnan tisseistä herättäisi niin valtaisia reaktioita aikuisväestössä ja sille suunnatussa lehdistössä. Tissit. Wou.

Sitä kun luulisi, että paljaan rinnan näkeminen herättäisi 2000-luvulla yhtä suuria väristyksiä kuin kännykällä soittaminen. Millaisessa puutteessa ihmiset oikein elävät?

Rakentelin mielessäni hauskaa vitsiä siitä, miten seuraavaksi saamme lukea reportaaseja siitä miten BB-talon asukit käyvät paskalla, hah hah!

Mutta ei olisi pitänyt juhlia liian aikaisin. Robinson-”seikkailijat” ehtivät ensin. Siinä nuo vakavailmeiset aikuiset tuijottavat kameraan ja kertovat ulostamisvaikeuksistaan aukeamakaupalla. On niin vaikea pissata, kun muut katsovat. Tosin ennen kuin saarineuvosto ehtii kissaa sanoa, samat pidättelijät ovat jo VIP-tilojen vessajonoissa tunkemassa samoihin koppeihin toistensa kanssa.

Vaikka puuhäkissä tyystin vapaaehtoisesti lusivan robinsonin nestehukka onkin mahoton paikka, niin mielestäni on rikos puhua “selviytyjistä”, kun julkisuusvarttiaan hinkuva terve (tai no niin...) aikuinen vollottaa jalkansa kutisevan. Mitähän lastenvaunuja räntäsateessa puskeva yh-äiti ajattelee tästä aamuvuoroon mennessään?

Myös Big Brotherin hieromispakkomielteistä kärsivät tylsimykset ovat suoneet meille eriteotsikoita, sillä Iinan jalkapuurangaistus oli päättyä pissahätään. (Katso 52/05)

Rangaistuksen syy kuvaa täydellisesti selviytymisohjelmien sielua: Iina salakuljetti taloon kirjan. Robinsonin kotisivuilla kerrotaan mikä on aurinko.

Reality on ohjelmagenrenä mitä kiinnostavin, mutta seikkailuohjelmista muuhun mediamaisemaan ja messujuontajiksi suoltuvat infantiilit itkupillit lyövät törkeästi korville niitä miljoonia ihmisiä, joiden elämässä on oikeita ongelmia, kuten hengissä pysyminen.

Tiedättekö muuten mikä olisi aivan helvetin hauskaa? Se, että joukko “seikkailijoita” kutsuttaisiin “eloonjäämissarjaan” vaikkapa puoleksi vuodeksi. Kun viimeinen päivä koittaisi, niin kilpailijoille kerrottaisiin, että kameroissa ei ole ollut lainkaan filmiä. Silloin nähtäisiin kuinka moni oli mukana ihan vaan “löytääkseen omat rajansa” tai “itsensä.”

Kirjoittaja on hevoshullu blondi