Suvi Suloinen

Kaksi viikkoa sitten Suvi Hartlin oli vain mukavannäköinen fiksu nuori nainen. Nyt hän on maankuulu missi, toinen perintöprinsessa, sohvaperunakansan silmänilo. Mutta halusiko hän sitä itse? Tekeekö misseys naiselle todella hyvää? Anna Perho seurasi Suvin viimeistä viikkoa matkalla missifinaaliin.

To 30. tammikuuta, semifinaali

”Musta tulee Miss Suomi 2003”, sanoo 20-vuotias perniöläinen toimistotyöntekijä Suvi Hartlin Silminnäkijä-dokumentin kameralle ja hymyilee ujosti päälle.

Räikeän värisellä joustopäällisellä peitetyllä sohvalla istuvan Suvin leveähihainen, kirjottu juhlapusero ja maskinomainen meikki ovat täydellisessä ristiriidassa ympäristön kanssa, aivan kuin Suvi olisi eksynyt väärän oopperan kulisseihin.

Suvin isä, autoilija, ja äiti, taksinkuljettaja, näyttävät niin tuiki tavallisilta, että Suvin geenejä voidaan vain onnitella loistavasti onnistuneesta uudelleenjärjestäytymisestä.

Verryttelypukuun sonnustautunut äiti lataa keittovihanneksia pataan ja katsoo tytärtään – meidän Suvia – hellästi, ihaillen, pää kallellaan.

Katsomalla Suvin äitiä tiedän: Suvista ei ole koskaan tarvinnut olla huolissaan. Suvista on aina voinut olla ylpeä.

”Joo, kyllä mä oon sellanen aika kiltti tyttö”, Suvi sanoo.

Isäkin on kauniista tyttärestään pollea, mutta ei kehtaa sanoa sitä kameralle kuin myhäilevän mutkan kautta.

”Että joskushan se voitto voi osua kohdallekin”, isä sanoo ja jatkaa sanomalehden lukemista.

Ma 3. helmikuuta

Juttelen Suvin kanssa muutamaan otteeseen viikon aikana. Puheluiden aikana toivon, että Suvi sanoisi jotakin räväkkää, antaisi koukun mihin tarttua, one-linerin josta repiä otsikko. Mutta jokaisen soiton jälkeen lehtiössäni on deadlinea ajatellen levottomuutta herättävän vähän muistiinpanoja. Koetan keksiä tuoreita kysymyksiä, mutta puheen pätkät ovat työn alla olevan jutun kannalta yhtä ravitsevia kuin hattara.

Luen iltapäivälehtiä hyvien tärppien toivossa. ”Suostuisin alastonkuviin”, söpön näköinen Emilia sanoo Iltalehdessä. ”En koskaan suostuisi alastonkuviin”, hän sanoo jossakin toisaalla.

Missejä solvataan tyhmiksi (eikä siinä vielä kaikki – Suvi soittaa myös bassoa), mutta ovatko heille asetetut kysymyksetkään mahtavan älyllisiä? Miten tradenomiksi opiskeleva Suvi voi luoda itsestään järkevää vaikutelmaa, kun hänelle osoitetut kysymykset ovat tasoa ”Miltä tuntuu kävellä lavalla stringit jalassa?”?

”Niinpä”, Suvi tokaisee ja kuulostaa siltä, että hän on miettinyt tätä itsekin.

”Kai se on tää pelin henki vaan.”

Itse asiassa pelin henki on tämä: kun Suvi poseeraa kuvaajille, sanoo sanasensa haastattelijalle tai pukaisee ylleen sponsorivaatteen, hän tulee samalla vauhdittaneeksi kansantaloutta. Valokuvaaja, kuvien kehittäjä, kampaaja, maskeeraaja, autonkuljettaja, koreografi, toimittaja ja taittaja saavat palkkaa Suvin esilletuomisesta. Rahaa valuu myös mallitoimistoille, ravintoloitsijoille, tuotantoyhtiölle, viihdelehtien kustantajille, MTV:lle ja tietenkin toteemiselle, savunväristen silmälasiensa takana urahtelevalle Eino Makuselle, jonka omistaman Finnartistit Oy:n bisnestä Miss Suomi -kisa on.

Entäpä Suvi? Miten hän kisasta hyötyy?

”En lähtenyt kisaan rikastuakseni. Tietysti olisi hienoa, jos saisin enemmän töitä tätä kautta.”

Ti 4. helmikuuta

”Onhan se naisen esineellistämistä. Ekaks arvostellaan lärvi, sit kroppa ja sit nää muut asiat”, missikisan juontaja Petteri Ahomaa sanoo Radiomafian aamussa, ja kuulostaa virkistävän rehelliseltä.

Tarkastelen Suvin kasvoja iltapäivälehtien kuvakimaroista. Kuoppa leuassa, hieman epäsymmetriset kasvonpuolikkaat, virheetön iho, korkeat poskipäät, tummat hiukset. Kuin Lumikilla.

Kauniimpi luonnossa -sanapari sopii myös Suviin. Useimmissa otoksissa Suvi ja muut ehdokkaat näyttävät stereotyyppisiltä, vanhennetuilta versioilta raikkaista itsestään, wannabe-saippuatähden näköisiksi ”stailatuilta” sivuntäytteiltä.

Lakalla pystytetyt hiuslaitokset ja voimakkaat meikit iänikuisine banaanivarjostuksineen muokkaavat nuorista aihioista tylsiä barbitehtaan koevedoksia.

”Kauheita. Totaalisesti epäonnistuneet kampaukset ja kammottavat vaatteet”, kommentoi suomalainen huippustylisti.

”Siis jotkut valkoiset nilkkasukat ja korkokengät uimapukujen kanssa, huh huh.”

Ärsyttää. Jos kerran kilpaillaan siitä, kuka on kaunein, miksei näitä naisenalkuja viritetä parhaimmilleen? Se kai on missikuvien loppukäyttäjänkin toive: että voisi katsella kuvia mahdollisimman kauniista naisista.

Ja hups, nyt lipsahdimmekin aiheeseen, jossa olemme kasvokkain huolestuneen ja äärimmäisen vakavan naistutkijan edessä: saako naiset latistaa kauniiksi kuviksi? Ulkonäöllä kilpaileminen on varmastikin jotenkin kauhean väärin, koska sosialidemokraatit eivät vielä ole pystyneet tasaamaan pituuskäyriä ja painoindeksejä tasan kaikkien kansalaisten kesken.

”Naiset kutistetaan parhaaseen katseluaikaan latteiksi sapluunoiksi, jotka hymyilevät konemaisesti ja juoksevat pitkin lavaa kuin näyttelyeläimet”, herneet syyyyvälle keuhkoihin vetänyt ruotsalaistoimittaja raivoaa kirjassaan Bimbobakslaget, jossa hän yrittää 200 sivun ajan todistaa, että sen alennetumpaa olentoa ei olekaan kuin kaunis ja hyväkroppainen ruotsalainen nainen.

Suvin mielestä on aivan hänen oma asiansa, haluaako hän kisata missikruunusta ulkoisilla avuillaan.

”Ei mua tänne kukaan ole pakottanut”, Suvi huomauttaa. Hän näyttää hyvin suloiselta, hänen hampaansa ovat aivan uskomattoman valkoiset.

La 8. helmikuuta, Miss Suomi 2003 MTV3, klo 20

Pesäpalloräpylän kokoinen kebab häviää lautaseltani punaviinin saattelemana. Katselen ”valtavaa kohua herättänyttä lappubikinikierrosta” ja venytän pyjamahousujeni vyötäröä miellyttävämmän olon toivossa. Tajuan juuri lihoneeni on-linena 750 grammaa, kebabin painon verran.

Suvia haastatellaan missibussissa, jossa hänen kasvonsa vilahtavat kamerassa meikittöminä. Sen jälkeen häntä ja kanssakilpailijoita – ”tyttöjä”, kuten kaikki marjosjööroosmaisesti ohjelmassa toisiaan kutsuvat – kuvataan hölmössä insertissä, jossa tytöt istuvat hedelmäpelien ääressä tarkoituksenaan ilmeisesti näyttää mahdollisimman vietteleviltä.

Ja taas äiti voi luottaa Suviin: hän ei saa viritettyä kasvoilleen maailmannaisen meille vai teille -ilmettä, vaan jälleen hiukan ujon, herttaisen vilkaisun, joka vilpittömyydessään herättänee kaikkien normaalien heteromiesten metsästysvaiston.

Yökerhon jälkeen seistään altaan reunalla bikineissä, ja lopulta Ahomaa kyselee lavalla mukavia. Vonda Shepard laulaa.

Yleisöllä on nyt vuorokausi aikaa äänestää suosikkinsa jatkoon; tuomaristo valitsee sunnuntaina missit kuuden äänestetyimmän joukosta.

Su 9. helmikuuta, finaali

Suvia meikataan. Hiuslakan menekistä päätellen otsonikerrokseen hotelli Presidentin yläpuolelle on juuri puhkeamassa naisen mentävä aukko.

Suvi (174 cm, 58 kg, 88-65-93 cm) vastailee kysymyksiin pienimmätkin karikot kiertäen, aivan kuin hän olisi lukenut misseille kirjoitetun sudenpentujen käsikirjan: Hänelle jo kilpailuun pääseminen oli kuin lottopotti. Hän haaveilee työpaikasta, jossa voi kehittää itseään. Parasta on olla oma itsensä, tuli mitä tuli. Hymy on valttia. Mielibändi on Bon Jovi. Poikaystävän kanssa on päätetty, ettei mennä yhteiskuviin.

”Mistä sä itse haluaisit jutella”, kysyn.

”No missinä mä haluaisin vaikuttaa esimerkiksi puhumalla nuorille huumeiden vaarallisuudesta, mutta se voi olla käytännössä aika vaikeaa, koska kaikki kyselee vaan poikaystävästä ja siitä miltä bikinikierros tuntui. Että mitkä ne mahdollisuudet sitten on oikeesti vaikuttaa asioihin.”

Klo 20.15

”Tuhannen tulimmaista, onpas täällä kauniita tyttöjä”, Ahomaa juontaa.

Suvi on juuri kruunattu perintöprinsessaksi, salamavalot leiskuvat ja puheensorina on huumaava.

Kruununsa luovuttanut Janette Broman seisoo ravintolan takaosassa ja sanoo, että yllättävintä Miss Suomena olossa on se, miten yksin missi tittelinsä kanssa on.

”Kukaan ei auta sua missään asiassa. Siinä sä täyttelet kalenteria ja mietit, miten keikat mahdetaan käytännössä hoitaa.”

Lehdistötilaisuus rullaa valtavassa auditoriossa. Latteuksien kimara ällistyttäisi jopa niistä kirjan kirjoittanutta Pasi Heikuraa.

Julkisuus, jonne missit suorassa lähetyksessä rysäytetään, ei itsessään tee ihmisestä kiinnostavaa. Substanssi puuttuu kuten kakskymppisillä aina, mutta hurmaavasti he hymyilevät, Anna, Piritta ja Suvi. Suvi suloinen.

Mutta, ennen lopputekstejä, palatkaamme vielä hetkeksi Perniöön.

Soitto Suvin isälle Lasse Hartlinille: Miltä hänestä nyt tuntuu? Miten Suville nyt käy?

”Olen hiljaa mielessäni miettinyt, mutta en ole sitä sanonut, että hänelle aukeaa ovia, joita hän ei olisi muuten päässyt kokeilemaan.”

Epäilemättä. Kysymys kuuluukin: mitä noiden ovien takana odottaa?