Tuhat ja yksi järveä

Kaikki me olemme ennakkoluuloisia.

Isra Lehtinen, Suomen Islamilaisen Yhdyskunnan lehden An-Nurin päätoimittaja, käännynnäinen muslimi ja yksinhuoltajaäiti odottaa rukoushuoneella Helsingin keskustassa.

En ole ennen ollut moskeijassa ja tämä jännittää. Miten käyttäytyä? Pitääkö ottaa sukat pois? Saanko mennä rukoushuoneessa mihin vain?

Haastattelun jälkeen koko ajatus jännittämisestä tuntuu järjettömältä. Mutta jossain sisimmissä oli ennakkoluulo, tai ainakin pelko vieraasta.

Onko se siellä vieläkin? Missä muodossa se seuraavaksi astuu esiin?

Pahimmillaan se ennakkoluulo aiheuttaa joidenkin suomalaisten päässä niksahduksen. New Yorkin terrori-iskuja seuranneina muutamana päivänä tapahtui ihmisten mielissä paljon.

Isra Lehtinen kertoo, että Suomen Islamilainen Yhdyskunta sai sähköpostiuhkauksia.

“Osaan niistä vastattiin ja pari jopa pyysi anteeksi uhkailujaan.”

Iskuja seuranneena perjantaiaamuna Espoossa kivitettiin Lehtisen mukaan nuoria musliminaisia. Espoon poliisi tosin kielsi kuulleensa kivien heittelemisestä mitään. Isra Lehtistä tämä ei yllätä.

“Espoossa on ollut hankaluuksia joidenkin viranomaisten kanssa. Samoin Vantaalla, jossa Hakunilan tapahtumat viime vuonna olivat vain jäävuoren huippu.”

“Tavallisia suomalaisia lisämaustein”

Islam ei ole Suomessa uusi juttu. 1800-luvulla Volgan alueelta olevat tataarikauppiaat asettuivat Suomeen, ja 1900-luvun vaihteessa maahan saapui heidän perässään vielä lisää tataareja.

Silloin Suomi oli ainakin historiafaktojen mukaan muslimien suhteen ennakkoluuloton. Vuonna 1922 muslimit saivat uskonnonvapauden ja Suomesta tuli ensimmäinen länsimaa, joka tunnusti islamilaisuuden mm. antamalla muslimeille vihkimisoikeuden. Vuodesta 1925 Suomessa on toiminut tataareiden Islamilainen seurakunta.

2000-luvun Suomessa tataariyhdyskunnan ydin on tiivis porukka, muttei juuri pidä ääntä islamilaisuudestaan.

“Mielestämme olemme ihan tavallisia suomalaisia lisämaustein. Tataarit ovat olleet mukana rakentamassa suomalaista yhteiskuntaa omalta osaltaan. Yli 150 tataarinuorukaista oli mukana talvi- ja jatkosodissa. Heistä kaatui kymmenen.”

Nimettömänä pysyttelevä haastateltava kertoo kuitenkin faktat:

Tataarit pitävät yhtä melko tiiviisti, heidän joukkoonsa kuuluu lähinnä useampia sukupolvia Suomessa olleita tataareja. Viime vuosina maahan on tullut tataareja lisää, mutta he liittyvät tataariyhteisöön lähinnä avioliiton kautta.

Niin ikään yhteydet muihin muslimeihin ovat henkilökohtaisia. Haastateltavani kutsuu tataariyhteisöä ”kielellis-kulttuurilliseksi yhteisöksi”.

Tataariyhteisöön kuuluu kahdeksisensataa jäsentä.

“Uudet vieraat”

Muslimien määräksi Suomessa arvioidaan jopa kolmeakymmentätuhatta. Määrää on mahdoton tietää tarkasti, koska muslimin ei ole pakko kuulua mihinkään yhdyskuntaan.

Luku kasvoi kertaheitolla vuonna 1990, kun somalipakolaiset saapuivat itärajan yli. Somalialaisten tulo muutti heidän tahtomattaan suomalaista yhteiskuntaa enemmän kuin osattiin odottaakaan.

Muutenkin mullistuvassa Suomessa, jota riepotteli lama ja epävarmuus poliittisesta tulevaisuudesta Euroopan unionissa, “uudet vieraat” saivat syyttöminä tuta pohjoisen kansan vieraanpelon.

Alkoi suomalaisen ksenofobian esiinmarssi, joka jatkuu yhä tavallisen ihmisen korvien välissä: vieläkin saamme kuulla perusäijän haukkuvan ulkomaalaisia ja hallitusta siitä että “somalit saavat asunnot ja kultakellot kun me saamme seistä leipäjonossa”.

Suomalaisen lintukodon autuus rikkoontui viimeistään, kun skinheadit alkoivat vaivata muualta tulleita Joensuussa. Muukalaisviha tosin ei yleensä kohdistu somaleihin vaan ei-suomalaisiin yleensä – niin kuin infantiili väkivaltarasismi yleensäkin. “Niihin toisiin”.

Ensin alkuun somalialaiset saivat kuulla olevansa elintasopakolaisia, vaikka kaiken kaikkiaan Afrikan sarven maasta pakoon joutui 1990-luvun alussa lähtemään yli miljoona ihmistä.

Suurin osa somalialaisista on hakeutunut pääkaupunkiseudulle. Liki kuudentuhannen ihmisen sunnimuslimienemmistöinen somalialaisväestö on suurin yksittäinen muslimiryhmä Suomessa.

Nykyisin Suomen somalialaisista puolet on naisia ja 44 prosenttia alle 15-vuotiaita. Viitisensataa heistä on saanut Suomen kansalaisuuden.

Jotkut pelkäävät Suomeen vielä pahempia muukalaisvihan osoituksia. Mutta oli Joensuu jäävuoren huippu tai ei, on Itä-Suomi saanut kärsiä muukalaisvihamielisestä maineesta niin paljon, että Joensuussa on nähty jo ensimmäiset antirasistiset mielenosoituksetkin. Yhteiskunnan virrat liikkuvat.

“Kaikki suomalaiset eivät ole sellaisia”

Helsingin kaupunginvaltuuston somalialaissyntyinen jäsen Zahra Ali Abdulla katsoo, että somalien tilanne Suomessa on muuttunut sekä huonoon että hyvään suuntaan.

“Somalialaiset ovat oppineet kieltä, se auttaa paljon. Mutta voi toisaalta olla, että vihamielisyys on lisääntynyt jonkin verran.”

Zahra ei halua maalata suomalaisen yhteiskunnan suhtautumista vieraisiin kulttuureihin väkivaltatapauksilla.

“Tiedän muutamia surullisia keissejä: esimerkiksi kun Ruoholahdessa miesjoukko puukotti somalialaista. Tällaisia tapauksia ei voi kuitenkaan yleistää. Eivät kaikki suomalaiset ole sellaisia.”

Kaupunginvaltuutettuna Zahra ei ole pelkästään somalialaisten edustaja.

“Somalialaiset eivät ole erityisryhmä, vaan he ovat helsinkiläisiä niin kuin muutkin. Mikä on tavalliselle helsinkiläiselle etu, on etu myös heille.”

Zahra naureskelee hersyvästi kysymykselle, kuka häntä kunnallisvaaleissa äänesti.

“Ainakin se oli fiksua porukkaa ja paljon miehiä, jotka haluavat tasa-arvoa ja ajattelevat humanistisesti.”

Zahra näkee tuhansien somalialaisten lasten tulevaisuutta rakennettavan nyt.

“Jos on molemmilta puolilta malttia, sillä lailla voisi menestyä täällä. Jos on vihaa ja syrjäytymistä, tulosta voi vain arvailla.”

Onko helsinkiläinen muusuomalaista suvaitsevampi?

“Kyllä mä olen pienessäkin kaupungissa viihtynyt. Mutta ehkä täällä on enemmän työmahdollisuuksia.”

“Kyllä mua tuijotetaan”

Isra Lehtinen on ollut huomaavinaan muutoksia suhtautumisessa muslimeihin kymmenen vuoden aikana.

“Koko maailma on muuttunut kymmenessä vuodessa. Esimerkiksi suomalainen media ei silloin kirjoittanut islamilaisuudesta mitään. Nyt islam on esillä koko ajan. Tosin enimmäkseen negatiivisessa valossa.”

Lehtinen näki kymmenen vuotta sitten televisio-ohjelman, joka teki suuren vaikutuksen. Siitä lähti liikkeelle suuri elämänmuutos.

“Aloin epäillä uskoa lukioaikana ja minusta tuli pikku hiljaa agnostikko. Sitten, 27-vuotiaana näin televisiossa ja lehdissä pari juttua suomalaisista muslimeista. Toinen kertoi Ruotsissa asuvasta Merjasta, ja vaikka toimittaja oli ennakkoluuloinen, tekivät ohjelmissa esiintyneet naiset minuun vaikutuksen.”

Islam alkoi avautua kuitenkin vasta pikkuhiljaa.

“Luin ensin suomalaista Koraanin käännöstä josta en ymmärtänyt mitään. Sitten vasta kun sain englanninkielisen Koraanin, tunsin että tässä puhuu Jumala.”

Istumme Lehtisen kanssa rukoushuoneen matolle seinän viereen. Rukoushuoneen uskonnollisuudesta huolimatta siellä asuu tavallinen helsinkiläinen arki.

“Tuossa on uudet matot. Pitäisi sanoa niille, että laittavat ne jo paikalleen, kun en kehtaa tuoda tänne ketään käymään.”

Rispaantuneiden mattojen päällä ovat hetkistä aiemmin pelanneet palloa kahden koululuokan lapset liikuntatunnillaan. Isra Lehtinen naurahtaa, kun kerron rukoushuoneeseen astumista edeltäneestä jännityksestä.

“Perjantairukouksen aikana, jos olisit täällä, joutuisit istumaan tuonne kulmaan seuraamaan.”

Perjantairukous kerää rukoushuoneelle viitisensataa rukoilijaa.

Isra Lehtinen on paitsi muslimi, myös yksinhuoltaja. Vaikka ennakkoluulot muslimeja kohtaan ovat hänen mukaansa vähentyneetkin, kokee hän rukoushuoneen ja kodin ainoiksi rauhan paikoikseen. Huntu kerää katseita.

“Kyllä mua tuijotetaan, ja pahinta on se, että kun olen kahvilla tuttavien kanssa, juttujani kuunnellaan tarkkaan. Vaikka kahvila on julkinen paikka, on siellä käyty keskustelu intiimiä.”

“En ole koskaan rukoillut”

Suomalainen islam on saanut väriä maailmalla tapahtuneista konflikteista, joista Somalian sisällissota on vain yksi esimerkki. Kriisit Balkanilla ovat tuoneet Suomeen vielä toisenlaisen islamin, joka eroaa suomalaisten kristillisyydestä vain vähän.

Kosovon albaani Mehdi Haziraj, tai Haziri, niin kuin hän nimensä usein kirjoittaa, 31 vuotta, tuli Suomeen Saksasta kahdeksan ja puoli vuotta sitten, tyttöystävän luokse. Hän on yhä Suomessa pakolaisstatuksella, tekee töitä kahvilassa Tikkurilassa sekä tulkkaa albaanista – joskus myös serbokroatiasta ja makedoniasta - suomeen. Muttei rukoile koskaan.

“Uskonto ei merkitse paljon elämässä, mutta toisaalta kunnioitan kaikkia uskontoja. Minusta uskonnon pitäisi lähentää eikä eristää. Albaaneista 70 prosenttia on muslimeja, loput katolisia ja kristittyjä. Kosovossa samassa perheessä voi olla sekä muslimeja että kristittyjä”, Mehdi kertoo ja kertaa Kosovon pitkän autonomisen historian turkkilaisvallan ja 1900-luvun sotien kautta vuoteen 1989, jolloin Jugoslavia alkoi hajota.

“Syy lähtööni Kosovosta ei ollut uskonnollinen.”

Mehdi lähti Pristinasta, kun jäljellä oli lakitieteen opinnoista kolme tenttiä. Hän teki opiskelijalehteä ja oli opiskelija-aktivisti Opiskelijoiden itsenäisessä unionissa.

“Aina oli vaara, että joudun vankilaan. Katsoimme, että Kosovon opiskelijoille kuuluisi samat oikeudet kuin muillekin. Uskoin, että Kosovon tilanne tulisi muuttumaan nopeasti, mutta siihen meni melkein kymmenen vuotta. Sain Helsingin yliopistosta määräaikaisen opiskelupaikan mutta keskeytin: piti lähettää rahaa kotiin, menin töihin.”

Mehdi on yhtä muslimi kuin keskimääräinen suomalainen on kristitty, tai itse asiassa vähemmän, koska hän ei ole koskaan rukoillut. Suomalaiset keskivertoprotestantithan kokevat sen verran syyllisyyttä, että käyvät keskimäärin “silloin tällöin joulukirkossa”…

“Olen tutustunut Suomessa muslimeihin ja huomannut, että vaikka meillä on sama uskonto, olemme erilaisia tavoiltamme. Kaverini eivät ole koskaan huomanneet, että olen islamilainen. Mutta joskus tuttuni ovat ihmetelleet, että mikä muslimi tämä on, kun syö kaikenlaista, juo alkoholia eikä mene perjantaisin rukoilemaan. On tullut kommentteja, että en ole hallah, rehellinen. Sanon, että tykkään tästä, ja syön sitä, josta tykkään.”

Väärä aika?

Juttua kirjoittaessa ennakkoluulot virtasivat puhelinkeskusteluissa. Lähes jokainen haastatteluun pyydetty henkilö epäili, onko nyt oikea hetki kirjoittaa muslimeista. Ainoastaan yksi heistä suostui mukaan suoralta kädeltä.

Mutta mitä jos WTC-iskut toivat kaikessa karmeudessaan esille länsimaisen muukalaispelon ja islamin pelon, ja vastoin kaikkea luuloa järkeisti suhtautumistamme islamiin? Se jää nähtäväksi. Ainakin Suomen islamilaiselta yhdyskunnalta uhkailijat pyysivät anteeksi.

Toisaalta, jutun valmistumisen aattona allekirjoittanut todisti, kuinka HKL:n raitiovaununkuljettaja näytti keskisormea tummaihoiselle lapselle, joka oli kuskin mielestä liian lähellä pysäkin reunaa. Oppia ikä kaikki.

Islam faktoina:

•Maailmassa on miljardi islaminuskoista.
•Suomessa heitä on 15 000-20 000 (1999).
•Suomessa on 14 muslimiyhdyskuntaa.
•Uskonnon perustana on Koraani, joka koostuu jumalan ilmoituksista Muhammed ibn Abdullahille (570-632).
•Islamin mukaan Muhammed oli viimeinen profeetta, häntä edelsi mm. Jeesus.
•Uskontunnustus: la ilaha illa Allah = ei ole muita jumalia kuin allah.
•Naisten ympärileikkaus ei ole muslimitraditio.