Ville Valo

Valoa kansalle

HIMin uusi albumi äänitettiin Los Angelesin Silverlakessa sijaitsevassa kartanossa, jonka öljymiljonääri rakensi oopperalaulua harrastavalle tytölleen 20-luvulla. Ville kartanossa, valo takana.
HIMin uusi albumi äänitettiin Los Angelesin Silverlakessa sijaitsevassa kartanossa, jonka öljymiljonääri rakensi oopperalaulua harrastavalle tytölleen 20-luvulla. Ville kartanossa, valo takana.
3,5 miljoonaa levyä myynyt HIM on lopullisen maailmanvalloituksen kynnyksellä. Miltä nyt tuntuu? Yhdistämme Walter de Campille ravintola Sea Horseen, jossa Ville Valolla on piikki auki.

Oli maanantai-ilta parisen viikkoa sitten ja Ville Valo piti vastaanottoa Sikalassa, perimmäisessä nurkkapöydässä oli piikki auki. Sea Horse on ilmeisesti Villen suosikkiravintola. Jonain toisena iltana heinäkuun lopulla hän joutui jopa kamerakännykkämiehen kuvaamaksi Sikalan vessassa. Kusella! Se näppäilijä väitti, että kuvat tulivat vain hänen käyttöönsä.

Ei sillä että Ville Valoa olisi viime aikoina paljon näkynyt näillä kulmilla. HIM:n jätkät ovat olleet ison meren takana levyntekomatkalla helmikuusta heinäkuuhun, ja sen jälkeen, elokuun alussa, Valo kävi viikon reissulla Saksassa ja Hollannissa hoitamassa haastatteluja. Tätä juttua luettaessa HIM on matkalla ensimmäisille Japanin keikoilleen, mistä he Valon mukaan ostavat keikkabussiin robottikoiria.

Ville imi siinä pöydässä kuuluisaa käryävää tupakkaansa ja selitti: “Meillä oli Jenkeissä levy-yhtiön ja tuottajan kanssa snadi riita kun jengi alkoi olla vähän huppelissa, ja mua alkoi vituttaa. Mä ajattelin että kristallipallo saa sanoa mitä tapahtuu. Se kertoi että pitää sanoa ei, ja mä sanoin ei. Se sanoi että mun pitää ehdottomasti pitää heinäkuu lomaa. Mä sanoin kaikille, että kristallipallo on sanonut, että mun pitää olla heinäkuu lomalla. Mutta levy-yhtiön tyypit ei näytä uskovan kristallipalloihin. Mä olen koko heinäkuun tehnyt duunia. Saa nähdä millainen tuomio tulee kristallipallolta.”

Ville Valossa ei näkynyt vähäisintäkään väsymyksen tai kyllästyneisyyden merkkiä. Ville on yhtä hyvässä kunnossa kuin äidistään putkahdettuaan. Kauttaaltaan tatuoitu vasen käsivarsi vain pikkusen kutisi.

Me suomalaiset arvostamme vaatimattomuutta ja meistä on hienoa, että Ville Valo on niin leveilemättömän ja mutkattoman tuntuinen ja käy ihan tavallisissa kapakoissa hengailemassa ja ostaa safkaa nurkkakaupasta. Sen kanssa voi Coronassa päästä pelaamaan bilistä.

“Paranoidi ilmapiiri syntyy siitä että alkaa ajatella paranoidisti. Nykyään Michael Jacksonkin voisi kävellä Kalliossa, mutta ei ehkä kaiken sen jälkeen mitä se on tehnyt.”

Mitä sinä oikein teet täällä Suomessa ollessasi?

“Mä kylven. Kylven ja luen kirjoja, yritän pitää yllä ihmissuhdetta ja moikkaa kaikki sukulaiset ja frendit läpi.”

Millä tavalla sinä kylvet?

“Musta kylpeminen sinällään on niin kiinnostavaa, että kylpemisen tapaa ei tarvitse muuttaa. Mun ennätykseni on about seitsemän tuntia yhdessä kylvyssä. Ehkä siinä on tommonen äidin kohtu -fiilis. Mun mutsi oli todella kova kylpijä, ja on vieläkin. Kylvyssä on kiva lukea kirjaa. Se rauhoittaa ja saa aineenvaihdunnan toimimaan.”

Millaisia kirjoja sinä luet, kysyin, ihan kuin olisin juuri valmistunut toimittajakoulusta.

“Ennen mä luin pelkkiä bio-grafioita. Mulla on sellainen fetissi, että mä luen niitä en nyt kiihottuneena mutta melkein. Kaikkien artistien biografioita. Mutta sitten mä huomasin biografian n:ro 52 ollessa edessä, että ne ovat kaikki ihan samanlaisia. Nuori, villi hahmo, joka tekee jotain oikein ja jotain väärin ja jossain vaiheessa alkaa vetää krääsää ja kaikki menee päin vittuu, sit se selvii tai delaa. Se alkoi toistaa itseään niin pahasti, että mä ajattelin siirtyä fiktioon.”

Mitä silloin tapahtui?

“Mä luin Yann Martelin kirjan Life of Pi. Se on mielenkiintoinen siitä, miten kirjailijat pystyvät kirjoittamaan 400 sivua siitä että on ihminen ja Bengalin tiikeri samassa veneessä.”

Kun Life of Pi (suomeksi Piin elämä; Tammi) tuli puheeksi, oli mukava polleana kertoa Villelle, että se kirja on Intiassa matkailevan selkäreppujengin top 3 -lukulistalla, minkä tiesin käytyäni New Delhin kirjakaupoissa. Piin veneily on luultavasti Lokki Joonatan -tyyppistä vetistelyä, jota selkäreppulössi myöskin diggaa.

“Sitten mä luin William T. Vollmannin kirjan 13 Stories & 13 Epitaphs San Franciscon punaisten lyhtyjen alueesta. Se on puolifiktiivistä kamaa, joka liittyy huoramaailmaan ja huumeiden käyttöön. Se on todella rankkaa tekstiä. Mikään teksti ei ole saanut mua irvistämään pitkään aikaan niin pahasti.”

Ville Valo poltti tupakkaa, joskaan ei ihan koko aikaa, ja sillä oli oluttuoppi, josta se ei kuitenkaan juonut juuri siemaustakaan vaan kostutti kurkkuaan vesituopista. Ville oli täysin selvä ja skarppi. Itse mietin koko ajan, voisinko tilata teen ja Jaffan lisäksi vielä syötävää, kun piikki kerran oli auki.

Miten sinun oma elämäsi vertautuu niiden biografioiden aina samanlaiseen elämään?

“On olemassa säännön vahvistavia poikkeuksia, vaikka Neil Young. Se on aina ollut hirveän luova hahmo, ja sillä on mielenkiintoisia tapahtumia omassa elämässään, se on saanut putkeen kaksi kehitysvammaista lasta ja silti se jatkaa musiikin tekemistä vieläkin omin ehdoin, vaikka se on kuuskybänen. Sellaisia on kontra Jim Morrison. Ehkä mä olen sillä välillä. Taiteilla kaiteella niin että tietää, että Kisahallin tyynyt on siinä alla.”

Päätoimittajani haluaa tietää, millaista on rokkarin elämä.

“No kysy tarkemmin, mä yritän vastata.”

Soitin Tavastian Juhani Merimaalle, ja se kertoi olleensa pari päivää teidän kyydissä jossain päin Italiaa. Se oli ollut jatkuvaa työntekoa. Teillä oli herätys viideltä aamulla, ja teillä oli bussi ja sen perässä pieni kärry kamoja varten. Oli haastatteluja, sound checkejä ja keikkoja.

“Silloin kun rauta on kuuma sitä on taottava. Tämä on silleen outo duuni, että sä teet levyn jota koko maailma vihaa, paitsi että yhtäkkiä espanjalaiset rakastaa sitä. Sitten sun on pakko mennä sinne. Työsarka laajenee ja se tapahtuu niin eri tahdissa ympäri ämpäri, että se on ihanalla tavalla skitsofreenista. Jossain ollaan tähtiä ja jossain ollaan undergroundia, ja jossain ollaan siltä väliltä.”

Merimaa sanoi, että sinä et pysty syömään ennen keikkaa, joten sinun pitää keikan jälkeen lähteä syömään etkä sen takia ehdi silloinkaan tehdä mitään rajumpaa.

“Mua jännittää niin paljon ennen keikkaa, että mä en syö punaista lihaa, koska se on liian hidas sulatuksellisesti. Olen katkerasti huomannut käytännön kautta, että jos safkaa neljäkin tuntia ennen keikkaa jonkun ahvenpaistoksen, niin se tulee ulos ennen keikkaa. Koko bändi syö keikan jälkeen.”

HIM:n uusi levy Dark Light ilmestyy 26.9. kaikkialla. Se on tehty Warnerin Sire-levymerkille, ja se on HIM:n ensimmäinen levy, joka julkaistaan kaikkialla maailmassa. Se tehtiin vanhassa kartanossa Los Angelesissa. Tosi kiinnostavaa! Kysyin Ville Valolta siinä Sikalan peräpöydässä, millainen se paikka oli, se kartano.

“Me sanottiin tuottaja Tim Palmerille, että me halutaan sellainen paikka, jossa koko bändi voi asua ja tavallaan elää sitä levyä. Se löysi Los Angelesin Silverlakesta kukkulan päällä olevan vanhan kartanon, mikä on 20-luvun lopulla bykattu jonkun hullun öljymiljonäärin tyttärelle joka harrasti oopperalaulua. Sen kartanon suuri juhlasali sopi meille akustisesti. Me saatiin kuulla tarinoita siitä, kuinka se paikka on kummitellut ja kuinka Halloween II:sta kuvattiin siellä. Kun mä tein taustalauluja, niin mun suureksi yllätyksekseni Playboy kuvasi pitkää leffaa siellä, niin että siellä oli silikonitissit käytännöllisesti katsoen mun naamassa kun mä lauloin taustoja. Ja Nicole Kidmanilla, Cindy Crawfordilla ja joillain muilla oli kuvaussessioita siellä samaan aikaan. Ne oli tuplabuukanneet sitä paikkaa, mistä me vähän vittuunnuttiin. Totta kai se on tarinana hauska, että siellä on Playboy shooting. Mennään ottojen välissä kattelemaan mitä siellä tapahtuu, mutta siinä hetkessä se oli äärimmäisen distraktoivaa. EEi oikein pysty keskittymään siihen olennaiseen.”

Asuitteko te siinä kummituskartanossa?

“Koko bändi asui kartanossa, paitsi minä. Siellä oli kahdeksan koiraa. Kun me käveltiin sisään, eka hurtta puri mua käteen niin että veri alkoi valua. Mä olin että mitä helvettiä! Vanhana allergikkona ja astmaatikkona mä asuin sen ajan hotellissa ihan varmuuden vuoksi, että jaksaa hoilata.”

Oliko sinulla hotellissa kiva huone tai levee sviitti?

“Los Angelesissa mä diggaan aina Wyndham Bel Age’a. Se on Sunset Stripin parhaassa päässä. Sen kaikki huoneet on sviittejä, mutta se ei ole hirveän kallis, jotain 170 taalaa yö. Siinä on tilaa, pari töllöä, ja se on siitä hyvä että se on parin kilometrin päässä klassisesta Rainbow Bar & Grill -nimisestä rokkimestasta, joka on L.A.:n se the paikka. Sitten siinä on Johnny Deppin mainostama Viper Room. Siinä on kaikki alan mestat vieressä.”

Kai sinä vähän ehdit vilkaista, millaista meininkiä siellä oli?

“Mehän bailattiin ekaks monta viikkoa. Totta kai kun tehtiin levyä ja päästiin pitkästä aikaa pimeydestä aurinkoon, minä ja Kaasu, meidän rumpali, mehän oltiin baareissa harva se päivä. Se on ihan samanlaista kuin menisi Tavastialle. Paikkakunnan rokkarit on siellä. Siellä on hyvin pieni reviiri, jonka tunnistaa hajusta yleensä. Kireiden nahkahousujen ja deodorantin puuttumisen hajusta. Röllipeikkoja hengailee ja leveilee.”

Kävin haastattelua edeltäneenä perjantaina kuuntelemassa HIMn uuden levyn HMC:n toimistolla. Makasin Asko “Idols” Kallosen työhuoneen sohvalla, koska lafkan parhaat kuuntelulaitteet ovat hänen huoneessaan. Sihteeri toi sohvapöydälle kupin kahvia ja kolme pullaa. Rokkareilla on ilmeisesti tapana syödä kolme pullaa kerralla. Ne olivat tosi hyviä pullia, mutta onnistuin hillitsemään itseni ja söin vain kaksi pullaa. Myös HIM:n uusi levy Dark Light on - minun mielestäni - oikein hyvä. Se olisi ollut kiva kuunnella heti toiseen kertaan, mutta siihen ei ollut aikaa. Ennen kuin lähdin pois, Asko Kallonen kertoi että HIM:n jätkät lähtivät musiikin nauhoituksen jälkeen Losista New Yorkiin miksaamaan levyä Jimi Hendrixin entiseen studioon Electric Lady Landiin, joka nykyisin on nimeltään Electric Lady. Kallonen näytti innoissaan laptopin ruudulta, miten hienoja kuvia studiorakennuksen seinillä on. Mutta onko sillä mitään merkitystä, millaisia kuvia jossain seinillä on, kysyin Valolta Sikalassa.

“Mulla on mielikuvitusta ja mä voin pistää mitkä kuvat tahansa sinne seinille. Mutta mä aina kelaan meidän levyjä värin mukaan, että joku levy on vaikka punainen levy. Tämä levy on meidän paavi-aiheinen levy ja tämä on purppuraa. Kun me mentiin sinne studioon, siellä oli kaikki violettia ja se oli helvetin hauskaa. Kaikki sohvat ja miksauspöydät oli violettia. Mä olin ihan fiiliksissä siitä väristä. Violetti on ilmeisesti myös skitsofreenikon väri. Tämä levy on paavin ja skitsofrenian väliltä. Se on regaalia skitsofreniaa. Henkkahan asui siellä ja sanottiin, että siellä on Hendrixin aave vielä. Aitona suomalaisena miehenä ei usko ennen kuin näkee, ja nyt täytyy tästä eteenpäin sanoa, että ei usko ennen kuin haistaa. Studio oli tyhjä keskellä yötä ja mä kävelin viimeisenä hahmona ulos, niin yhtäkkiä tuli imelä kannabiksen tuoksu - ei mistään. Silloin mä päätin että Hendrixin haamu ei ollut mikään ektoplasma visuaalinen ilme vaan se on kannabiksen tuoksu. Eli mä olen kohdannut Hendrixin haamun ja siitä mä olen äärimmäisen ylpeä. Mä olen jopa hengittänyt sitä sisääni, eli mä olen osa Hendrixiä.”

Tätä juttua kirjoittaessani joudun lukemaan uudestaan tuon edellisen kappaleen, kun se on niin hieno. Suomalaiset bändityypit eivät yleensä pysty sanomaan mitään julkaisukelpoista musiikistaan. Valo sen sijaan heittää lonkalta tuollaista juttua, että levy on paavin ja skitsofrenian väliltä. Pätevää palturia.

Itsestänikin olisi ollut näppärää rinnastaa Villen sanoitukset ja sävellykset viime vuosisadan alun maalaustaiteen siihen kaikkien tuntemaan suuntaukseen, jossa oli romantiikkaa ja mystiikkaa, mutta kun en kuolemaksenikaan muistanut sen suuntauksen nimeä! Valolla on joka tapauksessa aina valmiina sen tyyppistä sanastoa, dark, crimson, rose...

Miten sinä vertaat teidän uutta levyänne aikaisempaan tuotantoonne?

“Se on suuruudenhullumpi. Jos viime levyllä oli Tom Selleckin viikset, niin tällä on Dalin viikset. Viime levyllä pyrittiin orgaaniseen ruskeaan soundiin, joka on lähellä ja kunnioittaa meidän idoleita, ja tällä levyllä pyrittiin intiimiin stadionsoundiin.”

Te siis varaudutte yhä suurempaan menestykseen. Tunnetko sinä olosi joskus yksinäiseksi noilla levytys- ja keikkareissuilla? Vai onko tyttöystäväsi mukana?

“Mun kihlattu on messissä aina silloin tällöin, kun sille sopii. Sillä on oma elämä. Sama tilanne on muilla jätkillä. Pitäähän perhearvoja aina vaalia. Se on hyvällä tavalla yksinäistä. On kiva olla välillä yksin ja lukea kirjaa rauhassa ja olla vaikka neljä tuntia niin ettei tarvitse tehdä mitään. Voi vain keskittyä omaan itseensä. Se on niin kuin Ikaalisten kylpyläloma, joka kestää kuukausia ja kuukausia.”

Voiko tyttö joka haluaa rokkarin itselleen, lähteä siitä ideasta, että hän voi saada rokkarin pelkästään itselleen vai täytyykö hänen varautua jakamaan se jätkä muiden tyttöjen kanssa?

“Nyt täytyy muistaa, että Jonna oli tv-tähti Moon TV :llä ennen kuin me oltiin mitään. Eli mä olin hänen perässään. Hän oli tv-julkkis. Me olemme HIM:ssä raikas tuulahdus klassisessa rockajattelussa siinä mielessä, että me ei olla koskaan nussittu ympäri ämpäri. Meillä on kaikilla aina ollut mimmit himassa. Lindellä on lapsi kotona odottamassa, kolmeviidesosaa on naimisissa, mä olen kihloissa, Kaasu on viimeinen vapauden saareke, viimeinen joka nousee barrikadeille rock’n’rollin nimissä. Positiivinen energia syntyy siitä, jos sulla on himassa asiat hyvin.”

Olen saanut sinusta sellaisen vaikutelman, että olet tyttöystävätyyppiä.

“Jos sydän hymyilee, se on ihanaa, mutta ei se aina onnistu. Olen mä ollut sinkkuna jossain välissä. Mun mielestä on paljon merkityksellisempää pelata bändijätkien kanssa shakkia bussissa kuin yrittää epätoivoisesti saada jotain leidiä bunkkaan ja harrastaa huonoa seksiä, josta ei tiedä, pitäisikö aamulla leikata oma käsi irti vai ei päästäkseen sängystä pois ja äkkiä karkuun. Onhan siinäkin jotain romanttista, mutta eikö ole paljon romanttisempaa että tuntee sen ihmisen kenen kanssa on? On ihanaa että voi tulla kotiin. On monia rokkareita, joilla ei ole ollut kotia.”

Onko sinunlaisellasi rokkarilla mitään intimiteettiä kamerakännyköiden ja internetin maailmassa? Jos yhtäkkiä päättäisit sekoilla tuolla maailmalla, niin lähdetkö liikkeelle siitä olettamuksesta, että jäät kiinni?

“En, en, eihän sitä hetken huumassa tule tollasia ajatelleeksi. Himojaan pitää noudattaa, jos sellainen fiilis tulee, mutta se ei ole reilua ketään kohtaan. Jos haluaa vapaata suhdetta, silloin sen pitää olla selkeästi vapaa suhde. Kyllä mä mieluummin luotan oikeaan käteeni kuin epämääräisiin kohtaamisiin. Olihan Elvis Presleykin naimisissa.”

Ville Valo veti kiihkeästi sätkää ja jatkoi: “Ja pillu se on pöllölläkin ja kyllä putkimieskin saa pimppaa niin paljon kuin se haluaa. Ei se liity rock’n’rolliin millään tavalla. Rokkarit on vaan sellaisia hovinarreja. Kaikkihan on kaikkien saatavissa. On hyvin epäkarismaattisia, paskalle haisevia rokkareita ja sitten on hyvin karismaattisia putkimiehiä, joilla on ne putket niin hyvin näpeissä, että kukaan nainen ei voi vastustaa kiusausta.”

Heitättekö taas vuodenvaihteessa keikan Tavastialla?

“Totta munas! Eihän vuosi voi vaihtua ilman että me oltaisiin siellä lavalla. Vuosi vaan jatkuisi koko Suomen kansalle. Me oltaisiin ikuisessa 2005:ssä.”

HIMin levy Dark Light julkaistaan 26.9.

Operaatio Amerikka

HIM otti ensin Berliinin, sitten Manhattanin. Operaatio Amerikka alkaa.
HIM otti ensin Berliinin, sitten Manhattanin. Operaatio Amerikka alkaa.
HIM on myynyt tähän mennessä 3,5 miljoonaa levyä. Yhtyeen uusi neljän levyn sopimus Warner-yhtiön Sire-levymerkille on ainutlaatuinen tapaus suomalaisen rockin historiassa.

HIM on Warnerin alkusyksyn niinsanottu prioriteetti, levy-yhtiön koko organisaatio on sitoutunut yhtyeen markkinointiin. Esimerkki: Warner lennätti organisaatiostaan 30 avainhenkilöä kaikkialta maailmasta New Yorkiin illallistapaamiseen, jossa HIM:n Dark Light-albumilta kuunneltiin viisi kappaletta. Levyn varsinaiseen lanseeraukseen on varattu poikkeuksellisen suuret markkinointipanokset: tv:tä, radiota, lehtiä, videoita tottakai. HIM:n jälkeen yhtiön seuraava prioriteetti on Madonna.

Yhtyeen manageri Seppo Vesterinen arvioi, että Warnerin odotukset Dark Light-albumille pelkästään Yhdysvaltain markkinoilla lienevät miljoona myytyä levyä. Moinen myynti toisi HIM:lle varmuudella himoitun TOP-20-sijoituksen Yhdysvaltain albumi-listalla, TOP-10 sijoituskin olisi mahdollinen myynnin jaksottumisesta riippuen. Huikeista odotuksista kertoo sekin, että levy-yhtiöllä on optio HIM:n viidenteen levyyn, mikäli neljäs myy kaksi miljoonaa.

Vasta Yhdysvaltain markkinoiden avaaminen voi tehdä Ville Valosta maailmanlaajuisen ikonin.

Tähän mennessä HIM:n aiemmat julkaisut ovat myyneet Yhdysvalloissa yhteensä noin 200 000 levyä - ilman markkinointia.

Suurhyökkäystä Amerikkaan vahvistetaan lokakuun alussa alkavalla kiertueella 2000-5500 hengen konserttisaleihin.

28 kommenttia

Mirkku1

19.8.2005 15:09

Miksi toimittaja kirjaa ylös omia haastattelunaikaisia ajatuksiaan? Pohtii esimerkiksi, uskaltaisiko tilata Villen piikkiin syötävää teen ja jaffan lisäksi. Saahan näillä mietteillä lisäpituutta artikkeliin, mutta minä ainakin halusin lukea juttua Villestä enkä pullantilaamisesta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Aunus

19.8.2005 15:58

No joo, mutta tuon on sentään kirjoittanut Walter de Camp, kaupunkiguru, jonka nuppi säteilee kuin Tshernobyl.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mira_87

19.8.2005 21:26

Oon täysin samaa mieltä Mirkku1:sen kanssa. Turhat jutut pois.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

maaginen

21.8.2005 01:26

Terveisiä helteisestä Meksikosta, Monterreystä: HIM ja Rasmus soi radiossa, tv:ssä ja baareissa ja täällä on yllättävän paljon raskaanpuoleisen metallimusiikin ylimpiä ystäviä. Rajuin tarina, jonka olen kuullut on että eräs tyyppi harkitsee tavaroidensa myymistä ja reissua rahtilaivalla atlantin yli, jotta näkisi HIM:in uudenvuoden konsertin...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Darjeelingling

23.8.2005 16:24

Se oli kiinnostavin artikkeli, jonka olen aikoihin Citystä lukenut. Valolla on harvinaisen kirkas polla harteillaan; nimi on enne. Hienoa, että HIMmeli menestyy mualimalla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Janne_Vsa

28.8.2005 17:30

Jep. Toimittajan pullansyönti ei ole mielenkiintoista. Walter de Camp on City-lehteen jumittunut nobody, jonka jutuissa ei ole mitään ihmeellistä. Vähän kuin City-lehtikin: yritetään olla cool ja haluttu, mutta sisältö on korkeintaan puolikiinnostavaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

RadioH

30.8.2005 11:44

Jannelle: happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista. Walter de Campin ajatuksenlentoon et ikinä pystyisi. Vai haluatko kokeilla?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kettujapihlaja

1.9.2005 15:20

Tuore oli ja hauska Walterin uudentyylinen ote ajatuksenlentoon ja kynäilyyn. Viihdyin Villen ajatusten ja W:n tyylin parissa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

W-mies

3.9.2005 10:37

Jepu parasta W-tyyliä!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Horrabin

5.9.2005 12:44

RadioHlle: Jos kettu sanoin niin, niin oli aivan oikeassa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AS_

8.9.2005 15:21

Kylla tama hakkaa Jaana Rinteen ihan miten pain tahansa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Purpleangel

10.9.2005 02:28

Hienoin haastattelu pitkästä aikaan Villestä ja HIMistä:) Toivottavasti jätkät ei jää sinne valtameren toispuolelle. Kuulin että Tavastian keikkaa ei olisi...mutta ilmeisesti sit onkin! LOISTAVAA.
..heh oonko vähän ylpee et albumin värimaailma on purple...vaiks en ookaa skitso

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

JessyRay

26.9.2005 20:56

JES! HIMin uusin levy julkastiin kaikkialla 26.9 ja omani ostin 23.9 paikallisesta Anttilasta... :) Nice.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

gibgob

20.10.2005 11:16

kelpaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Orlando-Fani ja Him-Fani

1.1.2006 19:02

Him on tosi hyvääää!!!!!!
Ville is the BEST!!!!!!! (Ville on ihuna)
Sain uusimman levyn joululahjaksi. Oon kuunnellu sitä koko ajan enkä kyllästy!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

yousef iranian suomessä

17.1.2006 18:38

hei ville mitääs kuluu

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

VampireHeart

11.2.2006 17:57

Ville Valo on JUMALA.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kyllästynyt

8.3.2006 14:15

Juu, kyllä se on niin että tuon lukeminen piristi kummasti ja en ole enään kyllästynyt.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

emma666

11.3.2006 20:21

moikka ville.i love you.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ville<3

16.8.2006 15:58

Ville on kyl tosiaan maailman sexyin mies.ei voi muuta sanoa!!!! ois kiva nähdä livenä...........

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Hamsteripeikko

24.10.2006 17:51

Ville rulee.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Henna12

10.12.2006 10:48

VILLE VALO ON NIIIIIN IIIIIIIHANAAA!!!!!!!!!!!!!!!!
MULLA ON SEN JULISTEITA SEINILLÄ JA KATON KOKO AJAN SEN KUVIA NETISTÄ, JA SE MUSA!!! IHANAA!!!!!!!!!!!!
HALUISIN NIIN KOVASTI SEN KEIKALLE!!!!!!!!!!!!!!!!!
MÄ KATOIN SEN SISÄÄN TULON LINNANJUHLIIN!!!!!!!!!!!
MÄ MELKEIN HYPPÄSIN KATTOON KUN MÄ NÄIN SEN.
VILLE VALO, I LOVE YOU!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pretending

20.1.2007 11:59

Oli kivaa lukea Villestä taas vaihteeks, kova HIM-fani kun olen:) Tulisivat vaan tänne pohjoseenkin vaihteeks

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Iina2

8.2.2007 21:02

tosi kivaa luettavaa. en kerinnyt kaikkea, joskus toiste. mää tykkään HIMistä. ja Villeki on ihana. mää haluaisin sen keikal mut mutsi ja faija ei päästä. ikä ikä. mää nauran kun luen tota Villen kieltä. ihanaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tinttarella

29.9.2008 19:05

mulle ville ja him on pelastanut mun elämän..siis musiikki..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

lallatti

4.6.2011 21:01

Kiva juttu. En tiennykkää et Ville tykkää kylpee. Ne toimittajan mietteet oli kyl vähä tyhmii, ei mua jaksa ainakaa kiinnostaa sen ajatukset, Villestähän mä tässä halusin lukee.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ILOOVE

4.6.2011 21:03

HIM on ihana! Auttaa aina, joka käänteessä. Siis sen musiikki. Juu, keikoillekkin haluisin mennä, mut se on aina se IKÄ IKÄ IKÄ IKÄ......

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

eikeksinimimerkkia

25.11.2011 16:15

Haha, Villellä on sana hallussa xD

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi