Bileristeily Ruudolfin ja Lyömättömien seurassa

UrbanXPRS purjehtii kevään aikana viidelle räppiristeilylle.

Ruudolf.
Ruudolf. Kuva: Andrei6000

MUOKATTU: Risteilyn päivämäärä oli alun perin väärä tässä jutussa. Vuoden ensimmäinen risteily starttaa 30. tammikuuta.

Tipattoman tammikuun päätteeksi, orastavan kevään aloitukseksi tai jonkun muun tekosyyn varjolla kannattaa ottaa suunnaksi 30. tammikuuta Cityn ja SpinFM:n järjestämä UrbanXPRS-bileristeily. Tarjolla on suomalaisen hip hopin raskaansarjalaisten Ruudolfin sekä Solosen ja Kosolan muodostaman Lyömättömien keikat ja taatusti kova meininki.

Paketti irtoaa huokeasti, sillä halvimmat keikka+hytti-paketit myydään kahdella kympillä. Kyseessä on in-and-out-tyyppinen pisto merelle: miniristeily lähtee Helsingistä iltayhdeksän jälkeen ja palaa satamaan aamulla yhdeltätoista. Välissä ei ole maihinnousua, vaan lentoonlähtö mahtavien bileiden muodossa.

UrbanXPRS-risteilyt järjestettiin viime keväänä ensimmäistä kertaa ja laiva täytettiin neljään kertaan muun muassa Brädin ja Roope Salmisen & Koirien sekä SpinFM:n DJ:den viihdyttäessä yleisöä. Tänä vuonna panokset kovenevat ja risteilyjä tehdään yksi enemmän. Ensimmäisellä risteilyllä la(i)van ottavat haltuun nykyisin omaa Lihamyrsky-levy-yhtiötään pyörittävä ja linnanjuhlissakin räppikansaa edustanut Ruudolf sekä Solonen & Kosola Lyömättömät kokoonpanolla yhdessä dj X-miehen kanssa. Nämä marinoituneet räppisoturit ovat tulleet pitkän matkan menestyksestä freestyle rapin sm-lavoilla, mutta se ei tarkoita hiipumista, vaan räppitaiteen totaalista haltuunottoa.

Lue Ruudolfin haastattelu:

Ruudolf Lihamyrskyn silmässä

Lue Solosen haastattelu ennen viime vuoden UrbanXPRS-risteilyä:

Suomalaisen freestylerapin isähahmo

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi