Jos olet nähnyt saunovista miehistä kertovan dokumenttielokuvan Miesten vuoro, tiedät varmaan, että ohjaaja Joonas Berghäll osaa itkettämisen taidon. Perjantaina 16. lokakuuta ensi-iltansa saava Berghällin uusin teos Äidin toive jatkaa samaa liikutuksen linjaa. Miesten sijaan tällä kertaa pääosassa ovat naiset ja äidit.
"Ihmisten itkettäminen ei kyllä ole elämäntehtäväni", Berghäll kertoo hymyillen. "Mutta haluan tehdä koskettavia elokuvia."
Äidin toive kertoo kymmenen tarinaa äitiydestä ja naiseudesta ympäri maailmaa. Elokuvan voima on siinä, että se puhuttelee kaikkia, olivat he äitejä tai ei, sillä kaikki ovat joskus olleet lapsia.
Elokuva äidin rakkaudesta ei syntynyt hetkessä. Alun perin Berghäll ryhtyi tekemään elokuvaa naisista ja naisten oikeuksista. Ajatusvaiheessa kollega ja käsikirjoittaja Timo Vierimaa huomautti, että ohjaajan aihiot liittyvät kaikki YK:n ihmisoikeusartikloihin. Toinen kollega Sami Keski-Vähälä näki aihioissa viittauksia Berghällin omaan äitiin.
"Soitin äidille ja pyysin häntä kertomaan toiveistaan minuun liittyen. Huomasin, että minun äitini henkilökohtaiset ajatukset olivat myös linjassa YK:n ihmisoikeusartiklojen kanssa", Berghäll kertoo.
Syntyi elokuva, joka kertoo maailman naisista, äideistä, joita yhdistävät samanlaiset asiat, vaikka he asuisivat millä tavalla hyvänsä ja missä tahansa paikassa. Kokemus äitiydestä on sama ympäri maapalloa. Ideaa kansainvälisille rahoittajille esitellessään Berghäll sai rukkaset monilta rahoittajilta, mutta kannustusta vähintään yhtä monilta naisilta. Elokuva täytyi tehdä.
Berghäll pani elokuvaan myös koskettavan palan omaa äitisuhdettaan. Molemmat esiintyvät elokuvassa, vaikkei kumpikaan viihdy kameran edessä. Äidin suhtautumista pehmentää kuitenkin se, että puolet elokuvan kansainvälisistä voitoista tilitetään YK:n lastenjärjestö Unicefille ja käytetään maailman lasten hyväksi.
"Äiti ei muuten ole juuri kiinnostunut urastani, mutta Unicef-yhteistyöstä hän oli todella innoissaan. Äiti varmaan tykkäisi, jos olisin töissä YK:ssa", Berghäll naureskelee.
Ohjaaja kiittää omaa äitiään kaikesta, eikä vähiten taidostaan kuunnella ja dokumentoida ihmisiä.
"Äitini on ammatiltaan lääkäri, ja hän otti joskus iltaisin ihmisiä vastaan kotonamme. Vaikka hän passitti minut yläkertaan, jäin ylimmälle rappuselle kuuntelemaan, kun hän auttoi hädässä olevia", Berghäll muistelee.
Hän toivoo, että elokuvan katsoja saisi siitä kimmokkeen soittaa äidilleen, isälleen tai läheiselleen ja kysyä, mitä tälle kuuluu. Viimeiseksi 38-vuotiaalta Berghälliltä on pakko kysyä, milloin hän viimeksi jutteli äitinsä kanssa.
"Viimeksi soitin äidille eilen illalla kello 23.30."