1970-luvun loppu. Santurce, Puerto Rico, Atlantin ranta. Benicion isä Gustavo Adolfo Del Toro Bermudez, juristi ja sikafarmari, valvoo teurassikojen kuormaamista. Poika istuu sisätiloissa eikä suostu auttamaan. Hän on juuri innostunut elokuvista katsottuaan Frankensteinia ja vuonna 1941 valmistunutta The Wolfmania 8mm-projektorilla.
Lontoolaiseen hotellihuoneeseen saapunut 43-vuotias Benicio Del Toro siristää silmiään ja heittäytyy mietteliääksi. The Wolfman -remake on kunnianosoitus lastenhuoneen kauheille staroille, belalugoseille ja boriskarloffeille.
Hän on hidasliikkeinen. Metodinäyttelijä sanoo treenanneensa ihmissuden rooliinsa tarkkailemalla omaa koiraansa. Hän puhuu rauhallisella äänellä ja maistelee lauseita. Nimettömästä tuijottaa luumunkokoinen leijonanpääsormus. Benny, kuten jotkut moukkamaisen tuttavallisesti puertoricolaista Benicio Monserrate Rafael del Toro Sánchezia kutsuvat, tökkää sormella rintaani.
“Yeah. I like your t-shirt”, hän sanoo jenkkiaksentilla, jossa on tuskin havaittava latinoväritys. T-Paidassani lukee MORRISSEY.
Muistutan Del Toroa hänen huippuhetkestään kymmenen vuotta sitten. Kuinka hänestä tuli Robert De Niro -kerhon jäsen voittaessaan Oscarin maailman neljäntenä ei englantia äidinkielenään puhuvana näyttelijänä. Vuonna 1994, jolloin Del Toro näytteli Kalavelkoja hollywoodilaisittain -komediassa ohjaaja aavisteli, että Benny näyttelee pilvessä. Seuraavana vuonna hän teki epäselvästä ääntämisestä tavaramerkin Epäillyissä. Kaikki olivat yhtäkkiä innoissaan koska Benny osasi mumista niin taitavasti. Alan etsiä selitystä Bennyn tavaramerkiksi tulleelle coolille mongerrukselle. Onko mahdollista, että hänen rauhallisuuteensa on kemikaalinen selitys? Kaikki lehtijutut Torosta vakuuttavat samaa: Benny on viileyden ruumiillistuma. Blaa blaa blaa.
Benny, auttoivatko huumeet sinua omaksumaan ihmissuden roolin?
“Pidän t-paidastasi...Pidän todella Johnny Marrista.”
Del Toron kasvoilla on monimielinen virnistys. Hän sanoo pitävänsä myös The Clashista ja Hendrixistä. Hän diggaa kuuskytlukua.
“Päihteiden ajanvietekäyttö? Jimi Hendrix...Riittääkö jo?”, kysyy Benicio Del Toro toimittajalta. Hän myhäilee kettumaisesti.
Benicio Del Toro on outo sekoitus hippiä ja kartanolordia. Jos Che teki Del Torosta valkokankaan kapinallisen, valkokangas myös sinetöi hänen ystävyytensä Hunter S. Thompsonin kanssa. Vuonna 2005 kuollut gonzo-journalisti piti mielellään Che-t-paitoja. Mutta miten ihmissudet ja politiikka liittyvät toisiinsa?
Siinä missä ihmissuden lähisukulainen vampyyri on aristokraatti-kapitalisti, joka elää joukkojen verestä nauttien demonisesta huipullaolosta, ihmissusi on epätoivoinen erakko, joka etsii ulospääsyä kirouksesta juoksemalla nelinkontin pitkin äveriäitten pitopöytiä, kuten Benicio Del Toro The Wolfmanissa.
Benny, ajattelitko tietoisesti The Wolfmanin suhdetta kansalaistottelemattomuuteen?
“Kyllä, joka päivä”, Del Toro vastaa kyllästyneellä sarkastisella äänellä ja iskee otsansa kaksi kertaa Claridges-hotellin 250 euron pöytäliinaan.
Ei, vaikka Toro valmistautui rooliinsa lukemalla Shakespearea, hän ei näytä olevan tietoinen The Wolfmanin vastarintapotentiaalista. Hänen ilmeensä kehottaa minua painumaan vittuun kysymyksineni.
Kun Toro kertoo, mistä elokuvista hän pitää, hän sisällyttää mukaan elokuvan, jossa itse näytteli. Fear and Loathing in Las Vegas on Del Toron mielestä maailman paras kirja. Muistutan, että Hunter S. Thompson ei aluksi pitänyt Del Toron roolisuorituksesta. Hän totesi kulisseissa, että “Fuck off. Benny on tylsä.”
Mutta Del Toro ei lannistunut palautteesta.
“Ihailen Thompsonin kirjoituksia”, hän toteaa.
Mutta Thompson kuului myös National Rifle Associationiin ja oli tuliaseiden ystävä. Ihaileeko Benny myös hänen sankarikirjailijansa asepoliittisia näkemyksiä?
“Mielestäni aseet ovat kuin auto. Niiden kanssa pitää olla hyvin varovainen. Käyttäjiä tulee valvoa. Minä kasvoin aseiden parissa. Minä kunnioitan tuliaseita. En usko, että Amerikka voi koskaan sanoa ei tuliaseille.”
The Wolfmanin ensi-ilta 12.2.