Janne Jämsä taitaa pitää teatterista. Hän nimittäin ohjaa sitä, kirjoittaa sitä, näyttelee sitä, katsoo sitä, harrastaa sitä, tuottaa sitä työkseen ja kirjoittaa siitä blogia nimimerkillä Ammattikatsojanne. Nyt tämä teatterin monitoimikone esittää pääosaa Nikolai Gogolin Mielipuolen päiväkirjan uusintaversiossa, jota esitetään Valtimonteatterissa 29.11. alkaen.
Millainen on taustasi näyttelijänä, Janne Jämsä?
Mä kuulun niihin, joiden tie teatterialan ammattilaiseksi on kulkenut harrastajataustan kautta. Pääsin 12-vuotiaana mukaan ammattijohtoisen harrastajateatterin toimintaan, jossa tein kuuden vuoden ajan liki 30 produktiota. Vuosien saatossa olen esiintynyt pääasiassa erilaisissa lastenteatteriesityksissä, mutta muutamia draamaroolejakin on takana. Viime vuosina olen keskittynyt ohjaamiseen ja tuottamiseen, joten olen jättänyt tietoisesti näyttelemisen paremmille. Olen aikaisemmin tehnyt kaksikin sooloesitystä lapsille, ja ajattelin nyt toden teolla haastaa itseni ja hypätä Mielipuolen suuriin saappaisiin.
Miten olet lähtenyt rakentamaan roolia?
Mähän olen kirjoittanut Mielipuolen käytännössä katsoen uusiksi ja juurikin itselleni. Se on ollut tässä produktiossa just parasta: olen kirjoittanut omaan suuhuni sopivaa tekstiä, joka edesauttaa sitä, että hahmosta tulee uskottava. Kun teksti on itselle tuttua, on mun myös näyttelijänä helpompi ikäänkuin uida tän hahmon liiveihin sekä nähdä ja kokea tää maailma just ton hahmon silmin. Lisäksi tekstin päivittäminen tähän aikaan ja ikäiselleni hahmolle on tehnyt roolityöstä helposti lähestyttävämmän ja - väittäisin - syvemmän. Tän hahmon ja jutun tekeminen on ollut kyllä itelle melkoinen tutkimusmatka ihmisyyteen ja sen mielenkiintoisiin syövereihin!
Oon esittäny tätä esitystä nyt muutamia kertoja, ja olen huomannut jokaisella kerralla, että loppukohtauksessa mä tavallaan astun pois tän hahmon kengistä ja katson sitä hieman etäältä. Sillon mut valtaa jumalaton sääli hahmoa kohtaan; kun mä nään ihan millimetrin päästä sen kaikki fiilikset, mun tekee pahaa sen puolesta. Tulee sellanen fiilis, että mä haluaisin halata sitä tai olla jotenkin sen lähellä. Koska sitä, jos mitä, se tarttee.
Myös Ryhmäteatterilta tulee oma versionsa samasta tekstistä ensi vuoden alussa. Miksi Mielipuolen päiväkirja on nyt ajankohtainen, mikä siinä kiehtoo nykyteatterin tekijöitä?
Hauskaa, että Ryhmäteatterin Esa Leskinen ja Sami Keski-Vähälä kirjottavat myös Mielipuolen uusiksi, mutta myös kirjoittavat sovituksensa useammalle näyttelijälle. Mua itseäni kiehtoo Mielipuolessa yksilön suhde yhteiskuntaan, yksilön eristäytyminen yhteiskunnasta, yksinäisyys ja syrjäytyminen, vallanhimo... tuntuu, että nykyajan ihmisillä on valtavat paineet ylipäätään selviytyä elämästä; meidän täytyy elää jonkun kaavan mukaista elämää, jotta me voisimme olla onnellisia. Tässä Mielipuolessakin tää hahmo tavoittelee onnea eli elämänsä rakkautta, mutta tulee torjutuksi. Tämän seurauksena se lähtee havittelemaan valtaa, koska uskoo, että sen avulla se voi saavuttaa onnen. Mielenkiintoisen tästä Mielipuolesta tekee myös se, ettei me tekijätkään aina välttämättä tiedetä, että milloin se hahmo on tosissaan ja milloin se puhuu pelkkää palturia. Joten jokainen katsoja kokee esityksen eri tavalla.
Mielipuolen päiväkirjan ensi-iltaa vietettiin 29.11. Mielipuolen päiväkirjan Facebook-sivut.
Haastattelu on julkaistu alun perin Extempore Kulttuuriblogeissa.