Ruudolf lihamyrskyn silmässä

Siinä, missä osalle räppäreistä räppi-imago on vain väliaikainen rooli, joka heitetään päälle tarvittaessa, vaikuttaisi Ruudolfin räppipäisyys olevan läpäisemätön haarniska. Haarniskan sisällä kytee Lihamyrsky.

Freestylen Suomenmestaruudet, katuräpit Carrolsin kulmalla, samplejen ja luuppien päälle julkaistut levyt sekä esiintymiset niin festareilla kuin radioaalloilla ovat paaluttaneet Rudy Kulmalalle aseman suomalaisen räppikentän keskiössä. Ura on tuonut hänet pisteeseen, missä oli luonnollista ottaa homma haltuun oman levy-yhtiön muodossa.

“Jos käyttää joskus 100 tuntiakin viikossa jonkun toisen artistin musiikkiin, niin ihan hyvin sitä voisi itse julkaistakin. Lihamyrskyssä on kyse siitä, että kaikki musa, mitä oon ollut tekemässä, tulis kohdistetusti yhdestä lähteestä. Että jengi tunnistais, että tää on sitä Lihamyrskyn musaa, hyvässä tai pahassa”, Ruudolf sanoo.

Yhtiö on saanut ulos ensimmäiset julkaisunsa, joissa kaikissa kuuluu Ruudolfin kädenjälki, niin sanottu Lihamyrskyn leima.

“Mä oon mukana kaikessa siinä saundissa, mitä me tehdään. Kaikessa on se tietynlainen leima. Taloudellisesti sitä toivoo, et vois joskus tehdä tätä stressaamatta siitä, että onko mulla oikeasti varaa tehdä musaa, mistä tulee ruoka pöytään ja tuleeks Lincolnin vakuutukset maksettua.”

Oman levy-yhtiön kautta uraa, musiikkia, taloudellisia tavoitteita ja esilläoloa koskevat päätökset saa tehdä itse.

“Musa on kuitenkin etusijalla, eikä taloudelliset asiat niin kuin levybisneksessä yleensä. Siinä on paljon piirteitä, mitkä ärsyttää mua henkilökohtaisesti tällaisena jonkin sortin puristina, tyyppinä, jolla on jotain ihanteita siitä, mitä musiikin pitäis olla, mitä se on puhtaimmillaan ja blablablaa.”

Ruudolfilla on takanaan raskas kevät. Stressiä aiheutti Särren Hesan naiset ja Prinssi Jusufin Uff veli -biisien valmiiksi saattaminen. Artistissa vaikuttaisi olevan perfektionistin vikaa, sillä musan luominen näyttäytyy loputtomana oppimatkana, jossa päätä hakataan seinään ja rima on päivä päivältä korkeammalla. Vielä muutama vuosi sitten riitti luuppeihin räppääminen, nyt pitää opetella soittamaan, vääntämään namiskoita ja toteuttamaan ideat mahdollisimman puhtaasti.

“Hiomiseen menee aikaa. Se on sen miettimistä, miten biisin saa kuulostamaan siltä, miltä se omassa päässä kuulostaa. Nää sinkut piti saada valmiiksi, että homma saadaan toimimaan. Piti sanoa itselleen, että tää on se, miten pitkälle näiden kanssa voidaan mennä ja mun mielenterveyden takia piti päästää irti ja mennä eteenpäin.”

Hiominen kannattaa, sillä etenkin Särren Hesan naiset on osoittautunut jättihitiksi, kahminut kultalevyn ja kerännyt yli 2 miljoonaa kuuntelua Spotifyssä. Biisi kuulostaa patentoidulta kesähitiltä, joka ei Ruudolfin mukaan kuitenkaan syntynyt laskelmoidusti, vaan rakentui sellaiseksi hyvinkin orgaanisesti. Se on käytännön esimerkki siitä, miten amerikkalaisesta ysäri-hiphopista kumpuavat vaikutteet kuuluvat tämän päivän suomalaisessa räppihitissä.

“Se muutti muotoaan matkan varrella. Siitä tuli salsa ja ne vaikutteet tulee 20 vuoden takaa, kun kuuntelin Swizz Beatziä, Ruff Rydersia ja New Orleans bouncea, mitä Mannie Fresh teki. Siellä oli paljon sellaisia elementtejä, jotka mua kiinnostaa, kuten perkussioita ja salsapimputusta. Miksausvaiheessa rummut muuttuivat vielä suoremmaksi ja huomattiin, että se on helpompi ja toimii biisin kannalta paremmin. Karri (Koira) tykkäs ja halusi tulla laulamaan siihen ja kyllä mä siinä vaiheessa hiffasin, mihin se voi johtaa. Karrin kertosäe tekee siihen tosi vahvan kesähittifiiliksen, vaikkei se silti oo mikään kaikista helpoin kappale.”

“Särren oon tuntenut tosi pitkään ja me on tehty musaa yhdessä. Levyn tekeminen piti aloittaa jo pari vuotta sitten, mutta se stoppas silloin ja kun viime kesänä tehtiin Leikkaa sukkaa ja alettiin tehdä levyä, niin syntyi se idea, että miksen mä julkaisisi tätä itse.

Särre ja Ruudolf edustavat Lihamyrskyssä pitkän tien kulkeneita veteraaneja, kun taas Prinssi Jusuf ja Musta Barbaari tuoreempaa verta. Vuosikertymiä ei kuitenkaan kysellä, vaan asenne ja yhteensopivuus ratkaisee.

“Yusufin mä oon tuntenut Mustan Barbaarin kautta jonkun aikaa ja tykkään siitä, miten energinen se on lavalla ja miten se esiintyy. Se selvästi tykkää musiikista ja tykkää tanssia.”

“Some on niiden valtakunta ja se on nykyaikaa. Nykyään voi olla artisteja, jotka julkaisee vaan pari biisiä vuodessa ja pyörittää niiden somea kuin jotain tv-kanavaa. Ei se yleisö aina ole väärässä: jos jollain on paljon seuraajia, niin jotain karismaa siinä on ja jotain se ihminen tekee oikein”, Ruudolf sanoo viitaten Barbaariin ja Jusufiin.

Uusia artisteja Lihamyrsky ei tällä hetkellä kaipaa ja Ruudolfin puheista syntyy vaikutelma, ettei ihan joka pojan kannata lähetellä demonauhoja Lihamyrskyn meiliin. Ruudolfin oma musiikki on parhaillaan “marinoitumisvaiheessa”.

“Se hakee sitä muotoaan. Musta tuntuu, et mä en oo vielä valmis tekemään niitä juttuja, mitä mä haluaisin tehdä sen levyn suhteen. Mä en uskalla tehdä niitä vielä.”

Siksi on hyvä tehdä musaa muille. Pääsee toteuttamaan ideoita, jotka ei välttämättä sopisi itselle.

“Kun hakee sitä seuraavaa omaa juttua, on kiva tehdä muille musiikkia. Ideoita kyllä riittää ja muille tyypeille sopii sellaiset jutut, mitä et ikinä pääse ite käyttämään.”

Päätösten tekeminen on parhaillaan intensiivistä. Luovaa visiota pitää pystyä puolustamaan hermojaan menettämättä.

“Mä oon vaikee, joten turha tulla Lihamyrskylle mitään pörräilemään”, Ruufold sanoo virnuillen.

“Yritän opetella paremmaksi tekemään kompromisseja. Pitää olla vahva näkemys ja pystyä kommunikoimaan se tarpeeksi jämäkästi, kuitenkaan polttamatta siltoja takanaan.”

Ruudolfin mukaan asiat on parempi kohdata ja keskustella läpi, ettei konfliktit jää kytemään pinnan alle.

“Loppupeleissä mullakin voi olla tyhmiä mielipiteitä. Voi olla, että vedän jonkun tyhmän rajan ja menee viikko, niin mä mietin, että ehkä tää ei meekään näin. Kyllä mä pystyn sen tunnustamaan.”

“Ehkä. Joskus.”