Street Lips aloittaa Hollywoodista

Suomalaisbändi pääsi työstämään ensimmäistä julkaisuaan huipputuottajan helmoihin.

Kuvassa Jimmy Westerlund (vas.), Dj Cara Åke ja Marios Kleovoulou Losin lämmössä.
Kuvassa Jimmy Westerlund (vas.), Dj Cara Åke ja Marios Kleovoulou Losin lämmössä.

Street Lips on erikoisessa tilanteessa. Suomalaisbändin musiikkia ei ole vielä kuultavilla, mutta suunnitelmat ovat suuria. Bändi pääsi piireihin ja sai sovittua diilin Hollywoodissa operoivan tuottajan Jimmy Westerlundin kanssa.

Bändin tarina alkoi jo vuonna 2008, kun laulaja Marios ja kitaristi Joona päätyivät samaan kouluun Virroilla, kaukana Hollywoodista. Street Lips perustettiin erinäisissä bändikuvioissa häärineiden kaverusten kakkosprojektiksi, henkireiäksi, jonka kautta voi tuulettaa tuntojaan.

Biisejä työstettiin rennolla meiningillä, ilman suurempia tavoitteita, kunnes erään toimeliaan Turku-viikonlopun päätteeksi bändi oli onnistunut haalimaan joukkoonsa nykyisen managerinsa Eero Palon ja tulevan albumin tuottavan Westerlundin.

"Nyt tehdään Hollywoodissa debyyttialbumia. Kakkosprojektista tuli ykkösprojekti", bändin keulamies, maailman ainoa raumalais-kyproslainen Marios Kleovoulou sanoo.

Pelkästään Hollywoodiin reissaaminen on uransa alussa oleville rokkareille hieno kokemus.

"Kun lyötiin ensimmäistä kertaa kättä päälle Jimmyn kanssa ja kadottiin kulman taakse, me halattiin ja kiljuttiin kuin pikkutytöt. Onhan tämä jokaisen rokkarin unelma, päästä median mekkaan Hollywoodiin."

Ensimmäisellä reissulla esituotantoa hiotaan valmiimpaan muotoon. Tärkeä on myös tavata oikeita ihmisiä.

"It´s not what you know, but who you know", Marios tietää.

Pohjatyö on tehty hyvin. Uusia biisejä taottiin liukuhihnalta ja laulaja viilasi amerikanenglantiaan täyttämään kansainväliset mittapuut.

"Olemme hionneet itseämme siihen kuntoon, että voimme mennä hyvillä mielin nauhoittamaan biisit purkkiin."

Rapakon takana on lähdetty liikkeelle tärkeimmistä biiseistä ja tavoitteena on saada jotakin julkaistua tämän vuoden puolella. Ensimmäinen Amerikan matka oli todella onnistunut.

"Saatiin koottua hieno ja ammattitaitoinen tiimi ympärille ja tuotanto on hyvässä vauhdissa", Marios toteaa

Let´s do something different

Street Lipsillä oli jo levyllinen biisejä suhteellisen valmiina, kun Jimmy Westerlund astui kehiin: "Let´s do something different", kuului tuottajan viesti.

"Tuottaja sanoi, että älkää lähtekö Losiin tekemään 1970-luvun rokkilevyä uudestaan, vaan lähdetään kokeilemaan. Mekin innostuttiin siitä, että maailmanluokan tuottaja haluaa leikkiä meidän kanssa studiossa", Marios selvittää.

Tämä voi olla syynä siihen, ettei Street Lips ole kokenut tarpeelliseksi pistää ulos hätäisiä demonauhoituksia. Bändi saattaa nimittäin kuulostaa Hollywood-kieputuksen jälkeen aivan toiselta.

"Olemme yrittäneet fiilistellä sitä, mikä meidän genre on. Tarkoitus ei ole muodostaa uutta genreä, mutta se, miltä se kuulostaa, on ERM eli elektroninen rockmusiikki", Marios määrittelee.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että erilaisten efektien, midiohjainten ja synien kanssa kaivetaan uusia ulottuvuuksia perinteisistä bändisoittimista. Yhdistellään ääniä ja luodaan maisemaa.

Street Lipsin tilanne on siinä mielessä kiinnostava, ettei touhussa ole painostavaa kolmatta tahoa, levy-yhtiötä tai vastaavaa, määrittelemässä suuntaa. Kaikki tapahtuu bändin jätkien ja vahvan tuottajan vuorovaikutuksessa.

"Synnytetään jotain ihan rauhassa, ilman hoppua."

Mitä lisäarvoa Los Angelesissa nauhoittaminen tuo levylle? Upouuden studion lisäksi se antaa ainakin itsevarmuutta rokkareilla ja tuleville faneille valmiin tarinan, jota vasten kuvaa uudesta tulokkaasta rakennetaan.

"Ihmisten lähestyminen meidän musiikkiin on erilainen, jos ollaan nauhoitettu Sipoossa tai jos ollaan nauhoitettu Hollywoodissa."

Jos sattuu käymään niin, että bändi breikkaa isosti myös USA:ssa, on kontakteja valmiina.

"Just näin. Sinne mennään heittämään ylävitosia oikeiden äijien kanssa. Jos Suomessa menee hyvin, niin voi ottaa yhteyttä ja sanoa, että ´hei, meillä menee täällä hyvin, jatketaanko siellä?´"

Missä bändi on viiden vuoden kuluttua?

"Me ollaan just lopettelemassa meidän toisen levyn Japanin kiertuetta", Marios sanoo hetkeäkään epäröimättä.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi