Uniaalto

On varmaan parempi, ettei tässä yhteydessä käytetä sellaista ilmaisua, joka sisältää sanat “routa” ja “porsas”. Mutta tosiasia on, että Neljä Ruusua on taas Neljä Ruusua ja on palannut sille tielle, josta se erkani noin vuonna 1995 suunnistaakseen kohti uusia markkinoita.

Paljon on kirjoitettu siitä mikä meni pieleen. Ei liene aiheellista kerrata kaikkia niitä analyyseja sen suuremmin. Mutta vaikka tekee kipeää ja haittaakin, niin tiivistän oman näkemykseni asiasta seuraavasti. 1) 4R oli rohkea veto ja sinänsä kunnioitettava. 2) Kahden englanninkielisenä julkaistun albumin (“Mood” ja “Not For Sale”) musiikki oli keskinkertaista ja latteaa, eikä väkinäinen imagonrakennus paljon parantanut tunnelmaa sekään.

Siksi on hieman kummallista, että bändi ihmettelee lehdessä miksi jengi on niin innoissaan, kun 4R on taas Neljä Ruusua. Voisiko se johtua siitä, että Neljä Ruusua teki sellaista musiikkia mistä jengi piti ja toisen nimisenä se ei tehnyt? Jengi on nimittäin oikeassa.

Paluu Suomen kieleen on innostanut ilmeisesti yhtyettä niin paljon, että kansiinkin on laitettu komeita kuvia Alvar Aallon Paimion parantolasta. Samaa selkeyttä ja yksinkertaista linjaa kuin Aallon arkkitehtuurissa on myös uudestisyntyneessä Neljässä Ruusussa.

Heti “Uusi Aalto”-albumin ensimmäisellä raidalla Neljä Ruusua kuulostaa raikkaammalta ja nasevammalta kuin sitten “Juppihippipunkkarin”. Hämmästyttävintä on, että “Olen niin pop” on aidosti ja onnistuneesti ironinen biisi, mikä lienee tämän yhtyeen kohdalla ensimmäinen kerta. Eikä lupaava startti tuota suuria pettymyksiä jatkossakaan.

“Varjo”, “Uusi aika” ja “Apostoli” ovat tyypilillisempää, raskaussoutuista ja melankolista Neljää Ruusua. Mutta biisit ovat kelvollisia pop-kappaleita ja pärjäävät hyvin Ruusujen entisten aikojen parhaimmistolle. Eikä soittoa siivitä turha pusertaminen ja tuhnuisuus, vaan ilmaa on saatu siipien alle myös tuotannossa.

“Hunningolla” on taas kappale, josta on vaikea sanoa, onko sen takana kylmä laskelmointi vai hurtti hälläväliä-meininki. Cardigansin “My Favourite Gamesta” puoliksi blokatulla riffillä alkava biisi on paitsi itsestäänselvä hitti, niin myös ilmiselvä pastissi isoveli Ismon “Rappiolla”-kappaleesta. Ja samanlainen kännikuoron klassikko tullee tästäkin.

Ihan jokainen biisi ei uppoa. “Luotsivene” on lähinnä vaivauttava ja “Viiden tähden metsä” ei oikein koskaan tunnu lähtevän edes käyntiin ennenkuin päättyy. Mutta heikoimmillaankin “Uusi aalto” kuulostaa ylpeästi ja rentoutuneesti Neljältä Ruusulta, eikä yritykseltä olla joku cool yhtye MTV:ltä.

Oikeastaan olisi kiva kuulla miltä “Uuden aallon” englanninkieliset versiot kuulostavat, koska sellaisiakin on ilmeisesti tehty. Itse väittäisin, että uudella albumilla on kolme-neljä parempaa biisiä kuin kummallakaan 4R-tuotoksella. En jaksa uskoa, että kysymys on kielestä, enkä siitä että Suomessa ei voitaisi koskaan myydä hyvin suomalaisten rock-yhtyeiden englanninkielisiä albumeja.

Niin tai näin. Paljon on kulunut aikaa, mutta takaisin oikeille raiteille on päästy. Mutta kun alussa ovelasti vältettiin yksi kulunut kansanviisaus, niin jätetään nyt lopuksi se toinenkin ilmeinen sanomatta ääneen.

Nimittäin se, jossa puhuttiin “maidosta”, joka “kaatui”.