Vuosaari-Malmi All night long

Miltä tuntuisi viettää ravintolailta ilman jonottamista, kahdenkymmenenviiden markan tuoppeja ja teennäisen cooleja kuppikuntia? Kokeile lähiöravintolaa.

Vuosaaren vanha ostoskeskus näyttää lauantain alkuiltana kuolleelta, mutta Mallas Pubissa on täysi meno päällä. Suomi-iskelmä soi kovalla, tiukkailmeinen naistarjoilija ripittää nurkkapöydän tuurijuoppoa ja baaritiskillä on ruuhkaa. Syykin tungokseen selviää: Happy Hourin aikaan (18-20) kolmostuopin saa eteensä 11 markalla.

Kun kovaäänisistä tulvahtaa ilmoille Hurriganesin "Only One", vieressämme hiljaa istunut mies virkoaa: "Kuulkaa kundit, se on Cisse Häkkinen, joka laulaa tän. Mä tunsin Cissen. Se oli hieno mies, vieläkin tulee tippa linssiin, kun kuulee tän stygen."

Nyökyttelemme vakavina.

Miehen kaveri jatkaa: "Mä en tsennannu Cissee sillon ku se eli."

Nyökyttelemme.

Vaikka lähiöravintolassa juodaan runsaasti viinaksia, kuva alkoholisoituneiden miesten piilopirtistä ei tee sille oikeutta - se on paljon muutakin, tai ainakin oli.

Lähiöravintoloiden taru alkoi kuusikymmenluvun rakennemuutoksesta: kun Suomi muutti korsusta Korsoon, kovaan puurtamiseen tottuneet maaseutujen miehet turhautuivat ahtaissa lähiöbunkkereissaan. Henkireikä löytyi kulman kuppilasta. Kaljoittelun ohella uroot saivat toteuttaa maskuliinista pärjäämisen eetosta erilaisissa kilvoitteluissa, kuten tikanheitossa ja tietokilpailuissa. Myöhemmin myös naiset oppivat käymään lähiöravintoloissa. Lähiöravintola oli usein seutunsa ainoa ravitsemusliike ja se pyrki palvelemaan kaikkia, niin ruokailijoita, juopottelijoita kuin tanssinhaluisiakin. Omituinen brandi kelpasi jälleerakennuksen sukupolvelle, vaikka koko lähiön ahtaaminen yhteen ravintolaan ei sujunut aina ongelmitta: ykkösiinsä puettu perhe sai herkutella sunnuntaipihvinsä naapurin setien krapulaörinän säestyksellä.

Lähiöravintola on osa suomalaista kulttuurihistoriaa. Se on tuulipukukansan vastine englantilaisten herrasmiesten klubikulttuurille ja ranskalaiselle kahviladebatoinnille.

Reilussa vuosikymmenessä lähiöravintola on kokenut rajun muutoksen. Pizzeriat ja kebab-paikat ovat vyöryneet ostoskeskuksiin kilpailemaan ruokailijoista. Monien kuppiloiden on ollut tyytyminen pelkän nestemäisen ravinnon tarjoamiseen. Myös Mallas Pub on valinnut tämän linjan, tarjolla ei ole edes lihapiirakkaa.

Päivät metsässä, illat baarissa

Mellunmäen Il Treno on lähempänä perinteistä lähiöravintolan prototyyppiä - EU-ajan maustein. Nimi on blokattu italian sanakirjasta ja Välikyljys talon tapaan on vaihtunut Pizza Paradiseksi. Asiakaskunta on niin moninaista kuin sen kuuluu lähiöravintolassa ollakin. Joku on tullut talvilenkkareissa tapaamaan kavereitaan, toinen suoraan töistä virkamieskravatti kaulassa iltapitsalle. Alkuillasta Il Trenon asiakkaista huomattavan moni ruokailee ja tunnelma on rauhallinen. Puoli yhdeksältä tarjoilija kuitenkin marssii pöytämme ääreen.

"Nyt lähtee!" hän murahtaa ja repäisee pöytäliinan lautasten alta.

Karaoke vihelletään pian käyntiin ja turhat krumeluurit on parempi kerätä talteen olutta läikyttävien asiakkaiden tieltä.

Emme jää kuuntelemaan Elämän valttikortteja vaan hyppäämme metroon.

"Kontula, Gårdsbacka."

Annamme korviemme ratkaista seuraavan ravintolan. Ostarin toisessa kerroksessa sijaitsevan Wenlan ämyrit huutavat äänekkäimmin. Ovella kyräilee peräti viisi portsaria.

Multimedia-alaa Lahdessa opiskeleva Petteri, 22, on tullut tyttöystävänsä Hennan kanssa viettämään lauantai-iltaa Wenlaan.

"Eihän tämä paikka varmaan Soda-jengiä houkuttele, mutta täällä on silloin tällöin hauska tavata vanhojen kavereiden kanssa."

Wenla on lähiöravintola siistimmästä päästä. Sisustus on riisuttu, mutta tilaa riittää eikä tupakansavu kirvele silmiä. Petteri sanoo kotiseutunsa Myllypuron pubien olevan räkäisempiä.

"Niissä käy jengiä, joka istuu päivät metsässä, ja tulee sitten illalla baariin."

Siisteys tuo pienoisen hintalisän: kolmostuoppi maksaa 21 markkaa.

Tyypilliseen lähiöravintolakaavaan Wenlan ikähanuri on laaja. Henna kertoo kuinka vanhan kaverin äiti oli juuri käynyt morjestamassa ja nurkkapöydässä nuori poika vuorostaan katselee vaivaantuneena seiniin isän ja äidin tanssiessa jo kolmatta biisiä. "Hei, Karjalasta heilinminä löysin..."

Kontulan Kauniit ja rohkeat

Irina, 18, on ollut Wenlan kanta-asiakas jo kolme vuotta. Hän esittelee ylpeänä Wenlan Millennium VIP-korttia.

"Tällä saa juomia kanta-asiakashintaan. Joka kuukausi kotiin lähetetään postia."

Lauantaisin suoritettavan risteilyarvonnan hän on voittanut jo kolmasti. Irinan houkuttelee paikalle karaoke. Suosikkikappale on Katri Helenan. Katson autiota hiekkarantaa. "Täällä on hyvä karaoke-juontaja, ja laulamaan pääsee usein."

Irinan seurassa istuu veljenvaimo Riitta, 36. Hän ei pahemmin Wenlassa viihdy.

"Tulen tänne pitkin hampain."

Vanhemmat miehet ovat usein liian innokkaita tanssiinhaussa. Kuin vakuudeksi paikalle lipuu vahvassa maistissa oleva mies. Kariksi esittäytyvän hahmon puheesta ei saa kovin hyvin selvää. "Miten olis se 10th Floor sittenkin?" Riitta huoahtaa.

Wenla on kokonaisvaltainen kombinaatti. Joka illaksi on ohjelmaa: tansseja, karaokea, tietovisoja, kympin päivät, kanta-asiakasillat sekä yläkerran disko. Kesäisin Wenlan jättimäisellä terassilla voi pelata ilmaiseksi minigolfia.
Riitta ja Irina kertovat paikan olevan kuin Kontulasta kertova saippuasarja.

"Koko Kontula pyörii tän ympärillä. Täällä juhlitaan synttäreitä, tutustutaan ja erotaan. Jos on ollut poissa, niin täällä kuulee mitä on tapahtunut, ja kuka on ollut kenenkin kanssa."

Kanta-asiakkaat saavat erityiskohtelun. "Ei mun tarvitse maksaa narikkaa", Irina kertoo. Jos tuttu naama on sattunut nukahtamaan pöytäänsä, tarjoilija käy ystävällisesti herättämässä hänet ja ilta saa jatkua.

Myös konfliktitilanteissa kontulalaisuudesta on etua. "Jos oot insider-porukkaa et lennä ulos", Riitta vakuuttaa. "Kaiken kaikkiaantää on very different juttu."

Kontaten kotiin

Minne seuraavaksi? Yöelämän virallinen tietotoimisto, taksi, ratkaiskoon. Pirssi kaartaa Malmille, ravintola Tillikan eteen. Rähjäisen laatikon katolla suuret, vihreät valokirjaimet houkuttelevat asiakkaita kuin kärpäspaperi pörriäisiä.

Portsari neuvottelee ovensuussa vanhemman juopon kanssa. Poke on jo saattanut miehen ulos, mutta tämä haluaisi vielä tilata sisältä taksin.

Lopulta mies kaivaa lompakostaan satasen. "Tässä on, helvetti! Soittakaa se taksi."

Portsari katoaa sisälle, miehen seuralainen valittaa:
"Taksiin annat tosta vaan satasen, mutta jos mä tuon kolmellakin kympillä kotiin ruokaa, niin heti huudetaan."

Luulemme jo saapuneemme baarikärpästen hautuumaalle, mutta sisällä ei soikaan Rentun ruusu vaan Freestyler.

Sisään maksaa kympin (sisältää narikan) ja ravintola pursuaa nuoria.

Pöydässään juomia maistelevat Tuula, 21, Saila, 29 ja Selja, 21, tietävät kaksi pätevää syytä tulla Tillikkaan viikonlopunviettoon.

"Täällä on paljon tuttuja ja pääsee hyvin kontaten kotiin."

Naiset kertovat käyvänsä keskustassa harvoin, taksit kun ovat kalliita ja tolpilla loppuillasta hirvittävät jonot.

"Mutta silloin kun halutaan oikein kunnolla bailata, niin poikakaverit jätetään himaan ja lähdetään keskustaan. Zetor on ehdoton."

Arki-iltoina nuoret eivät Tillikassa viihdy, silloin se on Malmin vanhojen juoppojen linnake. Viikonloppuisin he kuitenkin kömpivät kiltisti nuorten tieltä alakerran ahtaaseen karaokehuoneeseen.

Poistuessamme sisään saapuu siististi pukeutunut, keski-ikäinen pariskunta. "Onko paljon alaikäisiä?" he kysyvät portsarilta.

Portsari mumisee vaivautuneesti ja nainen jatkaa tomerasti: "Tultiin hakemaan yhtä."

Lähiöravintoloista onkin tullut nuorille halpa ja helppo vaihtoehto viikonlopun viettoon: sisään pääsee lähes millä papereilla vaan, olut on halpaa, pääsymaksut olemattomia eikä yöbussista myöhästymistä tarvitse stressata.

Muovipalmuja ja kossuvissyjä

Mutta kyllä Helsingistäkin vielä löytyy viiden tähden lähiöravintoloita. Yksi legendaarisimmista on Herttoniemen Herttua, tai tarkemmin Pub - Bar - Saloon Herttua, kuten tummennetuissa ikkunoissa lukee. Ravintola tunnetaan myös vanhalla, elegantilla nimellään Herttuan Krouvi.

Sisälle astuminen voi olla puhdistava kokemus pintaliitopaikkojen viileässä tyylikkyydessä kasvaneille keskustaelitisteille. Herttuan sisustus on pluralistinen, voisipa joku kutsua sitä postmoderniksi.

Ehkä jopa avantgardistiseksi. Kutsutaan sitä kuitenkin nyt ihan vaan pöyristyttäväksi.

Sisustuksen kitsch-virrassa on jotain majesteettista: muovipalmut, puiset kärrynpyörät, ikkunoita peittävät western-laudoitukset, pornonpunaiset lamput ja baaritiskin barokkiraamit limittyvät iloisessa sekamelskassa. Sisustuksen kruunaa art deco-uusantiikkipeili miestenvessan pisuaarin yllä. Siitä lähiön aurinkokuninkaiden on hyvä ihailla vartalonsa komeimpia ulottuvuuksia.

Tunnelma pakottaa tilaamaan elämämme ensimmäiset kossuvissyt.

Kattotelineeseen kiinnitetyssä televisiossa pyörii tv-shop. Tiukoissa trikoissa poseeraava nainen esittelee uutta ihmelautaa - se tekee sinunkin vatsalihaksillesi ihmeitä. Täällä mainos ei löydä kohdeyleisöä, Herttuassa vatsaa trimmataan lähinnä lärvilaudalla ja penkkiurheilun ohella suosituimman urheilulajin tittelistä asiakkaiden kesken kilpailee painonnosto: vyötärökummun kasvattaminen läskisoosia syömällä ja ohraisella B-vitamiinikuurilla.

V5-päivinä Herttuassa näytetään suurelta videoscreeniltä raveja ja tarjoilija ottaa vastaan vedonlyöntikuponkeja.

Ovensuussa seinään nojailevat Janne, 20 ja Petri, 18, väittävät, ettei keskustassa ole yhtään parempi meininki, mutta sitä on poikien puheita kuunnellessa vaikea uskoa.

"Herttuassa ei käy flaksi ja jengi on turhan vanhaa", he valittavat.

Mutta miksi he kököttävät nurkassa eivätkä ole menneet tanssilattialle, jossa tanssii muutama nuorempi tyttökin?

"Ei olla kehdattu."

Mieluummin Janne ja Petri olisivatkin Bohemiassa, mutta siinä on yksi paha este.

"Kun meitä ei päästetä Bohemiaan lenkkareissa."

Idän ihmemaa

Ilta lähenee loppuaan. Kysymme taksikuskilta neuvoa viimeisestä paikasta. Hän kertoo, että kaksi paikkaa on ylitse muiden: Itäkeskuksen Bohemia ja Malmin Kultainen Kleopatra.

"Bohemiassa on jengiä laidasta laitaan ja meno sen mukaista. Kleopatrassa on hurjempaa porukkaa: valomerkin jälkeen pihalla käydään painimaaotteluita ja juoksukilpailuja, joissa toinen määrää suunnan ja toinen tahdin. Kaikki taksitkaan eivät halua ajaa keikkoja Kleopatraan", kuski valistaa.

20 markan sisäänpääsymaksulla ovet aukeavat Bohemiaan, idän ihmemaahan.

Itäkeskuksen kauppakeskuksen kyljessä törröttävän ravintolan sisustus on aivan kuin muissakin lähiöravintoloissa, iänikuisia värillisiä lasimosaiikkilamppuja myöten. Sen suosio uhmaa kuitenkin keskustan sydämensärkijöitä ja kohokohtakahviloita.

Lindan, 20, ja Ninan, 20 houkutteli paikalle alkuillan Chippendales-esitys. Yleensä he juhlivat keskustassa, Fenniassa, mutta on Bohemiassakin puolensa.

"Tänne on helppo tulla, ei tartte vetää ykkösiä päälle ja istua kolmea tuntia papiljotit päässä."

Kello lyö kolme, Bohemiassa on ilo ylimmillään. Tanssilattia velloo tasaisen täytenä ja baaritiskeillä käy kuhina, kun Roihuvuoren romeot ja Jakomäen juliat tilaavat viimeisiä juomia ennen pilkkua. Poistumme paikalta, kun tutut tahdit täyttävät ilman.

"On sulla muodot venuksen..."

Tunnista aito lähiöravintola

Sijainti ostoskeskuksessa
"Lähiöravintolan löytää helpoiten etsimällä taksitolpan, R-kioskin, Kotipizzan tai Alepan. Jossain siinä vieressä se on."

Portsari
"On vielä kuningas lähiössä. Jos et halua näyttää ensikertalaiselta, maksa vasta poistuessasi kuten kantikset."

Junanvaunuosasto
"Ruokailupuolen ja tanssilattian välissä oleva pitkulainen pöytien ketju, joka on varattu kaljoittelulle. Junanvaunua muistuttava tila on lähiöravintolan karnevalistinen sielu."

Terapeuttinen tätitarjoilija
"Lähiöravintolassa portsariakin tehokkaampi järjestyksen ylläpitäjä on vanhempi naistarjoilija. Hänellä on aikaa kuunnella kantajuoppojen kohtaloita, ja tarvittaessa tiukalla äänensävyllä palauttaa rähinöitsijät ruotuun. Parempi lähiön arkielämän psykologina kuin Ben Furman ja Tommy Hellsten yhteensä."

Karaoke
"Tuli lama-aikana muotiin ja kuuluu nykyisin jokaisen lähiökuppilan vakiovarustukseen. Varaudu kuulemaan ainakin "Mombasa", "Juodaan viinaa" sekä "Syksyn sävel".

Come As You Are
"Pukeutuminen ravintolailtaa varten on lähiöissä monelle edelleen vain kaunis ajatus. Kauluspaita ja suomiverkkarit elävät sulassa sovussa kuin Kekkosen aikoina."

Yksinäinen mies
"Esiintyy lähes kaikissa lähiöravintoloissa. Tuntomerkit: istuu yksin nurkkapöydässä kaukaisuuteen tuijottaen ja siemailee ääneti juomaansa "kaveriaan odotellen". Kaveri ei koskaan saavu."
Ilkka Karisto

Legendaarisia lähiöravintoloita

Bart´s, Suursuon ostari
Keskiviikon keikoille ilmainen sisäänpääsy, ei mitään huoltoasemahumppaa vaan Peitsamo-Dave-Hasse Walli -akselilla rämistään.

Cafe Indiana Pizzeria,
Matinkylän ostari
Ruben Stillerin suosikki. Varmasti pääkaupunkiseudun ainoa ravintola, jossa voi katsoa Kauniit ja rohkeat turkiksi.

Cafe Restaurant Paradise,
Pukinmäki
Henkeäsalpaava paikka, kantiksiin kuuluu muun muassa itseään käsivarteen sahannut herrasmies.

Geronimo, Tapiola
Sekä henkilökunta, muusikot että asiakkaat koostuvat tasan yhdestä porukasta: Tapiolan lukion nykyisistä ja entisistä oppilaista. Stand-up komiikasta huolehtivat opettajat, jotka hakevat lintsaavia oppilaitaan tunnille.

Käpygrilli, Käpylä
Paikallaan jo 30 vuotta, järjestää asiakkaiden taidenäyttelyitä ja julkaisee omaa lehteä, johon kantikset voivat kirjoittaa.

Mamma Mia, Jokiniemi
Ei mammanpojille. Aseellisten tappeluiden lisäksi paikka on ainakin kerran yritetty räjäyttää dynamiitilla.

Martinralli, Martinlaakso
Erittäin epäluotettavan lähteen mukaan Mika Häkkinen veti täällä ensikänninsä.

Myllyrenki, Myllypuro
Henkivartijakouluttajan ja itsepuolustusgurun Auvo Niinikedon mukaan stadin rankin paikka portsareille.

Pirjon krouvi, Pakila
ZZ Top päätti Oulunkylän keikkansa jälkeen sammuttaa janonsa ensimäisessä vastaantulevassa ravintolassa. Suunnitelma epäonnistui, kun Pirjon krouvin virkaintoinen poke ei moisia risupartoja sisään huolinut. Molottivat vielä jotain ulkomaankieltä, perkeleet.

Pub Oravanhäntä, Tapiola
Oluen hinta määräytyi aikoinaan kaljarulettia pyöräyttämällä, kunnes kateelliset byrokraatit puuttuivat peliin. Erikoisuuksista jäljelle jäivät Spock-mainoshahmo ja 1,5 hengen kusilaari.

Siilinpesä, Siilitie
Suomen suurimmat pizzat ja Mikko Alatalo keikalla kahdesti vuodessa.

Stobe, Pitäjänmäki
Miesten vessassa lukee: "Tää on ehkä Suomen paskin mesta."

Taskumatti, Matinkylän ostari
Ehkä Espoon legendaarisin räkälä. Tangotähti Arto Aniluoto on tunnustanut: "Olen viettänyt siellä koko nuoruuteni."

Vega, Oulunkylä
Pari vuotta sitten Vegassa oli puolen hinnan tunnit, jolloin sekä ruokaa että juomaa sai puolella hinnalla. Paikalle kokoontui lähiseudun hevinuoriso mellastamaan ja heittelemään ruokaa. Nyt jäljellä on enää ruotsinlaiva-tunnelma ja tanssiorkesterit.

Runoilija dementiapöydässä

Kontulalainen runoilija, Tomi Kontio, on lähiöravintola-asiakas jo toisessa polvessa. Orvo-isällä oli paikka varattuna Kontulan Wenlan "dementiapöydässä".

"Se on ´veteraanien´, vanhojen ukkojen, oma pöytä. Niillä oli omat minigolfharrastukset, korttipelit ja nimikkotuopitkin Wenlan seinällä", kertoo Kontio, joka pääsi muutaman kerran itsekin isänsä kanssa viihtyisään nurkkapöytään istumaan.

Siellä on ollut myös hyvä käydä muistelemassa kolme vuotta sitten kuollutta isä-ukkoa.

"Silloin joku veteraaneista aina kertoo jonkun kaskun, joka liittyy isään."

Muuten Tomi Kontio käy mielummin kaljalla ja biljardimatsilla Aapelissa - silloin harvoin kun pienten lasten isällä on enää aikaa ravintoloissa roikkua.

Lähiöravintoloiden nuhjuinen ja maalaismainen tunnelma on jättänyt leimansa Kontion runoihin ja proosateoksiin.

"Kun päivällä astuu Kontulan ostarin auringonpaisteisesta markkinahälystä alas savuiseen kapakkamaailmaan, tuntuu kuin aika pysähtyisi."

"City-kulttuurin edustama sivistynyt käytös ei välttämättä näy lähiöravintoloissa ja siellä on meno parhaimmillaan aika äänekästä. Puhutaan paljon murteita ja kaverille jeesataan hädässä tuopponen."

Etenkin karaokeillat ovat Kontion mieleen.

"Ne ovat mahtava kokemus, vaikka en itse uskaltaudukaan laulamaan. Taso on kirjava, humalaisesta örinästä ääntä värisyttävään mustalaiseen."

Ilmapiiri on innostunut ja vaikka välillä ontuvissa esityksissä onkin tahatonta huumoria, on mukana myös todellisia kotimaestroja.

"Sellaisia kuunnellessa tuntee ylpeyttä, että kyllä täälläkin osataan laulaa ja ilmaista itseään."

Kun Kontio oli viimeksi avovaimonsa kanssa keskustassa viettämässä iltaa Sodassa ja Lostarissa, koki hän trendimiekkosten ja -neitosten torjuvan elämänasenteen uhkaavaksi.

Pian Lostariin astumisen jälkeen hän tokaisi vaimolleen: "Pitäisikö meidän palata sinne Itä-Helsinkiin?"