Ravintolaäänestys 2011 - Helsinki

Mikä annos käännyttää kasvissyöjänkin? Missä on parhaat bileet? Te äänestitte, me kerromme.

Kiitos lukijat!

Saimme Ravintolaäänestykseemme lähes 3 000 ääntä. Parhaita ravintoloita äänestettiin Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Oulussa.

Paras ruoka

Farangin Matti ja Tomi avaavat vappuna Bulevardilla pohjoisaasialaista – kiinalaista, korealaista – ruokaa tarjoilevan Gaijin. Se tarkoittaa länsimaalaista, kuten Farangkin.
Farangin Matti ja Tomi avaavat vappuna Bulevardilla pohjoisaasialaista – kiinalaista, korealaista – ruokaa tarjoilevan Gaijin. Se tarkoittaa länsimaalaista, kuten Farangkin.

Länkkäri kärkeen

Puolitoista vuotta sitten Chez Dominiquessa ja Sydneyn Longrainissa työskennelleet Matti Wikberg ja Tomi Björck avasivat Taidehallin kätköissä modernia kaakkoisaasialaista ruokaa valmistavan Farangin. Ravintola sijaitsee kaukana kaupungin muista ruokakeitaista, eikä kadulta pysty juuri päättelemään, että talossa on ravintola. Mutta se ei menestystä estä. Ravintola on tunnettu kaupungin ainoasta vegaanillekin sopivasta maistelumenusta. Tosin Wikberg kertoo, että ravintolan suosituin annos, karamelliporsas, on käännyttänyt kasvissyöjiä.

TJEU: Maistelumenu 59 e
Farang, Ainonkatu 3

1. Farang

  • Sija 2010: uusi
  • Vuosia listalla: 1

2. Colorado

  • Sija 2010: 2
  • Vuosia listalla: 7   

3. Cantina West

  • Sija 2010: 4
  • Vuosia listalla: 16

4. Sushibar

  • Sija 2010: uusi
  • Vuosia listalla: 1

5. Santa Fé

  • Sija 2010: 1
  • Vuosia listalla: 16

6. Morrison’s

  • Sija 2010: 5
  • Vuosia listalla: 2

7. Amarillo

  • Sija 2010: re
  • Vuosia listalla: 1

8. Weeruska

  • Sija 2010: re
  • Vuosia listalla: 2

9. Juuri

  • Sija 2010: uusi
  • Vuosia listalla: 1

10. Raku Ya

  • Sija 2010: 8
  • Vuosia listalla: 3

Bubbling Under: Qulma, Coronita, Olo, Demo, Mecca

Paras kahvila

Emilia ja Mikko kahvilakärkeä edustavasta Johdosta.
Emilia ja Mikko kahvilakärkeä edustavasta Johdosta.

Tsuffelle!

”Parhaat voittaa aina, kiitos asiakkaillemme,” naurahtaa kolmannen kerran ykköseksi nousseen Lasipalatsin Café Javan omistaja Efe Mermer. Italialaiset kahvit, itse marinoidut salaatintäytteet ja omatekoiset salaatinkastikkeet ovat hyvän palvelun ja keskeisen sijainnin lisäksi Javan voiton avaimia. Vaikka kahvilakilpailu on kovaa, etenkin Kampin alueella, Mermer toteaa kysyntää aina löytyvän.
”Ihmiset tarvitsevat aina kahviloita, ne ovat luonnollinen kohtaamispaikka.”

Itse ”koottavat” salaatit näyttävät olevan kaupunkilaisten suosiossa. Jo toista kertaa toiseksi tulleen, Kampin keskuksessa sijaitsevan Johto Cafen salaattia kuulee myös usein kehuttavan kaupungilla.

Ensi vuoden äänestyksessä kilpailun odotetaan kovenevan, kun tunteita herättänyt klassikkosumppila Strindberg tekee paluun katukuvaan. Silloin päästään jännittämään, pysyykö ykköstila Javalla vai lähteekö kulta takaisin Esplanadille.

TJEU: Asiakaspalautelomake Javan sivuilla: http://www.cafejava.fi
Café Java, Mannerheimintie 22–24

1.  Café Java

  • Sija 2010: 1
  • Vuosia listalla: 6

2. Johto Cafe

  • Sija 2010: 2
  • Vuosia listalla: 3

3. Wayne’s Coffee

  • Sija 2010: 8
  • Vuosia listalla: 12

4. Robert’s Coffee

  • Sija 2010: 9
  • Vuosia listalla: 7

5. Fazer Kluuvikatu

  • Sija 2010: 7
  • Vuosia listalla: 14

6. Café Esplanad

  • Sija 2010: 3
  • Vuosia listalla: 17

7. Café Strindberg

  • Sija 2010: 4
  • Vuosia listalla: 17

8. Baker’s

  • Sija 2010: uusi
  • Vuosia listalla: 1

9. La Torrefazione

  • Sija 2010: 5
  • Vuosia listalla: 2

10. Gran Delicato

  • Sija 2010: uusi
  • Vuosia listalla: 1

Bubbling Under: Café Ekberg, Coffee House, Soffa

Paras baari

On the Rocksin nokka on Tommi Niemi.
On the Rocksin nokka on Tommi Niemi.

Rokkia ja cocktaileja

Rokki on soinut jo kymmenen vuotta, ja asiakkaat ovat kasvaneet Rocksin mukana.

"Meillä on vankka asiakaskunta ja historia. Myös henkilökunta on pysynyt uskollisesti kymmenen vuotta lähes samana", ravintoloitsija Tarja Palomäki arvelee syitä Paras Baari -kategorian voittoon. Hän myös kiittelee uuden klubi-isännän Tommi Niemen tehneen paljon hyvää Rocksin eteen.

Rokkibaarit ja cocktailpaikat (ja niiden yhdistelmä, Sling In) valtasivat tämän vuoden listan. A21:sen Niko Autti, onko teillä normaalia lojaalimpi asiakaskunta?

"Uskon, että on. Meille on ehtinyt kolmen ja puolen vuoden aikana muodostua vankka kanta-asiakaskunta, joista osa on käynyt baarissamme perustamisesta lähtien."

Autti toteaa, että lojaali asiakaskunta muodostuu, kun cocktaileja tekee hiellä, verellä ja rakkaudella, ja saa ihmiset nautiskelemaan sekä kokeilemaan. Pienemmässä baarissa on myös yökerhoa helpompi luoda tuttavallinen suhde asiakkaisiin.

TJEU: On the Rocks auki jouluna ja juhannuksena neljään.
On the Rocks, Mikonkatu 15

1.  On the Rocks

  • Sija 2010: uusi
  • Vuosia listalla: 1

 2. Bar Bäkkäri

  • Sija 2010: 1
  • Vuosia listalla: 2

3. Cuba!

  • Sija 2010: 2
  • Vuosia listalla: 4

4. A21

  • Sija 2010: 8
  • Vuosia listalla: 2

5. Majava

  • Sija 2010: uusi
  • Vuosia listalla: 1

6. Sling In

  • Sija 2010: re
  • Vuosia listalla: 9

7. Shaker

  • Sija 2010: 10
  • Vuosia listalla: 2

8.  Teerenpeli

  • Sija 2010: 5
  • Vuosia listalla: 5

9.  Bar Loose

  • Sija 2010: re
  • Vuosia listalla: 2

10. Siltanen

  • Sija 2010: uusi
  • Vuosia listalla: 1

Bubbling Under: PRKL, Roska, Kämp, Apollo Street Bar, Nolla,  Molly Malone’s, Motellet, Kaisla, Vltava

Paras lähibaari

Porthaninkadun Bar Majavassa tarjoillaan pöytään. Ravintola täyttää maaliskuussa vuoden. Koko kalustus ja sisustus baarissa on itse tehtyä. Koristeena on 63 rikkinäistä Jekku-pulloa.

1. Majava
2. Primula
3. Janoinen lohi
4. Iltakoulu
5. Punavuoren ahven

Bubbling Under: Sivukirjasto, Molly

Paras uusi

LeBonkin henkilökunta  työasuissaan.
LeBonkin henkilökunta työasuissaan.

Paras sisustus, LeBonk, oli myös paras uusi.

”Henkimaailman juttuja”, vastaa ravintoloitsija Tarja Palomäki kysymykseen, mistä hän tietää, millainen ravintola onnistuu. Railonkoskien ravintolaperheen katraaseen kuuluvat LeBonkin lisäksi muun muassa On the Rocks, Storyville ja Rymy-Eetu.

TJEU: Muusikot ovat innostuneet paikasta: LeBonkissa bongattu muun muassa Jonne Von Hertzen, Lemonatorin Lasse Kurki,  ja Siiri Nordin 
LeBonk, Yrjönkatu 24

1. LeBonk
2. Fredan Tivoli
3. Coronita
4. Muru
5. Sushibar
6. YK
7. Majava
8. Qulma
9. Humlegården
10. Green Room

Bubbling Under: Tempo, Cafe Piritta, K17, Huuma

Paras henkilökunta

DTM:n Donny, Markku, Miia. Alarivissä: Petja, Kuutti ja Steffi.
DTM:n Donny, Markku, Miia. Alarivissä: Petja, Kuutti ja Steffi.

Hattutemppu+1

Löytyykö DTM:n henksulle kilpailijaa kaupungista? Mikä on neljännen kerran sarjan voittaneen baarin salaisuus?

”Meillä näkyy läpi, että ihmiset välittävät; ei vain kylmästi huudeta seuraavaa. Henkilökuntaamme ei voi ostaa muualle, ja me pidämme heistä huolta”, ravintolatoimenjohtaja Markku Valtanen kertoo.

Vuoden aikana malliperheeseen on tullut muutama uusi lapsi lisää. Vaikka Paras Henkilökunta -sarja on pysynyt melko lailla samojen paikkojen hallinnassa, on tänä vuonna listalle noussut muun muassa Kallion yllättäjä, Majava. Jo listalla olleista suurimman nousun on tehnyt On the Rocks, joka kiri seitsemänneltä sijalta suoraan kakkoseksi.

TJEU: Viime vuoden kuva henkilökunnasta: http://www.city.fi/artikkeli/Ravintolaaanestys+2010/3336/
DTM, Iso Roobertinkatu 28

1. DTM

  • Sija 2010: 1
  • Vuosia listalla: 6

2. On the Rocks

  • Sija 2010: re
  • Vuosia listalla: 7

3.  Jenny Woo

  • Sija 2010: 8
  • Vuosia listalla: 3

4. Bar Bäkkäri

  • Sija 2010: 6
  • Vuosia listalla: 2

5.  Kaarle XII

  • Sija 2010: 3
  • Vuosia listalla: 19

6.  Cuba Café

  • Sija 2010: 2
  • Vuosia listalla: 2

7. LeBonk

  • Sija 2010: uusi
  • Vuosia listalla: 1

8. Apollo

  • Sija 2010: re
  • Vuosia listalla: 2

9. Fredan Tivoli

  • Sija 2010: uusi
  • Vuosia listalla: 1

10. Majava

  • Sija 2010: uusi
  • Vuosia listalla: 1

Bubbling Under: The Tiger, PRKL, Qulma

Paras bilepaikka

Tuplavoittaja

Neljä kertaa Paras Henkilökunta ja nyt myös Parhaat Bileet! One has to be gay!

”Meiltä puuttuu se ’pakko saada’-testosteronin haju. Ihmiset tulevat tänne tapaamaan tuttavia, juomaan, tanssimaan ja pitämään hauskaa, eivätkä metsästämään”, tuplavoiton kahmaisseen DTM:n ravintolatoimenjohtaja Markku Valtanen summaa parhaiden bileiden reseptiä.

”Pride-viikko oli supermahtava, kun meillä oli jokaisena päivänä bileet. Erityisesti Jenni Vartiaisen keikkailta on jäänyt mieleen”, Valtanen kertoo viime vuoden mieleenpainuvimmista  bileistä.

Bilemeininkiä pitää Valtasen mukaan yllä myös järjettömän kallis äänentoistojärjestelmä, jolla taataan laatusoundit. Vuoden alusta on kuitenkin avattu monta uutta yökerhoa, joten nähtäväksi jää, muuttuuko sarja ensi vuonna.

TJEU: DTM:n alhaalta päin valaistut tanssitangot.
DTM, Iso Roobertinkatu 28

1. DTM

  • Sija 2010: 3
  • Vuosia listalla: 10

2.  Kaarle XII

  • Sija 2010: 1
  • Vuosia listalla: 19

3. Apollo Live Club

  • Sija 2010: 6
  • Vuosia listalla: 5

4. LeBonk

  • Sija 2010: uusi
  • Vuosia listalla: 1

5. Fredan Tivoli

  • Sija 2010: uusi
  • Vuosia listalla: 1

6. The Tiger

  • Sija 2010: 2
  • Vuosia listalla: 2

7. Jenny Woo

  • Sija 2010: 3
  • Vuosia listalla: 3

8. On the Rocks

  • Sija 2010: 10
  • Vuosia listalla: 10

9. YK

  • Sija 2010: uusi
  • Vuosia listalla: 1

10.  Teatteri

  • Sija 2010: re
  • Vuosia listalla: 9

Bubbling Under: Huuma, Lost&Found

Paras etninen

Uusi sarja

kahdeksan vuoden jälkeen äänet jaettiin myös Etninen Ravintola -sarjassa. Ja kas kummaa, kärjessä koreilee taas Namaskaar. Tuolloin kakkossija jaettiin Satkarille ja kolmonen Mai Thaille.

TJEU: Neljä Namaskaar Expressiä.
Namaskaar, Mannerheimintie 100

1. Namaskaar
2. Mount Everest
3. Farang
4. Satkar
5. New bamboo Center

Bubbling Under: Raku Ya, Lemongrass, Mai Thai

Paras sisustus

Railonkosken ravintoloitsijaperheen Tarja Palomäki, Tuula Railonkoski ja ravintolatoimenjohtaja Marko Räsänen. Suunnittelutiimissä lisäksi Alvar Gullichsen, Jorma Railonkoski, Klaus Nyqvist, Richard Stanley ja Henrik Helpiö.
Railonkosken ravintoloitsijaperheen Tarja Palomäki, Tuula Railonkoski ja ravintolatoimenjohtaja Marko Räsänen. Suunnittelutiimissä lisäksi Alvar Gullichsen, Jorma Railonkoski, Klaus Nyqvist, Richard Stanley ja Henrik Helpiö.

Berlin!

Jos joku sanoisi, että avaa ravintolan, jonka sisustus perustuu 1980-luvulla suosittuun nykytaiteeseen, ideaa ei ainakaan pidettäisi ilmiselvänä. Alvar Gullichsenin Bonk-taiteeseen perustuva LeBonk-ravintola on yllättävä idea ja onnistunut toteutus. Ravintola kuuluu Design districtiin. Ihmeteltävänä on Bonk-tislaamo ja kaupungin omalaatuisin diskopallo, elektromagneettinen ilmapallo. Lopputulos: berliinimäinen.

TJEU: Pisaran muotoiset vessan valot.
LeBonk, Yrjönkatu 24

1. LeBonk

  • Sija 2010: uusi
  • Vuosia listalla: 1

2.  Bar Bäkkäri

  • Sija 2010: 3
  • Vuosia listalla: 2

3. Jenny Woo

  • Sija 2010: 4
  • Vuosia listalla: 3

4. DTM

  • Sija 2010: 1
  • Vuosia listalla: 3

5. The Tiger

  • Sija 2010: 2
  • Vuosia listalla: 2

6. On the Rocks

  • Sija 2010: uusi
  • Vuosia listalla: 1

7. Fredan Tivoli

  • Sija 2010: uusi
  • Vuosia listalla: 1

8. Mecca

  • Sija 2010: 4
  • Vuosia listalla: 4

9. Sushibar

  • Sija 2010: uusi
  • Vuosia listalla: 1

10. Siltanen

  • Sija 2010: uusi
  • Vuosia listalla: 1

Bubbling Under: Coronita, Apollo

8 kommenttia

leaefgsgdds

4.2.2011 15:43

Se että itsepalvelukahvilat ovat listalla kärjessä kertookin kaiken olennaisen siitä miten hyvä kahvila määritellään Suomessa.

Ilmeisesti kukaan ei vieläkään tajunnut siellä korvessa että pöytiintarjoilu ei ole vain mukava pikku lisä vaan itse-asissa aika olennainen osa viihtyisää kahvilakäyntiä. Vai olenko ainoa jolla on yleensä mukana laukku ja sateenvarjo?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

petse66

4.2.2011 19:59

Arvoisa, leaefgsgdds. Ymmärrän sun mielipiteesi, mutta ajattele jos ruvetaan passaamaan ihmisiä kahvilassa pöytiin niin hinnat nousee niin pilviin ettei kukaan tule. Passaamme itse itsemme niissä paikoissa joissa on hyvää tavaraa! :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

aaaaaaaaaaaaaa

4.2.2011 21:14

Hienoa,että ruokapaikoista löytyy sentään voittaja joka tarjoaa oikeasti hyvää.Muut ovatkin sitten hirveitä rappaus tehtaita.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Erm

5.2.2011 13:47

Paras henkilökunta - DTM? Oh, please. Töykeä DJ, varsinkin alakerrassa, baarimikoista muutama mukava tapaus, loput ovat loman tarpeessa. Onhan se kiva paikka käydä, mutta on montaki kertaa jäänyt paha mieli sieltä lähtiessään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kiira2011

7.2.2011 21:06

On kyllä jälleen niin keravalaisten aikaansaama lopputulos, ettei voi kun nauraa. Olihan se "teksmeksi" uutta ja ihmeellistä joskus 80-luvun Helsingissä, mutta en nyt ihan väittäisi, että kaupungin 10 parhaan ravintolan listalle kuuluisivat edelleen kaikki Coloradot, Santa Fét tai Cantina Westit.

Mauttomuuslista on aivan erikseen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Textex

9.2.2011 17:29

Tex-mexit ovat pystyssä yhä. Kyllä niissä taitaa käydä jotkut muutkin kuin ihmiset junalla Keravalta. Muutenhan ne kannattaisi avata siellä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MakunsaKullakin

14.2.2011 14:06

Suomessa on suuri valikoima hyviä pieniä ravintoloita, jotka tunnelmassa ja laadussa jättävät kaikki ketjut kauas taakseen. Ottakaa hyvät ihmiset selvää tarjonnasta ja hyödyntäkää mahdollisuus valita. Huolestuttava äänestyksen tulos, täytyy sanoa. Luulen, että johtuu siitä, ettei ole paremmasta tietoa. Mikäli se on kukkarosta kiinni, ei ketjuruokaloiden suosiminen ainakaan helpota yksityisten hinnankorotuspainetta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

parashenksu

5.3.2011 17:34

haha, töykeempää ja ylimielisempää palvelua en oo missää aikasemmin nähny.. ja kuulemma siellä vaihtuu henksu puolen vuoden välein, että se siitä, se on sedula kakkonen :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi