Suomen Paras Ravintola

Viisi tähteä -verkkolehti on taas ammattilaisäänestyksessään listannut 50 parasta ravintolaa.

Matti Wikbergin ja Tomi Björckin Farang oli voittaja Cityn Ravintolaäänestyksessä Paras Ruoka-kategoriassa.
Matti Wikbergin ja Tomi Björckin Farang oli voittaja Cityn Ravintolaäänestyksessä Paras Ruoka-kategoriassa.

Suomen Paras

Viisi tähteä -verkkolehti on taas ammattilaisäänestyksessään listannut Suomen 50 parasta ravintolaa. Voittajaksi kipusi tänä vuonna Farang, joka tarjoaa kaakkois-aasialaisia makuja modernilla otteella. Vaikka Farang jätti jälkeensä niin Chez Dominiquen kuin muutkin tähtipaikat, Matti Wikberg ja Tomi Björck eivät havittele  Michelin-tähteä. ”Haluamme palvella asiakkaita ja saada jengin viihtymään joka päivä, emme keskity ”missikisoihin”. Mielestäni yksi rengasfirma ei määrää, mikä on hyvää. Paras ravintola -voitosta olemme toki onnellisia, ja ensi vuonna koetetaan tsempata uudestaan ykkösiksi”, Björck kertoo. Miesten toinen ravintola, reilun kuukauden ikäinen Gaijin, valittiin sijalle 10. ”Sija tuli yllätyksenä, listalle pääsy ei. Varauskirjan perusteella näimme, että alan vaikuttajia oli ehtinyt vierailla ensimmäisen kolmen viikon aikana”, Björck sanoo.
Farang, Ainonkatu 3

Sunn avasi

Kiseleffin taloon avattu Sunn kuvailee itseään oman rahan mannermaiseksi bistroksi. Sunnin myötä kaupungin brunssikattaus saa uuden tulokkaan. Aamiaisbrunssi viikonloppuisin ysistä viiteen.
Ravintola Sunn, Aleksanterinkatu 26

Possun olutkirja

Arktinen Banaani on julkaissut Juban sarjakuvista tutun possu Wagnerin Olutkirjan. Kirjasta löytyy yhteensä 120 olutaiheista sarjakuvastrippiä, joista noin kolmasosa on ennen julkaisemattomia. Sarjakuvien lisäksi kirjassa kerrotaan kotimaisen olutkulttuurin kehityksestä ja panimotuotannosta 1990-luvulta eteenpäin, jolloin lainsäädäntö uudistui mahdollistaen pienpanimoiden toiminnan.

Olutvero ei tue kotimaisia oluita

Tiesittekö, että kaupasta ostetusta olutpullossa veron osuus on 65 prosenttia? Olutliitto vaatii nyt olutveron puolittamista. Viroon verrattuna veroero on viisinkertainen, ja tilanne on johtanut kasvavaan harmaaseen tuontiin. Litramääräinen matkustajatuonti Virosta kasvoi alkuvuonna oluiden kohdalla 25 prosenttia, ja siiderien kohdalla peräti 60 prosenttia.

PerunakausI alkoi.
PerunakausI alkoi.

Potut pottuina

Suomalaista uutta perunaa on löytynyt Wanhasta Kauppahallista jo ennen vappua, mutta nyt koittaa varsinainen sesonki. Königissä nousevat Timo- ja Siikli-perunat ensimmäistä kertaa tähtirooliin. Potut tulevat Pihamaan tilalta Kalkkisista. Kumppaneiksi on tarjolla sinappi- ja valkosipulisilakkaa, lasimestarin lohta, sillikaviaaria sekä piparjuurta Philadelphia-juuston kera. Annokseen voi myös valita kolmesta eri voi- ja suolavaihtoehdosta.

Perunan suomenkielinen nimi tulee ruotsin päärynästä, päron. Maapäärynän lisäksi perunaa on ranskan tapaan pidetty maaomenana, pomme de terre. Suomessa perunoita on nautittu ainakin 1720-luvun lopulta, jolloin saksalaiset peltisepät toivat niitä Fagervikin kartanoon, Inkooseen. Suomessa syödään perunoita 62,5 kg henkeä kohti vuodessa.
König, Mikonkatu 4

Domppaa laseittain

Huippusamppanjoista maineikkainta, Dom Pérignonia pääsee nyt maistamaan laseittain. Kulinaariseen kulttuuritekoon yltää Wanha Laamanni Porvoossa. Vuosikerta 2002 on väriltään runsaan keltainen, tuoksultaan ja maultaan hedelmäinen sekä nuorekkaan tiukka. Upea viini!
Wanha Laamani, Vuorikatu 17, Porvoo

Kesä Spårakoffissa

Kesä on palauttanut SpåraKoffin normaaliin reittiliikenteeseen. Kotikaupunkiin pääsee tutustumaan mallashenkisesti päivittäin juhannuspäivää lukuun ottamatta elokuun loppuun. Lähdöt Mikonkadulta päivittäin klo 14, 15, 17, 18, 19 ja 20. Piletit kustantavat 6 e, ja mukaan mahtuu kerrallaan 30 janoisinta.
SpåraKoff, Mikonkatu

Graniitti kalassa

Kolmen sortin sillit ja silakat virittävät makunautintoihin Graniittilinnan kalapöydässä. Jatkaa voi muikuilla kahteen tapaan, puolukkagraavatulla lohella, siianmädillä ja haukiterriinillä. Lysti kustantaa alkuun 17,50 euroa ja pääruokana 25,50 euroa. Pöytä on katettu 22.6. asti.
Graniittilinna, Säästöpankinranta 6

Iso siideri

Vahvaa, 8-prosenttista, ja vain Alkosta saatavaa kotimaista Swing-siideriä saa nyt 0,75 litran muovipullossa. Makuina Dry Apple, Light Apple, Light Perry ja Mixx. Toimii myös tarpeeseen selitellä: en juonu kun sen yhden pullon siideriä. City povaa katunimeksi: gänäpullo.
Swing 4,95 e

Klubit

Jukebox

  1. James Dutton: Dancing with Strangers (original mix)
    ”Hypnoottinen tech-house monsteri. Paranee joka kuuntelukerran jälkeen.”
  2. And Id: Dirty Thirty (Original mix)
    ”Hieno saksofonibreikki, todellinen kesäbiisi.”
  3. Depeche Mode: Never Let Me Down Again (Eric Prydz Remix)
    ”Kaikkia Depeche Moden uudelleen versioinnit ei varmasti innosta mutta tämä versio toimii takuulla Bio Rexin terassilla! Älytön bassolinja!”

Tony Profondo Mixxed @ Bio Rex Terrace 18.6.

Radion orja

Radio Slave saapuu Bassmentiin. Techno-tuottaja ja DJ on aloittanut DJ-uransa vuonna 1992 Lontoossa.
Bassment 10.6. 8 e

Summer Heat

Vanhan kesäklubi starttaa taas. Bileitä on joka perjantai ja lauantai. Kesäkaduilla alkaa myös kurvailla Summer Heat -bussi, jonka kyytiin saa liftata.
Vanha Ylioppilastalo 11.6. 7 e

Pussy täyttää 13

Siis tietenkin Pussy eau de Club. Milla Lehto vetää residenttinä spesiaalisetin.
The Circus 11.6. 10 e

Soul Society

Sunnuntaisin Storyvillen Tin Roof Barissa kuullaan soulia ja  R&B:tä. Sielukkaasta menosta vastaavat Mr. B ja StreetSoul.
Storyville

Barbeque-bileet

Electronic BBQ tekee visiitin Tigeriin. Musiikin nälkään helpotusta tuovat Muffler ja Burma. Terassilla ruokaa.
The Tiger 15.6. 7 e

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi