Suomen päästä päähän, pienestä kylästä pieneen kylään, matkannut lähes massaton poika on jäänyt viettämään välivuosia varastohommiin ja yrittää taas ensi vuonna päästä haluamaansa kouluun. Vakavempia suhteitakin on kerennyt pari jo päättymään eli tällä hetkellä mennään uusia ihmisiä etsien. Ujouteni tuottaa tosin tähän kohtaan hieman ongelmia enkä onnistu oikein lähestymään ihmisiä oikeen millään tavalla...
Erityisen lähellä sydäntäni on raskaampi konejumpsutus ja sen tahdissa minut voi helposti löytää pomppimasta joko turusta tai helsingistä. Keveyempikin jumpsutus uppoaa myös varsin helposti kiksun muodossa. Muutenkin tahtoo jotakin aina soida päässä, kajareista tai kuulokkeista eikä setit rajotu toho paukutukseen eli avarakatseisuutta ja uteliasuutta löytyy.
No jos vielä luonnehtisin itseni kiltiksi ja useimmiten ahkeraksi (aloittaminen on vaikein paikka) nii voisin olla aika valmis. No kärsivällisyyttä ja ymmärtäväisyyttäkin olen omannut ehkä kans hieman liikakin. Joku voisi viedä osan pois...
Maailmalle mieli vielä tekisi jonkun kans tai sitä etsimään. Ehkä minä vielä joskus saan perseeni ylös tästä koneen äärestä...
