27-vuotta elämä on heitellyt laidasta laitaan. Vielä ei ole ehtinyt rauhoittumaan, vaikka välillä sellainen fiilis kieltämättä on. Joku sisäinen palo käskee vielä toteuttamaan monen monta asiaa, mutta yksi niistä silti on toive tehdä niitä jonkun kivan ihmisen seurassa. Onhan kaveritkin kivoja, totta. Mutta nyt olisi tilaa vielä jollekin iloiselle, pirteälle tyttölapselle, joka jaksaisi touhuta kaikenlaista.
Kyllä mut saa sohvallekin makaamaan, ihan vaikka katsomaan leffaa ja juomaan kupin kuumaa kahvia. Sehän on ihan mukavaa. Vielä helpommin mut saa mukaan tekemään jotain kivaa. Mitä se sitten ikinä onkaan. Jos ei muuta niin lenkille tai ottamaan vaikka valokuvia auringonlaskusta.
Ja silloin kun ei jaksa liikkua tai touhuta, niin mielelläni juttelen päivän tapahtumista ja vaihdan kuulumisia. Yltiösosiaalinen luonteeni ja sekopäinen huumori ovat toistaiseksi hurmanneet niin tutut kuin tuntemattomat. Kyllä elämässä nauraa täytyy. Sitä voi sitten myöhemmin kiikkutuolissa istua ja rauhoittua. Ellei sitten ole lapsenlapsia jaloissa heilumassa ja repimässä puntista. Enpä laittaisi silti vastaankaan.
