Karva kutittaa nänää, ja totean että on aika pakata kassit valmiiksi lähtöä varten. Muistutan itselleni että ainakin paistinpannu olisi hyvä ottaa mukaan, kuin myös vuoden 1984 viikon 44 akkari. Lähden kotoa poijes ilman sukkia ja päähinettä. Ne jätän kellariin, sillä nuohooja voi tarvita niitä. Ruohikkoiselle polulle päästyäni bongaan viereisellä pellolla pomppivan hirven ja koikkelehtivan kanin. Jos olisin metsästäjä voisin tuosta hyvin saada hirvellistä kanisoppaa tai kanihirvimuhennosta. Vaikka olenkin lihansyöjä, en kuitenkaan kanna muskettia mukanani, vaan taskusta lötyy ainoastaan pikkupensseli.
Aurinko paistaa mukavasti ja lämmittää selkääni, jossa roikkuu reppu täynnä ihmeellisiä asioita. En enää edes muista mitä siellä on, mutta tunnen painon selkääni vasten. Hiki alkaa kohta virrata kuumasta kupolista alas selkärankaa ja valitettavasti tiedän sen löytävän tiensä jossain vaiheessa peppurakoon. Kiroan suomalaista vessakulttuuria, jossa ei rakenneta pideepyttyjä jotta hanurinsa voisi huuhdella halutessaan.
Kohtahan siellä jo häämöttää hiekkatiekin. Sepä vallan mainiota, tuumailen. Hien ja pölisevän hiekkapölyn sekoitus oiva keino naamioitua maastoon. Vielä kun jostain nappaisi katajan päänsä päälle, niin olisin kuin näkymätön mies. En kuitenkaan näe katajaa missään, en edes Jyrkiä, ja enhän sitä olisi edes tarvinnutkaan, sillä nyt ei ole Hällöuwiin. Sen muistaessani huokaan haikeasti, sillä karkkia kyllä tekisi mieli. Mehujäätä kuitenkin ehkä vielä enemmän.
Ensimmäiset askeleet hiekkatiellä tuntuvat hieman hankalilta, sillä jalkineeni eivät ole aivan muodinmukaiset koretekslennarit, vaan jotain aivan muuta. Eipä tuo kait haittaa sillä voinhan kietaista parit paistinpannut töppösten alle. Niiden kanssa juoksenimen tosin ottaa voimille, se tuli todistettua paikallisissa paistinpannutöppöstenalla -kisoissa pari viikkoa sitten. En voittanut kisoja. Olin toinen, ja Leksa voitti. Valitettavasti Valtteri ei ollut mukana kisaamassa, joten emme saaneet mistään kolmatta osallistujaa. Kohtalokseni jäi siis jäädä toiseksi maailmantilastoissa. Kurjaa...
Odotan jo innokkaasti kokkikoulumme kalastusjuhlia, joihin olen matkalla. Juurikin näihin kisoihin olen näitä paistinpannuja viemässä, jotka tosin ovat jo hieman kärsineet jalkahiestäni ja juoksukisoista. Pohjat ovat vähän kulahtaneet. Onneksi se ei kuitenkaan haittaa, sillä tarkoitushan on kalastaa näillä pannuilla. Pannukalastus on sitten mukavaa. Saalista tulee tosin vähän heikonlaisesti, vielä kukaan meistä ei ole onnistunut saamaan saalista, vaikka olemme yrittäneet jo monta vuotta. Tämän johdosta pääsimmekin viime vuonna Guinnesin ennätystenkirjaan tyhmimpänä kokkkikoululuokkana ikinä.
