Lähetä yksityisviesti

Jorma

Perustiedot

Nimi
Jorma
Sukupuoli
Mies
Syntymäaika
5.8.1960

Taustatiedot

Harrastukset
laiskottelu perhosuinti ihmettely valokuvailu loistotuuli unelmoiminen ohjelmointi historianopiskelu töpeksiminen melonta jäätelönmaistelu ajattelu rullaluistelu kahvittelu ujostelu kirjoittelu istuskelu linux keksiskely yskiskely chattailu hukkailu

Tarina

2015-03-09 19:52-19:58
Päivitin nettiosoitteeni. Kännykkä on myös päivittynyt entistä tietokonetta tehokkaammaksi. Riippuen tehtävästä. Itseäni olen myöskin päivittänyt kovasti. Esimerkiksi viime vuonna. Päivettyä aion myöskin taas.

2010-04-21 01:27-01:32
Ei juuri muuta uutta. Irc-galleria-linkin muoto likin muuttunut joten fixaan sen. Oikeastihan minulle kuuluu kohtalaisestikin muokkautuneita kuulumisia jos ajattelee että viime muokkauskäynnistä tällä lomakkeella on jo yli 3 vuotta.

2007-01-09 05:51-06:01
No ehkä pikkasen vaikeaa on sanoa mitä isoa uutta kuuluu. Olen ihan selvästi useamman kerran tajunnut jotain ihan viksuja vilosofisia juttuja ja välillä on jopa tuntunut että sanottaviksi taipuisivat. Taitaapi vaan olle tuollasten juttujen luonne haihtuvaismainen hiukan olla. Asiat ehkäpä kai kiteytyvät yksinkertaistamalla. En saa millään ilvepelillä jakeluuni että miettisin liikaa mutta kyllä myönnän että en ihan liian taitavasti vielä osaa tehdä sitä rakentavasti. Sitäpä taidan alkaa opetella. Minulla on melkein ihan kamalasti vaihtelevia aloituksia mutta ne ovat olleet levällään eikä sitten ole meinannut rakentua mitään kun pääkin on saman tien sekaisin. Jotain tämmöstä tässä. Niin... ja olen joskunusein perrkuleen pikkutarkka ja sitä että koska ja kuinka olen on ehkä ideää säätää jopa roimasti.

2006-10-03 22:01-22:06
Olen kai vielä hengissä. Tuntuisi että sielun puolessa vähän erilaisessa kuosissa ja jotain muhiutuisi niinkuin melkein koko ajan. Opiskelua ja itsensä opiskelua. Tulipa keksittyä mielenkiintoisensadistinen harrastus perhospuinti.

2006-01-18 08:46
Ei mitään muutosta. Otin vain mailin helvettiin näkymästä! On alkanut olla luukut aika täynnään paskaa nimittäin.

2005-11-29 02:41

Voi vittujen vittu!! Anteeksi!!! Mutta mitä paskaa tännekkin oon suoltannu tuuttitolkulla?? Mihin tommonen muka johtaa? En tajuu! Hullu oon : )))))

2005-10-31 00:18-00:25

Huomaan olevani sikäli herkällä tuulella että kuvittelen muodostuvan jotakin uudenkaltaista. Aihe on sama joka on lillunut ja lionnut nyt viimeiset viikot hyvinkin pinnalla. Identiteetti. Siis mitä minä olen? Tunsin juuri äsken jonkin liikahduksen tai kypsyttely-yrityksen pukahtavan tai kuin taikinakuplan poksahtavan. Kohoaa ja paisuu leivonta-aines ja leviää ja tarttuu. Tarvinnee kokoilla sitä jotenkin.

Minulla on kuin kypsyisi tunne siitä millainen haluan olla. On putoamassa turhaksi sanamuoto mikä tai kuka olen. Pidän aika paikkansapitävänä sanamuotoa että haluan olla ihmisläheinen. Voin akrobatisoida tuota merkitsemään sitäkin että siksikin haluan olla erakkona aikansa ajoiuttain. Tuntuu että silloin selviää jotakin. Eikä aina ihan nopeastikaan.

Tuollaista pientä synnytystuskaa nyt poden : )))

---
Haloo halloo onks siellä ketää???

Uleensä en laittas samaa kuvaa moneen paikkaan. Kuintenki rää [tokaksi] viimenen joka on niin tosi on myäs irkgaltsus nutte.

---
Nyt on muikea olo. Jotakin huikean ajatonta.
---
Keräilen säpäleita ja luon niistä muikean teoksen.

Kaipaan taiteilijapariani! Kuvaajaa ja kuvattavaa.
Näkö koko sielu käytös.
Halukas ja utelias oppimaan asioita minulta ja opettamaan minulle. Maailmoidemme yhtymäkohtien tutkimistyössä.

-----

Huomaan olevani melkein joka asiasta kohta eri mieltä vaikka olen kovin olevani jotakin mukamas erityistä mieltä. Taidan olla tästäkin asiasta toisenlaista mieltä. No huh jos vielä olisin ailahtelevainen niin en pysyisi edes kärryilla touhusta laisin.

t: Jorma lioncat 2005-09-29 02:32

Olen kehityskelpoinen. Yhtä hyvin tietysti degeneroituva.
Valitsen sen minkä näen arvokkaaksi riippumatta laumasta.
Olen ehkä sen tähden tai siitä riippumatta yksinäinen.
Mutta harvoin olen koska olen jo itsessäni niin monta.

Eräänä päivänä huomasin että mielelläni jakaisin asioita.
Totesin että päiväkirjoittelu on kalpea kopio aiheesta
mutta silti mahdollistava odottamattomuuksille.

Elämä on joskus huumaavaa ja joskus ikävää kuin mikä.
Mietiskelen tässä kuinka tätä ikävää olisi kiva pitää.

t: Jorma lioncat 2005-09-25 00:47
---

Oon luonteeltani vahan keskinormaalista poikkeava. Osaan olla kiva ja kelju. Nyt en oikein osaa sanoa onku joku luonteenpiirteeni maaraava. En oikein luule etta haluan pitaa kiinni niista loydoista joita olen tehnyt ja haluankin loytaa jotakin muuta......

Luulen etta jotakin on selkiytymassa ja enaa hapatukset eivat kovin tule saamaan paatani pyoralle.

Kaikki saa yksinkertaistua hieman.

Hi-hih sori Linuxista muutama aakkonen taas hukassa ;-D

Kuvani irc-galleriassa:
http://irc-galleria.net/user/lioncat/album
ei näin! irc-galleria.net/archive.php?nick=lioncat

t: Jorma 2005-09-20 :-)))))

... (vanhempaa) ...

Herkästi innostuva olen ollut mutta
en tiedä olenko vieläkin

Taidan olla

Tiedemies

Uskollinen

Helposti tulen valvoneeksi öitä

Laiska ja aina valmis

En osaa kertoa vitsejä

Nauratan joskus kuitenkin hullun lailla

t: Jorma

... " luontoo " ...
http://irc-galleria.net/user/lioncat/album/136454-otoo-ja-kasvii
ei näin! irc-galleria.net/archive.php?nick=lioncat&album_id=136454