En edes tiedä mistä aloittaisin kertomaan omaa tarinaani, mutta jos jostain on alotettava niin kertoisin, että minulla on kolme mahtavaa lasta. Ensimmäisen lapsen sain 18vuotiaana, joten olen aikuistunut todella nuorena. Olen kihloissa poikieni isän kanssa ja esikoiseni on tyttö, jonka isästä erosin. Olen kokenut paljon perheväkivaltaaa elämäni aikana paljon. Kun muutin kotoa pois ja sain ensimmäisen lapseni niin päätin, että minun lapseni ei ikinä joudu kokemaan sitä helvettiä, minkä itse olen joutunut kokemaan. Olen suoraan sanottuna kokenut paljon paskaa elämäni aikana ja siinä on psyykettäni koeteltu "ihan tarpeeksi". Mutta jos elämäni olisi ollut erilaisempi niin en olisi se ihminen joka nyt olen. Minun tarinastani saisi vaikka kirjoitettua kirjan...
Ystävänä olen todella luotettava ja neuvon/autan aina parhaani mukaan. Voisin tietysti olla itsekkäämpikin, mutta en usko, että minusta olisi siihen. Loppuun voisin kirjoittaa näin:
"Mitä on tieto? Se ei ole absoluuttista totuutta elämästä ja kuolemasta vaan jotain mikä auttaa meitä elämään ja kohtaamaan arkipäivän haasteet. Se ei ole kirjaviisautta, joka ruokkii vain hyödyttömiä keskusteluja menneestä tai tulevasta, vaan syvällistä tietämystä joka on jokaisen hyvään pyrkivän miehen ja naisen sydämessä" - ACCRAN KIRJOITUKSET
