Olipa kerran tyttö nimeltä sandra joka kompastui suhmura kuhmura kiviin ja sai etumukseen kaksi isoa kiveä.... tasaisen muotoiset ja pyöreät,,niin pahasti se turvalleen lensi ettei suhmura kuhmurat enää irronnut sandran etumuksesta... Nolona sandra paineli menemään takaisin kylään, josta oli lähtenytkin... Matkalla hän mietti miten enää nyt saisi koskaan miestä sillä kuka nyt suhmuroista innostuisi... olisivat tiellä kun kotitöitä tekisi... Itkien sandra marssi kotikonnuilleen ..
Ensimmäiseksi vastaan tuli paavo... Paavo oli kylän vannoutunut , mutta rikas poikamies... naapurin sirpakin oli yrittänyt vinkkailla joskos paavo vaikka alkaisi heilaksi hälle... Ei ollut paavo innostunut naisista... oli kylässä kuulemma sen verran suden näköistä naisedustajaa että... Sandra yritti vaivihkaa päästä paavon ohi, mutta paavopa innostui kertaheitolla... sandrassa oli jotain niin erinlaista,... jotain joka sai hänet tuntemaan itsensä taas mieheksi... Noihin suhmuran kuhmuroihin kun vahvat käsivarteni saisin kiinni, jo olisi tällä pojalla joulu...
Kylän muutkin miehet Olivat huomanneet sandran uudet muodot.. ja naiset alkoivat kadehtimaan sandraa... Niin naiset toinen toisensa jälkeen alkoivat lähteä pienelle matkalle sinne minne oli suhmura sandrakin kaatunut, ja jokainen palasi suhmuran kuhmurat etumuksessaan.... Sen koomin ei kylässä makuuhuoneet jäänyt kylmilleen....ja tähän päivään asti on miesten mielessä sandra ja naisten hyvät kuhmurat...
*taattua kirjailija ainesta etten sanoisi:)
