Mato
Olipa kerran mato. Mato oli ihan tavallinen maan pinnalla asuva mato. Madolla oli paksu nahka ja iloinen mieli, joilla se suojautui tuulta ja tuiskuja vastaan. Vaikka ei sillä, että matoa olisi sade haitannut, se ymmärsi sateen merkityksen olemassaololleen. Mato hyväksyi sateen. Mato piti pohdiskelusta. Se oli joskus jopa hullutellut ajatuksella kolmannesta ulottuvuudesta. Ulottuvuudesta, jossa voisi liikkua paikasta toiseen paljon nopeammin kuin madonkäsitys voi koskaan ymmärtää. Tosinaan se taas kulutti huikeat määrät aikaa miettiessään neulasten määrän vaikutusta maan ravintoarvoon ja sen vaikutusta taas matopopulaation hyvinvointiin. Vaikka muut madot ajatuksille joskus nauroivatkin, se ei matoa haitannut. Mato nyt oli vaan mato, kyllä sen kaikki tiesivät. Oli madolla pelkojakin. Mato oli määrätietoinen ja pelkäsi joskus, ettei saavuta tavoitteitaan, joista se oli kaikille niin suuren ääneen iloinnut. Laiskottelu tuntui madostakin mukavalta ja mato pelkäsi jäävänsä siihen koukkuun. Koukkuun jäämistä mato pelkäsi. Madolla oli onneksi paljon ystäviä, eivätkä pelot olleet hänellä kuin harvoin mielessä. Ystäviensä kanssa mato tykkäsi harrastaa, seurustella ja joskus ihan vaan luikerrella rauhassa. Mato nautti elämästä.
