Oudosti viipyilevä pitenevä päivä
kaksi vaaksaa horisontista,
sitten lumeton hanki jäätön jää,
metsälammen pohjalla silmiään aukova
kuolleiksi luultujen sammakoitten seura
ylösnousemus suonissaan,
vähän myöhemmin jo lämpöinen,
tuulinen villavilttien lepatus,
muistatko?
Mutta nyt on tämä toukokuu tässä näin,
keskity vain investointeihin ja rahoitukseen
ja lobbaukseen vai mitä se on,
tee liiketoimintasuunnitelmat,
kiristä nurkkahirret,
purata lauteet,
täytä tukihakemukset;
ja ne perkeleen lastulevyt –
kuka niitä edes keksi laittaa rakennuksiin?
Niihin vain keskity ja kirjoita tarinat sitten
kun kaupunginjohtajalla on veneensä ja poliitikoilla
politiikat sekaisin ja työpöytäsi taas täynnä
käyttämättömiä elämän pikakuvakkeita.
Ole sammakko,
kurnuttava sammakko tai rupikonna,
kutua ole vain, ole karike lumen alta nouseva,
tuhat kastematoa, multaa ole vain,
poutapilvi hajamielinen,
korkea taivas, järvet, saaret, metsät,
koko alaston maisema ja sen vihreä morsian,
vihreää ole vain, tuulta ole vain.
Kirjoita ne kaikki ja kirjoita linnut,
kirjoita ne palaamaan,
kirjoita nuori äiti ja viisi lastaan,
ettei niistä oikein lukua pidä,
kirjoita kuinka vanha sinä olet ja
minne olet menossa kun se sitä kysyy,
äläkä valehtele kun se sitä kysyy,
kaikki tämä kirjoita;
että kaunis se sinunkin lapsesi olisi oikein kaunis,
mutta eihän täällä ole haikaroita, kirjoita,
ja sen ilmeet ja nauru, itku –
miten niissä on voimaa;
eikä kauas ole enää pitkä,
katsokaa pojat pelloille katsokaa,
nyt on kevät,
ei ole pitkä.
