Kaikki luulevat että...
Kaikki luulevat että minulla menee hyvin. Tämä on kuitenkin valhe, sillä olen aivan valtavan masentunut ja välillä tuntuu vaan niin vitun pahalta että se tuntuu kuin joku painaisi rintakehääni kasaan. Itseluottamuksesta ei tietoakaan, ei ole enään ketään keneen luottaisin täysin, kaikki kuitenkin pettäisivät luottamukseni. Tuntuu kuin minulta odotettaisiin kaikkea hyvää mutta en pysty vastaamaan odotuksia. Kiteytettynä olo on kuin pienellä rotalla jonka pieneksi käynyt häkki romahtaisi niskaan.
Tätä en kuitenkaan voi kertoa kenellekkään, kun en luota keneenkään tarpeeksi että voisin kertoa tämän kaiken ja purkaa tuskani. Olen hyvin sosiaalinen ihminen ja minulla on paljon kavereita mutta en halua että he saisivat tietää tästä. En halua yhdenkään kaverini tai sukulaiseni olevan huolissaan minusta, joten pidän yllä "hyvin menee" viittaa.
Tämä tilanne on tehnyt minusta kylmän ja itsekkään ihmisen ja vihaan itseäni sen takia. Olen ottanut etäisyyttä vanhoista lapsuudenystävistäni koska he ovat jo huomanneet muutoksen (ainakin luulen niin). Ennen olin mukava ihminen, ja yritän sitä edelleen, mutta samalla epätoivoisesti koitan kasata muuria herän minän ympärille olemalla kylmä ja tunteeton ihminen.
Miten tähän on päädytty, yhtä syytä ei ole. Olen epäonnistunut jokaisessa naisasiassa mitä minulla on ollut. Suhteiksi näitä ei voi edes kutsua sillä jokakerta kun olen alkanut tuntea jotakin kyseistä naista kohtaan ja olen sen asian kertonut niin nainen on lopettanut suhteen tylysti siihen, tämä on tehnyt sen että tuntuu kuin kukaan ei voisi ikinä välittää minusta. En ole menettänyt myöskään poikuuttani ja koen senkin hirmuiseksi taakaksi. En suinkaan siksi että olisin kokematon vaan lähinnä siksi että jos tapaisin naisen josta välitän ja hän suostuu antamaan niin haluaisin tyydyttää hänet. En usko että se tulee onnistumaan ensimmäisellä kertaa. Monet kaverini myös tietävät tämän ja aina ajoittain kyselevät että mitens viimeaikoina, tämä on erittäin kiusallista.
Lisäksi olen kyllästynyt nykyiseen elämääni. Millainen ihminen olen muille, sitä miten minä onnistun aina tyrimään ihmissuhdeasiat. Tunnen valtavaa tarvetta rakastaa jotakin joka rakastaisi minuakin ja erityisesti sitä että voin luottaa tähän ihmiseen täysin ja voin kertoa hänelle mitä vaan. Minua pelottaa että tämä tilanne jatkuu vielä pitkään, sillä hiljalleen oloni on yhä surkeampi ja surkeampi.
Minä harkitsin tänne kirjoittamista jo pitkään mutta nyt vasta uskalsin kertoa tämän.
30 kommenttia
Anonyymi
12.11.2004 22:57
oli kyllä aika suoraan mun elämästä.pelottaa vitusti et voiko koskaa enää tuntee mitää suurempaa ku on itelles rakentanu sellasen muurin ja muuttunu tosi kylmäksi.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
12.11.2004 23:22
me voidaan nähä ja jos oot ok niin pääset poikuudestas..
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
12.11.2004 23:27
Tunnustuksessasi oli valtavasti yhtäläisyyksiä oman elämäni ja yleisen tunnetilani kanssa.
Vastaa kommenttiinPerheenjäsenen kuolema noin vuosi sitten vetäisi maton todella altani. Nyt olen itsemurhan partaalla.
Sotken kaikki ihmissuhteeni, pilaan jokaikikisen mahdollisuuden(työssä, koulussa, harrastuksissa...). Myös minä katkaisin välini aiempiin ystäviini,nyt mikään ei suju; mistään ei tule mitään.
Ainut pelastus tilanteeseeni voisi olla jokin ihastus tai rakastuminen; innostuisin jostakin, saisin taas todellisia tavoitteita; alkaisin elää elämääni. Kuten kirjoitat, olisi hienoa rakastaa ja saada rakkautta.
Vihaan elämääni, itseäni, ympäristöäni... tai oikeastaan en edes välitä enää. Olisi helpottavaa tuntea edes jotakin, niin kuin silloin joskus ennen.
Kaikki muut perheessäni ovat selvinneet tästä läheisen kuolemasta vallankin mainiosti, ovat löytäneet uusia asioita elämäänsä, suhteitakin. Olen nyt vuoden sinnitellyt tässä samassa tilanteessa, enkä tiedä mitä hyötyä olisi enää jatkaa. En tosiaan tiedä, kohta varmasti väsyn edes pohtimaan sitä.
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
13.11.2004 01:35
niin tuttua mullekin. Kokeile terapiaa..
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
13.11.2004 09:13
Mä olin ikäisenäsi täsmälleen samassa tilanteessa. En vieläkään ole pystynyt täysin purkamaan muurejani mutta hyvää vauhtia ne ovat murenneet. Maisemanvaihto, aito kiinnostuminen jostakin uudesta asiasta (voi olla harrastus, tai jos opiskelet niin joku esim. vähän taiteellinen sivuaine). Ne auttoivat minua, vähitellen pidin itsestäni enemmän ja muidenkin oli helpompi pitää musta. Valitettavasti jouduin myös vaihtamaan lähes koko ystäväpiirini mutta ne joista eniten välitin ovat yhä mukana. Kokemattomuutta sängyssä voi aluksi kompensoida vaikkapa suuseksillä, fiksu jätkä oppii nopeasti mistä nainen tykkää. Siinä rentoutuu itsekin ja tyttö on ihan hurmiossa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
13.11.2004 09:57
Sähän olet vähän kuin Petri Gert!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
13.11.2004 15:49
Henk koht ottaisin kyllä mielummin amatööripanon kuin amatöörisuuseksiä. Huonokin pano on aika hyvä, mutta huono suuseksi ei ole.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
13.11.2004 16:41
Elämä on liian lyhyt murehtimiseen, asioita tapahtuu (hyviä ja huonoja), mutta kaikella on joku tarkoitus. Ja mitään muureja ei kannata rakentaa, pitää uskaltaa ottaa riskejä ja olla avoin.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
13.11.2004 17:43
Sielunelämäsi on seestymisvaiheessa.
Vastaa kommenttiinMainitsemasi "oireet" ovat kovin tyy-
pillisiä. Ei kiirettä menettää poikuuttaan, kun on vielä lapsi. Epävarmuus ja ahdistus poistuvat iän myötä. Tyydy olemaan oma itsesi. Älä näyttele mitään. Ympäristö reagoi rehellisyyteen myönteisesti. Useimmilla on samat ongelmat.
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
13.11.2004 19:46
Nainen sanoi: "me voidaan nähä ja jos oot ok niin pääset poikuudestas.."
Hehe, pakko sanoa että yllättyin kommentistasi, mutta valitettavasti joudun kieltäytymään kun jo aavistelen että minkälaiseen säheltämiseen tuokin johtaisi mikäli suosuisin. (En ole lihava enkä mitenkään erityisen rumakaan jos moista mietit)
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
14.11.2004 05:04
^ se oli hyvä vitsi, mutta ei tässä elämässä nyt vitsit auta. neuvoisin ottamaan (aivan mahtavaa) vyöhyketerapiaa tai akupunktiota, auttaa varmasti. mä ainakin olin masentunut jne ja vyöhis auttoi. kannattais myös unohtaa minä-keskeinen (itsekäs)elämä ja yrittää ajatella jotenkin muulla tavalla jos se oma olemassaolo ahdistaa. Ja seksiasiat seuraa yleensä perässä kun kaikki muu on ok. ÄLÄ MISSÄÄN NIMESSÄ hyppää kenekään kanssa vielä sänkyyn jos homma on vasta aluillaan. anna aikaa itselles. :)
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
14.11.2004 16:36
^ No sinähän vitsikkääksi aloit, pitäskö mun olla jotenkin huvittunut?
Sinun kommenttisi vaan vahvistaa käsitystäni siitä että ihmiset eivät välitä oikeasti paskaakaan. Ja kyllä myönnän että jutussa on itsekeskeisiä piirteitä mutta jos kaikki olisi ok tarvisiko minun ajatella itseäni?
Toivottavasti sinulla on nyt sitten hauskaa ja hyvä olla sillä minulla ei ole.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
14.11.2004 22:07
Ihan tyhmää tollanen. Ei se psykiatri kauheesti auta, oon käyny itekin. Kyllä ongelmat ratkee usein itsestään, jos masennus ei ole sairaus vaan olotila.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
14.11.2004 22:11
040087976544mujghfsummnbnb
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
14.11.2004 22:16
^ Anteeks, ei ollut tarkotus loukata... Ymmärsit väärin. Sanoin tosissani siitä vyöhyketerapiasta. Ja omakohtaisia kokemuksia mulla on myös itselläni "itsekeskeisistä" ajatuksista. (Masentuneena en pystynyt ajatteleen edes voin levittämistä leivälle ilman,että olisin vahingossa kritisoinut itseäni tai liittänyt sen itseeni jotenkin)
Jos oot jossain koulussa niin koita saada aika terveydenhoitajalle tai psykologille. Jos on ylimääräistä rahaa,niin kantsii mennä ulkomaille pariks viikoks. Keskustelu auttaa. Ehkä näistä kommenteista saa jotain apua..??
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
14.11.2004 22:18
^^^^ eli tuota tunnustajan kommenttia yritin kommentoida justiinsa
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
15.11.2004 21:41
Sinun pitää yrittää puhua jollekulle, joko sukulaiselle, hyvälle kaverille tai sitten ulkopuoliselle ammattilaiselle!!!
Tällä palstalla ja muutamien rivien perusteella on täysin mahdotonta sanoa mitään varmasti, mutta kirjoituksesi ja kuvailemasi oireet kuulostavat pelottavan tutuilta. Masennus voi olla hengenvaarallinen tauti, ja siitä pitää
Vastaa kommenttiinpystyä kertomaan muille ihmisille, jotta saisi apua. Läheisen hiljattain menettäneenä tiedän mistä puhun.
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
16.11.2004 02:24
Mulla oli aivan samanlainen tilanne kuin sulla. Jokainen tyttö johon rakastun kaikkosi.... Siksi pitää olla itsekäs.
Vastaa kommenttiinApu löytyi: dokaa usein sen aikaa ,että löydät humalassa jonkun tytön joka pitää susta. aloita suhde vaikket välittäisi. ja ole niin kauan yhdessä että seksi onnistuu. näin pääset niiden "mua kiinnostaa vaan varatut jätkät"-tyttöjen markkinoille... ja tsänssit kaikkia kohtaan paranee...
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
16.11.2004 21:42
^ vittu mikä neuvo tuo oli olevinaan?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
17.11.2004 19:53
^^ toi oli ihan killeri.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
20.11.2004 01:07
^ Tiedän että avautuminen auttaisi, mutta en vaan pysty siihen. En pysty tukeutumaan keneenkään koska silloin tämä tekee minus haavoittuvaksi ja siinä tilassa minua on ja satutettu tarpeeksi. EN LUOTA KENEENKÄÄN sukulaiseen tai ystään tarpeeksi että voisin jotain tälläistä kertoa.
Ja Nainen joka sen 2. kommentin lähetit, olin kyllä vihainen kun lähetin tuon vastauksen mutta tajusin että ainoa henkilölle olin vihainen oli minä itse. En pidä omasta ajattelutavasta ja suhtautumiseeni asioihin, ja se siinä
kamalinta on etten itse voi asialle mitään. Se tekee minusta väliillä todella surullisen ja vihaisen eikä mitään tapaa purkaa sitä.
No mut mikäs täs, en yhtään ole yllättynyt jos kerran olen masentunut, suku täynnä epäonnistujia ja juoppoja muita ja eräät todella kipeät kokemukset kun vaikuttavat.
*tunnustaja*
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
20.11.2004 01:12
ja vielä mies v 18. Juuri tuota vihaan. Naisille kelpaa vain saavuttamaton ja paras. Kukaan ei oikeasti välitä ihmisestä joka olisi todella valmis antamaan kaikkensa rakastamansa eteen. Itse en ole miehekäs siinä mielessä kun en juurikaan riitelen naisten kanssa ja minun on todella vaikea sanoa mitään loukkaavaa tuntemattomallekin vaikka mieli tekisi. Juuri kun olen sanomassa jotakin herjaa puheen alku stoppaa lauseeseen pään sisällä: "Mikä minä olen mitään sanomaa, ihminenhän hänkin on. Hän ei vaan ymmärrä."
Oma sympaattisyyteni on kiroukseni.
*tunnustaja*
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
21.11.2004 01:09
koititko vielä hankkia sinne terkalle ym. lääkärille aikaa? niillä on siis vaitiolovelvollisuus, joten kukaan ei sais tietää. ja mitä tuohon sympaattisuuteen tulee, niin oo onnellinen jos oot sellanen, harva on sitä nykypäivänä..... oo ylpee itsestäs.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
21.11.2004 01:19
ja siis ethän sä voi olla kylmä jos oot samalla sympaattinen...eikö se oo ristiriidassa? ja kavereista vielä: jos ne on sun oikeita kavereita eikä mitään "muka"kavereita, niin ei ne huolestu sun ongelmista, vaan yrittää auttaa jotenkin. mä oisin ainakin otettu jos joku ystävä avautuis just minulle ongelmissansa. ja ongelmissa jännä juttu on musta sekin, että useilla on tosi kovia ongelmia ja sit ne ei uskalla avautua kenellekään kun luulevat, että kaikilla muilla on asiat ok..
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
21.11.2004 01:29
jatkan vieläkin: monesti oon kuullut, ja ehkä huomannutkin, että vasta sitten kun rakastaa itseään niin voi rakastaa toista ihmistä kunnolla. eli selvitä itses kans asiat, jottet myöhemmin siirrä niitä kumppanisi harteille tai muuta vastaavaa. (eli olis maailman ironisinta jos saisitkin jonkun kivan kumppanin ja sit joutuisit siitä luopuun kun huomaisit,että et oo sinut itsesi kanssa.)
ja koita uskaltaa pyytää apua niiltä kavereilta, kuten ehdotin. sithän ne vasta huolestuukin jos masennut ihan täysin tai eristäydyt jne. kirjoita vaikka paperille jollekin parhaimmalle kaverille jos ei sanat tuu suusta ulos.
onnea kaikkiin yrityksiin ja raportoi sitten tänne taas miten kävi.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
22.11.2004 00:41
Tuosta ristiriidasta, toivon olevani ja yritän joskus olla tunteeton ja kylmä mutta en oikeasti ole sellainen. Tilanne ei ole tosiaankaan millään tavalla järkevä, välillä mietin että miksi kaikki on niin kuin ne ovat. En aina tunne masentuneeksi, mieliala on ihan normaali kun en ajattele asiaa, mutta kun saan muistutuksen asiasta kun esimerkiksi näen onnellisen pariskunnan kadulla, silloin saatan muuttua täysin ja sisältä olen kuin murhaavaa vihaa ja itsesääliä. Tässä tilassa olen kuin toinen ihminen.
Ja tiedän että mitä sanoin kuulosti varmasti oudolta mutta olen todella pahasti sekaisin ja ristiriidassa omien tunteitteni kanssa.
Apua en tiedä enkä osaa hakea, toivon että asia paljastuisi kuin "itsestään" intin tarkistuksissa kun sinne menen pian. Jos sielä on mitään mieliala ja luonne tarkistuksia.
pohjimmiltani olen ujo, kiltti ja ylisympaattinen henkilö. Näin ei ole aina kuitenkaan.
*tunnustaja*
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
22.11.2004 14:50
mä en ehkä suosittelis armeijaa just tuohon elämäntilanteeseen. näin just hyvän dokumentin eilen armeijan "kasvatustyylistä" ja se ei sovi ainakaan masentuneille mitenkään. tosin siellä lääkärintarkastuksessa vois saada keskusteluapua. jos haluat inttiin, mene vasta kun tämä asia on selvinnyt jollakin lailla. yritä ihmeessä soittaa jonnekin keskustelupuhelimeen (puh. luetteloissa on joitain ilmaisiakin numeroita) nimettömänä edes. siis jo vaikka ennen niitä kutsuntoja. sitä varten ne palvelevatpuhelimet on.
ja mitä onnellisiin pareihin ym. tulee, niin on meillä kaikilla omat vaikeutemme. hyvä jos joku on onnellinen elämäänsä, mutta joskus oon yllättynyt kun kuulee "onnellisilta" miten huonosti tosiasiassa menee. ja on se kai aika normaalia olla pahoillaan/ kade jos itsellä ei mene hyvin. kyllähän tälläkin palstalla jotkut kertoo avoimesti kateellisuudestaan muiden onnea kohtaan.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
23.11.2004 17:34
Toi on jotenkiin niin suoraan mun elämästä... Välillä tuntuu jo että alkaa näkyä valoa tunnelin päässä, mutta sitten taas heti seuraavalla hetkellä taas maailma hajoaa jostain ihan pienestä ja mitättömästä asiasta..:( Ulospäin mä vaikutan erityisesti uusien kavereiden keskuudessa sosiaaliselta ja iloiselta, eikä niille tee edes mieli sanoa mitään, koska mulla on asioita jotka saattaisivat muuttaa heidän suhtautumistaan minuun..:(
Vastaa kommenttiinMutta apua olen hakenut ja yhden diagnoosinkin jo saanut...Pelottaa ihan hirveesti mennä psykologille, koska mulla on niin sama ongelma:en pysty luottamaan kehenkään ja olen muutenkin niin huono puhumaan.
Mutta tsemppiä sulle, yritä jaksaa! Jos nyt on kovaa, niin kyllä se elämä myöhemmin palkitsee...:)
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
30.11.2004 17:04
miten kävi? menitkö kutsuntoihin vai löysitkö naisen??? vai ei kumpaakaan??
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
30.11.2004 19:12
Tiedätkö mitään epävakaasta persoonallisuushäiriöstä? Näin pintapuolisesti kertomasi on kuin suoraan rajatilahäiriöisen elämästä.Mene oikeasti lääkäriin!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin