Minulla on 4v. lapsi. En...

Anonyymi

29.6.2009 14:28

ja tuollaisille yläkerta sitten siunaa lapsia

Anonyymi

29.6.2009 14:34

Jos sä et oigeesti olekaan sen äiti? Hihihi.

Anonyymi

29.6.2009 14:36

^^Yläkerran setäkö aloittajaa on käynyt polkasemassa? Missä kohtaa muka niin sanottiin?

Anonyymi

29.6.2009 15:21

Masennusta on montaa lajia. Voit olla 1. masennuksen jälkitilassa, joka näyttäytyy vain tunteettomuutena.
Ota yhteyttä neuvolaan.

Anonyymi

29.6.2009 15:58

Tai sitten "tunnustaja" ei ole äitityyppiä, mutta lapsia on pitänyt tehdä, kun se tavallaan kuuluu naisena olemiseen ja mahdollisesti yhteiskuntakin on painostanut äidiksi jne. jne. C'mon, ei niitä lapsia ole pakko tehdä, jos ei ole vanhempityyppiä (siis äiti- tai isätyyppiä).

Anonyymi

29.6.2009 16:24

kannattais ehkä ruveta bodaamaan, sillä....

Anonyymi

29.6.2009 17:53

Mistä sitten edes tiedät, millaista äidinrakkauden pitäisi olla? Tuskin siihen mitään standardia on. Pahempaa olisi, jos kokisit että et välitä lapsesta ollenkaan.

Anonyymi

29.6.2009 17:57

^^^ Olet myöhässä, sehän on jo tehty.
Nyt pitäisi alkaa rakentaa syvempää suhdetta lapseen ja miettiä tosissaan, missä mättää.

Anonyymi

29.6.2009 18:18

Normaali lähiö sidukkamursu

tykkäät varmaan lortoilla baareissa suomivalas

Anonyymi

29.6.2009 19:22

Olet psykopaatti, sinulla ei ole normaaleja tunteita, matkit vain toisia ihmisiä, jotta sinua ei syrjittäisi. Ihmettelen tosiaan, miksi se lapsi piti mennä tekemään. Kyllä sekin huomaa, että sinussa on jotain pielessä.

Anonyymi

29.6.2009 19:55

Myy se Angelina Jolielle ja Brad Pittille.

Anonyymi

29.6.2009 20:57

pistä se töihin tehtaaseen

Anonyymi

29.6.2009 21:09

Ootsä varma, että se on sun lapsi?

Anonyymi

29.6.2009 22:15

Mene äkkiä terapiaan, jos vaikka sun muksus ei tarvitsis...

Anonyymi

29.6.2009 23:50

Jaa-a..itse olen samassa tilanteessa, joskin lapsi on vasta 1 v. En jollain tavalla tunne lastani omakseni *(äidinrakkauden puute?), hän tuntuu jotenkin niin kaukaiselta ja vieraalta. Synnytin hänet elektiivisellä sektiolla ja uskon tällä olleen vaikutusta kiintymisprosessiin, koska tavallaan yksi suurimmista "muutosriiteistä" jäi kokematta. En siis tavallaan synnyttänyt häntä enkä nähnyt hänen syntymäänsä, minulle vain tuotiin lapsi syliin muutamien tuntejen jälkeen. Hoidan myös lapseni esimerkillisen hyvin, mutta saman tekisin kenenkä tahansa lapselle.

Kuolisinko lapseni puolesta? En.

Tämä tunne/asia kalvaa minua jatkuvasti, miehelleni en ole asiasta puhunut, joskin hän on kyllä sen aistinut ja siitä joskus maininnut. Tottakai kiellän koko asian systemaattisesti ja syytän häntä kuvittelemisesta; en siis voi mennä hoitoonkaan, koska en julkisesti tunnusta tätä asiaa.

Anonyymi

30.6.2009 03:33

"...en siis voi mennä hoitoonkaan, koska en julkisesti tunnusta tätä asiaa." HÄÄH? Onpahan ontuva logiikka! Juu, älä mene hoitoon, kyllä sun lapsesi sitten viimeistään aikuistuttuaan sinne hakeutuu.

Anonyymi

30.6.2009 08:57

Kuolisinko lapseni puolesta? KYLLÄ.

Anonyymi

30.6.2009 10:02

^ Niin. Tuo nimenomaan on se normaali reaktio. Tunnustuksen ideana taisi nimenomaan olla tuon tunteen puute, joten kiitos tästäkin alentumisesta.

Anonyymi

30.6.2009 10:57

Mites se isän rakkaus sitten syntyy, kun ei se synnytä lasta mitenkään? Olipa ontuva selitys tuo keisarinleikkaus.

Tämä on taas yksi esimerkki nyky-yhteiskunnasta, tuijotetaan vain omaan napaan eikä pystytä ajattelemaan ketään muuta. Koska vauvasta ei saa mitään hyötyä itselleen, päinvastoin se vaan vaatii ja saa huomiota enemmän, ei siitä tarvitse välittää.

Anonyymi

30.6.2009 11:37

Neuvolassa ne tietää nää hommat. Äkkiä sinne kaikki asiasta kärsivät. Synnytyksenjälkeinen masennus iskee jopa vuosien päästä, etenkin jos synnytys on ollut vaikea ja äiti iäkkäämpi. Tunnelukot auki tai ne jatkaa matkaansa seuraavaan sukupolveen. Kenties vika onkin omassa varhaislapsuudessa, eikä kommunikaatio siksi onnistu?

Anonyymi

30.6.2009 12:30

Aivan vitun sama.. oo vaikka kaveri sille ja hoida sitä hyvin. Muista ostella vanhempanaki tavaroita.

Anonyymi

30.6.2009 12:36

ei se sua vihaa vanhempana jos et laiminlyö sitä.

Anonyymi

30.6.2009 14:57

Tuon asian voi tietää jo ennen lapsen tekoa, luulen. Jos itseään yhtään tuntee. Eli tietää mihin on tunteita ja mihin ei...mihin ne riittää. Jos on kovin tunteeton niin tunnistaako silloin jaa a

Anonyymi

1.7.2009 04:45

Moni homo- tai lesbopari rakastaisi tuollaista lasta enemmän kuin omaansa. Mieti.
Mutta jos se on omasi ja diggaat siitä edes vähän, niin pidä pois. No biggie!
Munkin mutsi aina sano, että kyllä se siitä suttaantuu ajan saatossa lopulta.
Nunnankin ne sotki tähän vyyhtiin. Lapsus konsanaan!

Anonyymi

1.7.2009 16:54

Heips Te jotka haukutte nainen33 tekstii menkää itteenne.Siinä tekstissä sanottiin että nainen33 hoitaa lapsensa hyvin.Ajatelkaa moni lapsi ei saa minkäänlaista hoitoo himas,hyvä jos yleensä on koti.

Anonyymi

2.7.2009 15:55

Enpä ole maininnut sektiota syynä tunteeseeni, olen vain harrastanut itsetutkiskelua aiheen parissa ja miettinyt josko sillä olisi ollut vaikutusta. On tietenkin yhtälailla olemassa myös se vaihtoehto, että

1) pohjimmiltani olen kylmä psykopaatti
2) kuvittelen äidinrakkauden olevan jotain suurempaa kuin omat tunteeni; kuten jo täällä sanottu, ei äidinrakkautta voi mitenkään mitata. Itse tosiaan puen lapseni aina puhtaisiin vaatteisiin, syötän hyvin, vietän kaiken aikani hänen kanssaan leikkien, en vie häntä koskaan hoitoon kun en luota kehenkään, viivytän töihinpaluuta mahd. pitkälle, jotta hän ei joutuisi liian nuorena päiväkotiin muiden armoille jne. Ehkä olen siis vain liian perfektionisti.

Anonyymi

2.7.2009 15:57

3) kysymykseen kuolisinko lapseni puolesta vastaan rehellisesti enkä osaa olla kaksinaamainen. Kuolisiko kaikki oikeasti lapsensa puolesta tilanteen tullessa eteen?

Aina on niin helppo sanoa kyllä, koska sellaista tilannetta ei varmasti tule eteen elämässä. Sama kuin äitipiireissämme olevat äidit kaikki sanovat, että eivät ikinä abortoisi lastaan vaikka saisivat raskausaikana tietää lapsen olevan kuinka vammainen tahansa. Silti samat äidit terveet hymyilevät lapset sylissään kertovat käyneensä kaikki sikiöseulat läpi. Miksi, jos asialla ei olisi mitään merkitystä?

Anonyymi

4.7.2009 18:21

Menkää oikeesti neuvolaan tai terveyskeskuksen psykiatriselle sairaanhoitajalle puhumaan jos ei vuoden tai edes NELJÄN jälkeen tunne rakkautta lapseen. Itselläni oli synnytyksen jälkeinen masennus (muitakin masennuskausia on ollut) ja muistan, että tunsin ensimmäisen kerran rakkautta lastani kohtaan tämän ollessa 5 kk. Siihen asti enemmän tai vähemmän mietin mihinköhän sen olisi voinut palauttaa.... vaikka hyvin hoidinkin. Nyt kun lapsi on vähän yli 4 ei tarvitsisi edes miettiä antaisinko oman henkeni lapseni puolesta. Ehdottomasti. Hoitakaa ongelma kuntoon nyt ettei lapsen sitten myöhemmin tarvitse.

Anonyymi

14.7.2009 20:33

Masennustahan tuo on.. mene hoitoon tai lapses joutuu menemään myöhemmin. Itsellä oli synnytyksen jälkeinen masennus, en koskenut vauvaani yli viikkoon!! Ei vain kiinnostanut. Nyt lapsi kohta 3v, ja todellaki hyppäisin vaikka parvekkeelta lapsen puolesta.