Mä ajattelen taukoamatta itsemurhaa.
Mulla on rajatilapersoonallisuushäiriö. Ja jos joku ei tajua, mitä sillä tarkoitan, katsokoot googlesta hakemalla vaikka epävakaa persoonallisuushäiriö tms. enivei.
Mä joudun selittelemään mun kultsille koko ajan, että miksi mun mieliala vaihtelee ja ettei se johdu hormoneista ja miks olen nyt surullinen ja miks olen nyt niin hyperaktiivinen jne jne...
Välillä, kun mä olen niin surullinen että vaan tahtoisin, että se kysyy multa mun murtumiseen asti, onks kaikki okei (mä kiellän aina paskan oloni, kuuluu tähän... ) Niin se vaan elää siinä uskossa, että mulla on nyt vaan huono hetki. Totuus on, that IT'S A BAD DAY EVERY DAY. SOME FUCKING DAYS ARE WORSE.
Muutenkaan kukaan ei ymmärrä mua. Kukaan ei tajua, miks olen tälläinen. Mäkään en tajua.
Ainoastaan sillon, kun seison 10. krs. ja olen hyppäämässä alas, löydyn ammeesta verisenä tai olen kirjaimellisesti kurkkuani myöten täynnä lääkkeitä ja viinaa, mua aletaankin tajuta.
Vittu tunnustinpas! Hahaa! Mä en kohta kestä enää. Ihan sama, vaikka mulla onkin mun elämäni rakkaus. Ihan yks hailee. Ku mä en jaksA.