Kadonneen camp-kulttuurin metsästäjä

Walter de Camp

20.1.2016 11:42

Darling rouva Antero van Chick, leikkaisin irti vasemman kivekseni karvoituksen, jos voisin sillä tavalla olla tuottamatta pettymystä juuri sinulle, kultsi, mutta ei, tässä hommassa on kerrottava karvainen totuus. Ja se on se, että camptyyli, rakas hauska camp, on vaipunut pois suosion huipulta. Gay-väen drag-luolissa ei esitetä enää läheskään niin paljon drag show -ohjelmia kuin ennen. Nyt ovat suosiossa erilaiset miehekkäät tyylit, hiukan partaa tai ei, lihaksia, jne.

Tähän on ainakin kaksi syytä. Ensinnäkin homojen mielestä miehekäs tyyli on seksikäs ja camp-tyyli on hauska. On kiva jos ystäväpiirissä on camp-homo, mutta sen kanssa ei panna. Panohommat hoidetaan miehekkäiden homojen takatiloissa. Näin ollen homomiehen kannattaa nykyisin yrittää väsätä itseään miehekkään näköiseksi.

Toinen syy on yleisempi ja hämärämpi. Camp on kuulunut niinsanottuun postmoderniin aikaan, joka alkoi 1970-luvulla. Sitä koko aikakautta on leimannut ironinen asennoituminen. Käsitykseni mukaan postmoderni aika on nyt päättynyt, vaikka tästä ei vielä kirjoiteta mitään, eikä sille uudelle ajalle ole vakiintunut nimeä. Muutamat henkilöt ovat alkaneet puhua metamodernista ajasta. Tälle uudelle ajalle on ominaista vakavahenkinen suhtautuminen asioihin. Halutaan tehdä asioita ja antaa sellainen kuva, että ollaan tosissaan. Camp-asenne ei silloin voi tulla kysymykseen. Asennoidutaan streitisti.

Mutta, tietenkin, lähes jokaisen homon sisällä elää pieni camp-hahmo.