Hyvä, paha muoti

Se lukee Voguessa. Syksyllä ovat muodissa suuret villatakit, nahka, 1980-luku, musta, pitsi, farkut, suuret laukut, korkeakorkoiset saappaat.

Kunpa kaikki olisikin näin yksinkertaista.

Muotiteollisuus on iso bisnes. Ja arviolta 1000 miljardin euron kokoinen vaateteollisuus vain sen yksi osa-alue.

Muoti vaikuttaa niin kännyköihin kuin ruokiin. Esimerkiksi designilla maailman maineeseen noussut Nokia esittelee uusia kännyköitään Pariisin muotimessuilla. Kun puhelimesta tulee muotia, sen käyttöikä lyhenee: kaksi vuotta vanha puhelin näyttää vanhanaikaiselta.

Suomalainen ostaa 606 eurolla vaatteita ja kenkiä vuosittain. Se on vähän: suomalaiset ovat länsimaiden laiskimpia vaatteenostajia. EU-maista taakse jäävät vain Espanja, Kreikka ja Portugali. Yhdysvaltalainen käyttää rahaa vaatteisiin kolme kertaa enemmän kuin suomalainen.

Kaikille muodin ilosanoma ei kelpaa. Globalisaatiokriitikot purnaavat ylikansallisten yritysten valtaa: rikkaiden länsimaalaisten vaatteet valmistuvat Aasian sweat shopeissa. Feministi valittaa muodin tuottavan epärealistisia kauneusihanteita. Vegaani on huolissaan eläinten oikeuksista.

Seitsemän muodin ammattilaista ja amatööriä kertovat, onko muoti ilosanoma vai kirosana.

Työtä!

Malli: Mirella Koullias 19 vuotta, Paparazzi

”Malleissa on enemmän niitä, joita ei kiinnosta muoti, kuin niitä, joita se kiinnostaa. Moni malli jää kuitenkin mallinuran jälkeen vaatealalle. Aloitin mallin työt 16-vuotiaana äidin kehotuksesta. En ollut lainkaan kiinnostunut malli- tai vaatealasta. Olin poikatyttö ja urheilullinen. Viihdyin huppareissa ja lenkkareissa. Pelasin koripalloa, pesäpalloa ja voimistelin.”

”Suhteeni vaatteisiin ei ole oikeastaan kolmen vuoden aikana muuttunut. Pidän sitä puhtaana työnä. On joskus mukavaa olla kuvauksissa viimeisen päälle, vaatteissa, joihin ei olisi itsellä varaa. Mallin työ itsessään on mielestäni mukavaa. Saa matkustaa ja tavata uusia ihmisiä, eikä tarvitse olla toimistossa.”

”Selailen silloin tällöin naistenlehtiä. Lentäessäni Pariisiin ostin Voguen, koska siinä oli jostain mallista haastattelu. Se kiinnosti. Näytöksissä näen tietysti, mikä on muotia. Muoti on ihan ok, kun vaatteet on hyvällä maulla tehty. En vain ymmärrä, miksi pistää omaisuuksia monien tuhansien eurojen luomuksiin, enkä halua että kaikki näyttävät samalta. Minulla on oma pukeutumistyyli. Käytän urheilullisia vaatteita, enkä koskaan korkokenkiä. Ostan kerralla paljon vaatteita: kaksi tai kolme kertaa vuodessa. Satsaan laatuun. En koskaan heitä vaatteita roskiin: lahjoitan ne Venäjälle tai myyn kirpputorilla. Rakastan ompelemista. Saatan tehdä farkuistani hameen. Komerossani on kaikki nuoruuteni vaatteet, jotka vain mahtuvat päälleni.”

Bisnestä!

Yrittäjä: Kaija Serpenttiini, naistenvaatekauppa Serpenttiinin omistaja, vaatteiden maahantuoja (liikevaihto pari miljoonaa euroa)

”Minulla on ollut Serpenttiini 13 vuotta. Serpenttiiniä ennen minulla oli muutama vaateliike Lahdessa. Ne perustin vähän yli 20-vuotiaana. Myin myös joitain itse suunnittelemiani vaatteita. Olen aina ollut muodin ja vaatteiden kanssa tekemisissä. Pidin vaatteista jo 5-vuotiaana. Menin lukion jälkeen Ateneumiin eli nykyiseen Taideteolliseen korkeakouluun. Se on ollut minulle käyttökelpoisempi koulutus kuin liiketaloudellinen. Bisneksen olen oppinut työn ohella.”

”Tärkeintä on se, että on silmää. Sitä ei voi oppia: se joko on tai ei ole. Tiedän heti, että joku vaate myy ja joku ei myy. Kun valitsen Pariisissa vaatteita myytäväksi, tiedän heti, tuo, tuo, tuo. Oma silmä pitää olla, sillä tällä alalla kaikki pitää omaksua niin nopeasti. Kun aamupäivällä näkee, se pitää olla iltapäivällä omaksuttu. Muodin parissa työskentelevän pitää olla kiinnostunut ihmisistä kadulla, elokuvista, musiikista, teatterista ja maailmantapahtumista. Esimerkiksi syyskuun 11. päivän tapahtumat synnyttivät lippumuodin.”

”Muoti on Suomessa yhtä nopeasti kuin se on Pariisissakin. Ainoa huono asia Suomessa on se, että markkina on niin pieni. Tuloshan syntyy hittituotteista: niistä joita myydään tosi paljon. Jos ihmisiä olisi enemmän, olisi hittituotteitakin enemmän. Hittituotteita ovat olleet spagettiolkaintopit, minihameet, capri-housut, minimekot. Tämän kesän hitit olivat farkkuhameet ja mekot. Syksyllä tulee voimakkaasti ruskea ja hameet, joissa on epätasainen helma. Minulla on sellainen nyt päälläni. Käytän liikkeeni vaatteita. Olen pukeutumiseltani pitkälti fashion-tyyppi.”

”Työllistän yli 10 ihmistä. Minulle on tärkeää, että ihmisillä on töissä mukavaa, koska hyvä fiilis paranta työmotivaatiota. On tärkeää, että vaatealalla työskentelevällä on silmää. Katson työhönottohaastattelussa haastateltavan vaatteet kyllä sillä silmällä.”

Kulttuuri-imperialismia!

Globalisaatiokriitikko: Anastasia Laitila 22 vuotta, Maan ystävien puheenjohtaja

”En kuluta muotia lainkaan. Ostan kaikki vaatteeni kirpputoreilta. Minulle on samantekevää, mikä on muodissa.”

”Muotiteollisuus on kulttuuri-imperialismia. Ulkomaille viedään meidän kauneusihannettamme. Namibiassa nuoret tytöt haluavat vaalean ihon, koska haluavat näyttää samalta kuin naiset Voguen kannessa. Vaaleaa ihoa pidetään parempana kuin mustaa ja se johtaa syrjintään. Mainokset myyvät kuviteltua elämäntapaa.”

”Suurimmat vaatevalmistajat toimivat alihankkijoiden avulla. Ompelutyö tehdään halvoissa maissa, jotka joutuvat kilpailemaan millä maalla on alhaisimmat palkat, jotta saavat sinne tehtaat. Jos tehdas lähtee, alueelle tulee paljon työttömyyttä. Työolosuhteet ovat kurjia.”

”Aloin seurata globalisaationkysymyksiä kolme vuotta sitten ystäväni innoittamana. En vastusta globalisaatiota, olen kriittinen talouden globalisaatiota kohtaan. Talouden globalisaatiota toteutetaan harvojen ehdoilla. On olemassa muitakin talouden muotoja kuin länsimainen talousjärjestelmä, jota halutaan levittää kaikkialle. Vaihdannaistalous toimii edelleen monissa maissa. Erikoistunut vapaakauppa heikentää ruokaturvaa monessa maassa.”

Persoonatonta!

Suunnittelija: Paola Suhonen, 28 vuotta

”Seuraan muotia väkisinkin työn puolesta. Ihmisten pukeutumisesta näkee hyvin, mikä on muotia. Seuraan uusien suunnittelijoiden internet-sivuja. Selaan, en lue, jotain muotilehteä vähintään kerran viikossa: Elleä, Voguea, Collezionea, JNC:tä, joka on nuorten suunnittelijoiden lehti, ja japanilaisten lehtiä. Japanilaisia lehtiä, koska Ivanahelsingin markkinat ovat japanipainotteiset. Japani on katumuodin johtava maa.”

”En ole oikeastaan kiinnostunut muodista. Muoti on tylsää. Se on niin ennalta-arvattavaa. Kun muodin olemukseen kuuluu se, että keksitään jatkuvasti uutta, ei ole vaikea arvata, että graafisen tyylin jälkeen tulee hippityyli. Ihminen, joka pukeutuu muodikkaasti ei ole kauhean mielenkiintoinen. Persoonallisuus on tärkeää. Siitä syntyy tyyli. Olisi kuvottavaa, jos kaikki ihmiset pukeutuisivat samalla tapaa. Ihmisten, joita vaatteet tai trendit eivät kiinnosta, ei tarvitse muotia seurata. Erilaisuus on minulle itsessään arvo, ei sen kummempaa, ei siinä ole syvällisempää syytä. On tärkeää, että on valinnanvaraa. Vaatteet eivät ole syvällinen asia. Moni on kysynyt minulta, mitä haluan vaatteillani sanoa. En oikeastaan mitään. Vaatteet ovat vain vaatteita.”

”Tyylini kehittyi 20-vuotiaana sellaiseksi kuin se nyt on. Käytän vaatteita omasta mallistostani. Ostan kirpputoreilta paljon. Pohjanmaalla on ihana liike, joka myy oikeasti vanhoja vaatteita. Kaupasta ostan harvoin. Viimeksi ostin Miu Miun kirkkaan vihreän poolon. Koulussa kuljin viimeisen päälle muodin mukaan; piti olla Addun verkkarit ja pilottitakki.”

Eläinten murhaa!

Vegaani: Elina Särkelä 21 vuotta, biologian opiskelija Helsingin yliopistossa

”En hyväksy minkäänlaista eläinten hyväksikäyttöä. Peter Singerin Oikeutta eläimille -teos herätti minut 14-vuotiaana.”

”Ostan vaatteita kirpputoreilta ja saan niitä kavereiltani. Housut joudun ostamaan yleensä uusina. Sain äidiltä uudet samettihousut pari viikkoa sitten. Alusvaatteet ostan uutena. Ei tee mieli ostaa niitä käytettyinä.”

”En osta villaa, silkkiä, turkista, nahkaa tai muuta eläinperäisestä materiaalista tehtyä vaatetta, mutta käytän loppuun vanhat villavaatteet, joita minulla on varastossa. Puuvillaa käytän, koska vaihtoehtoja on vähän. Käytän tennareita tai vegaanisia tekonahkakenkiä. Niitä voi tilata postimyynnistä. Kengät ovat merkittömiä. Ei ole olemassa vegaanibrändiä tai vegaanivaatesuunnittelijaa, kuten Calvin Klein. Ei ole olemassa myöskään vegaanimuotia.”

”Seuraan todella vähän muotia. Tänä kesänä käytin pyöräilyhousuja ja lyhyttä mekkoa. Kavereideni mukaan se oli todella epämuodikasta. Minulla on muodista kiinnostuneita ystäviä. Selailen silloin tällöin naistenlehtiäkin. En oikein ymmärrä, mikä muodissa kiehtoo.”

”Ihmiset ostavat liikaa uutta. En usko, että muoti on syyllinen siihen, mutta muotiteollisuus hyötyy siitä. On parempi ostaa kallis ja laadukas vaate kuin monta halpaa. Minä en kuitenkaan voi ostaa mitään merkkiä, joka tekee myös kosmetiikkaa ja testaa sitä eläinkokein, kuten Dioria tai Chanelia.”

Epätasa-arvoa!

Feministi: Tanja Auvinen 27 vuotta, kirjallisuustieteen opiskelija

”En seuraa muotia, mutta en voi väittää, ettei se vaikuta minuun. Muotiteollisuus muokkaa makuani alitajuisesti. Muotia ei voi olla huomaamatta, koska se on kaikkialla. Jopa ruoasta on tullut muotiasia. En suhtaudu muotiin vihamielisesti, mutta muoti käyttää hyväkseen ihmisten tyytymättömyyttä itseensä. Muoti lisää tyytymättömyyttä luomalla mainoksissa täydellisen naiskuvan. Pidän mainoksia ja niissä olevia ihmisiä vaarallisempina kuin muotia tai vaatteita. En vastusta korkokenkiä tai napapaitoja.”

”Muotiteollisuus on osittain syy syömishäiriöihin. Naisilla pitää olla muitakin roolimalleja kuin laihat, kauniit naiset. Mainokset painottavat sitä, että naisen arvo on ulkonäössä. On vaarallista, jos rakentaa itsetuntonsa ulkonäön varaan. Mitä paremmin ymmärtää muotiteollisuuden tavat käyttää ihmisen tyytymättömyyttä, sen helpompi muodin sanoman vaikutusta on vastustaa. Muotiteollisuuteen kuuluu laihdutusbisnes ja kauneuskirurgia. Muotiteollisuus kertoo, miltä naisen pitää näyttää, laihdutusbisnes ja kauneuskirurgia myyvät välineet oikean ulkonäön saavuttamiseksi.”

”Sukupuolet eivät ole tasa-arvoisia kulttuurissamme ja yhteiskunnassamme, jonka osa muotiteollisuuskin on. Havahduin epätasa-arvoon opiskeltuani yliopistossa naistutkimusta. Haluan toimia niin, että tasa-arvo toteutuu mahdollisimman hyvin.”

”Suurimman osan vaatteistani ostan kirpputorilta, osittain koska elän opiskelijabudjetilla, osittain, koska ideologisesta syystä. Eikä opiskelija vaatteita tarvitse. Juhliin laittaudun mielelläni."