“Kunta kilpailutti kehitysvammaisten asumisyksikön palvelut säästösyistä. Käytännössä palveluita vähennettiin niin paljon, että jotkut asukkaat joutuivat tahtonsa vastaisesti muuttamaan toiseen yksikköön, kauas kotikulmiltaan kunnan keskustasta. Muutos tuotti asukkaille ahdistusta ja elämänhallinnan haasteita. Aiemmin päivätoiminta- ja asiointimatkat tehtiin kävellen. Nyt ne on tehtävä kuljetuspalveluiden turvin.”
Kehitysvammaisten Tukiliiton tiedotteesta löytyvä tarina on tavallinen tapaus suomalaisissa kunnissa. Liitto on huolissaan kehitysvammaisten oikeuksien polkemisesta tehokkuusajattelun nimissä. Vaikka YK:n vammaissopimuksen mukaan kehitysvammaisella ihmisellä on oikeus valita missä ja kenen kanssa hän asuu, voidaan useissa tapauksissa puhua pakkomuutoista. Kunnat kilpailuttavat palveluitaan ja toisenlainen kotipaikka saattaa näyttää numeroita pyörittelevien taulukoissa luontevalta vaihtoehdolta.
Henkilölle itselleen koti voi olla lähes koko elämä. Tuttu avustaja tutussa ympäristössä synnyttää raamit sille maailmalle, missä ihminen elää.
“Kun kehitysvammaisen henkilön koti muuttuu, se vaikuttaa kokonaisvaltaisesti hänen elämäänsä. Hänen on vaikea ymmärtää muuton syitä ja siirtää aiemin oppimiaan taitoja uuteen ympäristöön. Pakkomuutto rikkoo luottamukselliset ihmissuhteet ja turvallisuudentunteen. Tuttu ja turvallinen ympäristö ja tutut työntekijät ovat erityisen tärkeitä henkilölle, jolla ei ole toimivaa kommunikointikeinoa”, tiedotteessa kerrotaan.
Säästöhengessä tehdyt päätökset johtava helposti lisäkustannuksiin, kun muutoista aiheutuu lisätuen tarvetta tai tarvetta korjaaville toimenpiteille. Siksi liitto vaatii, ettei kehitysvammaista ihmistä saa siirtää kuin pelinappulaa.