Kuntauudistus on ehdottomasti Suomen tärkein uudistus tällä vaalikaudella. Uudistuksen onnistuminen määrittää pitkälti koko julkisen talouden tulevaisuutta ja sitä kautta myös Suomen kilpailukykyä. Uudistuksessa on pakko onnistua.
Viime vuosina kuntien toimintakustannukset ovat nousseet noin 1,6 miljardin euron vuosivauhtia. Jos ikääntymisen suhde palvelumenoihin pysyy ennallaan ja tehokkuus ei merkittävästi parane palveluissa, niin vuonna 2020 nykyinen 40 miljardin kuntasektorin kustannusmassa saattaa paisua jopa 67,6 miljardiin euroon. Tällaisen kustannuskasvun edellyttämiin veronkorotuksiin Suomen kilpailukyky ja verotuksen kannustevaikutukset huomioiden ei ole mitenkään varaa. Jos kustannuskehitystä ei saada parannettua, niin edessä on merkittäviä leikkauksia.
Kustannuskehityksen taittamiseksi ja palvelujen pelastamiseksi tarvitaan tuottavuuden kasvattamista. Ongelmana on se, että nykyinen kuntapalvelujen malli on kaikkea muuta kuin tuottavuutta parantava. Tästä osoituksena on kuntasektorin kokonaistuottavuuden heikkeneminen vuosina 2000-2008 peräti 11,4%. Julkisen talouden kestävyyden kannalta on varsin surullista, että samalla rahalla saadaan koko ajan heikompia tuloksia. Nykyisellä mallilla ei voida jatkaa.
Tässä tullaankin hallituksen esittämän kuntauudistuksen kipukohtaan. Nyt esitetyn kuntauudistuksen keskeisin ongelma on jo sen lähtökohdissa. Uudistuksen kantavana ajatuksena on saada kuntakokoa suurentamalla nykyiset rahat riittämään. Tässä tuskin kukaan on kuvitellut, että kahden lompakon yhdistäminen lisäisi setelien määrää, vaan että suurempi kuntakoko toisi tehokkuutta ja tuottavuutta rahojen käyttämiseen. Valitettavasti suuren kuntakoon tuomia etuja ei alan tutkimustulokset ole kyenneet löytämään. Tilanne on valitettavasti päinvastoin, yksikkökustannukset nousevat kuntakoon kasvaessa ja julkisen talouden kokonaisuus heikkenee entisestään.
Palvelutuotannon tehokkuuden parantamisen kannalta on varsin ongelmallista, että hallituksen esittämässä uudistuksessa turvaudutaan liikaa kuntien omana työnä tehtyyn palvelutuotantoon. Nykyinen palvelutuotannon suljettu malli on keskittänyt palvelutuotannon liian suurelta osalta kunnan omaksi toiminnaksi. Tervettä kilpailua palvelutuottajien kesken on liian vähän ja asiakkaiden valinnanvapaus kyntää pohjamudissa.
Kuntasektorin ulkoistamisaste oli vuonna 2010 vain 22 % eli kuntien palvelujen tuottamisesta lähes 80 % tapahtuu kuntien omana työnä. Kuten edellisistä tuottavuustilastoista havaittiin, tällainen omaan palvelutuotantoon keskittynyt malli ei luo riittävää uudistumiskykyä ja tehokkuutta. Ikävintä on, että hallituksen esittämässä kuntauudistuksessa luotetaan edelleen liian vahvasti juuri tällaisen menon jatkamiseen. Kilpailu, palvelumarkkinoiden hyödyntäminen ja yrittäjyyden uutta luova voima uhkaa jäädä jonnekin hamaan tulevaisuuteen.
Kuntapalvelut pitäisi avata nykyistä enemmän yksityisille toimijoille. Palveluyrityksissä on valtava määrä osaamista ja niissä syntyy koko ajan uusia innovaatioita palvelujen laadun ja kustannustehokkuuden parantamiseksi. Näin se vaan on, että palvelumarkkinoiden sadat toimijat kykenevät uudistamaan palvelutuotantoa monipuolisemmin kuin kunnan yksittäinen virkamies. Vasemmistolaiset ovat tästä toki eri mieltä.
Tämä yrittäjyyden, kilpailun ja valinnanvapauden voima pitäisi nyt ottaa myös kuntauudistuksen tärkeimmäksi ohjenuoraksi. Tällä reseptillä palvelujen pelastaminen näyttäisi piirun verran todennäköisemmältä.
