Yhteiskunta

Katukuvaan ovat taas ilmestyneet back to school -mainokset. Toisin kuin saattaa näyttää, niiden kohderyhmä eivät suinkaan ole kuvissa esiintyvät skeittaavat 10-vuotiaat.

Ne ovat vähän kuin mukamas aikuisille tarkoitetut siiderimainokset tai nuorten- ja naistenlehtien ikäkohderyhmät: tarkoituksella hiukan pieleen tähdätty design osuu ja uppoaa piilokohderyhmään kuin kuuma veitsi voihin.

Me kaikki nuoret aikuiset olemme muodostaneet käsityksemme mietojen alkoholijuomien paremmuusjärjestyksestä jo varhain lapsuudessa. Silloinhan tv-mainoksia vielä tuijojetaan yhtä intensiivisesti kuin niiden lomassa tulevia ohjelmia.

Samaan tapaan mainoksissa mielikuviemme mukaisissa "kouluvaatteissa" poseeraavat lapset osuvat todelliseen mutta salaiseen kohderyhmäänsä:

Lastensa katu-uskottavuudesta ja suosiosta huolestuneet vanhemmat tunnistavat tiedostamattaan kausimuodin, jota heidän päälleen on kaupiteltu jo edellissyksynä, ja ryntäävät kauppaan varmistamaan, ettei juuri heidän lapsensa joudu silmätikuksi isotädin kirpputorilöytöjen takia.

Omaa alakouluaikaista epämuodikkuuttaan yhä häpeävät lukiolaiset ja ensimmäisen vuoden opiskelijat ryntäävät kauppaan lääkitsemään lapsuuden traumojaan, nyt kun kesätyöliksa ja/tai kasvaneet viikkorahat antavat siihen viimein mahdollisuuden.

Lopulta koko touhussa on kyse yrityksestä hillitä vatsassa lenteleviä perhosia. Hallita jännitystä, jonka uusi kouluvuosi aiheuttaa joka kerta uudelleen. Ja ehkä myös hakea myöntävää vastausta viime viikon kysymykseen (http://www.city.fi/yhteisot/blogit/jussirauvola/118486/).

Kirkolla on harvoja ilonaiheita, ja nuorista aikuisista puhuttaessa ne käyvät erityisen harvoiksi. Yksi poikkeava ilmiö kuitenkin on: Agricolan (http://www.agricolaliike.fi) keskiviikkoillat kokoavat kirjavaa opiskelijoiden ja nuorten joukkoa - no joo, aika paljon herätysliikkeiden valmiiksi kirkossa käyviä nuoria, mutta myös entisiä ripari-isosia ja muita sekalaisia - joka viikko jumalanpalvelukseen. Siis joka viikko. Keski-ikä on n. 25, ja kirkkokansaa on viimeaikaisten homojenihmisoikeustaistelulinjojen molemmilta puolin.

Kampuksilla uskonnot eivät juuri näy. Raamattupiirien ilmoitukset ja lähetysjärjestöjen satunnaiset julisteet ovat monelle ainoa kosketus kirkkoon, uskontoihin ja hengellisyyteen yliopistoympäristössä. Siis muuten kuin tutkimuskohteena: teologit tutkivat kristinuskoa ja uskontotieteilijät sekä kulttuurihumanistit muitakin uskontoja, suorastaan työkseen. Huhun mukaan opiskelu teologisessa aiheuttaa myös väkeville hengen miehille uskonkriisejä liukuhihnalta (miehille, koska konservatiivi- ja fundamentalistikristityt naiset eivät useinkaan opiskele papeiksi).

Islam ei ole paljon esillä yliopistoissa, oman arkikokemukseni mukaan ei edes keskustelunaiheena. Osittain yliopistoyhteisön yksitotisuus johtuu Suomen etnis-uskonnollis-kulttuurisesti melko yksipuolisesta väestöstä, mutta vähintään yhtä merkittävä osuus on sillä, että tuoreesti maahanmuuttajataustaisista suvuista tulee vielä toistaiseksi melko vähän korkeakouluopiskelijoita. Aliedustukseen on viime vuosina pyritty puuttumaan, tavoitteena, että uusien suomalaisten tai pikemminkin heidän jälkeläistensä osuus korkeakoulutetuista vastaisi heidän osuuttaan koko väestöstä.

Yliopistoyhteisö on sen verran sekulaaria ja (kristinusko)kriittistä sakkia, että opiskelupaikka tai ystävystyminen tuskin riippuu siitä, mihin päin kumartaa tai montako kertaa päivässä rukoilee.

Jo lukioiden tyypillinen opiskelija-aines poikkeaa merkittävästi peruskoulujen monikulttuurisesta arjesta. Mihin kaikki ei-valkoiset tai islaminuskoiset oppilaat oikein lähtevät peruskoulun jälkeen?

Pitkään luulin, että valtaapitävät virkamiehet ja järjestöpamput ovat rationaalisia päätöksentekijöitä. Erehdyin, tietenkin.

Viime viikolla tällä paikalla oli puhetta maksuttomuuden paradokseista. Oudon ilmiön syyt alkoivat valjeta, kun oivalsin, että aihe on monille pampuille tärkeä paitsi ideologisten, myös henkilökohtaisten tunteiden kannalta.

Vanhemman sukupolven patriarkaalinen kontrolli on lipeämässä. Kasvava osuus Suomen nuorisosta päättää nykyisin itse, mitä elämältään haluaa ja mille alalle kouluttautuu, jos kouluttautuu. Yksinhuoltaja- ja uusperheiden yleistyessä myös isien jyrähdysvalta jälkikasvun elämänvalintoihin on kaventunut oleellisesti.

Samaan aikaan vanhemmat ymmärtävät entistä vähemmän nuorten elämästä ja maailmankuvasta. Kansallisvaltioon kasvatetut, toisistaan vieraantuneet keski-ikäiset voivat vain häkeltyneinä seurata vierestä jatkuvassa vuorovaikutuksessa eläviä, itseään toteuttavia jälkeläisiään.

TJEU: http://www.city.fi/news/296/

Perinteisten työurien hävittyä lahjakkaimpien alavalinnat ovat vielä irronneet poroporvarillisista linjoista. Kaikenlaiset poikkitieteelliset ja -taiteelliset härpätykset kuorivat kerman, osa vuotaa maailmalle vapaaehtoistyöhön.

Rikkaissakin perheissä varallisuus on tavallisesti jakautunut perheen kesken niin, että isommissa hankinnoissa pitää kysyä lupaa vanhemmilta. Maksullisessa korkeakoulujärjestelmässä koulutus on yksi tällainen hankinta. Valta on silloin turvallisesti vanhemmilla.

SYL järjesti marraskuussa seminaarin yhdessä USA:n suurlähetystön kanssa. Videoyhteyden kautta puhuneelle asiantuntija Sabine O’Haralle vanhempien vaikutusvalta oli täysin itsestään selvä osa sikäläistä korkeakoulujärjestelmää. Lause toisensa jälkeen alkoi ”the parents want to know...”. Sama fraasi valtaa alaa Suomessakin, missä vain on kontrollifriikkejä vanhempia.

Toinen USA:n järjestelmän erikoisuus olivat huonolla alueella suoritetun high schoolin jälkeen tehtävät ”sakkokierrokset” huonotasoisissa collegeissa ennen siirtymistä tositoimiin. Koulutusputki saattaa venyä jopa vuosia asuinpaikasta ja/eli varallisuudesta riippuen.

Systeemi siis elää kiinteistömarkkinoiden ja 1900-luvulla kasvaneiden vanhempien fiilisten armoilla! Ehkäpä kansainväliset, miljarditaseiden ja monisatavuotisen perinteen Ivy League -yliopistot kukoistavatkin pikemmin kansallisesta koulutuspolitiikasta huolimatta kuin sen ansiosta.

Nyt on kiire terapoida suomalaisia vanhempia, että ymmärtävät jättää lastensa koulutusvalinnat rauhaan. Menkää vaikka golfaamaan.