Yhteiskunta

Kannoitko sinäkin viime viikonvaihteessa muuttokuormaa? Ei sillä väliä, muutitko omia vai kaverin tavaroita, yhtä paljon ne painoivat ja yhtä paljon tarpeetonta tavaraa oli mukana.

Tämän lehden lukijoissa on paljon niitä, jotka kantavat tavaransa ja elämänsä uuteen paikkaan muutaman vuoden välein. Tyypillinen ketju kulkee soluhuoneen kautta omaan vuokrayksiöön ja sieltä pariskunnan kaksioon, sitten ollaankin jo valmiita muuttamaan rivitalokolmioon Espooseen tai henkisesti vastaavaan paikkaan.

Muuttorumba jättää jälkensä. Kirjailija Riku Korhonen muisteli äskettäin omia banaanilaatikontuoksuisia opiskelu- ja nuoruusaikojaan, http://www.hs.fi/juttusarja/rikukorhonen/artikkeli/Banaanilaatikoista/1135266404354
ja rivien välistä voi päätellä, että asunto-onni ei ollut potkaissut Korhosta ihan joka kerralla.

Vähän samantyyppisiä kokemuksia mutta suorempaa tilitystä aiheesta tarjoaa Ghettotyttö (http://ylioppilaslehti.fi/ghettotytto/) , joka asuu murjussa. Astetta optimistisempaa otetta puolestaan edustaa Olli Sirén, joka väkisintutustuu ympäristöönsä ja varmaan tulee aiheuttaneeksi kysymyksillään muutaman Korhos- ja Ghettotyttökokemuksen (http://ylioppilaslehti.fi/2011/05/vaarallinen-kysymys/#).

Opiskelija-asuminen on kuitenkin parhaimmillaan arkisen auvoisaa ja rauhallista puuhaa. Jos joko pitää omasta rauhasta, löytää hyvän kommuunin tai käy muuten kämppistuuri, se voi olla parempaa kuin mikään luksusasuntoelämä. Kokonaan ei tarvitse luottaa onneen, sillä positiivisia naapurikokemuksia on nyt lähdetty etsimään ihan tarkoituksella.

Esimerkiksi Hoasilla on rakenteilla kerrostaloihin mm. laajoja yhteistiloja: http://www.hoas.fi/www/hoaswww.nsf/sp2?Open&cid=Content08254, ja samanlaista on kokeiltu mm. Sibelius-Akatemiassa (http://www.clavishouse.fi/pages/fi/koti.php). Tässä genressä pisimmälle on mennyt Koti kaupungissa -yhdistys (http://www.hemistan.fi/), joka rakentaa Jätkäsaareen oman yhteisöllisen talon. Saa nähdä minkälaista tekstiä siellä asuvilta tulee.

Pääni pehmeni viime kesän helteillä sen verran, että innostuin kirjoittamaan joustavasta opinto-oikeudesta eli JOO:sta:
http://www.city.fi/yhteisot/blogit/jussirauvola/112367/

Kuulin muutama päivä sitten, että yliopiston suunnittelija (!) oli suositellut opiskelijalle mieluummin hakemista paperivalinnassa toisen yliopiston tutkinto-opiskelijaksi kuin täyttämään JOO-kaavakkeita - vain päästäkseen opiskelemaan yhden kielikurssin tässä toisessa yliopistossa. Ei jää paljon muuta sanottavaa kuin R.I.P., "joustava opinto-oikeus".

Nyt sen voi kai jo kertoa: olen itse tehnyt täysin samoin ja samasta syystä. Itse kielikurssi tosin jäi käymättä, kun varusmiespalvelus teki vuoden pituisen aukon korkeakouluopintoihini. Mutta saipahan Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta yhden innokkaan opiskelijan lisää.

Sittemmin olen pudonnut tiedekunnan kirjoilta, ja niinpä myös keskeyttämistilastot saivat yhden uuden yksikön. Tosin saattaa olla, että keskeyttämiseni tilastoituu vasta, kun teoreettinen tutkintoaikani kuluu umpeen vuonna 2014. Siinäpä miettimistä hallintopäällikölle, kun vuosien 2016-2017 rahoitus heikkenee kymmenen vuotta aiemmin tehdyn byrokratiankiertoyritykseni (ja satojen muiden vastaavien) vuoksi.

Tässä kiteytyy useita ilmiöitä, jotka ovat samaan aikaan korkeakoulupolitiikan yläpilveä ja jokaisen opiskelijan arkipäivää.

1. Tilastoinnin heikkoudet ja vaikeudet tekevät rahoitusmalleista silppua ja asettavat tilastopopulistiset melskaajat naurunalaisiksi. Ote kuvitteellisesta mutta ah, niin todesta keskustelusta:
"Opintoaikoja on rajattava! Ai, se on tehty jo 2005?? No mutta rajataan lisää kun ei tunnu tehoavan. Ai, se näkyykin tilastoissa vasta 2012? Miksei tätä ole kerrottu missään?!"

2. On ongelmallista, että korkeakouluissa "aloittaa" joka vuosi opiskelijoita, jotka olisivat mieluummin missä tahansa muualla. Se tulee kalliiksi oppilaitoksille ja haittaa motivoituneiden opiskelua. Ongelman nimi on ylioppilaskansan suussa pakkohaku. Useimmat eivät edes tarvitsisi pakkoa, sillä harva korkeakouluhakija viitsii jäädä työmarkkinatuelle hengaamaan.

3. Suomalaisten työurat eivät pitene päivääkään sillä, että yliopistoissa nillitetään yksittäisistä kursseista, sivuaineista tai edes tutkinnoista. Sen lisäksi, kun opiskelua rajoitetaan yhtäällä byrokratialla tai rahansäästön nimissä, se pullauttaa opiskelun johonkin toiseen, paljon tehottomampaan ja hallinnollisesti kalliimpaan muotoon.

Onneksi kansanedustajaehdokkaina on paljon fiksuja nuoria, jotka tuntevat asiat ja osaavat ratkaista ongelmia, paljon vaikeampiakin kuin nämä. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee läpi.