Yhteiskunta

Pääsykokeita on noussut puolustamaan puoli Suomea, sellaisiakin tahoja, jotka tavallisesti eivät koulutuspolitiikasta piittaa.

Alan slangilla ”Hallinto-kopon” eli koulutuspolitiikan kuivimpien osa-alueiden hämmästyttävä suosio on johtanut siihen, että toisen asteen ja korkea-asteen koulutusten nivelvaiheeseen on mahdollista kehittää aidosti innovatiivisia ratkaisuja.

Lakkautetaan siis ylioppilaskirjoitukset!

Jos niitä ei saa käyttää korkeakoulutuksen valinnoissa, niin mitä niillä enää tehdään? Turhaa aikaa, vaivaa, hikeä ja kyyneleitä. Eiväthän ne edes ole kaikille samat, kun eri vuosina on eri kokeet ja sensoritkin ovat ihmisiä – täysin eri asia kuin yliopistojen pääsykokeissa, eikö niin?

Valintakokeiden räjähdysmäinen lisääntyminen avaisi hanat myös valmennuskurssien puolella, mutta ei se mitään, innovatiivinen ratkaisu on jo keksitty: Valmennuskurssit siirrettäisiin opetusministeriön alaisuuteen ja niistä tehtäisiin osa julkista koulutusjärjestelmää. Turha dynaamisuus ja kysyntälähtöisyys pois, valmennuskurssit joka alalle!

Eikä siinä vielä kaikki! Kehityksen kärjessä tai jopa sen edellä kulkee SDP, joka on fuusioinut mannereurooppalaista ”Kaikki pääsevät sisään mutta sitten karsitaan” -systeemiä peruskoulun nollaluokkaan ja ammattikoulun ammattistarttiin:
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Urpilainen+antaisi+nuorten+testata+yliopisto-opintoja/1135256001157

Tästä aukeaa aivan uusia uria. Pyydänkin nyt apua teiltä, hyvät lukijat: visioikaa maailma ilman ylioppilaskirjoituksia - antaa mennä!

“Huomenna alkaa uusi elämä.” Naapurilleni vappu ei tuonut vappuheilaa, minkä vuoksi hänen ylioppilaslakkipäinen kaverinsa valoi uskoa uuteen alkuun. Ympärillä liihottelevat kirkasotsaiset ja sinisilmäiset seurakuntanuoret (?) valkeissa vaatteissaan korostivat kontrastia ihannevapun ja naapurin laskuhumalais-krapulaisen pettymyksen välillä.

Itsekin hoksasin tänään kauppareissulla, että nyt on ensimmäinen vuosikolmannes takana, ja edessä neljä kuukautta kesää. Siitä huolimatta Helsingin keskustassa henki eilen enemmän maailmanloppu kuin uusi alku: mustanpuhuva, örveltävä ja jäätävän tihkun kiillottama vellova massa ei varsinaisesti hehkunut lämpöä ja lempeä.

Eikä se koskaan hehku. Tänä vuonna silmäni avautuivat ja ymmärsin ensi kertaa vappua boikotoivia ystäviäni. Sehän on ihan kamala juhla! Ensin mietitään kaksi viikkoa, mitä tekisi ja kenen kanssa, ja sitten sitä päätyy tihkusateessa bussipysäkille notkumaan lämmennyt skumppa korkkaamattomana repussa ja joku riidanhaluinen keski-ikäinen ördää vieressä.

Milloin sinun uusi elämäsi alkaa? Nopea gallup selvitti, että aikataulut vaihtelevat. Yhdellä kaverilla se alkaa vasta kahden viikon päästä, kun opiskelukiireet helpottavat ja pääsee keskittymään – opiskeluun. Toisella uusi aika koittaa tiistaina, kun stressaavat ja/tai vastenmieliset työt on hoidettu pois alta ja pääsee – töihin. Kolmas aloittaa uuden elämän tasan 14 tunnin kuluttua tämän kirjoittamisesta kirmatessaan pallon perässä keväisellä nurmella – ihan niin kuin viime viikonloppunakin.

“Uuden elämän” aloittaminen vähintään kolmesti vuodessa (1.1., 1.5. ja 1.9.) on ajanoloon rankkaa ja kertoo siitä, miten keskeistä roolia vappu-itsepetoksen lähisukulainen kalenteri-itsepetos näyttelee opiskelijan elämässä. Kenties viikonloputkin tuntuvat siksi niin lyhyiltä, että niille on varattu peruskalenterin taitossa vain yhden arkipäivän tila.

Jos alkuvuotesi saldo ei ole kummoinen, voit tuplata työ-, opiskelu- ja yksityiselämän tehokkuutesi syyslukukaudella. Sitä ennen on 18 viikkoa aurinkoa, grillausta, purjehduksia, saunomista, avoautoilua ja raukeaa oleilua riippumatossa. Suomen kesä, tiedättehän.