Yhteiskunta

Silmiini osui Ilta-Sanomien verkkosivuilla juttu suomalaisesta Janne Makkosesta, jonka Youtubeen tekemiä jääkiekkovideoita on nostateltu aina Amerikassa saakka. Jutun mukaan hän on saanut kehuja NHL:ltä, TSN:ltä ja ESPN:ltä. Aikamoinen uroteko nuorelta jäppiseltä, joka on tehnyt tuotoksen harrastajapohjalta.

Menin Tubeen vilkaisemaan kaksikymppisen suomalaisen tuotoksia ja olivathan ne komeaa visuaalista kerrontaa. Erityisesti huomioni kiinnittyi videoon 'Nothing Is Over' - Suomi MM 2011 (Hope Dies Last Vol2. Siinä Makkonen onnistuu hienon audio-visuaalisen kollaasin avulla avaamaan jotain herkkää suomalaisuuden ja jääkiekon välisestä suhteesta - uskoa, toivoa, rakkautta, pettymyksiä, pettymyksiä, pettymyksiä ja voittojen tuomaa huumaa.

Suomalaisille jääkiekko on kuin jalkapallo sivistyskansoille. Se herättää intohimoja ja suuria tunteita ja lähes koko kansakunta pysähtyy hetkeksi seuramaan omien poikiensa otteita jäällä. Siinä on myös paljon perinteisen karnevaalin piirteitä. Karnevaalin aika on vastakohta työlle ja protestanttiselle etiikalle. Se on naurun, hauskanpidon ilakoinnin, rajojen rikkomisen, torijuhlien, hassun pukeutumisen ja ylösalaisin käännettyjen valtasuhteiden aikaa - hetki toisenlaista todellisuutta koko kansalle.

Pohjoismaisessa karnevaaliperinteessä viina on läpi vuosisatojen virrannut. Satu Apon tutkimien kansaperinnekertomusten mukaan erityisesti karnevaalien aikaan viina on ollut Suomessa "köyhien aarre", joka nostaa heidät pieneksi hetkeksi herrojen rinnalle. Jääkiekon, karnevalismin ja alkoholin suomalaisen pyhän kolmiyhteyden voisi tiivistää Antero Mertarannan usein kuultuun selostusotteeseen: Nyt huudetaan!!!

Edellisen valossa on pakko laajentaa viime viikon toteamustani, että jääkiekkoliiton sikamainen ahneus lippujen hinnoissa on syvältä. Uskon kisojen muuttamisen ainoastaan markkinaliberalistiseksi rahastuskoneeksi olevan vaikutuksiltaan ennakoitua järisyttävämpi. Tavallisten kansalaisten katsomokokemusten jäädessä puuttumaan, otteluiden siirtyminen maksukanaville ja muutenkin läpituotteistettu tapahtuma tukehduttaa karnevaalin.

Kun karnevaali tukehtuu, kuolee samalla kollektiivinen into - vuotuinen poikkeustila - kansakunnan vuodenkierrosta. Sellainen negatiivinen kierre kumuloituu. Kun tappaa pienen osan jaettua, ei se ole enää lainkaan kaikkien yhteistä ja karnevaali menettää merkityksensä. Suurten kaupunkien baareissa voi istua vielä joitain innokkaista karnevaalin viettäjiä Suomi-paidoissa, mutta kotisohvien suuret massat elävät arjen kudelmissa ilman poikkeustilaa. Ei ole tai tule juhlaa, ei juopotella ilman karnevaalia, ei hassuttelua tai pukeutumista, eikä jaettua, ei kokemusta.

Jääkiekko ei kuulu suurimpiin suosikkilajeihini ja Kummola edustaa minulle sellaista eetosta ja taantumusta, joka on saattanut suomalaisen urheiluliikkeen henkiseen alennustilaan. MM-kisojen ympärille rakentuva karnevaalihenki on kuitenkin myös minulle, kuten suurelle osalle kansasta, tärkeä vuotuinen rituaali. Suomi on vuosikymmenten aikana kokenut jääkiekon kautta sellaisia kollektiivisia emootioita, joita tämä kansa kaipaa ja tarvitsee.

Outoa puuhastelua, toteaisi yhteisöllisyyden perään haikaileva humanisti jääkiekkoliiton touhusta. Sen sijaan tässä ajassa kiinni oleva realisti löisi humanistia olalle ivallisesti hymyille: elämme pikavoittojen ja ahneuden aikaa veli hyvä, tyhmyyden myös, mutta sitä eivät pikavoittojen pöhöttämät vielä ymmärrä.

Tässä on linkki Makkosen komeaan videoon.
http://www.youtube.com/watch?v=QXKSHinl6kQ&feature=plcp

Suosituksena taas musiikkia, joka soi nyt, siis Russellin Tomppaa.

Eilisiltana Kallion kadut olivat tupaten täynnä opiskelijoita. Iloinen haalarijengi muistutti keväästä ja vapun lähenemisestä. Fiilis näytti olevan korkealla. Porukka velloi edestakaisin pitkänä vanana aina Aleksis Kiven kadulta Ympyrätalolle saakka. Omakin mieliala kohosi keväiseksi.

Tänä vuonna kevään karnevaaliaikaan ajoittuvat myös jääkiekon MM-kisat 2012. Olen itse kierrellyt vuosien varrella jalkapallon arvokisoja ja tunnelma pelikaupungeissa on aina komeaa. Vuoden 2006 MM-kisoissa Dortmundin keskustassa arvioitiin olevan 2 miljoonaa ihmistä liikkeellä ennen Brasilia-Japani -peliä. Ihan uskomaton karnevaali ja käsittämätön tunnelma, kun satojen kansallisuuksien edustajat juhlivat yhdessä.

Bulgaria-Espanja vuonna 1998 oli myös ikimuistoinen kokemus Lensissa, Ranskassa. Pikkukaupunki oli aivan täynnä kisaturisteja, aina lapsista vanhuksiin. Molempien joukkueiden fanit muodostivat satojen metrien letkat, jotka kiersivät peräperää samaa reittiä. Espanjan fanijoukkoa johdatti tietysti Manolo rumpuineen. Bulgarialaisletkan kärjessä etenivät puujaloilla kävelleet taiteilijat ja takana puhallinsoittimet pauhasivat.

Kaksi tuntia ennen pelejä ihmiset suuntaavat stadioneille, joissa on rytmiryhmää lähes kaikista ikä- ja sosiaaliluokista. Eräs 2000 EM-kisoissa liftarina kyytiin nappaamamme unkarilaisopiskelija oli hankkinut kolme 80 markan lippua ja säästi etenemällä kaupungista toiseen peukalokyydillä. Aitoa futis-spirittiä.

Jääkiekon MM-kisoissa 2012 ei kovin hääppöistä karnevaalia sovi odottaa - tai ainakaan toivoa. Lippujen hinnoittelu on tehnyt karkeloista ainakin minun silmissäni urheilun antikliimaksin. "Köyhät kyykyyn ja paskasakki pysykööt poissa", voisi hyvin olla kisojen iskulause. Tuosta sloganista joku räppäri voisi muuten tekaista kisoille tunnusbiisin.

Millaisen hersyvän ihanan kevätkarnevaalin järjestävät ihmiset, jotka maksavat 155-200 euroa per lippu katsomaan kotijoukkueen pelejä? Samppanja varmasti virtaa katsomoissa ja pelien jatkot lienevät Kämpissä tai Kalastajatorpalla. Oikein todellinen kansanjuhla, perhejuhla, torilla tavataan ja muuta koko-kansan-kivaa: Hyi helvetti, miten ällöttävää.

Elämänkulku muodostuu erilaisten elämänvaiheiden ketjusta. Se ei samalla tavoin ole ennalta määritetty "kaari" kuin aiemmin. Lapsuuden, nuoruuden, nuoren aikuisuuden ja aikuisuuden rajat ovat häilyviä sekä lomittuvat toisiinsa. Tämä synnyttää elämäntapojen kasaumia, jotka ovat usein hankalasti toisiinsa sovitettavia. Mutta mistä luopua ja milloin?

Elämänvaihe, joka venyy ja jota pidentää mieluusti, on nuori aikuisuus - tai voidaan puhua myös pidentyneestä nuoruudesta. Siihen liittyvät tavat ja tottumukset muotoutuvat opiskelun ja työelämän aloittamisen lomassa. Vapaus flaaneerata ja pyöriä kapakoissa ovat nykyajan ihanteita, sellaisia, joita nykyajan mediakuvasto tarjoaa eräänä hyvän elämän mittana - sex, alcohol and rock'n' roll.

Kun kilometrejä alkaa karttua mittariin, tulee elämään mukaan työelämän kasvaneet vaatimukset. Siinä 30-35-ikävuoden nurkilla syntyy paradoksaalinen tilanne, kun lopulta olisi taloudellisia resursseja elää korkealla ja kovaa, alkaakin työelämä ja hiljalleen ikääntyvä keho häiritä hilpeästi svengaavaa menoa - jumalauta, kauhea vanhuus, sanoisi Repomiehen Rauno.

Koska kyse ei ole elämänkulun "perinteisistä" käännekohdista - perheen perustaminen, lapset, tms - tulee elämästä tasapainottelua kasaantuneiden tapojen, tottumusten ja mahdollisuuksien kanssa.

Vauhdista ja vaarallisista tilanteista ei kukaan halua luopua, joten yritys elää päällekkäin ohituskaistalla (fast lane:lla) ja työelämän tehokkuuskaaoksessa muodostuu todelliseksi taitolajiksi. Kuinka yhdistää kymmentuntiset työpäivät, vinhat pitkät viikonloput ja pysyä fittinä - olematta maanantaisin se Leevi & the leevingsin laulama työpaikan sonni, porsas sekä apina, joka tuijottaa krapulassa vessan seinään?

Minusta ei totisesti ole antamaan kellekään elämänohjeita, sillä itsekin jouduin käymään tien kantapään kautta - ja kyllä joo, olin myös se apina ja tuijottelin moniin seiniin. En siis edes yritä vastata siihen: miten asiat pitäisi tehdä. Sen sijaan setäilen pitkästä aikaa. Tarinoin näkemäni ja tietämäni pohjalta, kuinka elämän ohituskaistalla ja työhulluuden yhteiskunnassa, molemmissa samanaikaisesti, täysillä tasapainoilevan hyvin äkkiä käy - köpelösti tietysti, ainakin setäilyn diskurssissa.

Ensin liikkuminen ja liikunta loppuvat tyystin. Se näkyy olemuksessa yllättävän nopeasti kolmenkympin jälkeen. Nahistuminen ei näy vain kiloina vyötäröllä, vaan koko olemuksessa ja kasvoissa. Työteho kärsii, kun aivo ei toimi alkuviikosta ja työt alkavat kasaantua. Kynttilä palaa isolla liekillä kahdesta päästä ja sitten iskevät erilaiset mielenterveysongelmien oireet: työuupumus, masennus tai vastaava.

Nuorena ihminen kuvittelee olevansa kuolematon, mutta nuo salakavalat oireet kropan ja mielen liiasta piiskaamisesta voivat lyödä laakista nurkan takaa päähän - olen nähnyt ihmisen putoavan seisovilta jaloilta, kun psyyke ja fysiikka ovat painettu liian tappiin liian monella saralla.

Ja nyt se setäläppä. Juhlikaa nuorena, mutta muistakaa, ettei se ole ikuista. Välillä kannattaa tarkistaa passista oma syntymävuosi ja miettiä vauhdin hölläämistä. Sedän on hirveä katsoa, kuinka porukkaa lakoaa jahdatessaan äärimmäisyyttä elämän kaikilla areenoilla.

Ei tämä elämä lopulta ihan kurjaa keskikaistallakaan ole.

PS. Musiikkina haluaisin suositella jotain hyvää, mutta yllä oleva liippaa niin läheltä eräälle ihanalle ystävälleni suorittamaa ohjeistavaa avautumista, että soitan hänen mielikseen Madonnaa. Tekihän se täti-ihminen joskus oikein kelpoisia biisejä, vaikka enää niitä ikäihmisenä "lip syncina" keikoillaan hyräileekin.