Käännekohtia

Elämänkulku muodostuu erilaisten elämänvaiheiden ketjusta. Se ei samalla tavoin ole ennalta määritetty "kaari" kuin aiemmin. Lapsuuden, nuoruuden, nuoren aikuisuuden ja aikuisuuden rajat ovat häilyviä sekä lomittuvat toisiinsa. Tämä synnyttää elämäntapojen kasaumia, jotka ovat usein hankalasti toisiinsa sovitettavia. Mutta mistä luopua ja milloin?

Elämänvaihe, joka venyy ja jota pidentää mieluusti, on nuori aikuisuus - tai voidaan puhua myös pidentyneestä nuoruudesta. Siihen liittyvät tavat ja tottumukset muotoutuvat opiskelun ja työelämän aloittamisen lomassa. Vapaus flaaneerata ja pyöriä kapakoissa ovat nykyajan ihanteita, sellaisia, joita nykyajan mediakuvasto tarjoaa eräänä hyvän elämän mittana - sex, alcohol and rock'n' roll.

Kun kilometrejä alkaa karttua mittariin, tulee elämään mukaan työelämän kasvaneet vaatimukset. Siinä 30-35-ikävuoden nurkilla syntyy paradoksaalinen tilanne, kun lopulta olisi taloudellisia resursseja elää korkealla ja kovaa, alkaakin työelämä ja hiljalleen ikääntyvä keho häiritä hilpeästi svengaavaa menoa - jumalauta, kauhea vanhuus, sanoisi Repomiehen Rauno.

Koska kyse ei ole elämänkulun "perinteisistä" käännekohdista - perheen perustaminen, lapset, tms - tulee elämästä tasapainottelua kasaantuneiden tapojen, tottumusten ja mahdollisuuksien kanssa.

Vauhdista ja vaarallisista tilanteista ei kukaan halua luopua, joten yritys elää päällekkäin ohituskaistalla (fast lane:lla) ja työelämän tehokkuuskaaoksessa muodostuu todelliseksi taitolajiksi. Kuinka yhdistää kymmentuntiset työpäivät, vinhat pitkät viikonloput ja pysyä fittinä - olematta maanantaisin se Leevi & the leevingsin laulama työpaikan sonni, porsas sekä apina, joka tuijottaa krapulassa vessan seinään?

Minusta ei totisesti ole antamaan kellekään elämänohjeita, sillä itsekin jouduin käymään tien kantapään kautta - ja kyllä joo, olin myös se apina ja tuijottelin moniin seiniin. En siis edes yritä vastata siihen: miten asiat pitäisi tehdä. Sen sijaan setäilen pitkästä aikaa. Tarinoin näkemäni ja tietämäni pohjalta, kuinka elämän ohituskaistalla ja työhulluuden yhteiskunnassa, molemmissa samanaikaisesti, täysillä tasapainoilevan hyvin äkkiä käy - köpelösti tietysti, ainakin setäilyn diskurssissa.

Ensin liikkuminen ja liikunta loppuvat tyystin. Se näkyy olemuksessa yllättävän nopeasti kolmenkympin jälkeen. Nahistuminen ei näy vain kiloina vyötäröllä, vaan koko olemuksessa ja kasvoissa. Työteho kärsii, kun aivo ei toimi alkuviikosta ja työt alkavat kasaantua. Kynttilä palaa isolla liekillä kahdesta päästä ja sitten iskevät erilaiset mielenterveysongelmien oireet: työuupumus, masennus tai vastaava.

Nuorena ihminen kuvittelee olevansa kuolematon, mutta nuo salakavalat oireet kropan ja mielen liiasta piiskaamisesta voivat lyödä laakista nurkan takaa päähän - olen nähnyt ihmisen putoavan seisovilta jaloilta, kun psyyke ja fysiikka ovat painettu liian tappiin liian monella saralla.

Ja nyt se setäläppä. Juhlikaa nuorena, mutta muistakaa, ettei se ole ikuista. Välillä kannattaa tarkistaa passista oma syntymävuosi ja miettiä vauhdin hölläämistä. Sedän on hirveä katsoa, kuinka porukkaa lakoaa jahdatessaan äärimmäisyyttä elämän kaikilla areenoilla.

Ei tämä elämä lopulta ihan kurjaa keskikaistallakaan ole.

PS. Musiikkina haluaisin suositella jotain hyvää, mutta yllä oleva liippaa niin läheltä eräälle ihanalle ystävälleni suorittamaa ohjeistavaa avautumista, että soitan hänen mielikseen Madonnaa. Tekihän se täti-ihminen joskus oikein kelpoisia biisejä, vaikka enää niitä ikäihmisenä "lip syncina" keikoillaan hyräileekin.

Kirjoitettaessa soi Madonna - Like a Prayer