Yhteiskunta

Pian taas paukkuu taivaalla. Pauketta seuraa, tai oikeastaan edeltää, hirveä valitus ilotulitusrakettien turhuudesta.

Keksin lukuisia minulle turhia asioita. Murtomaahiihto, anime, big brother, rullalautailu, rosolli, kajalkynät, koirat, rantalomat ja kirjanpito. Voisin vaatia kaikkien näiden kieltämistä. Eikä olisi vaikea keksiä perustelujakaan. Koiratkin pelkäävät paukkuvaa kirjanpitäjää! Jos koirat ovat puoliksikaan niin fiksuja kuin omistajansa antavat ymmärtää, kuinka niille on aivan mahdotonta oppia, että vaikka paukkuu niin ei silti satu?

Sillä ei ole paskankaan väliä, että nuo ovat minun mielestäni turhia. Ei minun ole pakko seurata tai ostaa noista yhtäkään. Ja jos joku muu noista on kiinnostunut, olkoon aivan vapaasti. Sekään ei kuulu minulle.

Puhtaimmat moralistit vaativat, että ilotulitteisiin käytetyt rahat pitäisi antaa hyväntekeväisyyteen. Samat tyypit eivät itse ole valmiita luopumaan mistään, mitä itse pitävät tärkeänä. He ovat siis valmiita "luopumaan" jostain, mistä eivät alunperinkään olleet kiinnostuneita, ja voivat "velvoittaa" muut antamaan rahansa hyväntekeväisyyteen.

Olemme kipanneet rahaa Afrikkaan 50 vuotta, ja ovatko asiat siellä oikeasti parantuneet merkittävästi? Kiinaan emme ole kovin paljon rahaa antaneet, mutta olemme käyneet kauppaa. Kumpi onkaan parantanut elinoloja paremmin? Ilotulitteiden kieltäminen, jos se edes toimisi, vaikuttaisi eniten niihin maihin, joissa ilotulitteita valmistetaan.

Ehkä typerin ehdotus on se, että kunta tai kaupunki järjestäisi ilotulituksen. Siitä tulisi kallis ja ruma. Ensin siirretään ilotulitukset kunnalle, ja sitten ne lopetetaan varojen puutteeseen.

En muuten pahemmin välitä ilotulitteista. Katson kyllä mielelläni, etenkin uutena vuotena kun niitä on paljon. Mutta en itse jaksa niitä ostaa. Enkä ainakaan vaadi niiden kieltämistä. Pohjimmiltaan on vain kahdenlaisia ihmisiä. Sellaisia, jotka haluavat tulla jätetyksi rauhaan ja sellaisia, jotka eivät heitä suostu rauhaan jättämään.

Opiskelija lomalla on samanlainen sanapari kuin CITY-lehteä lukeva eläkeläinen. (Paitsi ettei jälkimmäinen ole pari, ja CITYä kai luetaan myös eläkkeellä.)

Kun käyt kaupassa tai kioskilla, luet joulukortteja tai näet joulupukin tai yövartijan, tapaat todennäköisesti lomailevan opiskelijan. He täyttävät kauppojen sunnuntaivuorot, lajittelukeskukset ja baaritiskien molemmat puolet, tekevät yökeikkaa niin konsertti- kuin rekkalavoillakin.

Olen kuluneena vuonna joutunut useamman kerran muistuttamaan kansantalouden asiantuntijoille, että opiskelijatyövoima ylläpitää suurimpien kaupunkiseutujen palvelusektoria ihan kuusnolla. Yliopistoilla varsinainen lähiopetus jää usein muutamaan viikkotuntiin, joten jos opiskelijat menisivät lakkoon, siihen eivät ensimmäisenä pysähtyisi yliopistot, vaan kahvilat ja lähikaupat.

Eurostudent-tutkimuksesta, opiskelijoiden terveystutkimuksesta sekä toimeentuloselvityksistä voi päätellä, että syy vaihtelevaan opiskelutuntimäärään ja vähäiseen nukkumiseen on työnteko. Jollainhan se vuokra pitää maksaa (ks. edellinen blogimerkintä ja vuokratilastot).

Kun opiskelija on muutaman opiskeluvuoden jälkeen siirtynyt täysipäiväisesti työelämään ja jossain vaiheessa myös valmistunut, hän saattaa – joskus jopa ennen 30 vuoden ikää – kohdata ihmeen: ensimmäisen palkallisen kesälomansa. Sitä kuulee hehkutettavan enemmän kuin säännöllisiä lainanlyhennyksiä tai uutta autoa.

Ilmankos opiskelijat reissaavat tilaisuuden tullen yhä vaikeammin ja kauemmas! Aurinkorannikko, Thaimaan sukelluskohteet ja Välimeren viinitilat ovat niin täynnä isovanhempien ikäisiä harmaita panttereita ja mitä lie puumia, että ainoa tapa viettää laatuaikaa on lentää Laosiin, junailla Balkanille tai patikoida Pohjois-Koreaan.

Keskustelin lapseni kanssa. Lapseni on vielä äitinsä kohdussa, joten kommunikaatio jää erilaisten möykkyjen paineluksi masun päältä.

Minun oli luonnollisesti vaikea käydä luottamuksellista keskustelua lapseni kanssa ilman että vaimoni huomaisi sitä.

Suomi on netissä ikään kuin lapsi kehdossa. Ruotsi on äiti vauvan ympärillä. Vauvan on mahdotonta olla yhteydessä ulkomaailmaan ilman äidin tietoisuutta. Tietoliikenne Suomen ja ulkomaailman välillä kulkee Ruotsin kautta.

Mutta hätäsektiota ei voi tehdä eikä laskettua aikaa olekaan.

Miljoonat biisit liittyvät alkoholiin. Kappaleissa lauletaan viinasta, sen juomisesta, krapulasta tai alkoholi on metafora, vain joitain esimerkkejä mainitakseni. Jokaisella kappaleella on tarinansa, mutta yhtälailla jokainen kuulija liittää niihin omat mielikuvat ja merkitykset.

Eräs ystäväni tuumaa usein, että ”musiikki on kauneinta mitä ihminen on keksinyt”. Olen vuosien varrella tullut täysin vakuuttuneeksi siitä, että hän on oikeassa. Seuraavana viisi minulle hyvin läheistä kappaletta, joissa alkoholi on keskeisessä roolissa:

David Allen Coe: Tennessee Whiskey

Vanhan koulun punaniskameininkiä, jossa musiikki tulee suloisen katkerana suoraan viskipullosta.
http://www.youtube.com/watch?v=ved2go9zEGw&feature=related

Pekka Myllykoski (Freukkarit): Jaloviinaa

Kaunis helmi. Upea käännös Tom Russellin kappaleesta Canadian Whiskey, joka taipuu Myllykoskelta empaattiseksi kertomukseksi jaloviinasta.
http://www.youtube.com/watch?v=fM5pHw8r-J8

Shane MacGowan: Nancy Whiskey

The Poguesin kulttisolistin soolotuotantoa. Melodia tarttuu kuin pikaliima ja Shanen ääni stemmaa kuin naula päähän.
http://www.youtube.com/watch?v=WTwFtITN6Ag

Steve Earle: Copperhead Road

Yksi historian kovimmista Rock-biiseistä. Tarina kertoo kotiin palaavasta veteraanista, suvussa periytyvästä kotipoltosta ja huumeista. Kritisoi huumeiden vastaista sotaa.
http://www.youtube.com/watch?v=xvaEJzoaYZk

Black 47: Funky Ceili

Pienen New Yorkilaisen irkkubändin suurin hitti. Sympaattiset jannut laulavat villistä irkkuhepusta, jonka tyttöystävä pamahtaa paksuksi. Tytön isä tarjoaa kaksi vaihtoehtoa: munat pois tai ”one way ticket to New York”. Sillä reissulla mennään.
http://www.youtube.com/watch?v=GViXO8bZDz8

Rehellisyyden nimissä voi sanoa, että olipas hankala valita biisejä. Mikäli tekisin saman huomenna, olisi lista varmasti täysin erilainen. Jos fiilis olisi toinen, olisi lista jotain ihan muuta. Mutta näillä mennään. Hienoja kappaleita kaikki. Musiikin ilmaisuvoima on kaunista.

Opintotukiasiantuntijoiden päätoimialat ovat korjaus ja huolto.

Toinen puoli työtä pyörii järjestelmän ongelmien ympärillä opintotukilautakunnissa. muutoksenhakulautakunnassa, opintotukiasiain neuvottelukunnassa ja erilaisissa kehittämistyöryhmissä. Katson vahingonilon sekaisella kunnioituksella sosiaalipoliittista sihteeriämme Johannaa (toivottavasti kuvalinkki toimii)

aina, kun hän raahaa opintotuen muutoksenhakulautakunnan kokousasiakirjoja valtavissa matkalaukuissa pitkin toimiston käytäviä.

Jostakin ne paperit tulevat. Valtava joukko, joka ei pidä itsestään meteliä työpaikoilla, lehdissä tai keskustelupalstoilla, hajoilee toinen toistaan merkillisempien opintohallinnon kukkasten, lapsiperheen arjen tai erilaisten sairauksien ja vammojen kanssa. Ja kirjoittaa sivukaupalla selvityksiä säilyttääkseen toimeentulonsa rippeet.

Toinen puoli työnkuvasta on erilaisten väärinkäsitysten, vanhentuneen tiedon ja ”kyllä me silloin 70-luvulla…” alkavien lauseiden torppaamista julkisilla areenoilla. Sitä työtä on riittänyt tänä vuonna muillekin kuin asiantuntijoille, joten tässä muutama fakta.

Tulorajat:
Opintotuen menettää kokonaan vasta, kun ansaitsee melkein kaksi tonnia kuussa läpi vuoden! Lisää tulovalvonnasta ja -rajoista: http://kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/300508130646HO

Tuen määrä:
Opintoraha 298 euroa, asumislisä enintään 201,60 euroa ja opintolaina tavallisesti 300 euroa kuussa. Tuen yhteismäärä lainoineen päivineen on siis 799,60 euroa kuussa. Köyhyysraja keikkuu tällä hetkellä 1100 euron tietämillä, EU-määritelmällä 1457 euroa (2007).

Päätoiminen opiskelu, tukiaika ja opintoaikojen rajaukset:
Jotta opintotukea voi ylipäätään saada, pitää opiskella päätoimisesti eli tällä hetkellä vähintään 4,8 opintopistettä tukikuukautta kohden. Tukiaika on enimmillään vuoden pidempi kuin tutkinnon ohjeaika eli Vähimmäissuoritusaika. Opinto-oikeus loppuu kaksi läsnäolo- ja kaksi poissaololukuvuotta ohjeajan jälkeen.

Painotukset alussa, keskellä tai lopussa:
Oman elämänsä Sherlock ehti jo keksiä, että jos peittoa jatkaa hölmöläisten tapaan leikkaamalla muualta samasta peitosta, ei paljon lämmitä.

Huom! Ei siis ole olemassa opintotuella roikkuvia elämäntapaintiaaneja. Se ei ole mahdollista hallinnollisesti eikä taloudellisesti. Työnteko kannattaa aina. Tällä hetkellä jopa niin paljon, että alle puolet korkeakouluopiskelijoista nostaa lainkaan opintotukea. Helppo sanoa, mutta lisärahalla ongelma ratkeaa.

Lähteitä ja viimeisimpiä kehityslinjoja:
http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2009/Opintotuen_rakenteen_kehittaminen.html

Onnitutkija Richard Wisemanin mukaan tuuri ei ole sattuman summaa, vaan ihmisen oman toiminnan ja ympäristön tarkkailun tulosta.

Onnekkaat ovat ennakkoluulottomia ja näkevät monenlaisia onnistumisen mahdollisuuksia erilaisissa tilanteissa. Tutkimuksessa tehtäväksi annettiin tehtäväksi laskea eräässä kirjassa olevat kuvat. Ensimmäisellä sivuilla sanottiin suurin kirjaimin “KIRJASSA ON 43 KUVAA”, mutta toiset eivät sitä huomanneet vaan laskivat loppuun asti. “Onnekkaat” pitivät silmänsä auki ja löysivät tämän tekstin.

“Aku Ankat” ovat jännittyneempiä ja huolestuneempia kuin muut, ja nämä seikat estävät heitä havaitsemasta ympäristöään kuten rennommat ihmiset tekevät.

Onnekkaat ovat optimistisia. Sekä optimismi että pessimismi ovat itseään toteuttavia ennusteita. Onnekkaat muuttavat huonoa onnea hyväksi olemalla joustavia. Onnistua voi useammallakin kuin yhdellä tavalla. Onnekkaat tekevät hyviä päätöksiä luottamalla vaistoonsa, koska eivät ole niin huolissaan epäonnistumisesta.

Wiseman opetti onnistrategioita sekä onnekkaille että vähemmän onnekkaille ihmisille. Sekä onnekkaiden että onnettomien tuuri parantui tutkimuksessa. "Tuuria" voi oppia, onni ei ole sattumaa eikä hallitsematonta. Onni, onnellisuudesta puhumattakaan, on psykologinen ilmiö.

Viime viikolla joku nuori nainen, julkkis ilmeisesti, keuhkosi keltaisessa lehdistössä julkkisten huumeiden käytöstä. Ensireaktioni moiseen lööppikamaan oli lähinnä ärsyyntynyt. Taas samaa kauhistelua, vaikka esimerkiksi kokaiini on kuulunut tietyn eliitin päihdekirjoon jo vuosikymmenet. Itse asiassa jo toista sataa vuotta. Pienen pohdiskelun jälkeen käänsin kuitenkin kelkkani. Jutuilla oli ehkä sittenkin paikkansa, vaikka niiden uutisarvo oli olematon.

Huumekeskustelu oli Suomessa pitkään pelkää kauhistelua ja yksitoikkoista massaa. 1990-luvun lopulla alkoi keskustelussa näkyä uusia värisävyjä ja 2000-luvulla on virinnyt lukemattomia uusia näkökulmia myös mediaan. Suomalainen huumeuutisointi on edelleen suhteellisen kankeaa, mutta viimeisen 15 vuoden aikana on edistytty paljon. Tosin viime vuosina niin kokeilu- ja käyttömittarien kuin haittaindikaattorien näyttäessä laskevaa trendiä, on median kiinnostus hiipunut, lähes lopahtanut.

Keltainen lehdistö ei ole kummoinen yhteiskuntapolitiikan foorumi. Sillä on kuitenkin huumekeskustelussa oma rooli, vaikkei se journalistisesti olekaan kovin ylevä. Kohu-uutiset julkkisten huumeiden käytöstä ylläpitävät huumekeskustelua. Olennaista ei päihdevalistuksen näkökulmasta välttämättä olekaan se, minkä tasoisista mediatuotoksista keskustelu kumpuaa. Keltaiset kohujutut virittävät kansalaisten ajatuksia ja pitävät huumeteeman julkisella agendalla. Myös huumeista kirjoitettu ”huttu” on tietynlaista virittävän valistuksen polttoainetta.

Ennen kun lähden kuitenkaan nostattamaan moisia juttuja liikaa, pitää tehdä varauksia. Huumekeskustelu vaatii ensisijaisesti sofistikoituneita juttuja vakavasti otettavilla foorumeilla, joissa kysymystä tarkastellaan erilaisista näkökulmista. Jonkun tuntemattoman julkkiksen ”kohupaljastusten” tulisi olla vain ohut sivujuonne. Uuden sukupolven ”julkkikset” kaipaavat toki aika ajoin muistutuksen siitä, ettei yöelämässä kannata ihan mitä vaan touhuta, mutta toivottavasti välillä saadaan lehtien sivuilta lukea myös ihan oikeaa asiaa.

Keskustelun taso on alhainen ja laskussa, puheenvuorojen sisäinen logiikka kateissa ja hirveä meteli ympärillä. Mikä se on?

SYL:n glögit aamuyöllä? Sitäkin.
Keski-iän ylittäneet järjestö-, bisnes- ja virkamiespamput keskustelevat yliopisto-opiskelusta? Nappiin.

Työurien pidentäminen on ajankohtainen poliittinen tavoite. Sen tarkoitus on turvata valtiontalouden tasapaino sittenkin, kun eläkeläisiä on paljon ja työntekijöitä vähemmän. Taustalla on joukko oletuksia, jotka… no, päätelkää itse:
- aineellinen vauraus tuo onnen
- aineellinen vauraus voi kasvaa nykymaailmassa ja sen pitää kasvaa
- talouskehitys on ennustettavissa seuraavat 30 vuotta
- ihmiset työskentelevät kuuliaisesti ja saavat merkityksen elämäänsä työstä
- ilmastonmuutos ei juurikaan vaikuta talouskehitykseen

Koska työurien pidentäminen loppupäästä vaatisi hiukan enemmän työtä varakkailta keski-ikäisiltä, siihen johtavista toimista ei ole helppoa päästä sopuun. Sen sijaan nuorilta ja opiskelijoilta ei kysytä, joten heitä voi piiskata miten vain.

Olen kuullut kaikenlaisista piiskaussuunnitelmista yliopisto-opiskelijoita kohtaan. Niille ovat tavallisesti yhteisiä nimittäjiä
- väärät pohjatiedot
- tehottomuus
- takertuminen yksityiskohtiin
- voimakas ideologinen lataus
- tuhoisat sivuvaikutukset.

Täytyy myöntää, että välillä vähän kyllästyttää. Mutta kun ”vaihtoehtoja ei ole”, on pakko yrittää tehdä jotain. Tässä pari yritystä:
http://www.syl.fi/asiakirjat/091207_tyokalupakki/view?cf=news
http://www.syl.fi/opiskelukyky/

Lopuksi kirje joulupukille:

- Opiskelijoiden suurin ongelma on pään hajoaminen ja toiseksi suurin kropan hajoaminen, joten toivon opiskelijoille joululahjaksi (edes) työrauhaa ensi vuodelle.

- Ranskan poikkeuskuuma kesä 2000-luvun alussa, joka tappoi kymmeniätuhansia ja aiheutti miljoonatappiot, on 2040 tavallinen ja 2060 tavallista viileämpi. Joten toivon meille kaikille 70-luvulla tai sen jälkeen syntyneille lahjaksi hyvää neuvottelutulosta Kööpenhaminasta.

Ihmisillä on taipumus pyrkiä tasapainoon, myös moraalisissa asioissa. Ihmiset, jotka ostivat ympäristöystävällisiä tuotteita, käyttäytyivät muuten moraalittomammin kuin ihmiset, jotka eivät ympäristöystävällisiä tuottteita suosineet. Ostotapahtumaa seuranneessa tutkimuksessa ekotuotteita suosineet huijasivat enemmän ja lahjoittivat vähemmän rahaa kuin muut. Kun ihminen on osoittanut kunnollisuutensa itselleen tai muille, hänellä on huomattavasti helpompaa joustaa korkeista päämääristään. Onhan hän jo "tehyt osuutensa" ja hänellä on "oikeus" vähän löysätä. Ympäristöystävällisyys on tällainen "oikea", sosiaalisesti suotava valinta, ja siten "oikeuttaa" joustamaan moraalisista odotuksista toisessa tilanteessa.

Toisessa tutkimuksessa jotkut ihmiset olivat valinneet naisen parhaaksi ehdokkaaksi sukupuolineutraaliin tehtävään. Tämän jälkeen ne ihmiset, jotka valitsivat naisen ensimmäiseen tehtävään, valitsivat muita koehenkilöitä todennäköisemmin miehen maskuliiniseen tehtävään. Toisin sanoen, kun ihminen teki sosiaalisesti "oikein" valitsemalla naisen, hänellä oli "oikeus" toimia ennakkoluulojensa mukaisesti seuraavassa tehtävässä.

Kun ihmisiä pyydettiin kirjoittamaan kuvauksia itsestään käyttäen joko positiivisia tai negatiivisia termejä, niin positiivisia termejä itsestään käyttäneet käyttäytyivät jälkikäteen itsekkäämmin (lahjoittivat selvästi vähemmän rahaa hyväntekeväisyyteen.

Julkisesti meillä on voimakas taipumus käyttäytyä siten, kuin mitä sanomme, käyttäytyä johdonmukaisesti puheittemme kanssa. Yksityisesti voimme tehdä toisin. Itse asiassa meillä on vahvat perusteet uskoa, että mitä parempana ihminen itseään pitää, sen moraalittomammin hän yksityisesti käyttäytyy.

Pikkujouluaikana sattuu ja tapahtuu. Erityisen kiusallisia saattavat olla tilanteet, joissa lähdetään työporukalla istumaan iltaa. Ihmiset eivät välttämättä tunne toisiaan kovin hyvin ja suomalainen humala paljastaa joistakin uusia puolia. Monille alkoholi toimii sosiaalisena voiteluaineena, mutta sitten löytyy niitä, joista paljastuu siistin ulkokuoren takaa ”Koistinen”.

Koistinen on alterego, joka saapuu kuokkimaan lupaa kysymättä joidenkin ihmisten persoonaan alkoholin houkuttelemana. Koistinen on eri henkilö kuin isäntänsä. Häneltä voi odottaa ihan mitä vaan, aina väkivallasta 30 vuotta vanhemman pomon pokausyritykseen. Koistinen ei välitä huomisesta tai kantajansa arkiroolista. Koistinen häppää, sikailee, tappelee, kertoo härskejä juttuja ja vittuilee muille. Hänelle ei voi puhua järkeä, sillä kantajan arkiminä on siirtynyt off-asentoon ja jäljellä on vain täysin arvaamaton ja hetkessä elävä Koistinen.

Koistinen on yleensä pikkujoulujen turmio. Hiljalleen muu porukka alkaa poistua paikalta, kun Koistinen pistää yksin jalalla koreasti. Sepalus auki, paita keskioluen tahrimana ja räkä poskella Koistinen kyselee kollegoiden kuppikokoa, iskee tarinaa eniten työpaikalla himoitsemistaan naiskollegoista ja kyselee haluaako joku lähteä tatamille mittelemään voimiaan. Koistisen saa kuitenkin olla rauhassa, sillä suomalaisessa kulttuurissa ei ole tapana puuttua muiden juopuneeseen käyttäytymiseen.

Suomi on ”etäkohteliaisuuksien maa”, kuten sosiologi Klaus Mäkelä on todennut. Koistiset voivat rauhassa pilata muiden pikkujoulut, sillä meidän kulttuurissamme varjellaan toisten vapautta ja toimitilaa. Tästä syystä Koistinen asuukin Suomessa. ”Lähikohteliaisuuksien” kulttuureissa ilmaistaan herkemmin hyväksyntää, kannustusta ja yhteenkuuluvuutta. Klaus Mäkelä esittää, että ”se, ettei toisten juomiseen puututa, on jotain perustavanlaatuista Suomessa. Jos sen voisi muuttaa, voitaisiin samalla muuttaa koko suomalainen yhteiskunta ja sen kulttuuri. Juomatavan reunoilta voidaan ehkä löytää jotain sellaista, joka antaa itseään manipuloida”.